Arvioitu lukuaika: 2 minuuttia

Marianne Hokkanen löysi koronakriisin myötä uuden suunnan uralleen kevytyrittäjänä!

viikon-kevytyrittaja-marianne-hokkanen

Kuvaaja: Outi Kinnunen

Hei! Olen Marianne Hokkanen, 30-vuotias markkinoinnin moniosaaja Helsingistä.

Minusta tuli kevytyrittäjä, kun koronakriisi vei vakituisen päivätyöni. Tartuin epäröimättä tilanteen tarjoamiin uusiin, innostaviin haasteisiin!

Mitä teet?

Teen monipuolisesti kaikkea luovaa markkinoinnin ja viestinnän parissa.

Kevytyrittäjänä olen varsin tuore tapaus, kuitenkin tähän asti olen jo päässyt tarjoamaan osaamistani tekstin – ja sisällöntuotannoissa, visuaalisessa suunnittelussa sekä markkinoinnin automaation konsultoinnissa. Tarjontani onkin varsin laaja.

Ammatillinen osaamiseni perustuu tapahtumamarkkinoinnin projektinjohtoon ja viestintään. Koulutukseltani olen valmistunut matkailupalvelujen tuottajaksi, minkä lisäksi opiskelen tällä hetkellä ICT-tradenomiksi suuntautuen digitaalisiin palveluihin.

Miten päädyit kevytyrittäjäksi?

Aloitin kevytyrittänänä maaliskuun lopulla, juuri kun korona-aalto oli rantautunut myös Suomeen. Olin siihen asti työskennellyt tapahtumatoimistossa luovana suunnittelijana.

Poikkeustilan vuoksi tapahtuma-ala koki suuria muutoksia ja vastoinkäymisiä. Ammatinharjoittamiseni romahti täysin jalkojeni alta kokoontumisrajoitusten myötä ja – kuten monet kollegani – myös minä päädyin lomautetuksi.

Uskon, että hyviä asioita tapahtuu niille, jotka ajattelevat optimistisesti!

Niin kävi myös nyt; löysin verkostoni avulla mielenkiintoisen sisällöntuotantoprojektin, minkä lisäksi olen saanut tuttaviltani myös kyselyjä markkinoinnin konsultointiin liittyen. Näiden auenneiden työmahdollisuuksien ansiosta minusta tuli kevytyrittäjä kuin huomaamatta.

Millainen on tavallinen työpäiväsi?

Työpäiväni alkaa verkkaisesti aamukahvilla. Sitä siemaillessa luen alan uutiset ja tarkistan sähköpostini, onko sinne tullut jotain tärkeää, joka vaikuttaisi päiväni tehtävälistaan.

Kyseistä to-do -listaa seuraankin päivän mittaan ja se rytmittää työpäiväni sisällön. Monesti aamupäivät täyttyvät palavereista, jotka on nyt poikkeustilan vuoksi pidetty videoyhteyden välityksellä.

Marianne Hokkanen tietokone ja kahvimuki Kuva: Unsplash

Iltapäivisin, kun olen luovimmillani, otan työn alle kulloinkin päällä olevien projektien tuotannot. Niihin uppoudun joskus niinkin syvälle, että menetän täysin ajantajun.

Toisinaan työpäivät venyvät iltaan asti, mutta sen vastapainoksi on päiviä jolloin voin ottaa rennommin.

Kevytyrittäjyyden aikana minulla on vapautunut paljon aikaa esimerkiksi omiin taideharrastuksiin. Nautinkin tällaisesta arjen vaihtelevuudesta ja vapaudesta!

Mikä on hienointa omassa työssäsi?

Oman työn vapaus sekä asiakkaiden osoittama luottamus ja arvostus ovat minulle tärkeitä asioita. Se piristää mieltä, kun saa avointa palautetta ja tuntee tekevänsä työtä, jolla on merkitystä!

Missä asioissa haluaisit kehittää itseäsi?

