Blogi

1.7.2017

Kotitalousvähennyksen ABC

Kotitalousvähennys on omassa henkilökohtaisessa verotuksessa tehtävä vähennys tietyistä kotitalouden teettämistä töistä. Kotitalousvähennyksen avulla työn ostaminen tulee halvemmaksi ja työtä myyvälle toimijalle se tarjoaa hyvän myyntivaltin.

Kuka voi saada kotitalousvähennystä ja miten paljon?

Kotitalousvähennys voidaan myöntää vain luonnolliselle henkilölle, joka teettää kotitaloustöitä, hoitotöitä, asunnon kunnossapitotöitä tai tietotekniikkalaitteiden asennusta kotonaan tai vapaa-ajan asunnollaan. Vähennystä voi saada ainoastaan työn osuudesta – ei siis työssä tarvittavista matka- tai materiaalikuluista, kuten esim. parketeista ja laminaateista.

Vähennystä ei voida myöntää osakeyhtiölle, yleishyödylliselle yhteisölle tai muulle juridiselle henkilölle tai yhteenliittymälle. Elinkeinonharjoittaja ei voi myöskään saada kotitalousvähennystä elinkeinotoimintaan liittyvästä työstä tai elinkeinotoimintaan liittyvien rakennusten korjauksiin.

Kannattaa huomioida, että asunto-osakeyhtiö ei voi saada kotitalousvähennystä. Sen sijaan luonnollinen henkilö voi saada kotitalousvähennyksen sellaisista asunnon kunnossapito- ja perusparannustöistä, joiden teettäminen kuuluu asunto-osakeyhtiön osakkaalle lain tai yhtiöjärjestyksen mukaan.

Kotitalousvähennyksen omavastuu

Kotitalousvähennyksen omavastuu on vuonna 2018 100 euroa ja vähennyksen enimmäismäärä 2 400 € per henkilö. Tärkeä asia on se, että kotitalousvähennys on henkilökohtainen, joten puolisot voivat molemmat saada kotitalousvähennyksen. Tässä tapauksessa puolisoiden maksimivähennys on 4 800 €.

Myös avopuoliso voi saada kotitalousvähennyksen, jos hän asuu asunnossa ja on maksanut vähennykseen kuuluvia kustannuksia. Avopuolisolla ei tarvitse olla omistusoikeutta asuntoon. Vähennyksen siirtäminen toiselle koskee vain verotuksellisesti puolisoina pidettäviä henkilöitä.

Paljonko vähennys todellisuudessa on ostetusta palvelusta?

Työtä ostettaessa kannattaa ensimmäiseksi tarkastaa, että yrittäjä tai yritys kuuluu ennakkoperintärekisteriin (www.ytj.fi).

UKKO.fi:n kevytyrittäjät toimivat SLP Group Oy:n kautta, joten kaikki asiat ovat kauttamme kunnossa. Kotitalousvähennys on 50 % työn arvonlisäverollisesta osuudesta. Vähennyksen saa myös palveluista, joissa ei ole mukana arvonlisäveroa. Havainnollistettuna: jos maksat yritykselle 1 000 € tehdystä työstä, vähennyksen osuus on 50 % eli 500 €. Kun summasta vähennetään 100 euron omavastuu, verotukseen tehtävä euromääräinen vähennys on 400 €.

Vuoden 2018 maksimivähennyksen 2 400 € saat ostamalla palveluita hieman yli 5 000 € edestä.

kotitalousvähennys

Jos palkkaat työntekijän ja maksat hänelle palkkaa, voit vähentää 20 % palkasta ja samalla myös työnantajakulut. Tästäkin löydät tarkempia tietoja Verohallinnon sivuilta.

Työn suorittajalle myyntivaltti

Työtä tekevän henkilön on hyvä muistaa kotitalousvähennyksen mahdollisuus. Hänen kannattaa kertoa asiakkaalleen tästä asiasta, koska monet yksityishenkilöt voivat säästää isoja summia kotitalousvähennyksellä. Myös UKKO.fi:n kevytyrittäjät voivat tarjota omille asiakkailleen kotitalousvähennystä. Se voi ollakin monelle todella kova myyntivaltti.

