Arvioitu lukuaika: 5 minuuttia

Hyödynnä sosiaalinen etäisyys – kokosimme vinkit itsensätyöllistäjille!

sosiaalinen-etaisyys-lukeminen

Nämä erikoiset ajat tuovat monelle huolta ja stressiä. Käynnissä oleva poikkeustila ja sen seuraukset – karanteeni ja sosiaalinen etäisyys – ovat sysänneet arkielämämme uuteen asentoon. Tämä hiljainen kausi kannattaa kuitenkin kääntää itselle mahdollisimman hyödylliseksi.

Kokosimme tähän artikkeliin vinkkejä itsensätyöllistäjille, jotka miettivät, kuinka oman toiminnan saisi kannattamaan sosiaalisen etäisyyden aikana – ja sen jälkeenkin.

Elämme varsin erikoista kevättä: suurin osa lähiaikojen tapahtumista on peruttu, kokoontumisia rajoitettu ja moni julkinen paikka sulkenut ovensa toistaiseksi. Meitä neuvotaan pysyttelemään sisällä niin paljon kuin mahdollista, ja moni tekeekin työnsä kotoa käsin.

Kaikkiin poikkeustilalla ei olekaan merkittävää vaikutusta. Monelle pienyrittäjälle ja muulle itsensä työllistäjälle karanteeni tuo kuitenkin haasteita; asiakkaat ovat saattaneet kaikota ja tilaukset loppua, jolloin liiketoiminta on ollut pakko laittaa jäihin.

Toisaalta – nyt meillä on aikaa. Se on luksus, josta nykymaailmassa pääsee harvoin kunnolla nauttimaan. Karanteeni kannattaakin käyttää mahdollisuuksien mukaan rauhoittumiseen, oman hyvinvoinnin vaalimiseen ja yhteydenpitoon läheisten kanssa.

Sosiaalinen etäisyys voi muiden hiljaisten kausien tavoin olla loistavaa aikaa tehdä ajatustyötä ilman keskeytyksiä! Kaikille itsensä työllistäjille tällaista aikaa ei vain riittävästi suoda.

Sosiaalinen etäisyys tuo aikaa suunnittelulle

Moni saa nyt huomattavasti vähemmän yhteydenottoja asiakkailta ja yhteistyökumppaneilta. Positiivisesti ajateltuna itselleen saa enemmän häiriötöntä työaikaa, kun puhelut ja muut keskeytykset eivät vie huomiota pois työnteosta.

Käytä sosiaalinen etäisyys siis ajatustyön tekemiseen.

Nyt sinulla voi olla aikaa laittaa yrityksesi tai muun toimintasi asiat järjestykseen ja valmistautua tulevaisuuteen! Näin pääset hyötymään tekemistäsi valmisteluista ja keskittymään olennaiseen, kun tilanne palautuu taas normaaliksi.

Suunnittelu sosiaalinen etäisyys

Voit hyödyntää vapautunutta aikataulua viemällä rästiin jääneitä työtehtäviäsi ja projektejasi loppuun. Monelle itsensä työllistäjälle syksy, joulusesonki ja alkuvuosi saattoivat olla todella kiireisiä; tällöin suunnittelulle ja omien työtapojen sekä rutiinien arvioinnille ei välttämättä jäänyt aikaa.

Milloin olet esimerkiksi viimeksi pohtinut sitä, mikä on vuoden kuluessa sujunut työssäsi erinomaisesti ja mikä taas kaipaisi kehittämistä? Ota arkiset rutiinisi kriittiseen tarkasteluun ja pohdi, olisiko niille parempia vaihtoehtoja – esimerkiksi sellaisia, jotka säästävät aikaasi enemmän.

Jos sinulla on työlistallasi suoritettuja mutta laskuttamatta jääneitä töitä, hoida ne viimeistään nyt.

Voit alkaa suunnitella kampanjoita, yhteistöitä ja muita projekteja, joiden toteutus tapahtuu tuonnempana. Käytä aikaa myös liiketoimintasi hiomiseen!

Vaikka tämänhetkinen tilanne tuntuukin epävarmalta ja stressaavalta, kannattaa omat panokset kohdistaa hyödyllisiin asioihin. Jälkikäteen tarkasteltuna tämä hiljainen kausi saattoikin olla hyvä tauko, joka mahdollisti oman työnteon ja taitojen tarkastelun laajemmasta näkökulmasta.

Tee työpisteellesi kevätsiivous

Kiireisinä aikoina kodin siisteydestä huolehtiminen unohtuu helposti; samoin voi käydä työpisteelle. Käytä siis hiljaista kautta siivoukseen. Siistissä ja järjestellyssä ympäristössä töiden tekeminen käy mukavammin!

Onko sinulla kotonasi työpöytä tai muu etätyöpiste? Niille pääsee usein kertymään muistilappuja ja muuta sälää jo menneisiin projekteihin liittyen. Järjestele paperit ja muut tavarat lokeroihin tai pöytälaatikkoon. Heitä pois kaikki se, mitä et enää tarvitse!

