Arvioitu lukuaika: 5 minuuttia

Laskutuspalvelut vertailussa – Mikä palvelu minulle sopii ja kannattaako vertailu?

laskutuspalvelut-vertailussa

Jos olet miettinyt kevytyrittäjäksi ryhtymistä, olet varmasti lukenut kirjoituksia laskutuspalveluiden vertailusta sekä siitä, mitä eroja eri palveluilla on. Laskutuspalveluita käyttävien ihmisten kokemuksiin onkin hyvä tutustua ennen päätöksen tekemistä.

Kuten varmasti hyvin tiedät, työelämä on nyt murroksessa. Tämän johdosta itsensä työllistäminen perinteisen palkkatyön vaihtoehtona kasvaa ja tämä puolestaan tekee laskutuspalvelualasta trendikkään toimialan. Alalla on muutamia vuosia tai jopa yli vuosikymmenen toimineita yrityksiä, mutta uusia palveluita syntyy jatkuvasti, sillä kasvava toimiala kiinnostaa. Vertailu eri palveluiden välillä saattaa olla vaikeaa omatoimisesti ja palveluiden itse tekemät tai netin mainosrahotteisilla sivustoilla olevat vertailut taas eivät välttämättä ole puolueettomia tai täysin kattavia.

Mutta miten näitä muiden tekemiä vertailuja kannattaa lukea? Kannattaako vertailu ylipäänsä?

Kokosimme tähän artikkeliin vinkkejä, joilla omaa liiketoimintaa käynnistelevä kevytyrittäjä pääsee vertailussaan johonkin lopputulokseen ja sitä kautta tarttumaan tuumasta toimeen eli töihin.

Perinteisesti kevytyrittäjyydellä on tarkoitettu yksityishenkilönä tehtävää laskutusta eli palvelun käyttäjä ei tarvitse omaa y-tunnusta. Kannattaa kuitenkin jo vertailuvaiheessa huomata, että jotkut palvelut käyttävät kevytyrittäjyys-termiä hieman harhaanjohtavasti ja perustavat käyttäjilleen y-tunnuksen, jolloin käyttäjän tilanne ja kulut muuttuvat. Tällöin on nimittäin kyse perinteisestä yrittäjyydestä y-tunnuksella.

Laskutuspalveluiden hintavertailu ei ole mutkatonta

Laskutuspalvelut eivät ole valtion tarjoamia palveluita tai hyväntekeväisyyttä, vaikka niiden avulla valtion kassaan kilahtaakin verotuloja ja välillisesti ne tuottavat hyvää myös muun muassa sosiaaliturvan kustannusten laskuna sekä yksilöiden kasvavana hyvinvointina.

Laskutuspalvelutkin tarvitsevat siis tekemästään työstä korvauksen, jotta palvelun toiminta voidaan taata myös jatkossa.

Suurin osa laskutuspalveluista hinnoittelee palvelunsa käytön niin, että palkkio on sidottu laskutussummaan. Laskutuspalvelu saa siis tietyn prosenttiosuuden laskutetusta summasta itselleen ja pyörittää tällä summalla liiketoimintaansa eli muun muassa asiakaspalvelua, laskujen ja kulujen käsittelyä ja markkinointia. Laskutuspalvelun asiakkaaksi rekisteröityminen tai tilin luominen eivät yleensä ole maksullisia toimia vaan palveluihin voi liittyä kuka tahansa ilmaiseksi.

Palvelumaksu on verottajan ohjeistuksen mukaan arvonlisäverotettava maksu vuoden 2018 alusta lähtien, joten myös tämä kannattaa huomioida omaa kulurakennetta tarkasteltaessa. Palvelumaksu sekä muut palvelun käyttöön liittyvät kulut kannattaa nykyisin ilmoittaa verottajalle tulonhankkimisvähennyksinä viimeistään omaa veroilmoitusta täytettäessä.

laskutuspalvelua vertaileva nainen

Jotkut laskutuspalvelut tarjoavat alennusta laskutussumman kasvaessa eli palvelumaksuprosentti tippuu laskutussumman kasvaessa. Kannattaa kuitenkin miettiä tuleeko laskutusta niin paljon, että edusta olisi hyötyä ja muistaa tarkistaa, pysyykö kerran tienattu alempi prosentti, jos laskutussumma vaikkapa seuraavana vuonna tipahtaa merkittävästi.

