Arvioitu lukuaika: 3 minuuttia

Työn vapaus tuo mukanaan vastuun – huomioi nämä seikat!

tyon-vapaus-pyorailija

Suosiotaan kasvattavat jatkuvasti työt, joissa tehtävät, aikataulut ja lomat saa päättää itse. On kuitenkin huomioitava, että tällaiset toimet tuovat mukanaan myös paljon vastuuta. Tässä kirjoituksessa kerromme, millaisia seikkoja niissä kannattaa ottaa huomioon!

Yhä useampi ryhtyy nykyisin yrittäjäksi, kevytyrittäjäksi tai freelanceriksi, ja myös provisiopalkkaisia toimia löytyy runsaasti. Kyseisten työmuotojen suosio ei ole ihme, onhan ajatus itseä motivoivista tehtävistä ja joustavasta työajasta innostava – kuten myös mahdollisuus työskennellä kotitoimistolta käsin tai vaikkapa kahvilasta!

Tällainen työmuoto tuo kuitenkin mukanaan myös runsaasti vastuuta. Jos siis harkitset yllä mainittuja työmuotoja, kannattaa niiden kaikkia puolia punnita tarkasti.

Suunnitelmallisuus ja sisäinen yrittäjyys ovat valttia

Vapaus on synonyymi epäsäännöllisyydelle, joten tarkkoja työaikoja ei näissä töissä yleensä ole. Toimeksiantaja ja työn suorittaja päättävät usein deadlinen, johon mennessä työn on oltava valmiina – mutta monesti tekijän vastuulle jää se, millaisella aikataululla ja tuloksilla siihen päästään.

Jotta työskentely ja hyviin tuloksiin pääseminen onnistuisi, vaatii se tekijältä päättäväisyyttä, yrittäjähenkisyyttä ja kykyä organisoida. Keskeinen taito onkin itsensä johtaminen!

Hyvä tapa on suunnitella kunkin työviikon tai -päivän alkaessa sen kulkua ja luetteloida työtehtäviä tärkeysjärjestykseen.

Ihmisillä on usein töitä tehdessään hankaluuksia arvioida, paljonko he tarvitsevat aikaa minkäkin projektin tekemiseen; jotkut yliarvioivat nopeutensa, toiset taas vähättelevät sitä. Työtehtävien organisointia oppii hyvin kokemuksen myötä, mutta sen tekemistä kannattaa aloittaa tietoisesti heti uran alkaessa.

Työn suunnittelu

Ennen esimerkiksi yrittäjyys- tai kevytyrittäjyystoiminnan aloittamista kannattaa ehdottomasti tehdä mahdollisimman tarkka liiketoimintasuunnitelma. Sen avulla selvennät toimintasi tavoitteita ja mahdollisuuksia myös itsellesi!

Olennaista on lisäksi tarkastella ja järjestää omaa aikataulua sekä työmäärää mahdollisimman pitkällä tähtäimellä. Koskaan ei pidä ottaa vastaan vastuita enempää kuin omat resurssit sallivat.

On oltava joustava ja siedettävä epävarmuuttakin

Jälleen: tarkkaan määrättyjä työaikoja ei usein ole. Omaa itseä työllistäessä töiden aikataulut voivat venyä ja paukkua, toisinaan ne taas voivat olla hyvinkin tiukkoja.

Toimijan onkin varauduttava siihen, että työajat voivat silloin tällöin liukua myös iltojen, viikonloppujen tai loma-aikojen puolelle; tämä on tavallista varsinkin liiketoiminnan ollessa nousukiidossa. Vastapainoksi voi tulla myös aikoja, jolloin töille ei ole paljonkaan tilausta ja päivät ovat hiljaisia.

Kotona työskentely

Työn laadulla on tietysti vaikutusta kysyntään ja kiireeseen. Jollakin alalla töitä riittää jatkuvasti, toisissa taas kysyntä on sidottu tiettyihin viikonpäiviin tai vuorokauden- tai vuodenaikoihin. Esimerkiksi hääkuvaajilla tai SUP-lautavuokraajilla on kesäisin kova kiire, kun taas talvella toimintaa ei juurikaan ole.

Olemme aiemmin kirjoittaneet siitä, kuinka töiden suhteen hiljaisen heinäkuun voi hyödyntää! Vaikka oma hiljainen sesonkisi osuisi johonkin muuhun vuodenaikaan, voit napata kirjoituksesta itsellesi hyödyllisiä vinkkejä.

Itsensä työllistäjän on huomioitava nämä seikat uraansa ja liiketoimintaansa suunnitellessaan; vapaa työmuoto vaatii joustavuutta ja kykyä sietää epävarmuutta. Sama koskee myös provisiopalkalla työskenteleviä, kuten myyjiä.

Asiakkaan kuuntelu

Jotta itsensä työllistäjän tai provisiopalkalla työskentelevän toiminta menestyisi, on hänellä oltava hyvät vuorovaikutus- ja ihmistaidot. Näin toimiminen asiakkaiden parissa onnistuu.

Tunnista asiakkaan tarpeet ja kuuntele niitä.

Keskeistä on olla asiakkaalle helposti lähestyttävä. Yhteydenoton kynnys tulisi tehdä mahdollisimman pieneksi ja asiakkaan ottaessa yhteyttä on häntä vastaan mentävä avoimesti. Yhteydenottoihin ja erilaisiin kysymyksiin olisi myös hyvä vastailla mahdollisimman ripeästi ja kattavasti.

