Arvioitu lukuaika: 1 minuutti

Älä pelkää YouTubea – videot ovat kätevä tapa päästä lähelle asiakkaita

mies-kuvaa-youtube-videota-kameralla

Tiesitkö, että Youtube on Googlen omistama ja käytännössä katsoen maailman toiseksi käytetyin hakukone? Oletko miettinyt videomarkkinointia, jolla löydyt myös hakukonetuloksissa?

Videot ovat selvässä nousussa ja niitä kulutetaan tänä päivänä paljon. Etenkin nuorten keskuudessa Youtube on erittäin suosittu ja käytetty sosiaalisen median kanava. Käyttäjät voivat ladata palveluun videoita, sekä katsella ja jakaa niitä.

Tämä on Youtube-blogisarjan ensimmäinen osa, jonka tarkoituksena on madaltaa kynnystä videomarkkinoinnin aloittamiseen.

Videot jäävät paremmin mieleen

Youtube on loistava keino kasvattaa näkyvyyttä. Sinne ladataan joka minuutti satoja videoita ja niitä katsellaan koko ajan kasvavalla vauhdilla. Ei siis ihme, että Youtube-videot on huomattu tehokkaaksi markkinoinnin tavaksi.


Videot ovat sisältöä, johon törmätään silloin, kun sitä eniten kaipaa. Se ei myöskään vanhene muutamassa viikossa. Videon kautta pääset tuomaan esille oman alasi asiantuntijuutta, saat näkyvyyttä ja tavoitat ihmisiä. Ja vielä ilmaiseksi!

Youtubessa on suuri ja aktiivinen yleisö, jonka ansiosta siinä paljon potentiaalia ja mahdollisuuksia oman osaamisen markkinointiin.

Visuaalinen sisältö jää myös usein tekstisisältöä paremmin mieleen, ja sitä katsotaan keskimääräisesti pidempään kuin tekstipohjaista sisältöä.

Youtube-kanavan luominen on helppoa

Oman tilin luominen ja videoiden lataaminen Youtubeen on helppoa. Jos sinulla ei ole vielä Google-tiliä, aloita luomalla sellainen. Tämän jälkeen pääset rakentamaan oman profiilisi Youtubeen.

Kanavan profiili kannattaa hioa kuntoon, jotta se on kutsuvan näköinen. Anna kanavallesi nimi ja keksi sille tiivis, mutta informatiivinen kuvaus. Profiilikuvaan ja banneriin kannattaa myös panostaa, sillä visuaalisuus herättää uteliaisuutta. Selkeä kuva ja omaa aihealuettasi kuvaava banneri tuovat varmemmin katsojan takaisin.

Nainen ottaa kameralla valokuvaa

Lopuksi on suositeltavaa lisätä avainsanoja, jotka kuvaavat parhaiten asiantuntijuuttasi ja videoidesi aiheita. Avainsanat auttavat ihmisiä löytämään videon ja nousemaan korkeammalle hakutuloksissa.

Kokeileminen ei maksa mitään

Videomarkkinointi on nyt kovassa nosteessa. Se on entistä nopeampi, tehokkaampi ja hakukoneystävällisempi tapa tavoittaa oikea kohderyhmä. Videot ovat myös kustannustehokas tapa ratkoa asiakkaiden usein kysyttyjä kysymyksiä.

Tämä markkinointitapa avaa uusia mahdollisuuksia etenkin yrittäjille sosiaalisen median yhtenä työkaluna. Videoihin on helppo palata ja niiden hyöty oman osaamisen markkinoinnissa voi olla pitkällä tähtäimellä etu muuhun markkinointiin nähden. Tartu rohkeasti kameraan ja kokeile kuinka yleisösi reagoi!

Seuraavassa artikkelissa kerromme tarkemmin Youtube-videoiden tekemisestä, ja annamme vinkkejä oikean kohdeyleisön tavoittamiseksi. Pysy siis kuulolla!

