Arvioitu lukuaika: 21 minuuttia

Blogiyhteistyö – mainostamista vai aitoa yhteistyötä? Bloggaajat kertovat

blogiyhteistyo

Blogiyhteistyö on loistava mahdollisuus saada omia tuotteita ja palveluita esille. Bloggaajat ovat vahvoja mielipidevaikuttajia, joiden suosituksiin luotetaan.

Kun itse huomasin bloggaajien vaikutusvallan, innostuin ja otin yhteyttä lukuisiin bloggaajiin ja pyysin yhteistyötä. Hämmästyin, kun hyvin harva vastasi sähköpostiini ja nämäkin vastaukset olivat kaikki kielteisiä. Pikkuhiljaa tajusin, että bloggaajat eivät ole mediayrityksiä, joilta voi ostaa mainoksia. Bloggaajat ovat lähempänä toimittajia, jotka haluavat kirjoittaa ainoastaan tuotteista, joita voivat rehellisesti suositella. Bloggaaja, joka ei tarvitse silmälaseja, ei varmasti kirjoita myöskään yhteistyöpostausta loistavista silmälaseista. Tajuat varmasti idean.

Blogiyhteistyö on meille UKKO.fi:ssä ollut todella tehokas tapa tavoittaa uusia kohderyhmiä. Blogiyhteistyömme ovat parantuneet kerta toisensa jälkeen, kun olemme oppineet toimimaan bloggaajien arvostamalla tavalla.

Aluksi tarkoituksenani oli jakaa näiden kokemusten perusteella parhaat vinkit onnistuneeseen blogiyhteistyöhön. Sen sijaan teinkin blogiyhteistyöstä kaksiosaisen sarjan. Tässä ensimmäisessä osassa haastattelimme bloggaajia ja toisessa osassa haastattelemme mainostajia.

Näin pääset tarkastelemaan samaa asiaa kahdesta eri näkökulmasta. Toivottavasti nämä kirjoitukset mahdollistavat yhä kannattavammat blogiyhteistyöt niin bloggaajille kuin mainostajillekin.

Jos haluat osallistua mainostajille tehtäviin haastatteluihin, ota yhteyttä: olli@ukko.fi

Blogiyhteistyö bloggaajan näkökulmasta

Haastattelimme tätä kirjoitusta varten kahdeksaa suomalaista bloggaaja. Kysyimme heiltä seuraavat kysymykset:

Miten löydät yhteistyökumppaneita?

  • Etsitkö itse aktiivisesti yhteistyökumppaneita?
  • Ottavatko yritykset yhteyttä?
  • Milloin kieltäydyt yhteistyöstä?
  • Mitä asioita toivoisit yhteistyöyritysten ottavan huomioon?
  • Minkälaisen yrityksen kanssa haluaisit tehdä yhteistyötä?

Mikä on ollut paras blogiyhteistyösi?

  • Miksi yhteistyö toimi?
  • Miten yhteistyö syntyi?
  • Millainen asenne yhteistyöyrityksellä oli?
  • Millaisen palkkion sait?

Milloin blogiyhteistyö on mennyt pieleen?

  • Miksi yhteistyö ei sujunut?
  • Oliko yhteydenpidossa ongelmia?
  • Tekikö yhteistyöyritys virheen? Millaisen?
  • Teitkö itse virheen? Millaisen?

Yhteistyön aloittaminen

Yhteistyökumppanin tulisi ottaa huomioon seuraavat asiat:

  • Selvitä, minkälaisen blogin kanssa haluat tehdä yhteistyötä.
  • Yrityksen tuotteiden tulee sopia blogiin ja sen edustamaan arvomaailmaan.
  • Huomioi, että sisällöntuotannossa voi kestää. Varaa siis tarpeeksi aikaa.
  • Tarjoa järkevä korvaus hyvin tehdystä työstä.
  • PR-toimistot ja bloggaajien yhteistyöverkostot auttavat sopivan bloggaajan löytymisessä.
  • Kontaktoi henkilökohtaisesti, älä massapostita.
  • Pyri luomaan lisäarvoa blogin lukijoille.

Miten löydät yhteistyökumppaneita?

 

ninan-tunnetila2Nina – Ninan Tunnetila:

Yritykset ottavat minuun yhteyttä. En ole itse aktiivinen yhteistöiden suhteen, sillä blogini on minulle tärkeä harrastus, ei pääasiallinen tulonlähde.

Kieltäydyn yhteistyöstä, jos tuote tai palvelu ei kiinnosta minua, tai sen aihe ei sovi blogiini. Olen myös kieltäytynyt yhteistöistä, jos yhteydenotto yrityksen osalta on epäasiallinen tai jos siinä vaaditaan suoraan positiivista postausta tuotteesta. Seison blogissani aina sanojeni takana, enkä koskaan kehu mitään, mistä en oikeasti pidä.

Toivoisin, että yhteistyöyritykset ottaisivat paremmin huomioon bloggaajan aikataulun. Teen muutakin työtä kuin bloggaan, joten en aina pysty toteuttamaan postauksia todella lyhyellä aikataululla. Toivon myös, että työtämme bloggaajina arvostetaan, eikä yhteyttä oteta tyyliin “Voisimme ostaa mainoksen lehteen, mutta blogien kautta mainostaminen on niin halpaa, että siksi ajattelimme testata tätä markkinoinnin muotoa.” Ei näin!

Haluaisin tehdä yhteistyötä yrityksen kanssa, jolla on samanlaiset arvot kuin minulla. Yrityksen, jonka tuotteet ja palvelut kiinnostavat minua, ja jotka sopivat blogiini. Kotimaiset pienet yritykset ovat erityisesti sydäntäni lähellä.


hannamariav2Hanna – hannamaria:

Yhteistyökumppanit ottavat satunnaisesti itse yhteyttä, mutta mikäli löydän kiinnostavan brändin, jonka tuotteisiin haluaisin tutustua, otan satunnaisesti itsekin yhteyttä. Myöskin PR-toimistojen listoilla olo auttaa, sillä heidän kauttaa tarjotaan silloin tällöin yhteistöitä ja tuotteita testattavaksi.

