Blogi

25.9.2019

Radiojuontaja Mikko Honkanen toteuttaa unelmaansa freelancerina

freelancerina mikko honkanen

Työelämä on mullistunut ja työtä tehdään yhä enemmän paikasta riippumatta. Freelance-työ on lisääntynyt ja merkittävä syy on työmuodon tuomat monipuoliset mahdollisuudet. Freelancer voi toimia melkein millä alalla vain. 

Tiesitkö, että monet radiojuontajat työskentelevät freelancereina joko omalla toiminimellä tai laskutuspalvelun kautta? Näin tekee myös radiopersoona Mikko Honkanen, joka on työskennellyt omalla toiminimellä jo useita vuosia.

Kaapelitehtaan treenikämpältä radiojuontajaksi

Freelance-työn peruslähtökohta on usein oman unelman seuraaminen. Radio SuomiRockin aamusta tuttu Honkanen on kääntänyt rakkaat harrastuksensa työksi – tie on vienyt Kaapelitehtaan bänditreeneistä radioaseman studioon samassa rakennuksessa.

freelancerina mikko honkanen

“Urheilun seuraajana ja musiikin harrastajana minulla on etuoikeutettu fiilis siitä, että olen saanut tehdä työkseni juuri sitä mistä tykkään”, Honkanen iloitsee. 

Omat hiphop-yhtyeet ja esiintyminen hiphop-artisti Pikku G:n kanssa ovat koulineet Honkasta radiotyöhön. Intohimo jääkiekkoon ja koripalloon on myös kantanut hedelmää. Honkanen onkin nähty jo monella kaudella Jokereiden ja Susijengin peleissä nostattamassa katsomon tunnelmaa.

freelancerina mikko honkanen

Työ freelancerina tuo vapautta ja joustavuutta

Freelancerina toimiminen voi myös aiheuttaa aikatauluhaasteita ja epävarmuutta. Honkaselle monen työn yhteensovittaminen on sujunut kuitenkin paremmin kuin hyvin. Aamutyö radiossa on mahdollistanut juontokeikat ja esiintymiset, jotka usein painottuvat ilta-aikaan ja viikonloppuihin.

“Perheellisenä olen joutunut jättämään muutamia vakiokeikkoja pois, mutta tämä on toisaalta mahdollistanut muita yksittäisiä juontokeikkoja”, Honkanen sanoo.

Honkanen kokee, että freelancer-status on helpottanut työn saamista ja sen tekemistä. Media-alalla usein katsotaan hyvällä, jos laskutusasiat hoituvat työntekijän puolelta.

“Myös vapaapäivien saaminen on helpompaa. Tällöin laskutetaan vain siitä ajasta, mitä on tehnyt”, Honkanen toteaa. 

Rohkeus kantaa hedelmää, ahneus ei

Freelancerina tehtävä työ vaatii uskallusta ja rohkeutta. Välillä on sellaisia aikoja, ettei töitä ole riittävästi ja tämä aiheuttaa epävarmuutta toimeentulossa. Honkanen kehottaa freelance-työstä haaveilevia keskittymään ensin hyvin yhteen asiaan ja sen jälkeen vasta laajentamaan osaamisrepertuaariaan.

freelancerina mikko honkanen

“Ensin kannattaa ottaa yksi juttu kunnolla haltuun, sen jälkeen on mahdollisuudet mihin vain. Ahnehtia ei kannata, sillä pikkuhiljaa hyvä tulee”, Honkanen kannustaa.

Vaikka Honkanen katsoo, että radioalalla on hänelle vielä paljon annettavaa, on haaveet ja uuden oppiminen hänelle tärkeää.

“On minulla sata paria lenkkareita ja 1500 vinyyliä, ehkä niistä voisi ammentaa jotain tulevaisuutta varten. Voisin kokeilla DJ:n työtä, koska en osaa sitä ollenkaan”, Honkanen naurahtaa. 

Kiinnostuitko freelancerina työskentelemisestä? Lue lisää aiheesta blogistamme:

Näin pääset alkuun freelancerina
Freelancer! Yrittäjäksi voit ryhtyä myös UKKO.fi:n kautta

Piia Peiponen
Kirjoittaja

Piia Peiponen

Piia on viestinnästä innostuva somenautiskelija ja lempeä kieliniuho, jota kiinnostavat muuttuva työ ja työelämä. Inspiraation lähteinä kirjoituksiin ja elämään toimivat ilmiöt ja ihmiset.

Rekisteröidy nyt – Se on ilmaista, nyt ja aina. Saat tunnukset välittömästi.

Kerro mielipiteesi

Kerro mitä ajattelet!

Tilaa blogikirjoitukset sähköpostiisi!

Syötä sähköpostiosoitteesi alla olevaan kenttään ja saat tuoreimmat blogikirjoituksemme suoraan sähköpostiisi kerran viikossa.
Lähetämme uusimmat kirjoitukset joka keskiviikko. Voit lopettaa tilauksesi milloin tahansa.

Lisää aiheesta