Blogi

2.11.2017

Työelämä muuttuu – Seuraako hyvinvointi perässä?

Uusi työ ja tyhyvinvointi

Huolimatta siitä, että Suomessa työskentelyolosuhteet ovat lähes poikkeuksetta vähintäänkin hyvät, ei hyvinvoinnistamme voida aina sanoa samaa. Miksi näin?

Uusi työ on tapetilla ja keskustelu aiheen ympärillä on aktiivista. Olet varmaankin huomannut, kuinka termit digitalisaatio, tekoäly ja automatisaatio ujuttautuvat osaksi arkipäivänkin keskustelua vieden sen työhön ja sen muutoksiin? Yksi uuden työn muutos on myös sen mukanaan tuoma uusi työhyvinvointi.

Itsensä työllistäjien määrä Suomessa kasvaa jatkuvasti. Samalla myös omasta työhyvinvoinnista huolehtimisen vastuu kasvaa. Siksi yhteyden löytäminen työn ja hyvinvoinnin välille on paitsi tärkeä elämätaito, myös tärkeä yrittäjyystaito, jota ei tulisi laiminlyödä.

Työterveyslaitoksen teettämän tutkimuksen mukaan jopa 75 % yritys- ja julkisen sektorin työntekijöistä arvioi ison osan työajastaan kuluvan tiukkojen aikataulujen ja kiireen tunteessa.

Työpäivien uudenlainen rytmittyminen, niiden vaikeampi ennakointi ja työstä irtautuminen ovat muuttuvan työn mukanaan tuomia haasteita, joita erityisesti itsensä työllistäjät kohtaavat. Vaikka toiminnan lähtökohtana on usein ”kutsumus”, ei pelkkä kiinnostus omaa työtä kohtaan kuitenkaan riitä kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.

Samaisen tutkimuksen mukaan työntekijän kokema tyytyväisyys omaan työhön vastaa hyvin yleistä hyvinvointia. Siksi tasapainon löytymisessä yksi kysymys on tahtotilaa ja kiinnostustakin tärkeämpi:

Saatko työstäsi riittävästi iloa?

Jos vastaus on ei, ajautuu asioiden tarkastelu helposti liiallisen yksityiskohtaiseksi ja mustavalkoiseksi. Silloin huomio suuntautuu vain negatiivisiin, stressiä aiheuttaviin asioihin. Jos vastaus on kuitenkin kyllä, on kutsumustyöstä etulyöntiasemaksi – ja tämän tietävät erityisesti itsensä työllistäjät.

Uusi työ ja uusi hyvinvointi

Itsensä työllistäjän sweetspot, eli unelmien ja hyvinvoinnin risteys

Itsensä työllistäjillä työn lähtökohtana toimii useimmiten omat unelmat, osaaminen ja motivaatio, mikä tekee tasapainon löytymisestä myös helpompaa.

Unelmien tapaan myös hyvinvointi toimii vakuutena silloin, kun kohtaamme odottamattoman tai odotetun takapakin. Se toimii myös motivaattorina, kun tulee aika siirtää ideoita käytäntöön. Menestymisen ja hyvinvoinnin avaimet löytyvätkin siis unelmien ja hyvinvoinnin risteyksestä.

Kevytyrittäjänä menestyminen on lähtökohtaisesti helppoa, sillä toiminta on usein tuottavaa jo alussa. Tulot ja kulut juoksevat käsi kädessä, joten huonon kuukauden sattuessa kohdalle, ei riski ole yhtä suuri kuin esimerkiksi kirjanpidosta ja muista sivukuluista kuukausittain maksavalla yrittäjällä. Tämä auttaa tietysti paitsi käytännön tasolla, myös hahmottamaan omia tavoitteita ja pyrkimään niitä kohti.

Kasvu ei kevytyrittäjälläkään tapahdu silti taikaiskusta, vaan toiminnan ylläpito ja kehitys vaativat jatkuvaa omaa aktiivisuutta. Onneksi myös apua on usein tarjolla, kunhan sitä osaa ja muistaa hyödyntää.

Uusi hyvintointi ja uusi työ

Älä tule paha stressi, tule hyvä stressi

Kevytyrittäjät ja yhtä lailla keikkatyöläiset toimivat usein itsenäisesti, joten kaikkea ei pysty hoitamaan kerralla ja samaan aikaan. Tämä on kuitenkin asia, joka pitää sietää ja muutamia töyssyjä on otettava ehkä jopa tietoisesti vastaan. Siksi epätoivon ja vaikeuden hetkiin (joita jokainen yrittäjä kohtaa varmasti etenkin yrittäjyyden alkutaipaleella) on syytä asennoitua jo valmiiksi hellin mielin. Kliseistä kyllä, mutta virheistä oppiminen on taattu taktiikka kehittymiseen.

Stressin tunteesta ei myöskään kannata aina automaattisesti huolestua, vaan siitä kannattaa ottaa hyöty irti. Työympäristössä sopiva ja oikeanlaatuinen stressi näkyy nimittäin usein positiivisina vaikutuksina. 

Yllättävää oikeastaan onkin, ettei hyvä stressi juurikaan edes eroa huonosta stressistä. Sen sijaan ero on palautumisessa.

Seuraavan kerran stressin tunteen vallatessa, kannattaakin siis ottaa käyttöön urheilijamainen asenne ja keskittyä ”treenin” ohella myös palautumiseen. Ota töistä vapaa hetki tai panosta lomaan – palaudu, niin pääset myös tuloksiin.

Avoin Twitter-keskustelu UKKO.fi

Osallistu keskusteluun!

Järjestämme perjantaina 10.11. kaikille avoimen Twitter-keskustelun otsikolla ”työelämä muuttuu – Seuraako työhyvinvointi perässä?”. Merkitse päivä myös omaan kalenteriisi ja osallistu keskusteluun hashtagien #UKKOjamit ja #omatduunit alla klo 12-13!

Rekisteröidy tänään!

Saara Teirivaara
Kirjoittaja

Saara Teirivaara

Saara tuottaa sanoja, kuvia ja tarpeen tullen melkeinpä mitä tahansa muuta jota markkinoinnin maailmassa saattaa tarvita. Erityisen lähellä tämän some-Picasson sydäntä ovat Instagram, lämmin sää, valkoiset tennarit ja kaikki visuaaliset asiat.

Rekisteröidy nyt – Se on ilmaista, nyt ja aina. Saat tunnukset välittömästi.

Kerro mielipiteesi

Kerro mitä ajattelet!

Tilaa blogikirjoitukset sähköpostiisi!

Syötä sähköpostiosoitteesi alla olevaan kenttään ja saat tuoreimmat blogikirjoituksemme suoraan sähköpostiisi kerran viikossa.
Lähetämme uusimmat kirjoitukset joka keskiviikko. Voit lopettaa tilauksesi milloin tahansa.

Lisää aiheesta