Aiemmin monilla laskutuspalveluilla oli myös niin sanottu minimimaksu eli maksu, joka veloitettiin, vaikka laskutussumma olisikin ollut pieni. Tämä hinnoittelutapa on vähentynyt viime vuosina. Minimimaksut ovat tavallisesti muutaman kymmenen euron suuruisia. Tarkista kuitenkin tämän mahdollinen olemassaolo ja suuruus.

Laskutuspalveluiden hintoja vertaillessa kannattaa myös tarkistaa, saisitko uutena käyttäjänä jotakin alennusta palveluun liittyessä. Monet laskutuspalvelut suosivat myös suosittelumarkkinointia eli liittyessäsi jonkun tuttavasi (tai vaikkapa somevaikuttajan) suosituksesta, voitte molemmat saada hieman taskurahaa tai pienen alennuksen. Tämä tuskin kallistaa vaakakuppia suuntaan tai toiseen, mutta kun olet valinnut itsellesi sopivimman laskutuspalvelun, tarkista mahdolliset liittymisedut.

Kaikkein tärkeintä kevytyrittäjyyspalveluiden hintojen vertailussa on kuitenkin tutustua laskun kokonaiskulurakenteeseen ja ymmärtää se, että laskutussumma ei ole sama summa, jonka saat palkkana tilillesi.

Palvelumaksun lisäksi laskutussummastasi veloitetaan usein muita erilaisia maksuja liittyen sosiaaliturvaan, vakuutuksiin ja tietysti veroihin. Tutustua palveluiden tarjoamiin laskureihin huolella, niin saat hyvän kokonaiskuvan kevytyrittäjän kuluista.

Koska hinta ei aina ratkaise kaikkea, vaan se, mitä sillä saa, listasimme alle erilaisia näkökulmia laskutuspalveluiden tarjoamien sisältöjen vertailuun.

Vertaile myös laskutuspalveluiden sisältöjä

Laskutuspalveluiden tarjoama kokonaissisällön kattavuus riippuu palveluntarjoajasta. Tavallisesti laskujen lähettäminen, maksujen tilittäminen ja palkan maksu kuuluvat palvelumaksuun. On myös hyvä tarkistaa, että oma laskutuspalvelu tarjoaa laskun lähettämiseen sinulle sopivan toimitustavan; kaikki laskutuspalvelut eivät välttämättä mahdollista vaikkapa verkkolaskun käyttöä. Lisäksi on tavallista, että laskuihin liittyvät kulut ja päivärahat käsitellään veloituksetta – tämä kannattaa kuitenkin aina tarkistaa.

Jos asiakas ei maksakaan hänelle lähetettyä laskua, on tarpeellista ryhtyä toimenpiteisiin maksun saamiseksi. Monet laskutuspalvelut tarjoavat maksumuistutusten lähettämisen ja perinnän ilman lisäkuluja, jos käyttäjä sellaisen haluaa.

Osa laskutuspalveluista on ottanut kevytyrittäjilleen tapaturma- ja vastuuvakuutukset ja käyttäjät kuuluvat sen piiriin automaattisesti tai esimerkiksi heti työilmoituksen tekemisen jälkeen. Toiset laskutuspalvelut edellyttävät käyttäjiä ottamaan itse omat vakuutuksensa. Saattaa myös olla jonkinlaisia välimuotoja, jossa laskutuspalvelun tapaturma- tai vastuuvakuutus kattaa vain tietyt toimialat. Epäselvissä tilanteissa kannattaa tätä tiedustella suoraan laskutuspalvelulta ennen toiminnan aloittamista, jotta ehdit tarvittaessa hankkia riittävät vakuutukset ajoissa.

