Arvioitu lukuaika: 3 minuuttia

Eemilin metsurin työt toimivat hyvin opintojen ohessa: “Pistän etäluennot soimaan kuulokkeisiin samalla, kun teen sahatöitä!”

eemil-makela-2

Eemil suoritti metsäalan opinnot Hämeen ammatti-instituutissa, sillä ala oli jo pitkään tuntunut hänestä mielenkiintoiselta. Myös yrittäjyys oli kiinnostanut häntä, ja valmistumisensa jälkeen hänelle tarjoutuikin loistava tilaisuus lähteä kokeilemaan metsurin töitä kevytyrittäjänä.

– Odotan tulevaisuudeltani vakaata työuraa. Haluaisin olla ihan työntekijänäkin, mutta olisi mukavaa saada tehdä sivutoimisia yrittäjän hommia niin paljon kuin mahdollista!

Ensimmäisen kevytyrittäjän keikkansa Eemil sai erään vanhan luokkatoverinsa kautta; tämä kertoi naapurillaan olevan pihassaan isoja puita, jotka pitäisi kaataa. Tällaiseen työhön vakuutukset olivat tarpeellisia, ja Eemil totesi, että työn suorittaminen onnistuisi parhaiten laskutuspalvelun kautta.

– Keikka meni oikein hyvin. Toki itsensä työllistämisen aloittaminen oli harppaus tuntemattomaan, mutta valmiiksi tarjottu urakka teki aloittamisen kynnyksen matalaksi. Minulla oli jo paljon oppeja opintojeni kautta, ja kaverini oli itsekin mukana talkoissa.

Tällä hetkellä Eemil suorittaa toista tutkintoa: hän opiskelee Hämeen ammattikorkeakoulussa Evolla metsätalousinsinööriksi. Kevytyrittäjyys toimii ohessa hyvin sivutoimisena, ja vaikka Eemil ei olekaan markkinoinut toimintaansa lainkaan, on kyselyjä tullut keikkoja riittänyt.

– Sivutoimisena tällaisessa toiminnassa ei onneksi ole myöskään kovin suuria riskejä!

Eemilin työtehtäviin kuuluu perinteisiä metsänhoitotöitä, kuten istutusta, taimikonhoitotöitä ja hakkuiden ennakkoraivauksia. Hän tekee myös vaikeita puiden kaatoja, yleensä pihapuille.

– Suuremmissa hakkuissa turvaudun tarvittaessa paikallisiin puita ostaviin yhtiöihin. Myös kantojen jyrsintä ja risujen ajo hoituu, vaikka minulla ei ole omaa kalustoa. Tällöin pyydän apuun paikalliset yrittäjät. Tarvittaessa voin myös kilpailuttaa muiden urakoitsijoiden palvelut asiakkaan toiveiden mukaisesti.

Eemil Mäkelä metsätöissä

– Kaikki palvelut hoituvat avaimet -käteen periaatteella, jolloin asiakkaan työpanos minimoidaan. Sovituista palveluista maksetaan aina sovittu hinta, joka on yleensä yksi urakkahinta. Se on asiakkaalle aina turvallinen ostos.

Metsäalan työt ovat varsin itsenäisiä, ja turvavälin pitäminen sekä asiakkaisiin että työkavereihin on mahdollista. Korona-aika ei olekaan vaikuttanut töiden määrään, ja Eemil kertoo, ettei sitä oikeastaan huomaa töissä millään lailla.

– Kun on oman ”firmansa” ainoa työntekijä, ei sen isompia järjestelyjä tarvitse miettiä. Eniten korona on näkynyt opinnoissani, sillä suurin osa luennoista on pidetty etänä.

Etäopinnot ovat kuitenkin mahdollistaneet Eemilille työskentelyn ja opiskelun samanaikaisesti:

– Pistän etäluennot soimaan kuulokkeisiin samalla, kun teen sahatöitä!

Yrittäjämäinen työskentely kannattaa – myös palkkatyössä olevilla

Työssään Eemil mainitsee hienoimmaksi tehtävien monipuolisuuden ja asiakkaiden tyytyväisyyden.

– Tuntuu aina hienolta, kun aikaisempi asiakas ottaa yhteyttä uudelleen. Silloin tiedän, että olen tehnyt jotain hyvin!

– Haastavat keikat ovat kaikkein mielenkiintoisimpia: näihin kuuluvat muun muassa pihakeikat ja kiipeilykaadot. Isoimmissa keikoissa mukana on myös kaveriyrittäjiä, joiden kanssa on mukava vaihtaa kuulumisia töiden ohessa.

Insinööriopintojen jälkeen Eemilin työnkuva tulee väkisinkin hieman muuttumaan, eivätkä metsätyöt olisi tällöin enää pääosassa. Hän toteaa, että voisi kuitenkin tulevaisuudessakin jatkaa sahatöitä sivutoimisesti päivätyönsä ohessa.

– Se on minulle mukavaa työtä, joka pitää mielen virkeänä! En laske sitä nytkään pelkäksi työksi; se on samalla vapaa-ajan viettotapa, ikään kuin harrastus.

Eemil uskoo pienempien ja yhden hengenkin yritysten pyörittävän tulevaisuudessa maailmaa isojen yritysten rinnalla yhtä merkittävinä. Kevytyrittäjyyden ja muiden itsensä työllistämisen tapojen hän arvelee niin ikään lisääntyvän huomattavasti.

