Blogi

29.4.2016

Mitä media jätti kertomatta uutisoidessaan kevytyrittäjyydestä?

UKKO.fi on saanut viime aikoina hyvin medianäkyvyyttä. Tällä viikolla pääsimme Iltalehteen lanseeratessamme Suomen ensimmäisen pikapalkan ja viime viikolla olimme esillä Hufvudstadsbladetin artikkelissa, jossa kerrottiin kevytyrittäjyyden jatkuvasta kasvusta. Artikkelin mukaan jo 170 000 suomalaista työllistää itsensä. Kaikki näistä eivät tietenkään ole kevytyrittäjiä; Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2014 heitä oli noin 30 000. Määrä on siitä edelleen kasvanut, sillä pelkästään UKKO.fi-palvelun käyttäjiä on nyt jo yli 22 000.

Artikkelissa esitellään aloja, joilla itsensätyöllistäneiden määrä on kasvanut. Mediateollisuudesta muille aloille levinnyt freelancerina toimiminen ja kevytyrittäjyys ovat suositumpia kuin koskaan ja tästä syystä uusia laskutuspalveluita tarjoavia yrityksiä syntyy tuon tuosta.

HBL on haastatellut Journalistiliiton lakimies Jussi Salokangasta, joka tuo artikkelissa esiin joitakin laskutuspalveluihin liitettyjä negatiivisia puolia. Salokangas myös sanoo, että laskutuspalveluiden käyttö voi tulla työntekijälle huomattavasti kirjanpitäjän palkkaamista kalliimmaksi. Väitteen todentamiseksi jutussa esitetään laskelma, jossa käytetään esimerkkinä yhden alan suurimman yrityksen eli UKKO.fi:n palveluhinnastoa.

UKKO.fi:n palvelumaksu on 5 % laskutetusta summasta tai laskutussumman ollessa alle 300 euroa palvelumaksu on 15 euroa. Artikkelin mukaan pieniä summia laskuttava käyttäjä kärsii tällaisesta hinnoittelusta, sillä esimerkkilaskelmassa sadan euron laskusta työntekijälle jää käteen vain 47,58 euroa.

Periaatteessa laskelma on aivan oikein, mutta sen antava kuva laskutuspalvelusta, ainakin UKKO.fi:stä, on väärä. UKKO.fi:n minimimaksu ei koske jokaista alle 300 euron laskua, kuten artikkeli antaa ymmärtää, vaan palvelumaksu peritään vasta palkanmaksun yhteydessä.

Suosittelemmekin pienehköjä laskuja lähettäville käyttäjillemme, että he kerryttävät laskujen yhteissumman 300 euroon, jolloin he säästävät palvelumaksussa. Tästä syystä UKKO.fi:llä ei olekaan kovin paljoa käyttäjiä, jotka nostavat palkkaa alle 300 euron laskuista.

Artikkelissa on nostettu esiin myös vastikään tapetilla ollut kevytyrittäjän työttömyysturva. HBL:n artikkelin mukaan laskutuspalveluiden asiakkaat ajattelevat usein olevansa tavallisia työntekijöitä, joiden työnantaja on laskutuspalveluyritys. Työttömyyden tullessa monelle kuitenkin tulee yllätyksenä, että heitä kohdellaan kuin yrittäjiä, jolloin työttömyysturva jää saamatta. Salokankaan mukaan laskutusyritysten markkinointi on harhaanjohtavaa.

UKKO.fi:ssä olemme hyvin tarkkana työttömyysturvaan liittyvissä asioissa; olimme viime vuonna jopa mukana antamassa sosiaali- ja terveysvaliokunnalle lausuntoa työttömyysturvasta. Olemme viestineet työttömyysturvauudistuksesta aktiivisesti ja lisäksi kerromme käyttäjillemme TE-toimiston sovellusohjeista, joiden perusteella tehdään päätös joko pää- tai sivutoimisesta yrittäjyydestä. Me emme myöskään koskaan mainosta, että käyttäjä olisi oikeutettu saamaan työttömyysturvaa, vaan kehotamme asiakkaitamme aina ennen töiden aloittamista olemaan yhteydessä heidän oman työttömyysturvakorvauksensa maksavaan tahoon.

Kohennusta kevytyrittäjien työmarkkinalliseen asemaan on mahdollisesti tulossa, sillä Akava tiedotti tällä viikolla, että yhdeksän sen jäsenliittoa on perustanut Akavan yrittäjien ja itsensätyöllistäjien edunvalvontajärjestön, joka valvoo yrittäjien ja itsensätyöllistäjien oikeudellisia, työmarkkinallisia, taloudellisia ja sosiaalisia etuja.

Hienoa, että työn muutos ja kevytyrittäjyys noteerataan myös mediassa, sillä, kuten artikkelissakin todettiin, myös työmarkkinanäkökulmasta kevytyrittäjät ja muut itsensätyöllistäjät ovat merkittävä osuus työväestöstä. Jos mahdollisuutta itsensätyöllistämiseen ei olisi, työttömien määrä Suomessa kasvaisi kokonaiset 6 prosenttia!

Piia Peiponen
Kirjoittaja

Piia Peiponen

Piia on viestinnästä innostuva somenautiskelija ja lempeä kieliniuho, jota kiinnostavat muuttuva työ ja työelämä. Inspiraation lähteinä kirjoituksiin ja elämään toimivat ilmiöt ja ihmiset.

Rekisteröidy nyt – Se on ilmaista, nyt ja aina. Saat tunnukset välittömästi.

Kerro mielipiteesi

Kerro mitä ajattelet!

Tilaa blogikirjoitukset sähköpostiisi!

Syötä sähköpostiosoitteesi alla olevaan kenttään ja saat tuoreimmat blogikirjoituksemme suoraan sähköpostiisi kerran viikossa.
Lähetämme uusimmat kirjoitukset joka keskiviikko. Voit lopettaa tilauksesi milloin tahansa.

Lisää aiheesta