Kannattaa olla mahdollisimman läsnä myös niillä kanavilla, joilla asiakkaatkin ovat. Näinkin yhteydenoton kynnys madaltuu huomattavasti – puolin ja toisin.

Tärkeintä on omata taito tunnistaa asiakkaan tarpeet ja kuunnella niitä. Hänelle ei myöskään pidä tyrkyttää mitään väkisin! Asiakkaiden palautteet ja ehdotukset tulisi niin ikään ottaa ymmärtäväisesti vastaan; heiltä voi hyvinkin saada omaan toimintaan uusia näkökulmia ja oppia paljon.

Myös lepääminen on tärkeää!

Useille itsensä työllistäjille ja muille ”vapaasti” töitä tekeville tämä on yllättävän vaikeaa! Kun liiketoiminta pitäisi saada käyntiin tai se on täydessä vauhdissa, ei usein malttaisi jäädä lepäämään – ei edes sairauden yllättäessä. Jos työrintamalla taas on hiljaisempaa, käyttää moni tämän ajan stressaamiseen.

Paitsi kehon, myös mielen tulee irrottautua työasioista täysin.

Meistä jokaisen on välillä annettava itsellemme lupa huilata ja palautua. Tällöin paitsi kehon, myös mielen tulee irrottautua työasioista täysin! Viisas osaa myös levätä sen sijaan, että paiskisi jatkuvasti töitä uupumukseen asti; levon jälkeen aivot toimivat paremmin ja työntekokin onnistuu.

Lepääminen

Joillakin palautuminen onnistuu parhaiten toiminnallisella lomalla tai ulkomaille matkustamalla; näin ajatukset eivät pääse harhautumaan työasioiden pariin. Myös liikunnalla, rauhallisilla illoilla ja päivän aikana tehdyillä mindfulness-tauoilla voi rentouttaa itsensä henkisesti ja fyysisesti. Jokaisen on hyvä tunnistaa ne tavat, jotka sopivat itselle parhaiten.

Kun pidät nämä seikat mielessäsi, olet astetta valmiimpi toimimaan ”vapaissa” töissä ja kohtaamaan niiden positiivisen puolen: mielekkäät työtehtävät, etätyömahdollisuuden, itse valitut asiakkaat sekä aikataulun, joka usein antaa periksi myös lomailulle!

Milla-Maria Karvinen

Milla on teräväkynäinen sisällöntekijä, joka innostuu uuden ideoinnista, vanhan kehittämisestä ja vaikuttavasta viestinnästä. Vapaa-ajalla hän rentoutuu lenkkeilemällä lähimetsässä hyvä podcast tai musiikki kuulokkeissa.

Muita artikkeleita aiheesta Työelämä:

  • Työelämä Verkostoituminen – miksi se on niin tärkeää yrittäjälle?

    Verkostoituminen on yritystoiminnassa äärettömän tärkeää. Koskaan ei tiedä, millaista apua jostain henkilöstä tai yrityskontaktista voi olla oman yrityksen toiminnalle tulevaisuudessa. Tämän ovat kokeneet monet menestyksekkäät pienyrittäjät, sillä usein yrityksen pyörittämisen lomassa kohtaa ihmisiä, joiden ansiosta moni asia olisi saattanut jäädä tekemättä. Vahva verkostoituminen auttaa saavuttamaan mahdottomaltakin tuntuvia asioita ja ratkaisemaan kiperiä tilanteita. Pienyrittäjälle apu oikeilta tahoilta voi olla kultaakin kallisarvoisempaa.…

    Lue lisää
  • Työelämä Tekijänoikeudet: Mikä on tekijänoikeus?

    Tekijänoikeudella tarkoitetaan tekijän oikeutta päättää teoksensa käytöstä. Muilla ei siis ole oikeutta käyttää teosta ilman lupaa. Onko se tosiaan näin yksinkertaista? Entä mikä se teos sitten on, joku kirja vai? Tekijänoikeudet ja niihin liittyvät kysymykset ovat usein monimutkaisia ja aiheuttavat välillä päänvaivaa jopa alan asiantuntijoissa. Kyse ei siis ole helposta asiasta. Erityisesti sosiaalisessa mediassa jaetut valokuvat ovat puhuttaneet median edustajia…

    Lue lisää
  • Työelämä Opas maahanmuuttajille Suomen työmarkkinoiden syövereihin

    Työpaikan löytäminen ja työn tekeminen Suomessa ei ole aina helppoa. Verohallinnon, TE-toimistojen, Kelan ja muiden työmarkkinoilla operoivien tahojen kanssa puljaaminen vaatii paljon hiljaista tietoa, jota esimerkiksi maahanmuuttajilla ei suoraan ole. Helpottaaksemme maahanmuuttajien itsensä työllistämistä tilasimme yhdysvaltalaiselta Gregory Pellechiltä oppaan, joka antaa tarvittavat pohjatiedot maassamme työskentelyyn ja UKKO.fi:n hyödyntämiseen. Oppaan ensimmäinen versio tehtiin jo vuonna 2017 ja se päivitettiin tammikuussa 2022.…

    Lue lisää