Blogi

10.11.2015

Valokuvaaja Sinikka Moilanen

Viikon kevytyrittäjä Sinikka Moilanen toimii valokuvaajana osa-aikatyönsä ohella.

Kuka olet?

Heippa! Olen Sinikka Moilanen, kajaanilainen kevytyrittäjä. Olen toiminut toukokuusta saakka kevytyrittäjänä.

Mitä teet?

Alaani on valokuvaus, joka on ollut intohimoni jo vuodesta 2005. Kuvaan luonnonvalossa oikeastaan mitä vain, mutta suurimmaksi osaksi häitä, lapsia, vauvoja ja lemmikkejä.

Miten päädyit kevytyrittäjäksi?

Olin opiskellut yrittäjyyttä moneen otteeseen opiskellessani toisen eläinalan opintoja. Kuitenkin koukerot tuntuivat aika pelottavilta ja mutkikkailta kaiken sen opettelun jälkeen. Aluksi kuvasin vain tuttavilleni ja tietenkin omaksi ilokseni. Tuttujen kautta alkoi kuitenkin tulla paljon kyselyitä, enkä enää halunnut kieltäytyä töistä.

Törmäsin UKKO.fi-palveluun valmistautuessani ammattitutkinnon aikana yrittäjyyden näyttötutkintotilaisuuteen. Palvelu vaikutti kaikkinensa juuri siltä mitä etsin. Lisäksi työskentelen osa-aikatyössä eläinalalla, joka on toinen unelmatyöni. Kevytyrittäminen on helppo rytmittää epäsäännölliseen työrytmiin sopivaksi muuttuvien tilanteiden mukaan.

Missä asioissa haluaisit kehittää itseäsi?

Haluaisin tietysti kehittyä vähän jokaisessa osa-alueessa, aina on varaa olla parempi. Toisaalta ehkä suurin opiskeltava asia olisi olla itselleen armollisempi, mikä hieman vastustaa tuota edeltävää lausetta. Ei joka päivä kannata yrittää jaksaa olla kaikkein paras ja kehittyä lisää ja lisää, sillä voimat voivat käydä vähiin. Riittää kun suurimman osan ajasta pyrkii parempaan, kunhan toisina päivinä ei vaadi itseltään mitään kummempaa.

Toisaalta minulla on jatkuvasti uusia tekniikoita valokuvaukseen liittyen, mitä tahtoisin kokeilla ja testata ja oppia lisää ja lisää. Ja niin sen pitää mennäkin. Paikalleen jämähtäminen ei ole suositeltavaa missään asiassa!

Mikä on hienointa omassa työssäsi?

Saan tehdä sitä mistä pidän. Asiakkaat valitsevat minut jos pitävät tyylistäni, eikä minun tarvitse tehdä asioita, jotka eivät ole minua. Jos mieleeni tulee jokin idea, niin voin hyvin ryhtyä toteuttamaan sitä, jos se harkinnan jälkeen tuntuu järkevältä.

Rakastan sitä, että saan sukeltaa pieneksi hetkeksi itselleni vieraaseen maailmaan ja kauniisiin hetkiin ja tarinoihin. Tämä tulee erityisesti hääkuvauksessa esille. Liikutuksen ja ilon kyyneleiltä ei ihan aina voi välttyä, vaikka pokerinaamaa koittaisikin pitää.

Millainen on tavallinen työpäiväsi?

Tavallinen päiväni kevytyrittäjänä menee näin. Herään, avaan koneen, vastaan sähköposteihin, käsittelen kuvia, syön, käyn asiakaskäynneillä, syön, palaan kuvankäsittelyn pariin, lähetän laskuja. Hyvin simppeliä. Yleensä en mene millään tietyllä kaavalla, vaan menen tärkeysjärjestyksen mukaan. Mukavinta kotona työskentelyssä on ollut se, että samalla voi pyöriä pyykit tai popsia välipalaa. Hankalinta on taukojen määrittely. Työpäivä yleensä loppuu siihen kun silmiä jomottaa tarpeeksi näyttöpäätteen tarkastelu.

Terveisiä ja vinkkejä muille kevytyrittäjille

Jos yhtään harkitset kokeilevasi tätä, niin tee se! Kaikki voi tuntua ensin olevan vaikeaa, mutta aika nopeasti homma imaisee mukaansa. Kannattaa verkostoitua ja seurailla kollegojen edesottamuksia ja jakaa kokemuksia. Elämä kevenee hieman näin toimimalla!

UKKO.fi:n asiakaspalvelu on vertaansa vailla, todella nopeaa ja avuliasta, henkilökohtaista ja helppoa.

Yhteystiedot

http://sinikkafoto.wix.com/foto

https://www.facebook.com/SINIKKAFOTO/

Haluatko Viikon Kevytyrittäjäksi?

Viikon kevytyrittäjä on UKKO.fi:n uusi blogisarja, jossa nostamme esiin kevytyrittäjiä. Jos haluat kertoa oman tarinasi, niin täytä seuraava lomake: Haluatko viikon kevytyrittäjäksi?

Taneli Pasanen
Kirjoittaja

Taneli Pasanen

Muuttuva työelämä, viestintä, digitaalinen markkinointi ja itsensä brändääminen täyttävät teemoina työpäiväni. Vapaa-ajalla kovia juttuja ovat tennis, geokätköily ja seinäkiipeily unohtamatta tietenkään Netflixiä.

Rekisteröidy nyt – Se on ilmaista, nyt ja aina. Saat tunnukset välittömästi.

Lisää aiheesta

Kerro mielipiteesi

Tilaa blogikirjoitukset sähköpostiisi!

Syötä sähköpostiosoitteesi alla olevaan kenttään ja saat tuoreimmat blogikirjoituksemme suoraan sähköpostiisi kerran viikossa.
Lähetämme uusimmat kirjoitukset joka keskiviikko. Voit lopettaa tilauksesi milloin tahansa.