Blogi

21.11.2013

Aikataulutatko itsesi näkymättömäksi?

Katsot kalenteriasi ja deadline meni jo hetki sitten. Oletko sinä taistellut aikataulujen kanssa? Oletko toivonut, että päivässä olisi tarpeen tullen enemmän tunteja ja viikossa enemmän päiviä? Asiakkaasi eivät ole välttämättä niin ymmärtäväisiä, jos sinun aikataulut ovat yhtä uskottavia kuin meteorologien sääennustukset.

Ensimmäiset keikat ovat tärkeitä

Asiakkaasi saattavat testata ja luultavasti testaavatkin palveluitasi ensin pienemmillä projekteilla ja tekevät sen jälkeen päätökset mahdollisista jatkotilauksista. On siis erittäin tärkeätä, että pidät ensimmäisten keikkojen aikatauluista kiinni, ettet joudu syömään sanojasi heti alussa. Se ei anna sinusta luotettavaa kuvaa. Hintalappu kannattaa määritellä myös oikein, ettet anna itsestäsi liikaa liian halvalla.

Jos kuitenkin makaat sairaalassa jalka murtuneena, asiakkaasi luultavasti ymmärtävät tilanteen. Hätätilanteissa aikatauluja pitää muokata, mutta muuten niistä on hyvä pitää kiinni.

Kerran hommat meni pieleen

Esimerkkinä voisin antaa omat valokuvauskeikkani. Kerran aikatauluni pettivät melko pahasti. Haukkasin liian ison palan kakusta ja voitte varmasti veikata tuliko uusia keikkoja. Noh eipä tullut. Kun taas tein hommat ajallaan, myös uusia keikkoja alkoi ilmaantua kalenteriin.

Asiakas voi esimerkiksi testata kolmea valokuvaajaa pienemmillä keikoilla ja sen jälkeen valita ketä hän haluaa tulevaisuudessa käyttää. Kun teet ensimmäisen keikan mallikkaasti, parannat samalla tulevien keikkojen osumatarkkuutta. Tämä teoria pitää paikkansa luultavasti myös muillakin aloilla.

Suunnittele työsi etukäteen

Sinun kannattaa suunnitella etäkäteen, mitä eri prosesseihin kuluu aikaa. Näin voit kertoa asiakkaallesi nopeasti, milloin työt on tehty. Annat itsestäsi vakuuttavan kuvan, jos osaat arvioida työn keston nopeasti. Mikäli et ole varma aikataulusta, sano se suoraan, ettet anna vääriä mielikuvia. Määrittele mieluummin realistinen deadline ja yllätä asiakkaasi positiivisesti, kun saat tehtyä hommat valmiiksi suunniteltua nopeammin.

Jos jokin työtehtävä on sinulle uusi, yritä miettiä mitä kaikkea se pitäisi sisällään. Uusissa työtehtävissä ei kannata luvata liian paljon liian nopeasti. Harjoittelu vie aikaa ja se kannattaa ottaa huomioon.

Toki voit haastaa itsesi lupaamalla asiakkaalle, että työ on valmis huomiseen mennessä. Tässä tapauksessa sinun on oltava valmis ylittämään itsesi ja likaamaan kätesi, että pystyt pitämään lupauksen. Pitämällä nämä lupaukset, alkaa kalenterisi täyttyä pian uusista keikoista.

Älä jää näkymättömäksi

Siinä vaiheessa, kun olet Suomen parhaimpia omalla alallasi, voit saada uusia vapauksia aikatauluihin, mutta siihen mennessä opi pitämään lupauksesi. Tulevaisuutesi voi olla niistä kiinni. Mokaamalla aikataulusi et välttämättä saa enää uusia työtarjouksia vanhoilta asiakkailtasi. Sinusta tulee näkymätön asiakkaillesi ja voit samalla haudata kyseisen asiakassuhteen. Vanhoille asiakkaille sinun on kuitenkin helpompi tehdä lisämyyntiä, joten tee työsi ajallaan.

Pienet asiat ratkaisevat, joten älä pelleile. Voit menettää suuria rahasummia jokaisen menetetyn asiakkaan mukana. Asiakassuhde kun olisi voinut kestää vaikka kuinka kauan.

Taneli

Taneli Pasanen
Kirjoittaja

Taneli Pasanen

Muuttuva työelämä, viestintä, digitaalinen markkinointi ja itsensä brändääminen täyttävät teemoina työpäiväni. Vapaa-ajalla kovia juttuja ovat tennis, geokätköily ja seinäkiipeily unohtamatta tietenkään Netflixiä.

Rekisteröidy nyt – Se on ilmaista, nyt ja aina. Saat tunnukset välittömästi.

Kerro mielipiteesi

Kerro mitä ajattelet!

Tilaa blogikirjoitukset sähköpostiisi!

Syötä sähköpostiosoitteesi alla olevaan kenttään ja saat tuoreimmat blogikirjoituksemme suoraan sähköpostiisi kerran viikossa.
Lähetämme uusimmat kirjoitukset joka keskiviikko. Voit lopettaa tilauksesi milloin tahansa.

Lisää aiheesta