Jotta  asiakas voisi hakea kotitalousvähennystä, tulee laskuun huolellisesti eritellä työn osuus materiaalikuluista.

Voit kysellä kotitalousvähennyksestä tarkemmin asiakaspalvelustamme.

Miten kotitalousvähennystä voi hakea?

Helpoiten vähennyksen voi ilmoittaa uutta verokorttia hakiessa. Netin kautta voit ilmoittaa kotitalousvähennyksen suuruuden ja se päivittyy samalla esitäytetylle veroilmoitukselle. Voit myös täyttää puuttuvat tiedot, kun saat kotiisi esitäytetyn veroilmoituksen ja palauttaa sen Verohallinnolle. Kolmas vaihtoehto on ilmoittaa tiedot Palkka.fi-palvelun avulla. Näistä kolmesta vaihtoehdosta löydät lisätietoja tästä.

Kannattaa merkitä aina ostetut palvelut itselleen ylös, jotta muistat vähentää kaikki mahdolliset kotitalousvähennykset omassa verotuksessasi. Voit säästää niiden avulla satoja euroja vuodessa!

Piia Peiponen
Kirjoittaja

Piia Peiponen

Piia on viestinnästä innostuva somenautiskelija ja lempeä kieliniuho, jota kiinnostavat muuttuva työ ja työelämä. Inspiraation lähteinä kirjoituksiin ja elämään toimivat ilmiöt ja ihmiset.

Rekisteröidy nyt – Se on ilmaista, nyt ja aina. Saat tunnukset välittömästi.

Kommentit

  1. sinikka peltola sanoo:

    Miksi nuohous ei ollut kotitalousvähennykseen oikeutettu vähennykseen verotuksessa ?
    Laskussa oli myös verot maksettu.
    Yrittäjä oli yksityisyrittäjä.

    1. Taneli Pasanen sanoo:

      Hei,

      Jos olet laskuttanut UKKO.fi:n kautta, ota yhteyttä asiakaspalveluumme. Muussa tapauksessa asiaa kannattaa kysyä esimerkiksi verottajalta.

      Taneli

  2. kaija ylistalopuolella sanoo:

    Hei! Toinen osa laskusta erääntyy 15.12. Vieläkö vähennystä ehtii hakea tälle vuodelle vai voiko hakea vasta ensi vuoden puolella muutosverokorttia hakiessa?

    1. Taneli Pasanen sanoo:

      Hei,

      Mikäli olet laskuttanut UKKO.fi-palvelun kautta, niin kannattaa ottaa yhteyttä asiakaspalveluumme. Jos et ole tehnyt kauttamme töitä, verottajalta kannattaa siinä tapauksessa kysyä asiasta lisää.

      Taneli

  3. maria sanoo:

    Hei, pystyynkö hakemaan vielä kotitalouvähennystä tälle vuodelle?

  4. sikru sanoo:

    Nuohous on lakisääteinen, eikä kuulu vähennyksen piiriin.

  5. Ben i ta Karlsson sanoo:

    Mistä voi katsoa onko firma kotitalousvähevvys kevollinen, eli onko kaikki verot maksettu?

    1. Piia Peiponen sanoo:

      Hei,

      Verohallinnon verkkosivuilla sanotaan kotitalousvähennyksestä seuraavaa:
      ”Kotitalousvähennyksen määrä riippuu siitä, teetätkö työn yrityksellä vai palkkaatko itse työntekijän. Kun ostat työn ennakkoperintärekisteriin merkityltä yritykseltä, saat vähentää 45 % arvonlisäverollisesta työn osuudesta.” Tarkemmin täältä: https://www.vero.fi/fi-FI/Henkiloasiakkaat/Kotitalousvahennys

      Ennakkoperintärekisteri puolestaan löytyy osoitteesta https://www.ytj.fi/. Ennakkoperintärekisterimerkinnän tarkistamisesta kertoo lisää Verohallinto.
      -Piia

  6. Ritva Jaako sanoo:

    Kommenttisi .Voiko tehdä vielä kotitalousvähennyksen,kun meillä tehtiin putkiremontti lokakuussa.Olemme nyt Thaimaassa Maaliskuun 10 päivään asti.Olemme tulleet tänne joulukuun alussa.

