Blogi

20.12.2016

Älä osta pimeää joulupukkia

Joulu on odotuksen ja juhlan aikaa. Varsinkin lapsiperheissä joululahjojen jakaminen on erityisen tärkeä rituaali, jota perheen pienimmät odottavat malttamattomina.

Kun toiset juhlivat, niin toiset rehkivät. Ennen vanhaan joulupukki oli lähes aina perheen sukulainen, mutta tänä päivänä kuka tahansa naapurin äijä ei kelpaa: valkoparralta edellytetään laadukasta palvelua.

Helsingin Sanomat uutisoi 24.11., että nykyään joulupukki tienaa kuin lakimies. Yhden päivän tienesti voi nousta lähes 2 000 euroon.

Eikä ihme. Vaikka kyse on yleensä vain noin kymmenen minuutin tuokiosta, niin joulupukin tuloon ja lyhyeen hetkeen hänen kanssaan tiivistyy merkittävä osa joulun perinnettä. Itse asiassa juuri tästä syystä joulupukin on syytä olla rautainen ammattilainen, sillä pienillä yksityiskohdilla on valtava merkitys.

Kokeneen joulupukin tunnistaa jo ovelta. Hän esiintyy iloisesti ja empaattisesti, ottaa lapset huomioon ja jututtaa vähän aikuisiakin. Puhumattakaan siitä, että saapuu ja poistuu sovitun aikataulun mukaisesti: jos keikkoja on kymmeniä, niin siirtymät paikasta toiseen ja aikataulutus vaativat projektinhallintataitoja.

Joulupukkien ammattimaistuminen on erittäin myönteinen suuntaus. Perheiden on tänä päivänä paljon vaivattomampaa rauhoittaa oma joulunvietto ja tilata pukki ulkopuolelta, koska keikkatöiden tekeminen on nykyään paljon helpompaa kuin ennen.

Ennen joulupukin keikat maksettiin yleensä pimeästi, koska se oli työn suorittajalle yksinkertaisesti helpoin tai jopa ainut varma tapa vastaanottaa maksu luotettavasti. Onneksi teknologia on tullut avuksi: pikasiirtopalveluiden avulla raha liikkuu digitaalisesti tililtä toiselle heti. Näin palkattu joulupukki näkee välittömästi, että sovittu summa on tullut, eikä laskunmaksajan tarvitse syyllistyä veronkiertoon.joulukuusi

Laskutuspalvelumme käyttäjätilastot kertovat, että joulupukkeja tarvitaan yhä enemmän ja enemmän. Palvelumme kautta on laskutettu joulupukkikeikoista, joita on tehty yksityishenkilöiden koteihin, Turun  joulutorille, ostoskeskuksiin, Tallinnan risteilyille, yritysten pikkujouluihin ja vaikka minne.

Hyvien joulupukkien maine kiirii suusta suuhun ja sosiaalisen median kautta nopeasti. Kun rahalle saa vastinetta, ovat kaikki tyytyväisiä.

 

Piia Peiponen
Kirjoittaja

Piia Peiponen

Piia on viestinnästä innostuva somenautiskelija ja lempeä kieliniuho, jota kiinnostavat muuttuva työ ja työelämä. Parhaiden juttujen kärkipäässä ovat hyvä kahvi, koukuttava kirja, lentokoneen nousun aiheuttama kipristys mahassa ja kaikki urheilulajit, joissa on mukana pallo.

Kerro mielipiteesi

Kerro mitä ajattelet!

Tilaa blogikirjoitukset sähköpostiisi!

Syötä sähköpostiosoitteesi alla olevaan kenttään ja saat tuoreimmat blogikirjoituksemme suoraan sähköpostiisi kerran viikossa.
Lähetämme uusimmat kirjoitukset joka keskiviikko. Voit lopettaa tilauksesi milloin tahansa.

Lisää aiheesta

Kevytyrittäjän sosiaaliturvaopas

Kevytyrittäjien sosiaaliturva yksissä kansissa

Kevytyrittäjyyden määritelmää ei löydy laista ja eri viranomaisten suhtautuminen kevytyrittäjyyteen vaihtelee. Nyt kevytyrittäjät toimivat yrittäjän ja työntekijän välimaastossa alueella, joka on lainsäädännön ja viranomaiskäytäntöjen osalta uusi....
12.10.2017 Lue lisää »