mies istuu tuolilla

Laskutuspalveluille saattaa myös pystyä ulkoistamaan oman eläkevakuuttamisensa ilman lisäkuluja. YEL-vakuutuksen hankkiminen tulee monelle kevytyrittäjälle ajankohtaiseksi toiminnan kasvaessa ja se voi aiheuttaa monimutkaisuutensa vuoksi päänvaivaa. Oman toiminnan vakuuttaminen sairauden ja eläkkeen varalta on kuitenkin tärkeää, joten voi olla hyvä vaihtoehto antaa laskutuspalvelulle työtuloarvio ja valtuutus huolehtia YEL-vakuuttamisesta. Vakuutus perustuu omaan arvioosi työtuloistasi ja varsinaisen vakuutuksen hinta määräytyy tämän mukaan, vakuutusmaksuprosentti on kuitenkin sama laskutuspalvelusta tai vakuutusyhtiöstä riippumatta.

Vertailua tehdessä kannattaa myös vilkaista, mitä kaikkea muuta ydintoimintansa lisäksi laskutuspalvelut tarjoavat. Rekisteröityneille asiakkaille voidaan tarjota rahanarvoisia alennuksia ja etuja, ilmaisia kursseja, koulutuksia ja verkostoitumistilaisuuksia sekä suoria työtarjouksia. Lisäksi laskuttavat käyttäjät voivat saada erityispalveluina apua esimerkiksi verotukseen ja sopimiseen.

Useimmat palvelut tarjoavat myös lisämaksullisia palveluita – myös näiden tarjonta ja hinnat kannattaa tarkistaa. Tavallisin lisäpalvelu on nopeutettu palkanmaksu. Palkan voi saada pientä maksua vastaan pikasiirrolla tai jopa ennakkoon.

Jos yrittämisen maailma on itselle vieras ja uusi, on hyvä tutustua myös laskutuspalveluiden tarjoaman neuvonnan laatuun ja kattavuuteen etukäteen. Yleensä uusia asiakkaita neuvotaan kärsivällisesti ja tarvittaessa autetaan alkuun kädestä pitäen, jotta laskut saadaan lähtemään asiakkaille ajallaan ja vieläpä oikean arvonlisäverokannan kera.

iloinen nainen tietokoneella

Laskutuspalvelut tarjoavat asiakaspalvelua pääsääntöisesti puhelimitse ja sähköpostitse arkisin toimistoaikojen puitteissa. Joillakin palveluilla on lisäksi käytössä chat- tai someasiakaspalvelu, jonka aukioloajat saattavat olla perinteisiä kanavia kattavammat.

Oma toiminta vaikuttaa laskutuspalvelun valintaan

Se, mikä yritysmuoto sopii kenellekin parhaiten, on usein sekä faktojen että makuasioiden summa. Sama pätee laskutuspalvelun valintaan. Isoin painoarvo on toki sillä, että löydät luotettavan kumppanin, joka noudattaa viranomaisten ohjeistuksia ja säännöksiä – ovathan kyseessä sinun rahasi. On myös tärkeää, että toimija hinnoittelee palvelunsa tarjontaan nähden realistisesti.

Muiden kokemuksia laskutuspalveluista kannattaa ehdottomasti hyödyntää palvelua valittaessa, mutta on hyvä pitää mielessä, että ne eivät ole koko totuus. Jollekin täydellisesti toimiva palvelu ei sovikaan toisen tarpeisiin. Mieti siis tarkasti omat lähtökohtasi sekä tarpeesi ja tee päätös siltä pohjalta.

Punnitse ainakin näitä kysymyksiä:

  • Kuinka usein laskutat?
  • Kuinka paljon laskutat?
  • Minkä verran tarvitset apua laskun tekoon?
  • Olisiko pikana maksettavalle palkalle tarvetta?
  • Haluatko laskutuspalvelun hoitavan eläkeasiasi?
  • Mitä vakuutuksia laskutuspalveluun sisältyy?
  • Mitä muita palveluita laskutuspalveluun kuuluu

Vertailu kannattaa lähes aina, mutta vertailujen suodattaminen kannattaa vielä varmemmin.