Kirjoittaja Piia Peiponen
Piia on viestinnästä innostuva somenautiskelija ja lempeä kieliniuho, jota kiinnostavat muuttuva työ ja työelämä. Inspiraation lähteinä kirjoituksiin ja elämään toimivat ilmiöt ja ihmiset.

Kevytyrittäjyys vai oma yritys?

Kevytyrittäjyys sopii sinulle kun:

  • Toimintasi on sivutoimista tai keikkaluontoista
  • Haluat testata liikeideaasi
  • Et halua miettiä ennakkoveroja, alveja tai muita ilmoituksia
  • Sinulla on keikka, josta haluat rahat nopeasti tilille
  • Haluat säästyä tilitoimiston kuukausimaksuilta
  • Haluat valita perustatko Y-tunnuksen vai et

Yrittäjyys on sinua varten kun:

  • Aiot toimia yrittäjänä päätoimisesti tai säännöllisesti
  • Sinulla on valmis yritysidea
  • Sinulla on paljon hankintoja, joiden arvonlisäverot haluat vähentää
  • Haluat perustaa toiminimen tai osakeyhtiön tai siirtää kirjanpitosi meille
  • Haluat hakea starttirahaa toimintasi alkuun
  • Tarvitset toimintaasi varten oman Y-tunnuksen tai sinulla on jo sellainen
Askarruttaako jokin? Jätä meille yhteydenottopyyntö >>

Muita artikkeleita aiheesta Markkinointi:

  • Markkinointi Oman työn hinnoittelu – 7 vinkkiä joilla tienaat enemmän

    Oman työn hinnoittelu ja sen arvon määritteleminen askarruttaa montaa aloittelevaa freelanceria, toiminimellä toimivaa yrittäjää ja kevytyrittäjää. Tässä artikkelissa kerromme seitsemän tehokasta vinkkiä oman työn hinnoitteluun, jotka voit ottaa käyttöön jo vaikka tänään! 1. Työn hinnan laskeminen Jos olet aiemmin tehnyt palkkatöitä, olet varmasti tottunut siihen, että palkka ilmoitetaan bruttopalkkana. Tällöin työnantajasi maksaa sinulle tulevan bruttopalkan lisäksi myös työnantajamaksuja. Freelancerina on…

    Lue lisää
  • Markkinointi Asiantuntijatyön hinnoittelu - Paljonko maksaa asiantuntijan työ – ja kuka hinnan lopulta päättää?

    Suurin osa asiakkaista esittää aina saman kysymyksen ennen ostopäätöksen tekemistä: Paljonko maksaa ostaa tämä työ? Tämä on tietysti aivan luonnollista, jos puhutaan taskurahaa suuremmista ostoksista. Mutta kuinka monella kevytyrittäjällä on tähän selvä vastaus valmiina? Itsensä työllistäjien ja freelancereiden ikiaikainen ongelma nimittäin on vastauksen miettiminen tähän kysymykseen; kuinka se oma työpanos tulisi hinnoitella? Hinnoitteluniksien omaamisen lisäksi oman työnsä hinnoittelusta päättävän on…

    Lue lisää
  • Markkinointi Oman osaamisen tuotteistaminen – näillä vinkeillä pääset alkuun osaamisesi myynnissä!

    Oletko joskus haaveillut oman yrityksen perustamisesta tai vaikkapa vaan sivutulojen hankkimisesta asiantuntijana oman vakituisen työn ohella? Monilla meistä on taitoja, joilla voisimme työllistää itsemme. Oman osaamisen tuotteistaminen voi kuitenkin olla kompastuskivi, jonka vuoksi pöytälaatikkoideat eivät lähde lentoon. Oman osaamisen tuotteistaminen on freelancerin ja kevytyrittäjän tärkein taito. Saat lisää asiakkaita, kun ihmiset tietävät kuka olet ja mitä osaat. Tässä artikkelissa kerromme…

    Lue lisää