Arvioitu lukuaika: 1 minuutti

Oletko jo tavannut uuden työntekijämme Paulan?

paula-profiilikuva

Paula Haukkamaa-Heiskanen on uusi vahvistus UKKO.fi:n asiakaspalvelussa. Huomasimme keväällä, että kovan kasvun vuoksi tarvitsemme lisää apua asiakaspalveluumme. Laitoimme työpaikkailmoituksen mol.fi:hin ja sosiaaliseen mediaan. Saimme yli 100 hakemusta ja joiden joukosta valitsimme Paulan. Kuka Paula oikein on? Päästetään Paula ääneen ja annetaan hänen kertoa hieman itsestään.

Paula pähkinänkuoressa

“UKKO.fi asiakaspalvelu, Paula..”, kun tämä kuuluu puhelimestasi, olet soittanut UKKO.fi laskutuspalvelun uudelle työntekijälle. Luurin toisesta päästä löytyy silloin keski-ikäinen iloinen nainen.

Aloitin tehtävässä toukokuun 2014 lopulla ja ensimmäinen kuukausi on nyt takana. Ensimmäiset viikot ovat menneet aivan kuin heilahtamalla, vaikka työhön tutustuminen on ollut aika ajoin melkoista punnerrusta. Puhelimessa puhuminen on aina ollut minulle helppoa ja olenkin toiminut erinäisiä vuosia asiakaspalvelutehtävissä ennen UKKO.fi:lle tuloani. Uusia haasteita luo koko laskutuspalvelukonseptin uutuus. Olen saanut vastata tähän mennessä satoihin kyselyihin ja samalla kun olen neuvonut käyttäjiä, olen itsekin oppinut kokoajan alasta lisää.

Miten ensimmäinen kuukausi on sujunut?

Olen nauttinut työstäni ja työympäristö on jotain sellaista mitä en ole koskaan ennen kokenut. Vaikka työtahdin määrittelee puhelin ja sähköposti, olen saanut tutustua ihan omaa luokkaansa oleviin työkavereihin. Olen huomannut taas että, työssä voi oikeasti olla hauskaa ja että välillä saa nauraa niin että vedet juoksevat silmistä. Työkaverini ovat minua nuorempia (siis paljon!!), mutta se on minulle ollut vain pohjattoman rikkauden lähde. Vaikka töitä paiskitaan välillä ihan urakkatahdilla on hiljaisempina hetkinä aikaa rupatellakin.

Olen aikaisempina vuosina työskennellyt isoissa yrityksissä, joissa yksilö yleensä katoaa massaan, mikä toisaalta on siunaus ja toisaalta kirous. Tällä kertaa työskentelen pienessä työyhteisössä, jossa voi sanoa, että kaikki tekevät kaikkea ja saa olla oma persoonallinen yksilönsä, vaikka samalla puhalletaan kaikki yhdessä samaan hiileen.

Terveiset kaikille käyttäjille, uusille ja vanhoille: Soitellaan!

Paula

Muita artikkeleita aiheesta Ajankohtaista:

  • Ajankohtaista Musiikkialan isoimpien levy-yhtiöiden parissa yrittäminen oli Henkalle antoisa kokemus

    Pian kolmen vuoden ajan  UKKO.fin kumppanuuksista vastannut Henkka Korpela on toiminut yrittäjänä aiemmalla työurallaan. Kokemukset yrittäjyydestä olivat antoisat, ja yrittäjyyden kautta saadut opit edelleen mielessä. Ne ovat auttaneet Henkkaa paljon nykyisessäkin työssä. Asettuminen yrittäjän saappaisiin on paljon helpompaa, kun itse nähnyt sen maailman. – Nyt olen viime vuodet itse päässyt kannustamaan ja vaikuttamaan muiden onnistumiseen sen oman yrittäjäpolun rakentamisessa. Se…

    Lue lisää
  • Ajankohtaista Suuri Kevytyrittäjyyskysely 2020: Korona ei ole nujertanut yrittäjyyshaaveita - lähes 60% haaveillut oman yrityksen perustamisesta

    Tiedote 17.12.2020 UKKO.fi toteutti syksyllä vuosittaisen kevytyrittäjyyttä kartoittavan kyselynsä. Kyselyn tavoitteena on rakentaa kokonaiskuvaa kevytyrittäjyydestä. Kyselyyn vastasi 1142 kevytyrittäjää. – Syksyllä tehdyn laajan kevytyrittäjyyskyselymme avulla halusimme ymmärtää erityisesti, millaista kevytyrittäminen on ollut vuonna 2020, ja millainen tämä vuosi on ollut kevytyrittäjyyden näkökulmasta. Vastauksista kävi ilmi, että yrittäminen ja yrittäjyys kiinnostavat. Kyselyyn vastanneista lähes 60 prosenttia kertoi, että on haaveillut oman…

    Lue lisää
  • Ajankohtaista UKKO.fi:n Kevytyrittäjyysopas– perustiedot yksissä kansissa!

    Kevytyrittäjyysoppaamme kokoaa yksiin kansiin perustiedot siitä, mitä kevytyrittäjyys on ja kenelle se sopii. Tutustu oppaaseen tästä Kymmenet tuhannet suomalaiset ovat ryhtyneet kevytyrittäjiksi ja kevytyrittäjyys on työelämän uusi suunta. Työtapa kiinnostaa monia, sillä sen avulla voit itse hallita omaa työuraasi. Saat paitsi vapauden tehdä sitä mitä rakastat, myös valita milloin, kenelle ja mihin hintaan töitä teet. Laskutuspalvelu hoitaa kaiken byrokratian ja…

    Lue lisää