Teen itse yhteistyötä vain blogini aihepiireihin sopivien yritysten kanssa. Kirjoitan pääosin kauneudesta, mutta myös sisustus- ja ruoka-aiheet esiintyvät blogissa tietyin väliajoin. Tulevaisuudessa etenkin sisustuspostausten painotus korostuu, sillä muutamme avopuolison kanssa vastavalmistuvaan kerrostaloon ja sormet syyhyävät jo päästä sisustamaan uusi asunto! Kieltäydyn yhteistöistä, mikäli niissä yritetään käyttää bloggaajaa hyväksi eikä bloggaaja saa yhteistöistä mitään konkreettista irti. Etenkin piilomainontaa pyydettäessä on kieltäydyttävä heti, sama se, miten hyvä tarjous on. Hyvät ohjeistukset löytyy PING Ethics -koodistosta, jonka itsekin allekirjoitin.

Yrityksen ottaessa minuun yhteyttä olisi suotavaa esitellä yritys ja sen historia pikaisesti, esimerkiksi lehdistötiedote tuotteista on hyvä olla sekä tietenkin halutaan tietää, millaista yhteistyötä on tarjolla. Ehdotuksen ei tarvitse olla täysin valmis, mutta ottaessa yhteyttä bloggaajaan on oltava edes jonkinlainen käsitys siitä, mitä pystyy bloggaajalle tarjoamaan ja mitä yritys siitä hyötyy. Osa yrityksistä harrastaa myös affiliate-mainontaa (kumppanuusmarkkinointia), jonka mahdollisuus on hyvä mainita myös.

 


ottoizakaya

Otto – OttoIzakaya.com

Kuulun eri bloggaaja-yhteisöihin, mitä kautta tulee osa yhteistöistä. Sen lisäksi yritykset ottavat minuun suoraan yhteyttä ja itse otan yhteyttä itseäni kiinnostaviin yrityksiin. Etenkin hotelleihin, lentoyhtiöihin, ravintoloihin sekä matkailuorganisaatioihin on tullut kontaktoitua paljon. Sen lisäksi tapaan yhteistyökumppaneita messuilla ja ammattilaispäivillä sekä perinteisesti puskaradion kautta.

Kieltäydyn yhteistyöstä, mikäli palkkio on työmäärään nähden alentava ja jos yritys tai tuote itsessään ei kohtaa mielenmaisemaani. Sen lisäksi olen joutunut kuluneen vuoden aikana kieltäytymään muutamista yhteistyömatkoista, sillä yksinkertaisesti päivätyöni takia ei ole mahdollisuutta ottaa lomaa arjesta tai ei ole simppelisti aikaa tai resursseja. Bloggaaminen painii toisinaan muun elämän rinnalla kovaakin. Nyt kun aloitan yliopisto-opiskelut syksyllä, niin tilanne saattaa muuttua ja matkabloggaajana tärkeille matkoille on taas mahdollisuus osallistua enemmän.

Toivoisin, että yhteistyöyritykset ottaisivat huomioon sen, että bloggaaminen on työ, joka vie sekä aikaa että vaivaa. On idioottimaista ja alentavaa tarjota pilkkasummaa yhteistyöprojektista, joka vie useamman työtunnin bloggaajalta sekä antaa lisäksi arvokasta näkyvyyttä yritykselle. Toivoisin myös, että kun yritykset ottavat yhteyttä, niin heillä olisi valmiina ajatus ja suunnitelma siitä, mitä he haluavat yksityiskohtaisesti saavuttaa. Molemminpuolinen avoimuus ja lennokas ideoiden esilletuominen on iso rikkaus. Hyvä kommunikaatio on kultaa.

Olen todella avoin kaikille yhteistyöehdotuksilla, kunhan ne istuvat omaan nicheeni sekä arvomaailmaani ja koen, että se on myös bloggaamisen yleisen etiikaan mukaista. PING Ethics on uusi bloggaajien nk. ”ammattisopimus” ja sen mukaan on hyvä toimia. On epäkunnioittavaa kollegoita kohtaan tehdä halpaa yhteistyötä. Matkabloggaajana olen tietenkin kiinnostunut erityisesti matkailuun liittyvistä yhteistöistä. Viimeaikoina olen tehnyt yhteistyötä mm. lentoyhtiön ja luottokorttiyhtiön kanssa ja nämä ovat olleet todella mielenkiintoisia projekteja. Viime kädessä olen aika avoin kaikelle. Yhteyttä ottamalla se selviää, että mikä klikkaa ja mikä ei. Välillä saattaa tulla tarjouksia vastaan, joista en olisi osannut haaveillakaan ja niistä tulee suoranaisia menestystarinoita.


 

virve-ostolakossa2Virve – Ostolakossa.com:

Jos kiinnostun jostakin tuotteesta esimerkiksi lukijoideni vinkistä tai törmään tuotteeseen/tuotemerkkiin, josta arvelisin lukijoideni kiinnostuvan, saatan hyvinkin lähestyä yritystä myös itse. 90% saamieni tuotteiden esittelyistäni on kuitenkin yritysten omiin yhteydenottoihin perustuvia.

Pidän mielelläni postaukseni kosmetiikkaan liittyvissä aihepiireissä, mutta saatan kirjoittaa myös muista aiheista, mikäli saan kiinnostavan yhteistyöehdotuksen ja koen sen mahdollisesti lukijoitani kiinnostavaksi. Kyseessä voi olla esimerkiksi tuote tai palvelu, mutta en tee blogiini liittymättömiä yhteistyöjuttuja ajatellen vain sitä, että saan itse siitä jotain sellaista, mitä olen itselleni halunnut. Yhteistyöstä täytyy syntyä jotain, minkä koen oikeasti kiinnostavan lukijoitani.

