Blogi

10.6.2016

Minimessuilla puhuttiin työn muutoksesta

Viime viikolla Demos Helsinki ja Y-säätiön M2-kodit järjestivät mielenkiintoisen tapahtuman nimeltä Maailman pienimmät uuden työn messut. Toukokuun viimeisenä päivänä Jätkäsaaren Galleria Huudossa järjestetyillä minimessuilla oli puolisensataa osallistujaa.

Työn tekeminen, työn eri muodot ja työn tekemisen ympäristöt ovat kaikki muuttumassa. Tavallista kokoaikaista palkkatyötä tekee yhä harvempi ja yhä useampi liikkuu erilaisten pätkätöiden, lukuisten työnantajien ja itsensä työllistämisen välillä. Työn muutos luo mahdollisuuksia ja aiheuttaa samalla haasteita. Näistä mahdollisuuksista ja haasteista messuilla keskusteltiin.

Minimessuille oli kutsuttu muuttuvaa työelämää edustamaan yrityksiä, jotka tarjoavat muun muassa erilaisia alustoja työn välittämiseksi ja sen mahdollistamiseksi. UKKO.fi oli yksi näistä yrityksistä. Muita messuvieraita olivat siivouspalveluita välittävä Moppi.com, ruokaa kuljettava Wolt, kulttuuriosuuskunta Lilith sekä mobiilipalvelu Work Pilots, joka yhdistää apua tarvitsevat kotitaloudet ja organisaatiot työn tekijöihin.

Työn muutos mahdollistaa ja haastaa

Tulevaisuudessa tehtävät työt eivät välttämättä ole tehtävinä uusia, mutta digitalisaatio muuttaa tapaa järjestää työt tarjoamalla muun muassa erilaisia sovelluksia, joiden avulla työntekijät ja vapaana olevat työt kohtaavat. Kuluneella viikolla on valtakunnan suurimmissa päivälehdissä saanut palstatilaa Matias Mäkitalon Treamer-niminen yritys, joka mahdollistaa juuri edellä kuvatun kaltaisen työnantajan ja työtä kaipaavan pikaisen kohtaamisen.

Uuden työn messuilla keskusteltiin juuri näistä asioista eli, miksi ja mitä tarvetta täyttämään alustoilla toimivat yritykset on perustettu, ja mitä kaikkia haasteita niiden uraauurtava toiminta on joutunut kohtaamaan menestyäkseen ja vastatakseen käyttäjien tarpeisiin mahdollisimman hyvin. UKKO.fi:n kohdalla vastaus on selvä: haluamme, että käyttäjämme voivat helposti ja vaivattomasti työllistää itsensä myymällä omaa osaamistaan ilman paperitöistä aiheutuvaa työmäärää ja stressiä.

Messujen paneelikeskustelussa erääksi suurimmaksi haasteeksi mainittiin lain hitaat muutokset; uusia työn tekemisen muotoja ei tunnisteta eikä selvärajaisia tulkintoja näin ollen voida vielä mahdollista tehdä. Työelämän muuttuessa ja itsensätyöllistäjien määrän kasvaessa voimakkaasti on myös lainsäädäntömme uudistuttava.

messut_2

Erilaiset digitaaliset työnteon alustat ja uudet työn muodot ovat nostaneet päätään ryminällä. Messuilla puhuttiin myös tämän ajoituksesta, miksi juuri nyt. Oikeaa vastausta kysymykseen tuskin on annettavissa, mutta omalta osaltaan tähän ovat vaikuttaneet maailman ja erityisesti Suomen heikohko taloudellinen tilanne, työttömyyden lisääntyminen sekä teknologian vauhdikas kehittyminen, joka on mahdollistanut uusien alustojen kehittämisen.

Missä freelancer työskentelee?

Toisaalta myös työpaikka käsitteenä hakee uutta muotoaan, sillä freelance-työntekijöillä ei enää ole perinteisenlaisia työpaikkoja ja työyhteisöjä. Tästä syystä messujen toisena järjestäjänä toimi M2-kodit, joka haluaa olla mukana tukemassa uutta työtä:

– M2-Kodit kehittelee tiloja, jotka tukevat työn tekemistä kotona ja sen lähiympäristössä. Kesäkuussa Jätkäsaaressa on kokeilussa väliaikainen, yhteisöllinen ja kaikille avoin pop up –työtila, M2-kodeilta kerrotaan.

Uudet työntekemisen muodot ja uudenlaista työtä tekevät ihmiset sekä uudenlaisia palveluja tarjoavat yritykset kohtaavat nyt erilaisilla digitaalisilla alustoilla. Jätkäsaaren minimessuilla palveluntarjoajat, työntekijät ja asiakkaat kohtasivat myös fyysisesti. Kiitos kiinnostavasta tapahtumasta sen järjestäjille, tilaisuus osui oivaan ajankohtaan ja sille oli selvästi tilausta!

Piia Peiponen
Kirjoittaja

Piia Peiponen

Piia on viestinnästä innostuva somenautiskelija ja lempeä kieliniuho, jota kiinnostavat muuttuva työ ja työelämä. Inspiraation lähteinä kirjoituksiin ja elämään toimivat ilmiöt ja ihmiset.

Rekisteröidy nyt – Se on ilmaista, nyt ja aina. Saat tunnukset välittömästi.

Kerro mielipiteesi

Kerro mitä ajattelet!

Tilaa blogikirjoitukset sähköpostiisi!

Syötä sähköpostiosoitteesi alla olevaan kenttään ja saat tuoreimmat blogikirjoituksemme suoraan sähköpostiisi kerran viikossa.
Lähetämme uusimmat kirjoitukset joka keskiviikko. Voit lopettaa tilauksesi milloin tahansa.

Lisää aiheesta