Arvioitu lukuaika: 3 minuuttia

Hanne Kivioja pitää etälaulutunteja poikkeusaikana

viikon-kevytyrittaja-Hanne-Kivioja

Kuka olet?

Minä olen Hanne Kivioja, laulaja ja laulunopettaja. Asun tällä hetkellä Jyväskylässä, missä opiskelen musiikkipedagogiikkaa.

Mitä teet?

Olen yksi niistä onnekkaista, joka saavat tehdä työkseen sitä, mitä rakastaa eniten koko maailmassa!

Musiikki on aina ollut iso osa elämääni laulamisen muodossa. Laulunopettamisen myötä kokonaiskäsitykseni musiikin ja laulamisen eheyttävästä voimasta on vielä entisestään moninkertaistunut.

Miten päädyit kevytyrittäjäksi?

Olen ollut kevytyrittäjänä jo parin vuoden ajan muusikkona, ja nyt aloitin kevytyrittäjyyden myös laulunopettajana. Kevytyrittäjyys oli minulle vaivattomin ja nopein tapa aloittaa yrittäminen opiskelujeni ohella.

Poikkeusolojen pitkittyessä olen suunnitellut tekeväni lisää verkkokursseja sellaisista aiheista, joita nykyiset asiakkaani toivovat.

Miten Korona ja sosiaalinen etäisyys ovat vaikuttaneet työarkeesi? Onko sinulla yhä töitä ja jos on, miten ne hoituvat näinä aikoina?

Poikkeusolojen vuoksi kaikki opetus on siirtynyt etäyhteyksien varaan. Ensin olin hieman skeptinen laulutuntien pitämisestä etänä, mutta epäilykseni osoittautuivat vääriksi heti alkumetreillä!

Minä ja oppilaani olemme yllättyneet positiivisesti sekä teknologian että vuorovaikutuksen osalta etätuntien toimivuudesta. Aion jatkossakin säilyttää etäopettamisen lähiopetuksen rinnalla.

Ehdin julkaista verkkokurssini Laulamisen ABC juuri ennen poikkeusolojen alkamista, eli siinä minulla oli vähän tuuriakin matkassa. Nyt minulla on valmis verkkokurssi myynnissä laulamisesta kiinnostuneille aloittelijoille sekä jo pidempään laulua harrastaneille.

Poikkeusolojen pitkittyessä olen suunnitellut tekeväni lisää verkkokursseja sellaisista aiheista, joita nykyiset asiakkaani toivovat.

Lisäksi aion hyödyntää poikkeusolot itseni kehittämiseen: opettelen uusia instrumentteja, teen uusia kappaleita, opettelen musiikkiteknologiaa jne.

Onko sinulla varasuunnitelmaa pärjäämisen varmistamiseksi?

Musiikkiala on aina ollut epävarma ja nyt keikkojen peruunnuttua aion panostaa opettamiseen.

Poikkeustilan ansiosta paikkakunnalla ei ole enää väliä opettamisen suhteen, joten nyt koko Suomi on täynnä potentiaalisia asiakkaita! Minun täytyy vain tavoittaa heidät.

Aion paneutua seuraavaksi somemarkkinointiin, josta uskon olevan paljon hyötyä! Lisäksi aion hyödyntää poikkeusolot itseni kehittämiseen: opettelen uusia instrumentteja, teen uusia kappaleita, opettelen musiikkiteknologiaa ja niin edelleen.

Mikä on hienointa omassa työssäsi?

Hienointa on ehdottomasti oppilaideni onnistuminen!

Olen itse ollut pitkään itseoppinut laulaja, joten olen lyönyt päätäni jokaiseen seinään ja edennyt itse kantapään kautta. On ihanaa antaa oppilailleni vinkkejä juuri heidän haasteisiinsa ja nähdä heidän ilonsa onnistumisissa!

Minua motivoi tällä hetkellä eniten se, että uskaltauduin viimeinkin lähtemään kutsumusalalleni.

Millaisena näet tulevaisuutesi?

Näen itseni tulevaisuudessa sekä opettajana että artistina. Opettamista haluan tehdä päivätyönäni ja siinä samalla haluan kehittää omaa artistiuttani.

Olen ollutkin useissa kokoonpanoissa ja projekteissa mukana, mutta siellä riittää edelleen laajentamisen varaa. Uusin harrastukseni onkin kitaransoiton opetteleminen ja tähtään sen myötä myös trubaduurikeikoille.

Haluan pystyä tarjoamaan kaikki musiikkipalvelut saman katon alta: laulunopetus, bilebändin keikat, rockyhtyeen keikat, akustinen kitara ja lauluduokeikat, trubaduurikeikat ja taustalaulukeikat.