– On rohkeaa lähteä mukaan yritysmaailmaan; se vaatii periksiantamattomuutta ja lujaa uskoa omaan tekemiseen. Tärkeää siinä on myös aikataulujen hyvä suunnittelu ja hallinta, muuten kuluttaa itsensä loppuun aika nopeasti. Vaikka yrittäjänä onkin 24/7, ei kukaan voi kuitenkaan olla koko tuota aikaa töissä.

– Olen iloinen, että itsekin lähdin näihin hommiin. Kun asiakkaat ovat tarjonneet minulle keikkoja, olen vain ennakkoluulottomasti ottanut ne vastaan. Näen olleeni rohkea myös siinä, että olen uskonut omiin taitoihini tehdä töitä metsurina.

Yrittäjyydestä ja itsensä työllistämisestä kiinnostuneita Eemil neuvoo rohkeasti vain kokeilemaan, olipa minkä ikäinen tahansa. Hän mainitsee myös kevytyrittäjyyden olevan hyvä keino aloittaa.

– Tässä saa hyvin oppia yrittäjämäisestä toiminnasta ja muun muassa verotus- ja laskutusasioista – sekä tietenkin työkokemusta. Itsensä työllistämisen voi myös aloittaa jo tosi nuorena, vaikka leikkaamalla nurmikkoa naapurien pihoissa.

Nuorille toimijoille hän vinkkaa, ettei itsensä työllistäjänä kannata rajoittaa keikkojen hankintaa vain sille alalle, jolla uskoo haluavansa tulevaisuudessa työskennellä. Sen sijaan on hyvä kokeilla monipuolisia töitä ja kartoittaa omia taitojaan sekä mielenkiinnon kohteitaan.

– Sillä ei myöskään ole väliä, haluaako tulevaisuudessa olla yrittäjä vai työntekijä. Yrittäjämäisesti työskentelevät työntekijät ovat joka tapauksessa parhaimpia alalla kuin alalla, ja itsensä työllistäjänä tässä saa hyvää harjoitusta!

Eemilin tarina on osa UKKO.fi:n Patsas rohkeudelle -kampanjaa. Kampanjan tarkoituksena on nostaa esille itsenäisiä yrittäjiä, joita ilman Suomi ei pyörisi. Osallistu keskusteluun itsenäisen yrittämisen mahdollisuuksista ja haasteista Twitterissä tunnisteilla #rohkeusyrittää #näeuusityö #teesitämitärakastat.

Lue lisää kampanjasta: ukko.fi/rohkeus
Lue lisää kevytyrittäjyydestä: ukko.fi/kevytyrittajyys

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat Vaarallisten aineiden kuljetusten turvallisuustarkastaja Antero von Bagh

    Antero kuvassa oikealla. Olen 71-vuotias eläkeläinen, takana kokemusta toisen palveluksessa, työtä omalla toiminimellä ja nyt UKKO.fi:n kautta edelleen työn syrjässä kiinni. Mitä teet? Teen vaarallisten aineiden kuljetusten turvallisuustarkastuksia, joita olen tehnyt yli 20 vuotta. Työ edellyttää ISO-9001 ja ISO 14001 serifiointiarvioinnin kokemusta pääarvioijana, voimassa olevaa vaarallisten aineiden turvallisuusneuvonantajapätevyyttä ja kokemusta logistiikkaketjusta. Lopullisen silauksen antaa CEFICin antama SQAS -arvioijakoulutus ja myöntämä…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Oululainen Jarno Tuovinen: parissa vuodessa kevytyrittäjästä sarjayrittäjäksi

    Hakukoneoptimointia tarjoavan Kranun perustaja ja toimitusjohtaja Jarno Tuovinen syttyy, kun asiakas haluaa näkyä verkossa ja lisätä myyntiään. Jarno Tuovisen hakukoneoptimointiin erikoistunut yritys Kranu Oy on Oulussa sijaitseva, palveluiltaan koko maan kattava asiantuntijayritys. Perustajansa lisäksi Kranu työllistää yhden kokoaikaisen ja yhden osa-aikaisen työntekijän. Tuovisen tie hakukonenäkyvyyden ja digimarkkinoinnin asiantuntijaksi sai alkunsa tietotekniikan diplomi-insinööriopinnoista. Kolmantena opiskeluvuotenaan Tuovinen sai ensimmäisen oman alansa työpaikan…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Sampo on kevytyrittäjänä toimiva sähkömies – “työssä voi kehittyä jatkuvasti”

    Kuka olet? Olen Sampo, luotettava, sosiaalinen ja iloinen sähkömies Lapista. Muutin Etelä-Suomeen työn perässä noin seitsemän vuotta sitten. Mitä teet? Olen sähköasentaja eli teen isoja ja pieniä sähkötöitä yrityksille aliurakointina. Lisäksi teen jonkin verran töitä myös yksityisellä puolella. Kohteena voi olla esimerkiksi keittiöt, liikehuoneistot, asunnot, kylpyhuoneet tai vaikka kokonaiset omakotitalot. Miten päädyit kevytyrittäjäksi? Halusin kokeilla kevytyrittäjyyttä ennen oman yrityksen perustamista.…

    Lue lisää