Blogi

Kategoria: #UKKOtuokio

onko pakko kasvaa kasvuyritys 15.1.2019

Onko ok tyytyä yksinyrittämiseen vai pitääkö liiketoimintaa kasvattaa?

Suomalaisessa yrittäjyydessä on parin viime vuosikymmenen aikana tapahtunut merkittävä muutos. Tämä selviää muun muassa joulukuussa julkaistusta Yrittäjät Suomessa 2017 -raportista. Yrittäjien kokonaismäärä ei ole parinkymmenen viimeisen vuoden aikana oleellisesti muuttunut, mutta itsensätyöllistäjien osuus kaikista yrittäjistä on tänä aikana kasvanut huomattavasti. Raportin mukaan vuonna 2017 yli puolet kaikista yrittäjistä oli itsensätyöllistäjiä eli työskenteli yksin yrittäjinä tai yrittäjämäisesti. Samaan aikaan myös etenkin nuorten yrittäjämyönteisyys on kasvanut räjähdyksenomaisesti ja yhä useampi nuori voisi nähdä itsensä tulevaisuudessa yrittäjänä.
Lue lisää »