 


 

rauharentola-satu3Satu – Rauharentola:

Yhteistyökuvioita syntyy molemmilla tavoin, eli olen itse yhteydessä yrityksiin ja minuun ollaan myös yhteydessä. Valikoin toteutettavat yhteistyöt tarkoin niin, että ne sopivat blogin tyyliin ja genreen luontevasti. Toivoisin yritysten huomioivan, että kirjoittaminen ja kuvaaminen on bloggaajan työtä ja siitä tulee maksaa korvaus. Kukaan ei saa työstään palkkioksi esimerkiksi päiväpeittoa vaan työstä maksetaan aina rahallinen korvaus, joka riippuu paljolti yhteistyön laajuudesta ja siihen käytetystä ajasta.

Sellaisten yritysten kanssa, jotka arvostavat bloggaajan tekemää työtä ja tuntevat sen arvon on helppo ja hieno tehdä työtä jatkossakin.

 


 

tyyliametsastamassa-veera
Veera –
Tyyliä Metsästämässä:

Olen tehnyt kaupalliset yhteistyöt pääasiassa aina kulloisenkin blogiportaalini kautta. (Indiedays, Re:fashion ja tällä hetkellä Me naiset -lehti/Sanoma)

En itse tee aktiivisesti työtä yhteistöitä hankkiakseni, vaan ehdotukset tulevat yrityksiltä suoraan minulle tai blogini myynnistä vastaavan tahon kautta. Asia olisi varmasti toisin, jos blogi olisi pääelinkeinoni, mutta elätän itseni pääsääntöisesti muilla töillä, joten blogitulot ovat ns. ekstraa, joita ilmankin voisin elää.

Toivoisin, että yritykset ottavat huomioon, että hyvän kaupallisen yhteistyöpostauksen toteuttaminen vie paljon aikaa ja vaivaa, joten työstä on myös maksettava asiallinen korvaus.

Teen mieluiten yhteistöitä sellaisten yritysten kanssa, jotka kuuluvat jo muutenkin elämääni ja joiden palveluista ja tuotteista minulla on kokemusta. Silloin voin aidosti seistä sanojeni takana ja mainos tuntuu kaikista osapuolista aidolta.
Kieltäydyn yhteistyöstä silloin, kun aihe ei sovi blogiini ja arvomaailmaani, tai tuote/yritys on itselleni liian vieras. Kieltäytymisen syynä voi olla myös liian huono palkkio. Myös liian intiimejä tai henkilökohtaisia asioita koskevista yhteistyöehdotuksista kieltäydyn.


 

jonna-polkadots-blogi

Jonna – Polka Dots:
Koska blogi on minulle enemmänkin harrastus, en itse mitenkään aktiivisesti etsi yhteistyökumppaneita. He enemminkin löytävät minut (tai ovat löytämättä).

Suurin osa yhteistöistäni on syntynyt yrityksen kontaktoitua minua. Kieltäydyn yhteistyöstä, jos se ei sovi blogin imagoon tai jos se pitäisi toteuttaa minulle liian nopeassa aikataulussa. Palkkion suuruus tai pienuus ei ole minulle vielä syy suostua tai kieltäytyä yhteistyöstä, mutta yleensä hiukan peilaan palkkiota kontaktoivan yrityksen suuruuteen.

Arvostan yrityksiä, jotka jaksavat kartoittaa blogeja, jotka sopivat yhteen juuri heidän edustamansa tuotteen/palvelun kanssa. En pidä, jos minua kontaktoidaan selkeällä joukkomaililla. Toivoisin myös, että yritykset ottaisivat huomioon, että kaikille bloggaajille blogi ei ole varsinainen työ. Tämän vuoksi toivottua yhteistyötä ei välttämättä ole mahdollista toteuttaa lyhyessä ajassa.

Unelmayhteistyöni on yrityksen kanssa, jonka tuotteita tai palveluita jo valmiiksi käytän, tai joista olen valmiiksi kiinnostunut. Lisäplussana toimiva yhteydenpito ja reilussa suhteessa oleva palkkio.

 


 

londonandbeyond-lenaLena – London and Beyond:

Blogini yhteistyöt syntyvät monella tapaa, osa yrityksistä ottaa minuun suoraan yhteyttä ja osaan otan itse, mikäli koen, että yrityksen tarjoamat tuotteet tai palvelut sopivat osaksi blogiani.

Kieltäydyn yhteistöistä, jos ne eivät sovi oman blogini kohderyhmään/teemaan, eli en suostu yhteistyöhön, mikäli ne ovat täysin eri aihepiiristä kuin blogini tai ovat muuten epäilyttäviä. Näistä ei hyödy kukaan, ei yritys, lukija enkä minä bloggaajana.

Omien kokemuksieni mukaan yritykset ovat melko hyvin perillä blogiyhteistöistä. Koen yhteistöissä kommunikoinnin tärkeäksi (säännöllisyys, yhteydenotot eivät roiku viikkoja), selkeät viestit ja on myös hienoa, jos yritys haluaa antaa bloggaajalle ns. vapaat kädet sisällön suhteen (toki toiveita pitää bloggaajan myös ottaa huomioon). Bloggaajana tiedän, millainen tyyli omaan blogiin sopii ja millaiset jutut saavat lukijan kiinnostumaan.

Haluan yleisesti tehdä yhteystyötä yritysten kanssa, jotka ovat yllä kuvailemieni kaltaisia: innostuneita, bloggaajaa arvostavia (arvostus on molemminpuolista), ja luonnollisesti blogin linjaa/teemaa noudattavia. Arvostan myös sitä, että ajatuksia vaihdetaan puolin ja toisin onnistuneen yhtestyön takaamiseksi, ja kysytään suoraan, jos jokin asia jää askarruttamaan. Avoimuus on kaiken A ja O.