    1. Piia Peiponen sanoo:

      Kiitos kommentistasi Ritva!
      Jos teettämäsi työ kuuluu kotitalousvähennyksen piiriin, voit ilmoittaa siitä kevään 2017 aikana Veroilmoitus verkossa -palvelun kautta. Lisätietoa saat Verottajan sivuilta.

      -Piia

  7. Raimo etelä sanoo:

    Tehdäänkö kotitalousvähennys valtionverotuksen vai kunnallisverotuksen vai kokonaisverotuksen pohjalta. Tällähän on merkitystä mm. pienituloisten eläkeläisten kohdalla.

    1. Piia Peiponen sanoo:

      Hei Raimo!
      Kotitalousvähennys tehdään ensisijaisesti valtion tuloverosta. Vähennys tehdään ansiotuloista ja pääomatuloista suoritettavista veroista verojen määrien suhteessa. Ansiotuloista menevästä verosta vähennys tehdään muiden vähennysten jälkeen ennen alijäämähyvitystä. Siltä osin kuin vähennys ylittää valtion tuloveron määrän, ylittävä osa vähennetään kunnallisverosta, vakuutetun sairausvakuutuksen sairaanhoitomaksusta ja kirkollisverosta näiden verojen suhteessa.

      Lisätietoa kotitalousvähennyksestä saat verottajan verkkosivuilta.

      1. Risto sanoo:

        Onkohan tämä kysymyspalsta, kysyn kumminkin. Tarkoitus on teettää kattoremontti. Kysymys kuuluu. Onko avopuolisolla oikeus kotitalousvähennykseen jos hän muuttaa asuntoon esim. 1.6.2017 ja maksaa vaikka puolet kustannuksista. Asuu tuohon päivämäärään asti toisella paikkakunnalla.

        1. Piia Peiponen sanoo:

          Hei Risto!

          Verottajan sivulla todetaan kotitalousvähennyksen puolisoiden vähennyksestä seuraavasti:
          ”Avopuoliso voi saada vähennyksen, vaikka hänellä ei olisi omistusoikeutta asuntoon. Vähennykseen riittää, että avopuoliso on maksanut vähennykseen oikeuttavia kustannuksia ja asuu asunnossa.”
          Tässä kohden ainakaan ei oteta kantaa siihen, milloin asunnossa pitää asua.
          Saadaksesi tarkempia tietoja kannattaa sinun olla yhteydessä verottajaan vaikkapa tätä kautta.

          -Piia

  8. Ritva aurola sanoo:

    Voiko työn osuus olla kauppasummasta 70%, josta saa se 50% kotitalousvähennystä. Sen on määrittänyt työn tekevä firma tilaussopimuksessa.

    1. Piia Peiponen sanoo:

      Hei Ritva ja kiitos kysymyksestäsi!

      Laskulla työn osuus voi aivan hyvin olla 70 % laskun loppusummasta. Kuten itsekin aivan oikein totesit, voi arvonlisäverollisesta työn osuudesta saada kotitalousvähennystä vuonna 2017 50 % ja enintään 2 400 euroa vuodessa.
      Verottajan verkkosivuilla on kotitalousvähennyksestä kerrottu kattavasti, lisätietoa löydät siis täältä.täältä.

      Toivottavasti tästä oli apua. Mukavaa kesää!