Kirja ja näppäimistö kotitoimistolla

Tee samanlainen puhdistus tietokoneellesi. Arkistoi tai poista sähköpostit, jotka liittyvät vanhoihin asiakkuuksiin tai töihin. Poista myös tietokoneesi työpöydältä turhat tiedostot ja sovellukset, ja järjestele jäljelle jääneet omiin kansioihinsa. Näin löydät ne helpommin tarvittaessa.

Tarkista samalla kyniesi ja muiden oleellisten työtarvikkeidesi tilanne ja mieti, pitäisikö sinun tehdä uusia hankintoja. Nyt saattaa olla myös hyvä hetki tilata uudet käyntikortit tai suunnitella yrityksesi tulevat joululahjat!

Päivitä osaamistasi karanteenin aikana

Hiljainen kausi on usein mainiota aikaa opetella uusia asioita ja päivittää ammatillista osaamista! Moni yritys järjestää juuri nyt ilmaisiakin koulutuksia webinaareina; ilmoittaudu sellaisiin, joista koet olevan itsellesi hyötyä.

Osallistuitko koulutuksiin tai seminaareihin viime vuoden puolella? Nyt voisi olla hyvä hetki käydä läpi niiltä saamasi materiaalit ja palauttaa opit mieleesi. Pidä ammattitaitosi terävänä ja ajan tasalla myös perehtymällä uutisiin, artikkeleihin, oppaisiin ja muihin hyödyllisiin teksteihin.

Tee kouluttautumisesta mukavaa! Jos sinulla on oma piha tai parveke ja säät suosivat, istuudu lukemaan sinne kahvikupillisen kera.

Mikäli kaipaat uutta osaamista, tutki syksyn koulutus- ja tapahtumatarjontaa. Moni tapahtuma on siirtynyt sinne lähikuukausilta ja lyöty jo lukkoon; katso, löytäisitkö itsesi sopivia seminaareja tai kursseja sieltä. Harva asia on palkitsevampaa kuin uuden oppiminen!

Sosiaalinen etäisyys vilkastutti somen – aktivoidu siellä

Vaikka liikkumistamme on rajoitettu, ei poikkeustilalla ole vaikutusta sosiaaliseen mediaan. Toiminta onkin siellä nyt jopa aktiivisempaa kuin aiemmin!

Viestiminen on aktiivista etenkin vanhoilla tutuilla alustoilla: Facebookissa, LinkedInissä, Instagramissa ja Twitterissä. Ihmiset jakavat niillä kokemuksiaan, vinkkejään ja blogejaan sekä muita ajankohtaisia julkaisuja.

Osallistu sinäkin kiinnostaviin keskusteluihin; tuo mielipiteesi esiin kommentoiden ja tykkäillen. Jaa artikkeleita, joissa neuvotaan toimintaan poikkeustilan aikana. Jos oikein innostut, aloita keskusteluja itse ja pistä hyvät neuvosi jakoon. Näin ylläpidät ja kasvatat verkostoasi!

Sosiaalinen media

Samalla voit päivittää niin yrityksesi kuin henkilökohtaisetkin someprofiilisi. Jos sinulla on omat verkkosivut, joita osaat muokata itse, tuo nekin tarvittaessa ajan tasalle. Inspiraatiota saat selailemalla muita laadukkaina pitämiäsi profiileja ja kotisivuja.

Huolehdi hyvinvoinnistasi

Moni löytää positiivisia puolia poikkeustilan aikaisessa etätyöskentelyssä; vastuisiin voi ehkä keskittyä paremmin, eikä työmatkoihin kulu aikaa. Toisaalta päivät venähtävät helposti pitkiksi, ja jotkut jatkavat tehtäviensä parissa iltamyöhään asti.

Muista palautua ja rauhoittaa mielesi työasioista hyvissä ajoin ennen nukkumaanmenoa! Ellei jokin tehtävä vaadi kiireellistä reagointia, ehtii sen tehdä mainiosti myös seuraavana päivänä.

Kotona työskennellessä tulee vietettyä paljon aikaa samassa asennossa. Pidä siis välillä taukojumppia ja käy vaikka pikaisella kävelylenkillä!

Säännöllisistä ruoka-ajoista ja kahvitauoista kannattaa niin ikään pitää kiinni. Pidä päivän aikana pikainen, mukava paussi puolisosi tai perheesi seurassa; näin jaksat taas jatkaa töiden parissa. Voit pitää kahvitaukoja myös videopuhelimitse ystäviesi tai työkaveriesi kanssa!

Punnitse vaihtoehtojasi

Jos työsi ovat tällä erää loppuneet eikä suunniteltavaa kerta kaikkiaan ole, kannattaa sinun ehkä keskittyä muihin mahdollisuuksiin. Hiljainen kausi suo hyvin aikaa erilaisten vaihtoehtojen miettimiseen.