 


lapsellistablogi2Anna – Lapsellista:

Olen kirjoittanut blogia nyt reilut viisi ja puoli vuotta, ja kahden portaalisopimuksen jälkeen freelancerina toimiessani olen sikäli onnekas, ettei minun tarvitse itse aktiivisesti etsiä tai tehdä yhteistyötarjouksia, vaan yritykset ja heidän edustajansa lähestyvät minua. Kaupallisia yhteistöitä tehdessä minulle on tärkeää tietynlainen läpinäkyvyys ja selkeys, niin yhteistöiden merkitsemisessä kuin palkkioissakin. Haluan, että lukijani tunnistavat kaupalliset yhteistyöt ja saadut tuotteet, liittyi niihin odotetta kirjoittamisesta tai ei, joten hylkään heti kättelyssä yritykset, joille tällainen menettely ei sovi. Palkkioina kaupallisista yhteistöistä hyväksyn vain rahapalkkiot, joihin sisältyy arvonlisävero (24%) sekä erilaiset sosiaalikulut, ja niiden laskuttamiseen käytän Ukkoa.

Yhteistyöyrittäjiltäni odotan arvostusta tekemääni työtä kohtaan. Yhteistyöpostauksen laajuudesta riippuen sen toteuttamiseen taustatöineen, valokuvaamisineen ja kuvankäsittelyineen ja some-jakoineen kuluu tunteja, jonka lisäksi tietysti yhteistöiden suunnitteluun esimerkiksi sähköpostitse, lounastreffeillä tai puhelimitse kuluu myös aikaa. Ajan lisäksi toivon yhteistyöyrittäjieni arvostavan työtä, jota olen tehnyt luodakseni blogistani uskottavan brändin ja kerätäkseni uskollisen, aktiivisen lukijakuntani – se on tarkoittanut vuosien pitkäkestoista, säännöllistä puurtamista yöaikaan lasten jo mentyä nukkumaan.

Toki teen melko paljon tuotetestauksia, joihin ei liity rahallinen palkkio ja joissa saamani testituotteiden arvo ei ole suuren suuri. Tällaisia ovat esimerkiksi suomalaiset pienyrittäjät (ja etenkin naisyrittäjät), joiden työtä ja työllistymistä haluan yhteisen arvomaailman vuoksi tukea – vaikka se vaatiikin minulta paljon työtunteja.

Yhteistyöyrittäjän sopivuutta arvioidessani mietin ennen kaikkea (vähän tylsää kyllä) lukijoideni kiinnostuksen kohteita ja brändin tai tuotteen sopivuutta blogiini ja minun arvomaailmaani. Minulle on tärkeää, että yritykset jakavat kanssani samat arvot ja tuotantoon sekä markkinointiin liittyvät periaatteet. Minä teen ja haluan vastaisuudessakin tehdä enemmän yhteistyötä brändien kanssa, joille eettinen ja ekologinen kestävyys, tuotannon läpinäkyvyys ja suomalaisen työvoiman työllistäminen on tärkeää. Tällaisia ovat esimerkiksi vastuullisella tavalla Suomessa tai suomalaisissa perheyrityksissä EU:ssa tuotetut lasten-ja aikuistenvaatteet, korut, asusteet ja kosmetiikka. Minä uskon, että meidän kulutustottumuksillamme on suuri merkitys tulevaisuuden näkymien kannalta ja siksi haluan osaltani lisätä ihmisten tietoisuutta vähemmän kuormittavista kulutustuotteista.

 

Mikä on ollut paras blogiyhteistyösi?

ninan-tunnetila2Nina – Ninan Tunnetila:

Paras yhteistyö oli pari vuotta sitten erään vaatebrändin kanssa.

Minuun luotettiin yhteistyössä 100%. Pääsin haastattelemaan suuren vaatebrändin suunnittelijaa ja sain kysyä häneltä kaikki ne kysymykset (myös kriittiset), jotka halusin. Kysymyksiini ei puututtu millään tavalla.

Yritys otti minuun yhteyttä ja kysyi, kiinnostaisiko minua tehdä heidän kanssaan kyseinen yhteistyö. Yhteistyö sopi blogiini ja sen aihepiireihin täydellisesti, joten postauksen tilaaja oli tehnyt taustatyötä ja selvittänyt, että kyseinen yhteistyö kiinnostaa minua.

Yhteistyöyrityksellä oli erinomainen asenne. Se tunne, kun maailmanlaajuinen yritysjätti luottaa sinuun täysin, ja antaa vapaat kädet postauksen ja kaiken suhteen, on todella hieno.

Sain rahapalkkion sekä valita vaatteita ko. yrityksen valikoimista. Paras palkkio minulle oli kuitenkin kyseisen haastattelun tekeminen.

 


hannamariav2Hanna – hannamaria:

Paras blogiyhteistyö on ollut ehdottomasti viimekeväisen Indiedays Inspiration Dayn kautta toteutettu Instrumentariumin yhteistyö.

Kävimme kuvauttamassa itsemme Instrun pisteellä ja kuvasimme itse uusista mallistoista parhaita tärppejä, jotka julkaistiin blogipostauksessa deadlineen mennessä. Postauksesta saatiin vastineeksi lahjakortti, jonka pystyi käyttämään tietyissä Instrun toimipisteissä ja pystyinkin sen avulla hankkimaa uudet, vahvuukselliset RayBan -aurinkolasit kesää varten.

Yhteydenpito tapahtui Indiedaysin kautta sujuvasti, sillä siellä yhteyshenkilöt olivat ajantasalla aikatauluista ja säännöistä. Lahjakorttiyhteistyöt ovat muutenkin suuresti mieleeni, siltä niistä hyötyy jokainen osapuoli.