      -Piia

  9. Katja Pitkänen sanoo:

    Miten käy kotitalousvähennyksen kanssa? Teetimme kaksi remonttia, kun asuimme saman katon alla. Kotitalousvähennyksen haimme molemmat. Avoliitto purkautui nyt alkukesästä ja nyt asumme erillään. Minä muutin pois ja mies jäi taloon, johon remontit tehtiin. Menetänkö nyt oman kotitalousvähennyksen?

    1. Saara Teirivaara sanoo:

      Hei Katja!
      Verottaja ei tiedä avoliiton erosta automaattisesti, eli siitä tulee ilmoittaa itse. Tämän voi tehdä sähköisesti esitäytetyllä veroilmoituksella.

      Tarkempia lisäohjeita kotitalousvähennykseen sekä avoeroon liittyen löydät verottajan sivuilta täältä ja täältä.

  10. matti pajula sanoo:

    kuuluuko pullokaivon tyhjennys kotitalous vähennys piiriin tyhjennys 7 viikon välein a 105 e kerta

    1. Piia Peiponen sanoo:

      Hei Matti!

      Verottajan verkkosivujen mukaan likakaivon tyhjennys ei oikeuta kotitalousvähennykseen.

      Lista usein kysytyistä kotitalousvähennyksiin oikeuttavista töistä löytyy vero.fi-verkkosivuilta.

      -Piia

  11. Ari Oksa sanoo:

    Moi,
    Tein kotitalous vähennyksen koti siivouksesta, miksi järjestelmä ei hyväksy työn osuudeksi laskun koko summaa..? Siivous laskumme oli pelkkää työtä..
    T. Ari

    1. Piia Peiponen sanoo:

      Hei Ari!

      Yritykseltä ostettuna voit kotitalousvähennyksenä vähentää arvonlisäverollisesta työn osuudesta 50 %, et siis koko laskun summaa. Omasvatuu tässä on 100 euroa ja maksimisumma 2 400 euroa.

      Lisätietoa kotitalousvähennyksen ilmoittamisesta saat täältä verottajan sivuilta.

      -Piia

  12. Juntti sanoo:

    Eli rautalangasta väännettynä siis: Jos henkilö X maksaa veroja 500€/kk ja ostaa vaikka 1000€ maksavan remontin josta 50% kotitalousvähennykseen menevää osuutta eli omavastuun jälkeen 400€, niin henkilö X maksaa yhtenä kuukautena vain 100€ veroja?

    1. Piia Peiponen sanoo:

      Moikka!

      Olet oikeassa siinä, että hyödyntämällä kotitalousvähennystä, voit pienentää kuluvan vuoden veroprosenttiasi. Tämä onnistuu ilmoittamalla tiedot kotitalousvähennyksestä uutta verokorttia tilatessa. Tarkemmat ohjeet löydät Verottajan sivuilta.

      Laskennallisesti kotitalousvähennys siis vähentää veroja esimerkissäsi yhdessä kuukaudessa 400 euroa, mutta käytännössä vähennät koko vuoden verojasi ilmoittamalla kyseiset tiedot verottajalla verokorttia tilatessasi.

      Toivottavasti tästä oli apua!

      -Piia

  13. varpu viljanen sanoo:

    Kommenttisi voiko ruokatavara kotiin kuljetuksests saada kotitalousvähennyksen kun en pysty enää käydä itse kaupassa

    1. Piia Peiponen sanoo:

      Hei Varpu ja kiitokset kysymyksestäsi!

      Moni varmasti miettii samaa kuin sinä eli ruokatavaroiden kotiinkuljetuksen kotitalousvähennyskelpoisuutta. Valitettavasti verottajan ohjeiden mukaan kyseinen palvelu ei oikeuta kotitalousvähennykseen. Takempaa tietoa vähennykseen oikeuttavista töistä löydät Verohallinnon verkkosivuilta.

      -Piia

  14. Harri Romppainen sanoo:

    Moi,voiko yritys joka on ennakkoperinnässä ja lupaa asiakkaalle vähennyksen ottaa alihankkijaksi jonkun tässä tapauksessa ulkomaisen tahon jolla ei ole asiat todellakaan kunnossa,ja kenen vastuu..onko loppu kädessä asiakkaan??

