Blogi

18.11.2015

Hallituksen ehdotus: Omaa työtä tekemällä ansioturva pois?

Hallituksen esityksen 94/2015 tavoitteena on selventää omassa työssä työllistyvien henkilöiden, eli esimerkiksi kevytyrittäjien ansioturvaa koskevia ongelmia.

Ajatus on hyvä ja tärkeä, mutta valitettavasti lakimuutos rankaisee ihmisiä, jotka haluavat tehdä töitä.

Ansioturva pois niiltä jotka yrittävät työllistyä

UKKO.fi on tarjonnut työttömille mahdollisuuden työllistää itsensä omaehtoisesti. Samaan aikaan työttömällä on ollut mahdollisuus saada soviteltua päivärahaa, jos tietyt ehdot täyttyvät. Olemme tarjonneet mahdollisuuden joustavaan siirtymiseen takaisin työelämään. Uusi laki tulisi rankaisemaan kaikkia näitä ihmisiä, poistamalla heiltä ansioturvan.

Eli ihminen joka aktiivisesti itse pyrkii työllistämään itsensä omilla taidoillaan, saa 1.1.2016 palkkioksi ansioturvan menetyksen. Mistä oikein on kyse?

Kevytyrittäjyys?

Kevytyrittäjä on henkilö joka käyttää laskutuspalvelua töidensä laskuttamiseen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kevytyrittäjänä työntekijä voi itse tehdä töitä vapaammin, ilman omaa yritystä, y-tunnusta, yrittäjän eläkevakuutusta, byrokratiaa tai paperitöitä.

UKKO.fi on vuonna 2012 perustettu palvelu, jota käyttää yli 18 000 kevytyrittäjää. Yrityksemme on auttanut yli 45 miljoonan euron laskutuksessa josta on maksettu yli 20 miljoonaa euroa veroja.

Olemme eräänlainen työelämän välivaiheen palvelu. Ihmiset jotka miettivät yrityksen perustamista, voivat testata liikeideaansa meidän kauttamme. Myös monet työttömät ovat löytäneet palvelumme ja tehneet pieniä keikkatöitä päästäkseen takaisin työelämään.

Valtava määrä käyttäjistämme on päätynyt perustamaan myöhemmin oman yrityksen, tai tullut palkatuksi toimeksiantajalleen muutaman projektin jälkeen. Näiden ihmisten tarinoita voit lukea täältä.

Jäykkä työelämä

Olemme siis pystyneet tarjoamaan joustavan välivaiheen muuten niin jäykkään työelämään.

Hyvä esimerkki työelämän jäykkyydestä on se, kuinka haastavaa TE-toimistojen on ollut suhtautua UKKO.fi-palvelun kautta toimiviin ihmisiin.

Aiemmin kevytyrittäjänä itsensä työllistänyt henkilö on katsottu työntekijäksi, jolla on mahdollisuus ansioturvaan ja päivärahaan. Myöhemmin kantaa on tiukennettu ja kevytyrittäjien on katsottu työllistyvän omassa työssään. Tämä tarkoittaa sitä, että henkilöllä on mahdollisuus saada soviteltua päivärahaa, jos työssäoloehto on aiemmassa työsuhteisessa työssä täyttynyt.

Nyt hallituksen hyvänä tavoitteena on luoda laki, joka ottaisi kantaa suoraan omaa työtä tekeviin henkilöihin. Tarkoituksena on poistaa välivaiheessa olevien työntekijöiden joukko. Valitettavasti tässä on menty vikaan.

Hallituksen esityksessä kaikista omaa työtä tekevistä tehtäisiin yrittäjiä. Vaikka heillä ei ole omaa yritystä tai edes y-tunnusta! Hallituksen esityksessä on lähdetty siitä olettamuksesta, että tällä hetkellä omassa työssä työllistyvän henkilön ja yrittäjän työllistymistä arvioitaisiin yhdenmukaisesti. Tämä ei pidä paikkaansa, vaan kuten jo yllä mainitsin, tällä hetkellä kevytyrittäjällä on mahdollisuus soviteltuun päivärahaan. Nyt tämä oikeus ollaan viemässä pois.