 


ottoizakaya

Otto – OttoIzakaya.com

Tähän kysymykseen on vaikea nimetä vain yhtä yhteistyötä. Jokainen yhteistyöprojekti, jossa molemminpuolinen kommunikaatio on toiminut, visiot ovat olleet selkeät ja odotukset lopulta täyttyneet, on yleensä ollut menestys.

Lisäksi, jos palkkio on ollut asiallinen, on saanut tehdä yhteistyöstä itsensä näköinen ja saanut tuntea yrityksen puolelta, että omalla työpanoksella on ollut merkitystä, on se näkynyt myös laadussa. Yhteistyö on työtä siinä samassa missä perinteinen 8–16-työ. Näin ollen onnistuneen blogiyhteistyön avaimet ovat aika pitkälti samat kuin perinteisessä työprojektissa onnistumisessakin.

Ei ole edes mielistelyä jos totean, että Ukon kanssa yhteistyö sujui viime kerralla todella mainiosti. Harva yritys on korottanut antamaani palkkiotarjousta ylöspäin. Ukko teki. Siitä jäi todella hyvät vibat.

Onnistuneiden yhteistöiden avain on selkeys ja aukottomuus. Yrityksen puolelta pitää olla selkeää, että mitä he haluavat, miten he haluavat, milloin he haluavat, mitkä ovat tavoitteet ja mitä he ovat valmiita maksamaan siitä korvaukseksi. Onnistuneissa yhteistöissä ei ole jäänyt kysymyksiä ilmaan. Tietenkin minun tulee hoitaa oma osuuteni myös samalla tavalla.

Parhaimmat yhteistyöt ovat syntyneet monesti yrityksen kiinnostuksesta omaa kanavaani kohtaan. Tällöin heidän visionsa ovat olleet selkeät ja näin ollen on ollut helppoa lähteä kehittämään ja toteuttamaan sitä omalta puoleltani.

Hyvässä yhteistyössä mainostajan asenne on asiallinen, kiinnostunut ja osallistuva. Hyvät yhteistyökumppanit ymmärtävät, että bloggaaminen on työtä, josta kuuluu maksaa korvaus. Raha ei ole olennaiskysymys vaan se, että toisen tekemää työtä kunnioitetaan. Piheys on synti. Ei kukaan ammattilainen tee työtänsä ilmaiseksi tai pilkkahinnalla, miksi bloggaajan pitäisi? Molemmin puolinen kunnioitus on kaiken A & O. Nykyisin yritykset onneksi ymmärtävät bloggaamisen arvon ja siten asenteet ovat parantuneet huomattavasti.

Palkkion tulee aina olla rinnastettu työmäärään ja näkyvyyteen. Hyvä palkkio kertaluonteisesta simppelistä artikkelista blogiini on noin 300 euroa,. Riippuen projektista. Kustannettu matka saattaa olla välillä olla jo arvoltaan sen verran suuri, että en näe tarvetta alkaa vaatimaan lisäkorvausta. Riippuu täysin tapauksesta ja yhteistyön luonteesta. Pitää olla lisäksi realistinen. Katson jokaista yhteistyöprojektia tapauskohtaisesti.

 


virve-ostolakossa2Virve – Ostolakossa.com:

Paras blogiyhteistyöni ei ole yksittäinen yhteistyö. Kosmetiikkabloggaajana arvostan eniten jatkuvaa yhteydenpitoa kosmetiikkayritysten ja PR-toimistojen taholta. Siinä missä moni muun tyyppinen blogi käyttää sisältönsä tuottamiseen vain satunnaisesti blogia varten saatuja tuotteita, ovat ne tuotekeskeisen blogin pyörityksen kannalta välttämättömyys.

Arvostan eniten yhteistyökumppaneita, jotka pitävät minuun omatoimisesti yhteyttä, välittävät tiedotteita uutuustuotteisiin liittyen, ehdottavat aktiivisesti niihin tutustumista ja saavat minut tuntemaan, että voin halutessani koska tahansa itse pyytää tuotteita blogiini esiteltäviksi.

Parhaat yhteistyöt eivät siis ole niitä, joista minulle olisi maksettu suoraa palkkiota vaan niitä, jotka ovat jatkuneet jo vuosien ajan ja joiden ansiosta blogini lukijat tietävät löytävänsä blogistani aina uusia, kiinnostavia tuote-esittelyjä ja saavat heidät palaamaan blogiini.

En myöskään välttämättä tarvitse jatkuvasti kotiini uusia automaattisesti lähetettyjä kosmetiikkatuotteita vaan arvostan sitä, että yritykset ottavat yhteyttä ja selvittävät, mitä haluaisin itse lukijoilleni esitellä ja lähettävät tuotteita, jotka voin oikeasti esitellä.

Minun ei esimerkiksi ole mitään hyötyä saada neljää liian tummaa meikkivoidetta ihan vaan siksi, että kyseessä on uutuuslanseeraus. Voisin tehdä saman tuote-esittelyn yhdellä, omalle ihonsävylleni sopivalla tuotteella. Aina paras palkkio ei siis tule yhtenä kertaluontoisena suorituksena maksetun postauksen muodossa, vaan se voi olla ilmaiseksi tehdyn postauksen aikaansaaman liikenteen ja pitkäaikaisia lukijasuhteita kerryttävien päivitysten muodossa tuleva asia.

 


 

rauharentola-satu3Satu – Rauharentola:

Blogiyhteistyökokemuksia on vaikea laittaa paremmuusjärjestykseen mutta kaikin puolin onnistunut kokemus löytyy tuoreesta muistista tältä keväältä ja sen toteutin Lassila & Tikanojan kanssa.