    1. Piia Peiponen sanoo:

      Hei Harri!

      Kiitos oikein hyvästä kysymyksestäsi! Kannattaa jo palvelun ostamisesta sopiessa varmistaa mahdollisimman tarkasti se, kuka palvelun lopulta tulee tuottamaan, millaiset vakuutukset työn suorittajalla on ja millaisin ehdoin työn voi peruuttaa ja kuinka paljon se tulee maksamaan. Näin vältytään ikäviltä tilanteilta ja ylimääräiseltä harmitukselta. Palvelua ostaessa on toki nimenomaan asiakkaan vastuulla tarkastaa se, mitä hän on ostamassa.

      UKKO.fi:n kevytyrittäjien tekemä työ kelpaa kotitalousvähennykseen ja kauttamme toimivilla kevytyrittäjille on muun muassa toiminnan vastuuvakuutus. Työn teettäjä ja kevytyrittäjä sopivat tässäkin tapauksessa työn luonteesta, aikatauluista ja hinnoista keskenään.

      -Piia

  15. Arja sanoo:

    Saako salaojien uusimisesta omalla tontilla kotitalousvähennystä?
    kysyy eläkeläinen maalta.

    1. Piia Peiponen sanoo:

      Hei Arja!

      Oikein hyvä kysymys sinulla! Verottajan kotitalousvähennykseen oikeuttavien töiden listalla ei mainita salaojitusta tai sen uusimista. Yleensä kotitalousvähennystä saa, jos ulkotyöt tapahtuvat omakotitalon tai vapaa-ajan asunnon piha-alueella. Tällaisia kotitalousvähennykseen oikeuttavia töitä ovat esimerkiksi vesijohtojen, jätevesijärjestelmän, sähköistyksen, valaistuksen ja tietoverkkojen kunnostus- ja perusparannustyöt.

      Kannattaa tiedustella asiaa siis suoraan Verohallinnosta. Lista yleisimmin kysyttävistä kotitalousvähennyksene oikeuttavista töistä löytyy verottajan sivuilta täältä:

      -Piia

  16. Pertti Hirvelä sanoo:

    Kommenttisi
    Voiko kotitalousvähennystä käyttää siten, että työn tehnyt yritys laskuttaa
    50% työn loppusummasta asiakkaalta ja saa loput 50% hyvityksenä omasta
    verotuksestaan? Esim. työn hinta 1000e, laskutus 500e, verohyvitys yritykselle 500e. Tämä tietysti koskien työtä, josta saa kotitalousvähennyksen.
    Tämä yksinkertaistaa veromenettelyä sekä asiakkaan ja yrityksen osalta.

    1. Piia Peiponen sanoo:

      Hei Pertti,

      kuulostaa kyllä kätevältä tuo, mutta valitettavasti emme täällä UKKO.fi:ssä osaa neuvoa tällaisesssa kotitalousvähennysasiassa, vaan tämä on verottajan tonttia.

      Apua saatat löytää tältä sivulta. Verottajan yhteystiedot puolestaan löytyvät täältä.

      Toivottavasti näistä oli apua!

      -Piia

Kerro mielipiteesi

Kerro mitä ajattelet!

Tilaa blogikirjoitukset sähköpostiisi!

Syötä sähköpostiosoitteesi alla olevaan kenttään ja saat tuoreimmat blogikirjoituksemme suoraan sähköpostiisi kerran viikossa.
Lähetämme uusimmat kirjoitukset joka keskiviikko. Voit lopettaa tilauksesi milloin tahansa.

Lisää aiheesta

verokortti vuodelle 2019

Mikä ihmeen verokortti?

Tiesithän, että verokortti muuttui vuoden 2019 alussa? Verokortteja on nyt vain yksi ja sama vuositulorajallinen verokortti käy nyt kaikille palkkatuloille. Muutos tekee ennakonpidätyksestä nyt...
2.1.2019 Lue lisää »