Esimerkiksi YTK:n mielipide on se, että omaa työtä tekevät tulisi laskea palkansaajiksi. Tämä selventäisi kevytyrittäjien asemaa ja mahdollistaisi yhä tehokkaammin toimivan työelämän, jossa ihmiset voisivat omalla aktiivisuudellaan parantaa mahdollisuuksiaan ansaita.

Hallituksen esityksen mukaan kaikki omaa työtä tekevät henkilöt tiputettaisiin suoraan ansioturvan ulkopuolelle. 

Toivomme, että lakia ei hyväksytä

On hyvin kummallista, että samaan aikaan työttömiä laitetaan yhdeksän euron päiväpalkalla kuntouttavaan työhön ja toisaalta heitä estetään työllistymästä itsenäisesti omaa osaamista vastaaviin töihin.

Me UKKO.fi:ssä toivomme, että esitystä muutetaan siten, että kevytyrittäjien katsotaan olevan palkansaajia. Näin voimme jatkossakin tarjota käyttäjillemme väylän kannattavaan itsensä työllistämiseen, työllistymiseen ja yrityksen perustamiseen.

Avatar
Kirjoittaja

Olli Kopakkala

Olli on toiminut tulospohjaisen markkinoinnin parissa lähes kymmenen vuotta. Hän rakastaa rugbyä ja huonoa huumoria. Olli on ollut mukana perustamassa UKKO.fi:tä vuonna 2012.

Rekisteröidy nyt – Se on ilmaista, nyt ja aina. Saat tunnukset välittömästi.

Kommentit

  1. Elisa Hartikka sanoo:

    Nyt jo ainakin Erto tulkitsee siten, että omassa työssä ansaittu tulo ei kerrytä ansiosidonnaista päivärahaa. TE-toimiston sivuilta taasen selviää, että omassa työssä työllistyminen rinnastetaan yrittäjyyteen, jonka takia itse sain jokin aika sitten päätöksen, että olen yrittäjä, joskin osa-aikainen, joten saatoin hakea soviteltua peruspäivärahaa. Kevytyrittäjyydestä puhuminen mielestäni pahentaa tilannetta, koska se nimenomaan rinnastaa laskutuspalvelun käyttämisen yrittäjyyteen. Ymmärrän toki sen markkinointiarvon. Perustulo ratkaisisi tämänkin ongelman.

  2. Matti Kiviharju sanoo:

    Tämä on huolestuttavaa. Mutta mun omalla liiketoiminalla onneksi menee niin hyvin, että perustan Oy i4ware Software Ltd:n.

  3. Matti Kiviharju sanoo:

    Samoin tuosta kuntouttavsta työtominnasta tuli miellen, että nykään työnataja voi joutua maksamaan esim. 950 € / kk oppilaitukselle, joka järjetää kuntouttavaan työtomintaan liittyvästä kurssita. Eli harjoittelija ei olekaan ilmainen, jos se ei tulee suoraan työharjoitteluun TE-toimiston kautta tai opiskelijana.

  4. hannu peltola sanoo:

    pelatkaa yhtä kieroa peliä kun hallitus siinä pykäläss jossa menettää työttömyys turvan jos ei osallistu ilmaiseen työtoimintaan, eli se katsottiin jopa kansainvälisten lakejen mukaan viittaavan orjatyöhön, jolloin nimikettä oli muutettava, mutta käytäntö on sama, ihmiset joutuu ilman sitä 9 eurookin nyt sille ”osallistuvalle sosialiturvalle”
    eli, muuttakaa kevyt yrittäjä nimi pätkätyöläiseksi, thats it, niitähän ne on, silloin on oikeutettu myös soviteltuun päivärahaan,tai pitää odottaa vuoteen 2017 kun tulee kansalaispalkka kokeilu ja tää pöljyys loppuu ja saadaan todellista kielitaitoista ja ammattikoulutettua työvoimaa

  5. Toivo Sikari sanoo:

    Missä kohtaa lakia tämä kohta tarkalleen löytyy. Minusta tuossa puhutaan edelleen sivutoimisuudesta ja siitä pystyykö voidaanko tällaisen työn olevan este kokoaikatyön vastaanottamiselle.

    ”Henkilön katsotaan työllistyvän yrittäjänä tai sitä vastaavalla tavalla omassa työssään päätoimisesti, jos toiminnan vaatima työmäärä on niin suuri, että se on esteenä kokoaikatyön vastaanottamiselle.”

