Itsensä työllistäjien työttömyysturvan parantamiselle on suuri tilaus

Työ- ja elinkeinoministeriö julkaisi joulukuun puolessa välissä selvityksen itsensä työllistäjien työttömyysturvan kehittämistarpeista. Akavan Maria Löfgreniltä ja Suomen Yrittäjien Harri Hellsténiltä tilattu selvitys on odotettu ja tärkeä.

Yksi hallituksen kärkitavoitteita on nostaa Suomen työllisyysastetta. Vertailu länsinaapuriin on paljastava: Suomen työllisyysaste oli viime vuonna 68,5 prosenttia, kun Ruotsissa se on 75,5 prosenttia. Suuren osan tätä eroa selittää osa-aikatyön tekemisen yleisyys Ruotsissa.

Kokopäivätyön tekeminen tai saaminen ei ole enää normi Suomessakaan. Yhä suuremmalla ihmisjoukolla, joko omasta tahdosta tai pakon sanelemana, toimeentulo koostuu useammasta purosta. Tämä on todellisuutta, joten julkista sektoriamme on kehitettävä vastaamaan työmarkkinoiden muutokseen.

Myös yrittäjämäinen työskentely lisääntyy. Tilastokeskuksen mukaan itsensä työllistäjiä, kuten freelancereita, yksinyrittäjiä ja apurahansaajia, oli vuonna 2013 yhteensä 152 000. Määrä on kasvanut vuosituhannen alusta noin viidenneksellä. Se on ymmärrettävää, sillä kaikille oman yrityksen perustaminen ei syystä tai toisesta ole sopivin ratkaisu. Laskutuspalvelumme käyttäjätutkimuksen mukaan yleisimmät yrittäjyyden esteet ovat työttömyys- ja eläketurvaan liittyvä epävarmuus sekä uuvuttavalta tuntuva byrokratia.

lappari_nainen_kotona_free

TEMin selvityksessä on paljon hyvää. Määräaikaisen työn lisääntyessä myös toimeksiantojen välisiä työttömyysjaksoja esiintyy enemmän, ja kaikenlaiseen työhön kannustaminen juuri silloin on ensiarvoisen tärkeää.

Kuten selvityksessäkin todetaan, tällä hetkellä yksi suurimmista ongelmista on pää- ja sivutoimiseen yritystoimintaan liittyvä tapauskohtainen harkinta. Jos esimerkiksi yhden kirjoitus- tai parturointitoimeksiannon vastaanottaminen voi katkaista ansiosidonnaisen päivärahan maksamisen kokonaan, kuinka moni uskaltaa omaa työpanostaan ja osaamistaan tarjota? Selvityksessä esitetty neljän kuukauden automaattinen sivutoimisuustulkinta työttömyyden aikana aloitetulle yritysmäiselle työlle olisi askel oikeaan suuntaan.

Myös yhdistelmävakuutus, joka huomioisi niin palkka- kuin yrittäjätulot ja kerryttäisi työssäoloehtoa molemmilla saroilla tehdystä työstä, olisi tervetullut uudistus

Ehdotettujen toimenpiteiden toteuttamisella on kiire. Joka ikinen päivä jää työtä tekemättä kannustinloukkujen vuoksi. Kansantaloudelle tämä tarkoittaa menoja ja menetettyjä verotuloja.

Yksilöille taas on kyse työmarkkinoille palaamisesta, työuran jatkamisesta tai oman yritysidean testaamisesta joko itselleen tuttua osaamista hyödyntäen tai jopa täysin uudella alalla. Viimeistään nyt on raivattava hallinnon esteet, jotta aktiivisille suomalaisille syntyy lisää mahdollisuuksia ja kanavia oman osaamisen kehittämiseen ja työntekoon.

paperipino


Kerro mielipiteesi

Kerro mitä ajattelet! Jos haluat näyttää kuvan kommenttisi yhteydessä, aseta gravatar osoitteessa fi.gravatar.com.

Asiakaspalvelumme palvelee ark. klo 9-16.
  09 6980 934 ja sähköpostitse asiakaspalvelu@ukko.fi