Blogi

11.9.2017

Alejandron valokuvaus lähti harrastuksesta – nyt hän on kevytyrittäjä

Alenjandro

Kuka olet?

Olen espanjalainen valokuvaaja, joka on asunut Suomessa vuodesta 2005 lähtien. Kuten moni suomalainen, pidän täällä elämisestä kesällä ja valitan säästä koko talviajan. Olen aina ollut visuaalinen. Aloitin valokuvauksen harrastuksena ajattelematta silloin, että siitä voisi tulla ammatti. Lapsesta asti olen nähnyt kuvia mielessäni, mutta en ollut riittävän hyvä piirtämään tai maalaamaan toteuttaakseni niitä. Saatuani ensimmäisen kamerani tajusin, että pystyn sen avulla toteuttamaan nuo kuvat myös ilman piirtämistä.

Mitä teet?

Otan kuvia ihmisistä. Juuri siitä pidän. Työkseni kuvaan siis potretteja ja tapahtumia sekä yksittäisille asiakkaille että yrityksille. Lisäksi opetan valokuvausta studiollani ja välillä otan taidekuviakin.

Miten päädyit kevytyrittäjäksi?

Freelancerina toimiminen on normaalia valokuvaajalle. Minulla oli toiminimi aloittaessani vuonna 2008. Yrittäjyyden alku oli kuitenkin aika kivikkoinen talouden mennessä taantumaan. Sain kuitenkin neuvon, että jopa hyvät ideat vaativat aikaa ja että tärkeintä on malttaa kunnes toiminta lähtee kunnolla käyntiin.

Koska työtä oli tuolloin vähän, ystäväni kehotti kokeilemaan valokuvaamisen opettamista. Otin useisiin kouluihin yhteyttä ja päädyin Helsingin Aikuisopistolle. Siellä opetin valokuvausta muutama vuoden, jonka jälkeen siirryin työskentelemään omalle studiolleni. Sillä välin olin löytänyt laskutusyhtiöt ja päätin kokeilla valokuvauskeikkojen tekemistä. Alussa niitä tuli silloin tällöin.

Alejandro
Käsisalama valokuvauskurssi – Alejandro Lorenzo

Millainen on tavallinen työpäiväsi?

Valokuvien ottamisen lisäksi minulla on paljon freelancerille kuuluvia hommia. Hoidan sosiaalista mediaa, nettisivuja, etsin uusia keinoja saada uusia asiakkaita ja opettelen uusia juttuja. Sen lisäksi tavallista työpäivää ei taidakaan olla. Tietysti otan kuvia ja editoin. Mutta työt ja kuvattavat poikkeavat aina paljon toisistaan.

Olen käynyt pakolaiskeskuksissa, vanhainkodeissa, disco-bileissä, rock-keikoilla, yritystapahtumissa, häissä ja jopa omissa näyttelyissä. Opettaminen on enemmän rutiininomaista työtä, mutta myös siinä tapaa paljon erilaisia ihmisiä.

Valokuvaaja työ on myös melko kausittaista. Kesällä on pääosin häitä, kun taas loppuvuosi koostuu yritysasiakkaista ja opettamisesta.

Mikä on hienointa omassa työssäsi?

Työssäni on monta puolta. Luova osa ja tekniset haasteet ovat hyvä yhdistelmä, joka tekee työstäni aina kiinnostavan ja muuttuvan. Pidän erityisesti ihmisten tapaamisesta ja heiltä oppimisesta. Tämä ja ihmisten kanssa työskentely on tärkeä osa koko prosessia. Ihmiset haluavat yleensä osallistua työhöni ja rakentaa kanssani juuri mieleisen lopputuloksen. Tämä pätee niin yksityis- kuin yritysasiakkaisiinkin; minä olen siinä tilanteessa lähinnä auttamaan tullut vieras.

Missä haluaisit kehittää itseäsi?

Lempiopettajani olivat kaksi vanhaa miestä. Toisiaan tuntematta he olivat molemmat samaa mieltä siitä, ettei oppiminen lopu koskaan. Haluan olla heidän kaltaisensa. Olen esimerkiksi vähän aikaa sitten aloittanut studiovalojen käytön ulkotiloissa ja opetellut videon tekoa.

Terveisiä ja vinkkejä muille kevytyrittäjille?

Jos olet juuri aloittamassa, yritä löytää tapa, jolla saat kaikissa tilanteissa jatkettua töitä. Asiakkaiden saamiseen voi kulua aikaa ja joskus sattuu myös virheitä. Jatka siis työntekoa ja opi. Jos joskus asiakkaita ei olisikaan, pysy silti aktiivisena. Tee yhteistyötä, tarjoa palveluja kavereille tai mitä tahansa – vain sinä olet rajana. Kaikki tekeminen kerryttää kokemusta ja antaa lisää näyttöä.

Voit ihailla Alejandron valokuvaustöitä hänen omilla sivuillaan. Lisäksi tavoitat hänet myös Facebookista sekä Instagramista. Jos inspiroiduit ja haluat tietää valokuvauksen salat ja parhaimmat vinkit myös itse, voit ilmoittautua kurssille ja oppia Alejandrolta itseltään!

Haluatko sinä viikon kevytyrittäjäksi?

Viikon kevytyrittäjä on UKKO.fi:n blogisarja, jossa nostamme esiin eri alojen kevytyrittäjiä. Onko sinulla oma tarina kevytyrittäjyydestä? Me tahdomme kuulla sen! Klikkaa ja täytä lomake.

Saara Teirivaara
Kirjoittaja

Saara Teirivaara

Saara on somesta innostuva tekijä ja osa UKKO.fi:n markkinointitiimiä. Viimeaikoina erityisesti viherkasveihin hurahtaneen musiikin suurkuluttajan näkee useimmiten kuulokkeet korvilla ja valkoiset tennarit jalassa.

Kerro mielipiteesi

Kerro mitä ajattelet!

Tilaa blogikirjoitukset sähköpostiisi!

Syötä sähköpostiosoitteesi alla olevaan kenttään ja saat tuoreimmat blogikirjoituksemme suoraan sähköpostiisi kerran viikossa.
Lähetämme uusimmat kirjoitukset joka keskiviikko. Voit lopettaa tilauksesi milloin tahansa.

Lisää aiheesta

Tukea työttömille yritystoiminnan aloittamiseen

Työ- ja elinkeinoministeriö tiedotti 19.9., että hallitus esittää eduskunnalle työttömyysturvalain muuttamista siten, että työtön voisi aloittaa yritystoiminnan ja saada työttömyysetuutta neljältä kuukaudelta yritystoiminnan estämättä.
19.9.2017 Lue lisää »