Yhteistyö syntyi yrityksen yhdeydenotosta ja kiinnostuksesta tehdä blogiyhteistyötä. Yrityksen asenne oli avoin ja positiivinen. Yhteistyönkuviot saatiin neuvoteltua molempia osapuolia ajatellen kannattavaksi. Palkkio koostui sekä yhteistyöhön liittyvistä materiaaleista että rahallisesta palkkiosta.

 


 

tyyliametsastamassa-veeraVeera – Tyyliä Metsästämässä:

Parhaat yhteistyöni ovat olleet sellaisia, joihin on sisältynyt myös jotakin konkreettista tekemistä, kuten osallistuminen johonkin tapahtumaan tms. sen sijaan, että kirjoittelisin vain kokemuksia vaikkapa jostain tuotteesta.

Parhaissa yhteistöissä yritys ei yritä laittaa sanoja bloggaajan suuhun, vaan antaa bloggaajan tehdä postaukset selvästi omalla tyylillään. (Tietenkin siten, että toivotut elementit tulevat esille.) Silloin sisältömainonnasta tulee luontevampaa ja luotettavampaa.

 


 

jonna-polkadots-blogi

Jonna – Polka Dots:

Parhaat yhteistyöt ovat olleet Changen bikinikampanja keväällä 2014, ja Vallilan kanssa toteutetut sisustuskamppikset kesällä 2013 ja 2014.

Molempien merkkien kamppiksissa brändi oli valmiiksi tuttu ja mieleinen. Ennen yhteistyötäkin sisustin Vallilalla ja käytin Changen alusvaatteita/bikinejä. ”Tuttuuden” lisäksi kamppiksissa oli hyvä idea ja toteutuksen suhteen annettiin riittävän vapaat kädet. Tämän lisäksi yhteydenpito yhteistyökumppanin kanssa toimi.

Sain sekä tuotepalkkion että rahallisen korvauksen.


 

londonandbeyond-lenaLena – London and Beyond:

Olen tehnyt paljon yhteistyötä erilaisten yritysten kanssa, liittyen blogini aihepiiriin eli matkailuun. Yhteistyöt ovat olleen sisältöyhteistöitä blogeissa, niin eri valtioiden matkailutoimistojen, kuten myös matkailualan yritysten kanssa. Muutamat yhteistyöt eivät ole olleet suoraan matkailufirmoilta, mutta aiheeseen liittyen kuitenkin.

Olen ollut hyvin onnekas siinä, että huonoja, toteutuneita yhteistöitä en ole kohdannut. Kaikki on sujunut oikein mallikkaasti sen jälkeen, kun yhteistyöstä on sovittu, varmasti sen vuoksi, että olen pystynyt valitsemaan yhteistyökumppanini oikein. Uskon, että oikea kohderyhmä ja blogini aihepiiriin liittyvä yritys on taannut sen, että yhteistyö on sujunut. Olen myös aina varmistanut etukäteen kirjallisesti (email) yhteistyön ehdot mahdollisimman tarkasti, väärinymmärrysten minimoimiseksi.

Ainakin omalla kohdallani on tunne, että yritykset osaavat blogiyhteistyön säännöt ja bloggaajaa arvostetaan. Yritykset ovat olleet myös innostuneita yhteistyöjutuista ja ovat hyvin kiinnostuneita bloggaajan ajatuksista toteutuksen osalta, mikä on ollut kiva huomata. Sovitusta on pidetty aina kiinni.

 


 

lapsellistablogi2Anna – Lapsellista:

Varmaan parhaat blogiyhteistyöni olen tehnyt brändien kanssa, jotka ovat olleet minulle entuudestaan tuttuja, ja joista olen kirjoittanut ilman yhteistyötäkin aiemmin blogissani, ja joita siis olen itse ostanut aiemmin. Olen tietysti kaikissa tuotearvosteluissani rehellinen enkä anna kiitosta tai kehuja niitä ansaitsemattomille tuotteille, mutta esimerkiksi vuosia tai kuukausia käytössä olleita suosikkituotteita ja niiden toimivuutta on helpompaa arvioida pidemmän testijakson jälkeen.

Tällaisissa tapauksissa yhteistyö on tietysti ollut hedelmällistä myös siksi, että olemme puolin ja toisin arvostaneet toisiamme ja toistemme tekemää työtä, mikä on esimerkiksi näkynyt siinä, että olemme löytäneet kumpaakin osapuolta miellyttävän palkkioratkaisun. Käytän yhteistyöpalkkioideni laskuttamiseen Ukko.fi:tä, ja vastineeksi kaupallisista yhteistöistä hyväksyn ainoastaan rahapalkkioita – se on myös verotuksellisesta näkökulmasta selkeää, kun kaikki asianmukaiset verot ja kulut tulee hoidettua, mutta lisäksi se tarjoaa minulle mahdollisuuden kerryttää eläkettä ja työllistää itseni lasten kotihoidon ja iltaopintojen ohessa.

Milloin blogiyhteistyö on mennyt pieleen?

ninan-tunnetila2Nina – Ninan Tunnetila:

Olen yhden kerran saanut jälkikäteen valituksia yhteistyöpostauksesta.

Suostuin tekemään yhteistyöpostauksen naurettavan lyhyellä (päivän!) varoitusajalla. Yritys jätti kertomatta kaiken, mitä postauksessa olisi toivottu olevan. Tämän seurauksena jätin käyttämättä toivottuja linkkejä, enkä kertonut postauksessa kaikkea, mitä minun toivottiin kertovan. En kuitenkaan ollut saanut yhtä ainutta ohjetta tai toivetta postauksen tilanneelta taholta, joten en tiennyt mitä postauksessa piti mainita.

 


 

hannamariav2Hanna – hannamaria:

Kauneusbloggaajan näkökulmasta joskus yhteistyö voi mennä pieleen niin, että testiin lähetetyistä tuotteista ei ole erikseen sovittu kirjoitettavan omaa postaustaan ja/tai niiden ei ole erikseen sovittu esiintyvän postauksissa muiden tuotteiden mukana.