Voisitko ehkä hyödyntää ammattitaitoasi laajentamalla toimintaasi muunlaisiin töihin?

Tämä voi olla hyvä hetki tarkastella omaa työntekoasi ja taitojasi myös pitkää aikaväliä ajatellen. Kuinka pitkään sinun on tarkoitus jatkaa nykyisten töidesi parissa? Oletko ehkä miettinyt urallesi tulevaisuudessa jotain muuta?

Punnitse vaihtoehtojasi

Poikkeusaika ei ole vienyt kaikkia rekrytointeja jäihin. Seuraile siis halutessasi avoimia työpaikkoja ja lähetä hakemuksesi kiinnostaviin paikkoihin!

Onko sinulla mahdollisesti jokin taitoihisi sopiva urahaave, joka on jäänyt toteuttamatta? Nyt saattaa olla hyvä hetki lähteä sen tavoitteluun. Eräs keino on alkaa toteuttaa haaveeseesi liittyviä töitä freelancerina; tällaisten keikkatöiden laskutus onnistuu myös kevytyrittäjänä UKKO.fi:n palvelun kautta!

Tämä on helppoa: sovit asiakkaasi kanssa työn ehdoista ja keikan suoritettuasi lähetät hänelle laskun palvelumme kautta. Kun asiakas on maksanut laskun meille, tilitämme palkan pankkitilillesi.

Moni käyttäjämme on liittynyt palveluumme juuri sillä ajatuksella, että he ovat halunneet ryhtyä rakentamaan uutta uraa. Kevytyrittäjänä heidän on ollut mahdollista “treenata” alaa varten ja kerätä asiakaskuntaa sekä verkostoja.

Jos sinulla on mielessäsi loistava liikeidea, ota se käyttöön! Palveluumme pääset rekisteröitymään maksutta ja ilman sitoumuksia.

Milla-Maria Karvinen

Milla on teräväkynäinen sisällöntekijä, joka innostuu uuden ideoinnista, vanhan kehittämisestä ja vaikuttavasta viestinnästä. Vapaa-ajalla hän rentoutuu lenkkeilemällä lähimetsässä hyvä podcast tai musiikki kuulokkeissa.

Muita artikkeleita aiheesta Työelämä:

  • Työelämä Opas maahanmuuttajille Suomen työmarkkinoiden syövereihin

    Työpaikan löytäminen ja työn tekeminen Suomessa ei ole aina helppoa. Verohallinnon, TE-toimistojen, Kelan ja muiden työmarkkinoilla operoivien tahojen kanssa puljaaminen vaatii paljon hiljaista tietoa, jota esimerkiksi maahanmuuttajilla ei suoraan ole. Helpottaaksemme maahanmuuttajien itsensä työllistämistä tilasimme yhdysvaltalaiselta Gregory Pellechiltä oppaan, joka antaa tarvittavat pohjatiedot maassamme työskentelyyn ja UKKO.fi:n hyödyntämiseen. Oppaan ensimmäinen versio tehtiin jo vuonna 2017 ja se päivitettiin tammikuussa 2022.…

    Lue lisää
  • Työelämä Suosittelijan valitseminen ja heidän merkityksensä työnhaussa

    Työnhaussa törmää usein pyyntöön suosittelijoista, joko jo hakulomakkeessa tai viimeistään haastattelun yhteydessä. Luotettava suosittelija antaa rekrytoijalle arvokasta lisätietoa hakijasta ja kertoo jopa enemmän kuin hyvin laadittu CV ja hakemus. Mutta miten valita sopiva suosittelija ja kuinka suositusta pyydetään oikein? Nykypäivän työmarkkinoilla verkoston ja suhteiden merkitys on suuri. Rekrytoijat haluavat kuulla laajasti näkemyksiä hakijan suoriutumisesta aiemmissa työtehtävissä. Tämän takia on hyvä…

    Lue lisää
  • Työelämä Vaivaavatko kivut kotitoimistolla? Tee nämä pienet lisäykset etätyöpäiviisi, niin jumit helpottuvat!

    Teetkö etätöitä kotoa käsin ja jumit vaivaavat? Kerromme tässä artikkelissa muutaman helpon vinkin ja tavan, joilla huolehdit hyvinvoinnistasi, liikkuvuudestasi ja työergonomiastasi pitkin työpäivää! Artikkelin lopusta löydät myös vinkkejä helppoon ja nopeaan taukojumppaan. Hyvästä työergonomiasta huolehtiminen on tärkeää, teet sitten liikkuvaa tai ruumiillisesti raskasta työtä tai istut kaikki päivät toimistolla. Ergonomian ylläpito pääsee kuitenkin helposti unohtumaan töihin uppoutuessa; etenkin osan etätyöläisistä…

    Lue lisää