Blogi

17.4.2018

Käykö kesätyöksi mikä vain?

Kesätöiden saaminen on hitusen helpottunut muutamana edellisenä vuonna talouden hitaasti piristyessä. Helppoa se ei silti ole, sillä kesätöitä on tarjolla vähemmän kuin innokkaita tekijöitä.

Työelämä muuttuu niin, että yhä harvempi käy perinteisessä palkkatyössä ja yhä useampi liikkuu erilaisten pätkätöiden ja itsensä työllistämisen välillä. Harva nykyisistä nuorista päätyy rakentamaan yhtäjaksoista uraa vain yhden osaamisen ympärille, vaan heidän työuransa koostuu useista eri urista, jatkuvasta opiskelusta ja oppimisesta ja itsensä kehittämisestä.

Tämä saattaa näkyä myös kesätyömarkkinoilla jo nyt; tarjolla on hyvin lyhyitä pätkä- tai keikkasopimuksia toinen toisensa perään, tarvittaessa töihin kutsuttava -sopimuksia, erilaisia freelancerina tehtäviä töitä sekä yhä enenevässä määrin erilaisten alustojen välittämiä keikkoja ja toimeksiantoja.

Oman ansioluettelon sekä osaamisen kartuttaminen on yhä tärkeämpää, sillä hyvin tehty työ usein poikii uuden toimeksiannon, sopimuksen, asiakkaan tai projektin. Monesti nuoria ammattilaisia onkin moitittu työpaikkashoppailusta eli siitä, että he eivät sitoudu työnantajaan vaan vaihtavat paikkaa paremman diilin, merkityksellisemmän työn tai näyttävämmän CV-merkinnän toivossa.

Oman osaamisluettelon ja referenssien kasvattaminen on eittämättä tärkeää, mutta onko se niin tärkeää, että kesätyöksi ei enää riitä mikä tahansa työ?

Kaikki työ on hyvästä

Ennen sanottiin, että kaikki työkokemus on hyvästä – pitääkö tämä enää paikkansa?

Onko minkä tahansa alan töistä hyötyä nuorelle hänen tulevaa uraansa ajatellen? Vai onko nykyinen suunta se, että omaan alaa liittyviä pitää alkaa kartuttaa CV:hen jo teini-iässä? Pitääkö eläinlääkäriksi haluavan hoitaa ja ulkoiluttaa naapurin lemmikkejä jo 12-vuotiaana ja onko kaupalliselle alalle tähtäävän nuoren aloitettava työuransa puhelinmyyjänä?

Vai voisiko kaupallista uraa itselleen suunnitteleva myyntitykki hyötyä hamsterien hoitamisesta, kun hän oppii hinnoittelusta ja markkinoinnista myydessään palveluaan naapurustossa? Entäpä voisiko tuleva eläinlääkäri oppia myyntityössä erilaisten ihmisten kohtaamista vaikeissakin tilanteissa?

Erityisesti korkeakouluopiskelijat kuulevat usein hyväntahtoisen kehotuksen hankkia oman alan kesätyö sen tutun ja turvallisen suorittavan työn sijaan. Toki oman alan osaamisen kerryttäminen on tärkeää, mutta vaakakupissa toisella puolella painaa esimerkiksi kokemus- tai vuorolisien takia korkeampi palkka, itsevalittavat työvuorot ja kertyneet lomat.

Voisiko muutaman viikon ansaitun loman pitäminen ja lepääminen heinäkuussa olla yhtä lailla sijoitus ahkeran opiskelijan tulevaisuuteen? Jos toinen vaihtoehto on oman alan töissä huhkiminen toukokuusta syyskuulle ja uuden lukuvuoden aloittaminen jo valmiiksi univelkaisena ja burnoutin partaalla.

Oman alan työ vai omaa osaamista vastaava työ?

Oikeastaan myös itse ilmaus ”oman alan työ” on kärsinyt inflaation nykyisen työelämän näkökulmasta. Koulutus ei enää yksin määritä tulevaa uraa, vaan jokaiselle yksilölle muodostuu uniikki paletti osaamista kaikesta siitä mitä hän työssä ja elämässä tekee.

Toki koulutus on iso osa tässä paletissa, mutta yhtä lailla merkittävää on myös tehdyt työt ja harrastukset. Roolipelaamisen kautta voi saada arvokasta tietoa historiasta, anime-harrastajasta voi tulla Japanin kulttuurin tai vaikka idän kaupan ekspertti ja partiolainen oppii kallisarvoista tietoa luonnosta ja esimerkiksi ryhmän johtamisesta. Yhdistämällä näitä harrastuksia ja mielenkiinnon kohteita sopivaan koulutukseen tai työkokemukseen syntyy ainutlaatuisia osaajia, joista jokaiselle toivottavasti löytyy paikkansa työelämässä.