Mikä tällä hetkellä motivoi sinua kaikkein eniten, ja mitä haluaisit sanoa muille kevytyrittäjille ja pienyrittäjille?

Minua motivoi tällä hetkellä eniten se, että viimeinkin uskaltauduin lähteä kutsumusalalleni! Kerkesin tehdä uraa täysin eri alalla, kunnes terveyteni romahti ja jouduin katsomaan tulevaisuuttani uusin silmin.

Työkyvyttömyyden uhka sai minut uskomaan itseeni riittävästi, että minun kannattaa vielä kouluttautua uudelle alalle. Ollin harrastanut musiikkia ja laulamista aina, joten uuden suunnan valinta tuli suoraan sydämestäni.

Olen vapaa tekemään töitä juuri niin paljon kuin haluan, juuri silloin kuin haluan.

Rakastan musiikkia ja opettamista ja nyt saan tehdä sitä! Osaamiseni alalla ja uskallukseni lähteä kevytyrittäjäksi sallivat minun työskennellä, vaikka minulla ei vielä ole työsuhdetta musiikkiopistoon tai kansalaisopistoon.

Olen vapaa tekemään töitä juuri niin paljon kuin haluan, juuri silloin kuin haluan. Seuratkaa tekin unelmianne ja uskaltakaa luottaa sekä itseenne että tulevaisuuteen!

Käy varaamassa laulutunti itsellesi tai läheiselle ja tutustu Hanneen lähemmin!

https://www.hannekivioja.com

https://www.hannekivioja.com/laulamisenabc

https://www.instagram.com/hanne.kivioja

https://www.facebook.com/hanne.kivioja

Haluatko sinä Viikon Kevytyrittäjäksi?

Viikon kevytyrittäjä on UKKO.fi:n blogisarja, jossa nostamme esiin eri alojen kevytyrittäjiä. Onko sinulla oma tarina kevytyrittäjyydestä? Me tahdomme kuulla sen! Klikkaa ja täytä lomake täällä.

Kirjoittaja: Pauliina Saukkonen

Pauliina on markkinointitiimin SEM- ja social media marketing -intoilija, joka inspiroituu hyvästä tiimihengestä ja taitavista työkavereista. Hän on vapaa-ajalla cup cake -leipuri ja rakastaa kaikkea visuaalista tekemistä sekä siskonpoikansa, valkoisen paimenkoiran, Fredin kanssa puuhaamista.

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat Jani Pulkkinen: ”Nyt saan tehdä työtä, johon tunnen intohimoa”

    Kehonrakennuksesta tuttu Jani Pulkkinen toimi aiemmin personal trainerina toiminimellä, mutta joutui jättämään toimen arkityönsä vuoksi. Intohimo valmentamiseen kuitenkin kyti edelleen, ja Jani rohkaistuikin jättämään palkkatyönsä ja palaamaan takaisin työhön kevytyrittäjänä. -Aluksi tietty jännitti paljon lähteä pois normaalista työelämästä. Vaati rohkeutta ryhtyä hommiin, kun tulonlähteestä ei ollut täyttä varmuutta, eikä tiennyt, miten työt lähtevät kulkemaan. Onneksi kaikki on mennyt kuitenkin hyvin!…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Tietojenkäsittelyn tradenomi Saga Moisio loi itselleen oman näköisen työn

    Saga Moisio on työskennellyt yrittäjänä alle puoli vuotta, mutta tuona aikana hän on oppinut hallitsemaan kokonaisuuksia ja johtamaan omaa työtään. Sagalla on rohkeutta tarttua asiakkaidensa haasteisiin ja hänen tehtävänään on auttaa heitä hyödyntämään dataa liiketoiminnan päätöksenteossa. Alussa ajattelin, että yrittäjyys liittyy paljolti paperitöihin, joista en pidä ollenkaan, ja mietin, että yrittäjyys ei ole minun juttuni. Sitten tuli vastaan projekti, joka…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Sisustuskirvesmies Timo löysi uutta intoa remontoimiseen kevytyrittäjyyden avulla

    Kajaanilainen Timo Leinonen on tehnyt lähes 30-vuotisen urapolkunsa saneeraustöiden parissa. Hänen mielenkiintonsa remontointia kohtaan alkoi 17-vuotiaana, ja näkyy hänen harrastuksissaankin: vapaa-ajalla hän tekee moottoripyörärakentelua. Kevytyrittäjänä Timo on toiminut nelisen vuotta ja kokee saavansa tehdä työtä, josta todella pitää. Töitä on monipuolisesti eri paikoissa ja päivät vaihtelevat. Yrittäjänä Timolle ovat tärkeitä tyytyväiset asiakkaat ja oman remontointijäljen näkeminen. Myös positiiviset asiakaspalautteet ja…

    Lue lisää