Blogi

Kategoria: Blogi

Mitä kaikkea blogi pitää sisällään?

Blogimme käsittelee kevytyrittäjyyteen, yrittäjyyteen ja työelämään liittyviä asioita. Jaamme linkkejä ja vinkkejä esimerkiksi oman työn hinnoitteluun sekä markkinointiin. Lisäksi esittelemme palvelumme uusia ominaisuuksia sekä kerromme byrokratian uusista tuulista.

Täältä löydät myös inspiroivia tosielämän tarinoita samoihin teemoihin liittyen.

Mikäli haluat pysyä kartalla työelämän muutoksista, itsensä ja liiketoiminnan kehittämisestä, sekä muista mielenkiintoisista aiheista olet oikeassa paikassa!

26.6.2014

Infograafi: UKKO.fi käyttäjäkyselyn tulokset

UKKO.fi:n kaiken toiminnan lähtökohtana on aina ollut asiakastyytyväisyyden jatkuva kehittäminen. Haluamme, että palvelumme on mahdollisimman helppokäyttöinen, mutta samalla monipuolinen. Lisäksi pyrimme olemaan markkinoiden edullisin toimija. Näiden asioiden kanssa tasapainoileminen ei ole aina helppoa. Tämän vuoksi teemme vähintään kaksi käyttäjäkyselyä vuodessa
Lue lisää »
16.6.2014

Sari Hosio: Sisältöstrategia oman osaamisen markkinoinnissa

Olet varmasti pohtinut, miten parhaiten voisit markkinoida itseäsi ja osaamistasi, jotta potentiaaliset asiakkaat löytäisivät sinut. Varmaankin olet päätynyt siihen, että sinun tulee olla löydettävissä verkossa – sinulla voi olla kotisivut tai blogi, ehkä tuot osaamistasi esille Facebookissa, olet laatinut ajantasaisen profiilin täsmällisine kuvauksineen LinkedIniin ja kommentoit alasi tapahtumia Twitterissä. Pinterest, Instagram, Vizify, mitä niitä nyt on – niin monta mahdollisuutta erottautua. Eihän koko homma vain tunnu sinusta vähän työläältä? Yritykset siirtyvät enenevissä määrin tuotemarkkinoinnista sisältömarkkinointiin, ja sinun kannattaa ottaa niistä mallia. Sisältömarkkinointiajattelun ydin on sisältöjen laadussa. Tuotetun sisällön tulee olla olennaista, kiinnostavaa, todellista. Summittaisen roiskimisen sijaan sinun kannattaa laatia viestinnällesi sisältöstrategia: mikä on se ydin, jonka haluat osaamisestasi välittää? Mieti samalla myös, mitkä ovat olennaiset kanavat asiasi esittämistä varten. Kun mietit oman osaamisesi ydintä ja puet sen sanoiksi, huomaat, että sisältö sisällöltä sinun on helpompi ilmaista, mistä osaamisessasi on kysymys. Monille omasta osaamisesta kertominen on todella vaikeaa – tämän...
Lue lisää »

Mikä ihmeen Bitcoin?

UKKO.fi -palvelun kautta on tästä päivästä lähtien mahdollista käyttää eurojen sijaan Bitcoin-virtuaalivaluuttaa. Käyttäjät voivat ottaa palkan Bitcoineina ja asiakasyritykset voivat maksaa tilaamansa työsuoritteet Bitcoineina....
10.6.2014 Lue lisää »

Palkkaa saa nyt myös bitcoineissa UKKO.fi-palvelussa

Vastatakseen käyttäjien kysyntään kotimainen UKKO.fi-laskutuspalvelu maksaa jatkossa palkkaa myös bitcoin-virtuaalivaluutassa. Bittiraha.fi-välityspalvelun kautta haluttu summa muuttuu bitcoineiksi turvallisesti ja nopeasti. Lähes 6 000:lle itsensä työllistävälle...
Lue lisää »

Oman osaamisen markkinointi

Oman osaamisen markkinointi on freelancerin ja kevytyrittäjän tärkein taito. Saat lisää asiakkaita, kun ihmiset tietävät kuka olet ja mitä osaat. Kevytyrittäjän ongelmana on yleensä...
2.5.2014 Lue lisää »

Lotto lopetetaan ja muut aprillipilat

Tänään olemme saaneet taas lukea hulluja ja outoja uutisia aprillipäivän kunniaksi. Aprillipäivänä on tapana huijata muita ihmisiä keksimällä mitä ihmeellisimpiä uutisia. Seuraavassa muutama poiminta...
1.4.2014 Lue lisää »