Oman alan töiden sijaan pitäisin oleellisempana oman osaamisen laajaa hyödyntämistä työelämässä sekä jatkuvaa uuden oppimista. Näin uutta osaamista kerrytetään aiemmin saadun osaamisen päälle ja urakehitys perustuu näiden osaamisten jatkumolle. Ajattelemalla osaaminen laajemmin pystymme helpommin luomaan uutta, innovoimaan ja kehittämään työelämää.

Mitä jos töitä ei löydy kesäksi?

Vaikka töitä ei kesäksi löytyisikään, ei sen tarvitse tarkoittaa kolme kuukauden mittaista peukaloiden pyörittämismaratonia. Kannattaa tarkistaa, että varmasti on tullut kaikki kivet käännettyä; onhan oma verkosto valjastettu bongailemaan mahdollisesti avautuvia positioita. Ylpeimmänkin ja itsenäisimmänkin työnhakijan kannattaa nöyrtyä pyytämään apua sukulaisilta ja tutuilta – verkostot ovat usein mittaamattoman arvokkaita eikä suhteilla saatua työtä tule väheksyä.

Vaihtoehtoja on muitakin. Voisitko suorittaa opintoihisi kuuluvan harjoittelun kesällä? Älä kuitenkaan polje alan palkkasuosituksia ja suostu tekemään töitä matalalla palkalla ja harjoittelijan tittelillä ilman, että kesä kuluu todellisessa harjoittelussa. Harjoittelussa olet oikeasti harjoittelijan roolissa ja saat työhösi ohjausta ja opastusta koko harjoittelun ajan.

Entä voisitko tarjota osaamistasi yksittäisinä toimeksiantoina potentiaalisille asiakasyrityksille tai kotitalouksille? Tekemätöntä työtä on ja moni ottaa mielellään apua vastaan, kun se on paketoitu mahdollisimman selkeään ja yksinkertaiseen muotoon. Kerro selvästi mitä tarjoat ja mitä ostaja siitä hyötyy. Itse pääset helpoimmalla, kun annat laskutuspalvelun tehdä paperityöt ja ilmoitat toimeksiantajalle, että heidän ei tarvitse muuta kuin maksaa saamansa lasku.

Jos kesätöitä ei yrityksestä huolimatta irtoa, olisiko mahdollista, että käyttäisit kesän opiskeluun. Näin osoitat aktiivisuutta tuleville työnantajille ja samalla lyhennät opiskeluaikaasi toisesta päästä. Monissa oppilaitoksissa opintojen suorittaminen kesällä onnistuu helposti – usein riittää, että ilmoitat suunnitelmistasi kansliaan ja ilmoittaudut sopiville kursseille tai haluamiisi tentteihin. Kursseja voi suorittaa monesti myös joustavasti muissa oppilaitoksissa tai esimerkiksi kesäyliopistossa.

Vaikka kesätöitä ei tänä vuonna löytyisikään, kannattaa pitää mielessä, että työura on sinulla vasta edessä päin. Ehdit varmasti tehdä sekä mukavia että vähemmän miellyttäviä töitä kylliksesi. Ota sen sijaan onkeesi tämän vuoden kesätyönhakuprojektistasi kaikki se, mistä voit oppia jotakin seuraavaa kesää varten. Ja ehkäpä löydät itsellesi kiinnostavan työpaikan tai projektin jo syksyllä, kun työnhakumarkkinoilla avautuu paljon uusia työpaikkoja.

Rekisteröidy kevytyrittäjäksi

Piia Peiponen
Kirjoittaja

Piia Peiponen

Piia on viestinnästä innostuva somenautiskelija ja lempeä kieliniuho, jota kiinnostavat muuttuva työ ja työelämä. Inspiraation lähteinä kirjoituksiin ja elämään toimivat ilmiöt ja ihmiset.

Rekisteröidy nyt – Se on ilmaista, nyt ja aina. Saat tunnukset välittömästi.

Kerro mielipiteesi

Kerro mitä ajattelet!

Tilaa blogikirjoitukset sähköpostiisi!

Syötä sähköpostiosoitteesi alla olevaan kenttään ja saat tuoreimmat blogikirjoituksemme suoraan sähköpostiisi kerran viikossa.
Lähetämme uusimmat kirjoitukset joka keskiviikko. Voit lopettaa tilauksesi milloin tahansa.

Lisää aiheesta