Kun hetkeen ei tuotteita näy blogissa näy, esimerkiksi vielä kahdenkaan viikon sisään, on asiakas joskus kysellyt perään. Kahden viikon kohdalla etenkin ihonhoitotuotteet ovat vielä testissä, eikä niistä ole mahdollista kirjoittaa kattavaa arviota. Tälläisessä tilanteessa yleensä muistutan asiakasta, että tuotteet ovat testivaiheessa ja jutellaan jatkosta. Yleensä yhteydenottaja ovat kuitenkin ymmärtäneet, että etenkin ihonhoitotuotteet vievät aikaa testata ja osaa varautua julkaisuaikatauluun.

 


ottoizakaya

Otto – OttoIzakaya.com

Yritin kerran tehdä yhteistyötä erään aloittelevan viestintäsovelluksen kanssa. Tässä yhteistyössä kaikki meni pieleen.

Olin itse tuolloin vasta-alkaja blogimaailmassa ja sen lisäksi, että itselläni ei ollut mitään kokemusta ja käsitystä ammattimaisen yhteistyön hoitamisesta, oli sitä vielä vähemmän tällä yrityksellä. Yritys tilasi minulta käsikirjoituksen myyntivideoon ja vasta-aloittaneena bloggaajana ryhdyin innoissani tuumasta toimeen. Tämä katastrofi kesti kaiken kaikkiaan puoli vuotta ja lopulta jäin tyhjin käsin. Yrityksellä ei ollut aavistustakaan, mitä he halusivat lopulta minulta ja minulla ei ollut puolestaan hajuakaan, että mitä tehdä ylipäätänsäkään koko projektissa.
Yrityksellä ei ollut harmainta hajuakaan, että miten he halusivat minulta eikä heillä ollut minkäänlaista selkeää suunnitelmaa yhteistyön varalle. Sen lisäksi heillä oli ongelmia vastata viesteihini ja lopulta maksaa koko palkkio. Minulla on vieläkin epäselvää, että mitä koko projektissa kävi ja onko kyseistä yritystä enää olemassa.

Itse tein virheen siinä kohtaa, kun luin viestit vähän turhan innokkaalla asenteella ja näin ollen jäi muutama pointti huomioimatta. Siinä samassa olisi pitänyt heti alussa tehdä omalta puoleltani virallinen sopimus ja selvittää kaikki selkeästi etukäteen. Loppu hyvin kaikki hyvin, tämä floppi opetti minulle paljon. Nykyään käyn yhteistyöt selkeästi läpi kohta kohdalta ennen kuin alan tuumasta toimeen. Lisäksi harkitsen jokaista yhteistyötä nykyään todella tarkkaan.


virve-ostolakossa2Virve – Ostolakossa.com:

Useat yritykset ottavat yhteyttä ja toivovat pidempiaikaista yhteistyötä, mutta eivät enää jälkikäteen itse palaa koskaan asiaan. Saan yhteydenottoja paljon, joten jos yritys ei itse ole aktiivinen minuun päin koen, etteivät he enää halua jatkaa yhteistyötä. Joku uusi yritys korvaa helposti mielessäni toisen, mikäli se on toista aktiivisempi.

Välillä yhteistyökumppanit saattavat vaatia kohtuuttomia asioita liittyen postauksiin, joista he eivät ole halukkaita antamaan rahallista korvausta. Esittelen mielelläni blogissani tuotteita, mutta jos yrityksellä on erityisiä vaatimuksia postauksen sisällön tai julkaisuajankohdan suhteen on minusta kohtuullista, että tekstin tuottamisesta myös maksetaan rahallinen korvaus. Muussa tapauksessa toteutan itse postauksen omalla tavallani ja omalla aikataulullani.

Ikävimpiä yhteistyökumppaneita ovat tahot, jotka ovat ottaneet yhteyttä blogiyhteistyöhön liittyen ilman, että ovat itse perillä blogimaailmasta. Esimerkiksi eräs taho oli harmissaan, että heidän kanssaan sopimani blogipostaus oli sivullani esillä ensimmäisenä vain yhden päivän ymmärtämättä, että blogini idea on nimenomaan päivittäin ilmestyvät postaukset ja että ne nimenomaan toivat sinne sen liikenteen tai että uusin päivitys nyt vaan aina sattuu näkymään ensimmäisenä. Myös yritysten lupaamat alennuskoodit, jotka eivät olekaan sitten toimineet sovitulla ajankohdalla ovat aina harmillisia. Koen myös ahdistavana, jos yritys on lähettänyt itse tuotteita ilman, että sovimme mitään erityistä niistä kirjoittamisesta ja alkaa sen jälkeen lähettelemään jatkuvia kyselyjä siitä, koska voin kirjoittaa tuotteista.

Joskus yritykset saattavat myös ottaa yhteyttä tarjoten mahdollisuutta esitellä kiinnostava tuote, mutta lähettävät siitä vaikkapa vain pienen näytepussin, joka eivät ole millään lailla esteettistä kuvattavaa tai blogissa esiteltävää. En tahdo tuotteita minua varten vaan kokeilen niitä lukijoitani varten ja on hankalaa muodostaa tuotteesta hyvää kuvaa ja laatia laadukasta postausta pelkän pienen näytepussin pohjalta. Silloin tulee hieman kummeksuva olo: teen yritykselle ilmaista promootiota kiinnostuttuani aidosti tuotteesta, mutta he eivät ole valmiita silti omasta lähetymisestään huolimatta lähettämään siitä edes esittelykappaletta.