Vuonna 2012 perustettu UKKO.fi on Suomen suosituin laskutuspalvelu. Jo 160 000 kevytyrittäjää on valinnut UKKO.fi:n kumppanikseen!

Kirjoittaja: Piia Peiponen

Lue myös

Lisäduuni on helpointa kevytyrittäjänä

Kevytyrittäjän ja yrittäjän velvollisuudet ja vastuut – mitä niihin kuuluu?

Kevytyrittäjä ei ole oikea yrittäjä ja muut somessa kiertävät väitteet, joihin saat oikean vastauksen nyt

Kevytyrittäjyys ja starttiraha – Saako kevytyrittäjä starttirahaa?

Kevytyrittäjä ja ulosotto – estävätkö menneisyyden rahaongelmat kevytyrittäjyyden?

Kokeile kevytyrittäjyyttä jo tänään!

Kevytyrittäjyys on helpoin tapa aloittaa oma yrittäjämäinen toiminta. Voit myydä omaa työtäsi jo tänään, Y-tunnuksella tai ilman. Rekisteröityminen 0 €, ei kuukausimaksuja.
Lue lisää kevytyrittäjyydestäAskarruttaako jokin? Jätä meille yhteydenottopyyntö

Muita artikkeleita aiheesta Kevytyrittäjyys:

  • Kevytyrittäjyys Kevytyrittäjän Y-tunnus - Tarvitseeko kevytyrittäjä Y-tunnuksen?

    Mietitkö, onko kevytyrittäjän Y-tunnus tarpeellinen? Harkitsetko kevytyrittäjäksi ryhtymistä, mutta tarvitset ja haluat oman Y-tunnuksen? Tutustu UKKO Kevytyritys -palveluun! UKKO Kevytyritys on moderni ja helppo ratkaisu pienimuotoisen yritystoiminnan käytännön asioiden järjestämiseen. Tarvitseeko kevytyrittäjä Y-tunnusta? UKKO.fin palvelussa kevytyrittäjä on perinteisesti voinut operoida jo lähes vuosikymmenen ajan ilman Y-tunnusta. Tämä seikka on mahdollistanut yrittäjyyden kokeilemisen ilman sitoutumista, riskejä tai byrokratiaa. Näitä ominaisuuksia yrittäjyyteen…

    Lue lisää
  • Kevytyrittäjyys Liikunta-alan ammattilainen? Myy omaa osaamistasi itsenäisesti!

    Laskuta työsuoritteesi ilman omaa yritystä.  UKKO.fi hoitaa laskutukseen ja palkanmaksuun liittyvät paperityöt. Et tarvitse omaa y-tunnusta, eikä sinun tarvitse hakeutua ennakko- eikä arvonlisäverorekisteriin. Päätä itse, milloin työsi teet, kenelle teet ja mihin hintaan. Saat palkkaa. Et ole kirjanpitovelvollinen. Ei sitoumuksia – voit aloittaa jo tänään ja lopettaa milloin tahansa. Laskuta personal trainerin, liikuntaohjaajan ja valmentajan töistä helposti ilman omaa yritystä.…

    Lue lisää
  • Kevytyrittäjyys Rakennusala ja UKKO-turva – vakuutus 2 miljoonan korvauksiin asti

    UKKO-turvalla sinut on vakuutettu kahteen miljoonaan euroon saakka mahdollisten vahinkojen varalta. Laaja vakuutusturvamme palvelee myös toimeksiantajiasi. Monelle yrittäjyyttä harkitsevalle ensimmäisiä mieleen tulevia kysymyksiä on, kuka korvaa, jos aiheutan vahingon toimeksiantajalleni? Entä jos loukkaannun toimeksiantoa suorittaessani. Kuka silloin korvaa mahdolliset sairaanhoito- ja tutkimuskulut? Samat kysymykset pohdituttavat niin kevytyrittäjyyttä kuin toiminimiyrittäjyyttä harkitsevia, ja avainasemassa on kattava vakuutus. Seuraavaksi kerrommekin, kuinka UKKO.fi mahdollistaa…

    Lue lisää