    Eikö tämä ole nykytilannetta vastaava linjaus? Soviteltua päivärahaa saa jos ei työllistä itseään ”liikaa”.

  6. Seppo Nevanpää sanoo:

    Kerrankin järkeä tukien karsimisessa ..Kun pienet yritykset-yrittäjät kilpailee henkeen ja vereen keskenään samoilla markkinoilla ..Osa on ketkutellut itsensä päivärahoille ja osa ei ..Eikös tämä jos jokin vääristää yhdenvertaisuutta..Reppu selkään aamulla ly numero reppuun ja päiväraha -anomus postilaatikkoon. Tälläkös Suomi nousuun?

  7. Timo Horppu sanoo:

    Onko tämän lakiuudistuksen tarkoitus selkeyttää työttömän asemaa, siivota työttömiä pois kortistosta ja/vai heikentää Ukko.fin kaltaisten toimijoiden asemaa? Miten tämä vaikuttaa sitten yli seitsemän hengen osuuskuntien kautta työnsä laskuttavien asiaa? Jo pelkät parin kympin tekijänoikeuskorvaukset voivat johtaa TE-keskuksen selvitykseen siitä, onko työllistynyt omassa työssään? Jos valtio antaa yrittäjän statuksen, niin miten siitä luovutaan?

  8. Ari Lauanne sanoo:

    Seppo Nevanpää, jos pienyrittäjän tulot ovat niin pienet, että laskutuspalvelun kautta toiminta olisi järkevämpää, miksi yrittäjä ei siis siirtyisi käyttämään ko. palvelua ja keventäisi omasta niskastaan raskaita kiinteitä kuluja pelkän Yrittäjä-statuksen ylläpidosta…kuluja, joiden lasku pamahtaa niskaan joka kuukausi, vaikka tuloja ei olisi lainkaan…? Asiakkaan suuntaan hänellä on kuitenkin edelleen ”Yrittäjä”-status ja mm. laskutuksen selkeys.
    Laskutuspalvelun kautta toiminta tuo valtiolle varmasti enemmän rahaa, kuin siitä rankaiseminen ja tykkänään tuille siirtyminen.
    ”Tuilla ketkutteleminen” taas ei onnistu, siitä pitää taatusti Kela ja kaikki mahdolliset viskaalit huolen sikäli, että jokaikinen sentti, jonka työstäsi saat vähentää m a h d o l l i s e s t i saamaasi tuen määrää, tämähän on aivan selvää.
    Se on kumma juttu, että hallituksella ei milloinkaan tunnu olevan mitään muita ideoita tarjolla, kuin joko entisestään rangaista hampaat irvessä kaikkensa yrittäviä suohon uppoavia turvattomia kansalaisia tai sitten ylläpitää pakolla hiljaa mitään tekemättömänä sohvan nurkassa tuilla istuvia kansalaisia. Pienellä pintahengityksellä saatat pysyä hengissä, mutta elämäksi sitä ei juurikaan voi kutsua…

  9. soile sanoo:

    Jos tuo on todellakin noin, mitä Olli Kopakkala kirjoittaa, niin se tarkoittaa, että suomalaiset poliitikot ovat todellakin idiootteja. Suomella menee muutenkin päin persettä ja tulemme olemaan yhä suurenevassa pulassa, joten jos kevytyrittäjyydestä sakotetaan menettämällä ansiopäivärahan, niin tervemenoa nopeutetusti vielä syvemmälle suohon, missä jo olemme.

  10. jonttu sanoo:

    Nää yhdeksän euron kulukorvaus paikat on järjestään orja työtä! Sitten kun sai sellaisen paikan missä olisi voinut edetä ja saada ammatin niin kela eväsi tämän mahdollisuuden kun olin ollut kuulemma liian kauan samassa yrityksessä eikä työn antajalle maksettu enää mitään jotta he olisivat voineet kouluttaa lisää ihmisiä ammattiin. Eli sairasta laittaa ihminen 8kk ilman kunnon palkkaa töihin ja sit ku siitä yhdeksän euron kituuttamisesta olisi jotain hyötyä niin se keksitään estää vaikka millä porsaanreijällä eli laki pykälällä josta alkuun ei kerrota mitään kun suostuu ilmaiseksi töihin.pimitetään tietoa mitä pitää tehdä että kriteerit jatkoa varten täyttyy sit kun olisi päässyt oppisopimuksella töihin ei sitä tueta eikä auteta ketään kylmästi sossunluukulle takaisin. Nuori yrittäjä jäi vaille apua ja minä vaille ammattia tälläkö te laitatte suomen nousuun.! Turhaan pauhaatte että suomen nuoriso syrjäytyy ja alkoholisoituu te virkamiehet aiheutatte sen ihan itse! Te olette suomen syöpä jotka tuhoaa nuorten yrittämisen joilla ei ole sipilän kaltaisia miljoonia takanaan!

  11. Meri sanoo:

    Ihan oikein tämä menee. Yrittäjä kuin yrittäjä. Ei valtiolla ole velvollisuutta edistää UKKOn kaltaista yritystoimintaa vaan kohdella kaikkia samanlailla. Nytkin yrittäjällä on mahdollisuus soviteltuun päivärahaan. Ainoa mikä muuttuu, on UKKOn etulyöntiasema joka sortaa meitä yrittäjiä.

  12. Anna Korhonen sanoo:

    Voisiko tästä tehdä jonkun vetoomuksen, adressin tai kansalaisaloitteen, että edes tämä keino työllistyä keikkatöihin ja säilyttää sosiaaliturva säilyisi? Ainakin joku muutos lakitekstiin on saatava, ja nopeasti! Jos mitään ei tehdä, aika moni taiteilija pistää hanskat lopullisesti naulaan.

  13. Viljo Saastamoinen sanoo:

    Keltäs muulta hallituksen ( nimenomaan kansan äänestystuloksellaan aikaansaaman)on helpointa ottaa pois kuin niiltä jotka kotosuomea edes jollain tavalla yrittää pyörittää, siltä peruskansalaiselta joka ei piru edes valita tai ryhdy toimeen kun ruoskaa tulee lisää..palstapuheeet ei auta, ei niitä kukaan katsele,ainakaan Sipilä ja takinkääntäjä p.reikä Soini.
    Radikaalimpaa toimintaa kansa, kyllä kai se iso massa joka kait on kohta isompi kuin
    ammattiliittojen porukka parempaan pystyy? Ei mitään kaaosta mutta jotain joka vaikuttaa päättäjiin.Miettikää mikä saa aikaan samaa kuin liittojen lakkorumba, voiko työtön lakkoilla?

  14. helena sanoo:

    Suomen lait ja säädökset kuin hämähäkin seitti. Ei laatijat itsekkään tiedä mitä laativat. Virkailijat voivat sitten soveltaa niitä ihan oman mielensä mukaan.
    Vaan harmaa talous kasvaa. Tuleepahan kuitenkin jokunen työpaikka lisää, kun palkataan porukkaa tarkkailemaan harmaata taloutta.

  15. Entinen yrittäjä sanoo:

    Täyttä hulluutta hallitukselta.
    En kutsuisi ukko.fi -konseptia ”kevytyrittäjyydeksi” sillä Suomessa vihataan yrittäjiä. Mieluummin ”pätkätyön laskutus” sillä pätkätyöläinen saa sympatiat.

  16. minä sanoo:

    En tiedä mikä ukossa sortaa tavallisia yrittäjiä. Jos pätkä työläisellä tuttuja yrittäjiä, niin tarvittaessa töihin kutsuttavia sopimuksia tekeen. Kun pätkätyö tulee, niin soitatte työnantajalle että kutsu mut töihin. Palkansaajana myös kertyy ansioturva. Täysin samat sivukulut menee molemmilta, oli osuuskunta tai oy. Siksi en ymmärrä miten ukko muka on etulyönti asemassa muihin yrittäjiin.

  17. Kati sanoo:

    Meri kirjoitti, että ”Nytkin yrittäjällä on mahdollisuus soviteltuun päivärahaan”. TE-toimistolta ei voi saada ennakkopäätöksiä. Et voi tietää etukäteen, kuinka sinua tullaan kohtelemaan jos sinulla on toiminimi, kun jäät työttömäksi. Tämä on syy, miksi en voi harkita y-tunnuksen ottamista. Minulla ei ole mitään tietoa siitä, tulisinko olemaan oikeutettu soviteltuun työttömyysturvaan, mikäli minulla olisi toiminimi ja ansaitsisin satunnaisilla luentokeikoilla esim. bruttona 500 € /kk. Eihän ko. summalla elä, joten y-tunnus asettaisi minut erittäin hankalaan asemaan taloudellisesti. En voi siis perustaa y-tunnusta ”riskillä” ja jäädä jännityksellä odottamaan, että pudottaako TE-tsto lausunnollaan minut työttömyysturvasta vai ei. Ukko on tällaisessa tilanteessa aivan ehdoton juttu. Satunnaiset asiakkaat haluavat usein toimia laskutuksen kautta, eivät verokortin, joten jos vaihtoehtoinani ovat verokortti ja y-tunnus, moni työmahdollisuus jää työttömällä käyttämättä.

  18. kustomrig.fi sanoo:

    ”Meri kirjoitti 20.11.2015”

    Ei kevyt-yrittäjät sorra yrittäjiä.

    Jokaisella on vapaus valita yrittäjyyden ja kevyt-yrittäjyyden välillä.

    Kevyt-yrittäjä ei voi vähentää ALV:ta kuten yrittäjä voi, koska ei ole yrittäjä vaan palkansaaja joka laskuttaa laskutuspalvelun kautta ja maksaa ihan samalla lailla työstään kaikki sosialisti maksut. Tukkujen ovet eivät aukea kevyt-yrittäjille vaan ovat vain yrittäjien etuuksia, joten vain oman työn myyminen on kevyt-yrittäjille mahdollista.

    Nykyinen hallitus tässä sortaa ja lyö yrittäjän velvollisuudet sellaisen niskaan jolla ei ole yrittäjän etuuksia. Faktahan on että jos tämä menee läpi, kaatuu kaikki laskutuspalvelut Suomesta ja niiden mukana menettävät yrittäjät mahdollisuuden palkata meitä kevyt-yrittäjiä tekemään projekteja, ilman että tarvitsee omille listoille palkata ja maksella sairaslomista sun muista kankkuspäivistä……

  19. Marika sanoo:

    Suomessa työelämän voittajia ovat vuokratyöfirmat. ’Kevytyrittäjät’ ovat uhka kyseisille puljuille, jotka tahkoavat rahaa niin vuokratyövoimalla kuin hoiva- ja maahanmuuttobusineksessä. Itsellänikin olisi ollut mahdollisuus työllistää itseni juuri esim. Ukon kautta, mutta ei uskalla. Jatkan siis vuokratyöfirman lihottamusta – kunnes löytävät vielä halvemman tilalle. Tässäkään lakiesityksessä ei ole järjen hiventä.

  20. Huolestunut sanoo:

    Olen ihan samaan mieltä, että tällainen laki olisi mitä hulluinta hallitukselta.

    Palautetta kannattaisi laittaa nyt paljon tuonne näille päättäjille:
    http://www.hel.fi/www/sote/fi/paatoksenteko/

  21. Pätkätyöläinen sanoo:

    Allekirjoita adressi:

    Itsensä työllistävien työttömyysturvaa ei saa heikentää!

    http://www.adressit.com/itsensa_tyollistavien_tyottomyysturvaa_ei_saa_heikentaa

  22. Katri K sanoo:

    Eläkeellä olevia ”kevytyrittäjiä” ei toivon mukaan ehdotus tule koskemaan. Pienellä eläkkeellä ei pitkälle pötkitä, ja henkilökohtaisesti kevytyrittäjyydellä olen pyrkinyt parantamaan elintasoani. Työnteko tuo sisältöä elämään ja pitää kiinni yhteiskunnassa.

Kerro mielipiteesi

Kerro mitä ajattelet!

Tilaa blogikirjoitukset sähköpostiisi!

Syötä sähköpostiosoitteesi alla olevaan kenttään ja saat tuoreimmat blogikirjoituksemme suoraan sähköpostiisi kerran viikossa.
Lähetämme uusimmat kirjoitukset joka keskiviikko. Voit lopettaa tilauksesi milloin tahansa.

Lisää aiheesta