 


 

rauharentola-satu3Satu – Rauharentola:

Pieleen menneitä yhteistyökokemuksia on äärimmäisen vähän, mutta eräs kokemus on jäänyt mieleen hyvin. Siinä tehtävänäni oli kirjoittaa ns. yritysesittely blogiini ja tästä sovittiin rahallinen korvaus. Kun tuli laskuttamisen aika, yrityksen yhteyshenkilö ilmoitti, että maksu voidaan suorittaa vain Paypalin välityksellä. Siihen en voinut suostua ja näin maksu jäi saamatta. Tästä viisastuneena sovin nykyään aina etukäteen laskutuksen yksityiskohdat ennen postauksen tekoa.

 


 

tyyliametsastamassa-veeraVeera – Tyyliä Metsästämässä:

Mitään kauhutarinoita pieleen menneistä kamppiksista mulla ei ole. Lähinnä metsikköön ovat menneet jotkut yritykset heti alkuvaiheessa tehdessään todella huonoja ehdotuksia. Sellaiset “voisimme lähettää sinulle ilmaiseksi uuden kasvovoiteemme, mutta vaatimuksena on, että kirjoitat siitä positiivisen blogipostauksen”-meilit ovat ikävän yleisiä, mutta lentävät suoraan roskiin.

Epäuskoisia naurunpyrskähdyksiä aiheutti myös se, kun eräs yrittäjä olisi toivonut minun kirjoittavan blogiini tuotteestaan ja vastineeksi olisin saanut – 40%-alennuksen heidän tuotteistaan. Itse olisi siis pitänyt tuote ostaa ja sitten siitä vielä kirjoittaa.

 


 

jonna-polkadots-blogi

Jonna – Polka Dots:

Ainoa yhteistyö, joka ei mennyt aivan nappiin oli vaatekaupan kanssa, johon minut ja eräs kanssabloggaaja oli pyydetty erään tilaisuuden ajaksi. Silloin ongelmana oli se, että yrityksen kanssa etukäteen sovittu poikkesi hyvinkin paljon siitä, mitä meiltä bloggaajilta todellisuudessa odotettiin.

On tietenkin luonnollista, että kaikista pienistä yksityiskohdista ei tule sovittua, mutta jos haluaa bloggaajan myös kirjoittavan tilaisuudesta tai esimerkiksi stailaavan asiakkaita, on tästä sovittava etukäteen, jotta bloggaaja on asiasta tietoinen. Luultavasti en enää lähtisi mukaan yhteistyöhön, jonka ainoa sisältö on bloggajan oleskelu yrityksen tiloissa.


 

londonandbeyond-lenaLena – London and Beyond:

Luulen yhteistyökokemusteni olevan pääasiassa hyviä myös siksi, että olen sanonut ei jo heti alkuun epäsopiville ja epäammattimaisille tarjouksille. Muutaman kerran olen saanut yhteistyöehdotuksia, joissa yritys on halunnut tehdä yhteistyötä sisältöyhteistyön merkeissä, mutta yhteistyöstä ei olisi saanut mainita.

Tällaisista jää aina vähän huono maku suuhun, sillä koen, että läpinäkyvyys on tärkeää ja yhteistyöt tulee mainita blogissa selkeästi. Olen myös sitä mieltä, että lukija kyllä hoksaa piilomaininnan ja se riittää tuhoamaan bloggaajan maineen nopeasti – luonnollisesti olen jättänyt tällaiset ehdotukset välistä, kuten myös pelkkää näkyvyyttä tarjoavat yhteistyöt.

Moni bloggaaja toimii nykyään yrittäjänä, ja luonnollisesti näkyvyys ei erittäin harvoja tilanteita lukuunottamatta ole yrittäjälle millään muotoa kannattavaa. Näistä tulee myös olo, että bloggaajan työpanosta ei arvosteta.

 


 

lapsellistablogi2Anna – Lapsellista:

Toisinaan käy niin, että kemiat tai ajatukset yhteistyöstä eivät syystä tai toisesta kohtaa. Tärkeimpänä tekijänä onnistuneen kaupallisen yhteistyön takana pidän itse huolellista suunnittelua, jolloin yhteistyön reunaehdot, tavoitteet ja siihen liittyvät toiveet tulee käytyä läpi ennen varsinaisen yhteistyön solmimista. Enin osa yhteistöistä sujuu huolellisen suunnittelun ja asioiden puimisen vuoksi hyvin, mutta joskus oman fiiliksen yhteistyöstä on pilannut yhteistyökumppanin kohtuuttomat odotukset ja arvostamattomuus minun tekemääni työtä kohtaan.

Joitain vuosia sitten eräs yhteistyökumppanini laittoi minulle kaksi päivää yhteistyöpostauksen julkaisun jälkeen viestin, jossa ilmoitti sivustollensa tulleiden klikkausten määrän olleen liian alhainen ja olevansa pettynyt siihen, että yhtäkään mittatilaustyönä tehtävää, satojen eurojen arvoista tuotetta ei oltu tilattu – siis kahden päivän aikana. Hän listasi tekemänsä työtunnit ja arvioi, että minun työpanokseni ollessa riittämätön, olisin oikeastaan hänelle velkaa. Pahoittelin tietysti hänen harmiaan, mutta huomautin, että välittömän myyntipiikin sijaan minä tarjoan näkyvyyttä ja käyttökokemuksia. Seuraavien vuosien aikana hän otti tosin yhteyttä ehkä neljä tai viisi kertaa ja ehdotti uutta yhteistyötä uusien tuotteiden tiimoilta, joten oletan, että hän lopun viimein hyötyi sisältöyhteistyöstä kanssani. Kieltäydyin kuitenkin kohteliaasti, koska hänen arvionsa minun työpanoksestani ja sen riittämättömyydestä ihan aidosti loukkasi.

Onko sinulla kokemuksia blogiyhteistyöstä?

Kerro kokemuksesi alla olevaan kommenttilaatikkoon!

Muita artikkeleita aiheesta Kaupalliset yhteistyöt: