Blogi

7.12.2017

Crista löysi joogan ja teki siitä ammatin – ”Ihanaa tämä on, vaikkakin hullua”

Crista Soskolne on joogaohjaaja ja vijnanajoogan opettaja. Yliopisto-opintojen myötä Crista kiinnostui joogasta ja kouluttauduttuaan joogaohjaajaksi ja -opettajaksi teki hän niistä ammatin ensin kevytyrittäjänä ja sitten yrittäjänä.

Crista kiinnostui joogasta jo 90-luvulla; Helsingin yliopiston kulttuuriantropologian ja filosofian opintoihin sisältyi muun muassa taolaisuuden opetuksia ja ne johdattivat Cristan joogan ääreen. Ennen vuosituhannen vaihdetta ei Helsingissä ollut kovinkaan montaa paikkaa, joissa olisi joogaa voinut harjoittaa. Ainoat joogamuodot tuohon aikaan olivat astanga- ja hathajooga, joiden parissa Cristakin joogauransa aloitti.

Joogan harjoittamisen myötä Cristan tulevaisuuden näkymät selkenivät ja 2000-luvun alussa hän oivalsi, että haluaa tehdä joogasta ammatin. Surullinen perhetapahtuma vaati pitkää suruprosessia, jossa kehollista toipumista edisti jooga ja henkistä toipumista joogayhteisöltä saatu tuki ja lohtu.

”Kun on itse saanut paljon joogalta ja joogasta, haluaa sitä saamaansa antaa myös muille”, kertoo Crista siitä, kuinka ajatus joogasta ammattina kirkastui.

Crista kertoo joogan parhaiksi puoliksi sen, että saa jakaa sen avulla kehotietoisuutta, stressinsäätelyä, iloa ja rauhaa mitä erilaisimpien oppilaiden kanssa. Työn sydämenä hän pitää oivalluksen hetkiä ihmisten kanssa. Crista tahtoo jakaa elämisen lahjan muiden ihmisten kanssa.

Vuosina 2009–2011 Crista osallistui vijnanajoogatunneille Israelissa sen perustajan ja äidin Orit Sen Guptan johdolla. Vijnanajooga on Suomessa harvinainen joogan muoto ja sillä on täällä pohjolassa vain kolme opettajaa. Crista halusikin tietää yhä syvemmin, mistä joogassa oikein on kyse ja siksi hän kouluttautui myöhemmin vielä vijnanajoogaopettajaksi kansainvälisessä vijnanajoogaopettajakoulutuksessa.

Joogatuntien ohjaamisen lisäksi Crista tekee nyt muutakin hyvinvointiin liittyvää. Hän muun muassa opastaa ihmisiä ymmärtämään itseään vanhan intialaisen opin, ayurvedan, avulla. Tämä on Cristan mukaan hyvinvointimaailmassa uusi, mutta jatkuvasti kasvava alue.

Joogasta tuli vähitellen elämäntavan lisäksi ammatti

Jo Israelissa asuessaan Crista antoi kotona joogatunteja ystäville. Kun Crista perheineen vuonna 2011 muutti takaisin Suomeen, tiesi hän mitä tehdä.

”Jos Suomessa haluaa toimia joogaopettajana työkseen, pitää alkaa yrittäjäksi.”

Yrittäjyyden Crista aloitti ensin kevyemmin eli hän ohjasi joogaa ja laskutti tekemästään työstä laskutuspalvelun kautta. Crista ehti kokeilla ennen UKKO.fi:lle siirtymistä toistakin alan toimijaa, mutta toimijan korkeamman palvelumaksun vuoksi hän liittyi pian UKKO.fi:n kevytyrittäjäksi.

Crista käytti laskutuspalvelua omista joogatunneista laskuttamiseen kaksi ja puoli vuotta. Ensimmäisenä vuonna laskutus oli vähäisempää, mutta vähitellen ohjaustuntien ja asiakkaiden määrä kasvoivat ja laskutus lisääntyi.

Crista pitää kevytyrittäjyyttä mainiona tienä yrittäjyyteen:

”Oli hyvä kokeilla ensin kevytyrittäjyyttä, koska se mahdollisti sen, että oli aikaa oppia omasta alasta.”

Crista kertoo, että toki alv:n vähennysmahdollisuuden puuttuminen harmitti hetkittäin, mutta hänen mielestään oli kuitenkin todella tärkeää, että kevytyrittäjänä pystyi luomaan omaa konseptia ja kasvattaa asiakaskuntaa ennen oman yrityksen perustamista. Asiakasmäärän vakiintuminen riittävälle tasolle on tärkeää, sillä jooga-alalla tilavuokrat ovat iso kiinteä kulu, joka pitää maksaa asiakasmäärien vaihtelusta huolimatta.

Yrityksen perustamiseen saa apua, kun osaa kysyä

Jo reilun vuoden kevytyrittäjyyden jälkeen Cristalle selkeni ajatus oman yrityksen perustamisesta ja hän alkoi pikkuhiljaa hahmotella liiketoimintasuunnitelmaa. Oman joogayrityksen Crista perusti viimein vuoden 2017 syyskuussa.

Yrityksen perustaminen sujui ongelmitta, mutta ulkopuolisilta asiantuntijoilta tulleet neuvot tulivat tarpeeseen. Crista kiittääkin Yritys Helsingin yritysneuvojaa, jolta sai paljon apua avonaisiin kysymyksiin, mutta ennen kaikkea apua erilaisiin laskelmiin. Crista käyttää yrityksensä kanssa Holvia, josta kertoo myös saaneensa paljon apua pyytämättäkin.

”Yrityksen perustamiseen liittyi paljon monimutkaisia kysymyksiä, joihin oli hyvä saada vastauksia ja neuvoja ammattilaisilta”, Crista kertaa yrityksensä perustamista.

Crista ohjeistaa yrittäjyyttä harkitsevia aina kysymään neuvoa. Neuvoa kannattaa kysyä asiantuntijoilta, mutta heidän lisäkseen kannattaa erityisesti vaivata tuttuja yrittäjiä, joilta saa kokemukseen perustuvia käytännön vinkkejä.

Yrittäminen on ihanaa ja hullua

Monen muun yrittäjän tavoin Crista listaa yrittäjyyden parhoiksi puoliksi vapauden omien aikataulujen järjestämiseen tietyissä puitteissa. Lisäksi erityisen miellyttävää on se, kun saa tehdä omien arvojen näköistä työtä ja juuri sitä, minkä itse hyväksi kokee.

”Hienoa, on kun voi itse luoda ja solmia yhteistyökumppanuuksia ja keksiä uusia ideoida. Itsenäisyys maistuu hyvälle!”

Yrittäjyydestä haaveileville Cristan vinkki on isosti haaveilu: Kannattaa selvittää, mitkä ovat ne omat haaveet ja heitellä rohkeasti ideoita ilmaan. Cristan mielestä yrittäjyydestä haaveilevan kannattaa myös etsiä yhteistyökumppaneita sekä olla luova ja rohkea.

Cristalla on myös konkreettisia neuvoja yrityksen perustamiseen liittyen. Erityisesti kannattavuuslaskelmat kannattaa tehdä hänen kokemuksensa mukaan alusta asti hyvin. Yrittäjän ei nimittäin ole tarkoitus uupua omasta työstä ja uupumista voi välttää asettamalla oikean hintatason jo aivan alusta alkaen. Crista muistuttaa, että tarkoitus on myös elää, vaikka yrittäjyyteen panostaakin. Tämän vuoksi omat työtunnit kannattaa laskea tarkasti ja oikein, jotta huomioiduksi tulee myös esimerkiksi markkinointiin käytetty aika.

”Ihanaa tämä on, vaikkakin hullua!”

Cristan verkkosivuilta saat paljon tietoa vijnanajoogasta sekä ayurvedasta – ilmoittaudu myös mukaan tunneille kokeilemaan joogaa!
Löydät Cristan myös Facebookista, Instagramista ja LinkedInista.

Rekisteröidy!

Haluatko sinäkin kertoa oman yrittäjatarinasi?

Yrittäjätarina on UKKO.fi:n blogisarja, jossa nostamme esiin eri alojen ammattilaisia, jotka ovat päätyneet yrittäjiksi kevytyrittäjyyden kautta. Me haluaisimme kuulla, miten sinusta tuuli yrittäjä!

Ota yhteyttä piia@ukko.fi, niin pääset kertomaan oman tarinasi.

Piia Peiponen
Kirjoittaja

Piia Peiponen

Piia on viestinnästä innostuva somenautiskelija ja lempeä kieliniuho, jota kiinnostavat muuttuva työ ja työelämä. Parhaiden juttujen kärkipäässä ovat hyvä kahvi, koukuttava kirja, lentokoneen nousun aiheuttama kipristys mahassa ja kaikki urheilulajit, joissa on mukana pallo.

Rekisteröidy nyt - Se on ilmaista, nyt ja aina. Saat tunnukset välittömästi.

Kerro mielipiteesi

Kerro mitä ajattelet!

Tilaa blogikirjoitukset sähköpostiisi!

Syötä sähköpostiosoitteesi alla olevaan kenttään ja saat tuoreimmat blogikirjoituksemme suoraan sähköpostiisi kerran viikossa.
Lähetämme uusimmat kirjoitukset joka keskiviikko. Voit lopettaa tilauksesi milloin tahansa.

Lisää aiheesta