Minua kiinnostaa SoMe -markkinointi, SEM ja SEO. Olen näitä opiskellut osana koulutustani ja päässyt myös toteuttamaan työssäni.

Aihe on kuitenkin laaja ja alati kehittyvä, joten sitä on mielenkiintoista seurata. Nyt kun minulla on enemmän aikaa, niin varmasti ryhdyn perehtymään aiheeseen syvemmin!

Terveisiä ja vinkkejä muille kevytyrittäjille?

Kevytyrittäjyyden kautta olen löytänyt uutta suuntaa uralleni.

Haluan rohkaista kaikkia yrittäjäksi haaveilevia, jotka vielä pohtivat päätöstä. Vielä alkuvuodesta itsekin koin yrittäjyyttä kohtaan eräänlaista epävarmuutta ja jännitystä.

Kevytyrittäjänä alkuun pääseminen on ollut yllättävän helppoa! On ollut hienoa huomata, ettei tämä olekaan niin pelottava ajatus.

Haluatko sinä Viikon Kevytyrittäjäksi?

Viikon kevytyrittäjä on UKKO.fi:n blogisarja, jossa nostamme esiin eri alojen kevytyrittäjiä. Onko sinulla oma tarina kevytyrittäjyydestä? Me tahdomme kuulla sen! Klikkaa ja täytä lomake täällä.

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat Maikki Kiilavuo kouluttaa eläimiä käyttäytymisanalyysia hyödyntäen

    Kuka olet? Hei vaan! Olen Maikki Kiilavuo, eläintenkouluttaja Haminasta. Olen suorittanut ammattitutkinnon ja tällä hetkellä jatkan opintojani alalla käyttäytymisanalyysiperusteisessa eläinkouluttajien koulutuksessa Tampereen Yliopistossa. Olen työntekijänä kahdessa eri yrityksessä, mutta rakkaudesta eläimiin, niiden hyvinvointiin ja sen parantamiseen kouluttamisen keinoin, aloitin vähän aikaa sitten kevytyrittäjänä UKKO.fi-palvelun avulla. Minulla on myös päivätöitä, joten kevytyrittäjyys oli nopea ja helppo väylä päästä tekemään työtä, jossa…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Vuosien kokemus yritysten myynnin ja viestinnän parissa siivitti Mari Tastulan kevytyrittäjäksi

    Mari on tehnyt pitkän uran yritysten myynnin, markkinoinnin, viestinnän ja liiketoiminnan kehittämisen saralla. Hän on toiminut sekä kansainvälisissä että kotimaisissa yrityksissä. Nykyään hän toimii kevytyrittäjänä hyödyntäen pitkällä työurallaan saamiaan oppeja. -Ennen kevytyrittäjyyttä työskentelin pitkään teknologiateollisuudessa sekä tukku- ja maahantuontiyritysten parissa. Tein monipuolisesti markkinoinnin ja myynninjohtamisen tehtäviä. Työni keskiössä oli asiakaskokemusten parantaminen ja liiketoiminnan kehittäminen. -Avasin ovia uusille yrityksille ja tuotteille.…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Graafinen suunnittelija Julien löysi työelämälleen uuden suunnan kevytyrittäjyyden kautta

    Hei, nimeni on Julien Riesen ja olen graafinen suunnittelija, joka luo visuaalisia ratkaisuja monipuolisesti. Teen 2D- ja 3D-kuvituksia sekä animaatioista käyttöliittymiin ja brändeihin. Teen töitä sekä mainos-/digi-/markkinointitoimistojen kanssa (muun muassa Superson, Hellon, Red & Blue, että suoraan isoille ja pienemmille yhtiöille, kuten Nordea, Helsingin kaupunki, Helsingin satama. Valmistuin vuonna 2005 multimediasuunnittelijaksi kotimaassani Sveitsissä ennen kuin muutin samana vuonna Suomeen. Tein…

    Lue lisää