Blogi

12.6.2018

Miten jalostaa liikeideasta kannattavaa liiketoimintaa?

Oletko hautonut päässäsi ajatusta oman yrityksen perustamisesta? Mielessäsi on ehkä pyörinyt liikeidea, mutta se tuntuu kaukaiselta haaveelta eikä lainkaan konkreettiselta.

Miltei kaikilla meillä on jokin yrittäjyyteen tavalla tai toisella liittyvä unelma. Joku haluaisi perustaa oman kahvilan, toinen suunnitella oman vaatemalliston ja kolmas haluaisi vain olla oman itsensä pomo.

Mistä nämä yritysideat oikein syntyvät? Entä miten pitkä matka ideasta on liiketoiminnan aloittamiseen? Näihin kysymyksiin koitan vastata tässä blogipostauksessa.

Mistä idea omaan yritykseen syntyy?

Monesti yritysideat liittyvät henkilön omaan osaamiseen – joko koulutuksen tai työkokemuksen kautta hankittuun ammattitaitoon. Liikeidea voi kuitenkin kummuta myös omasta harrastuksesta; näin ovat syntyneet ainakin lukuisat käsityöalan yritykset.

Joskus idea liiketoiminnalle voi syntyä omien kontaktien kautta ja toisiaan idea vain iskeytyy päähän silmänräpäyksessä vaikka keskikesällä laiturinnokassa tai maanantaiaamuna ruuhkabussissa.

Sillä ei ole oikeastaan väliä, missä ja miten liikeidea syntyy. Ratkaisevinta on sen toteutus ja ennen kaikkea toteutuksen ajoitus.

Liikeidea-sanallahan tarkoitetaan varsinaisesti sitä konseptia tai toiminta-ajatusta, miten yritystoimintaa konkreettisesti aletaan toteuttamaan. Liikeidean pohjalta tehdään liiketoimintasuunnitelma.

Mistä tietää, onko liikeidea hyvä?

Kaikki liikeideat eivät tietenkään ole hyviä. Jotkut ideat voivat olla erinomaisia jo syntyessään, mutta monesti ideaa pitää ensin hioa ja iteroida ennen kuin siitä voi oikeasti tulla yrityksen perusta. Ja sitten on vielä niitä ideoita, jotka eivät kestä lähempää tarkastelua, vaan ne kannattaa suosiolla jättää pöytälaatikkoon lojumaan.

Miten sitten saa selville sen, onko oma liikeidea hyvä vai huono? Tähän on monta keinoa, joita kannattaa kokeilla ennen kuin ryntää perustamaan yrityksen. Tässä listattuna muutamia keinoja, joiden avulla pystyt nopeastikin arvioimaan liikeideasti toimivuutta.

  1. Uskotko itse liikeideaasi?
    Jos sinä et itse ideaasi, niin voiko siihen uskoa kukaan muukaan? Perustamalla yrityksen sinulla on mahdollisuus päästä tekemään työksesi sitä, mistä pidät kaikkein eniten. Mieti siis tarkasti, mitä haluat myydä ja kuka kyseistä palvelua mahdollisesti tarvitsee ja ostaa.
  2. Älä rakastu omaan ideaasi.
    Aloittelevan yrittäjän yksi pahimmist virheistä on kiintyä omaan yritysideaan niin kovasti, että tuttavilta, ystäviltä, potentiaalisilta asiakkailta ja mahdollisilta rahoittajilta saatu palaute kaikuu kuuroille korville. Ota siis saamasi neuvot tosissaan vastaan ja tarkastele ideaasi kriittisesti.
  3. Testaa ideaasi.
    Ideaa voi testata, vaikka yritys ei olisikaan vielä pystyssä. Tee asiakaskyselyitä, kerää alustavia ennakkotilauksia tai myy sarjakortteja tai kausipasseja etukäteen. Perusta verkkosivut tai sometili ja ala rummuttaa ideaasi lähipiiriäsi kauemmaksi. Näistä tuloksista pääset jo hyvin kärryille siitä, millaista kysyntää palvelullasi voisi olla.
  4. Kokeile kevytyrittäjyyttä.
    Varmasti jo tiesitkin, että kevytyrittäjänä voit testata omaa liikeideaasi riskittä. Voit ulkoistaa kaiken paperityön ja keskittyä ideasi jalostamiseen, palvelusi konseptointiin ja asiakkaiden hankkimiseen. Muista myös pyytää palautetta asiakkailtasi 
    – vain näin voit kehittyä kohti kannattavaa liiketoimintaa.

Panosta siis idean hiomiseen ja suunnitteluun jo alkuvaiheessa, niin pääset varmasti nauttimaan työn hedelmistäkin nopeammin. On aika tehdä ideasta totta!

Lue lisää yrityksen perustamisesta aiemmasta Vuorosana-blogipostauksestamme, jossa haastattelimme Uusyrityskeskukset ry:n toimitusjohtajaa Jari Jokilampea.

Kerro kommenteissa, miten sinun oma bisnesdeasi syntyi!

Piia Peiponen
Kirjoittaja

Piia Peiponen

Piia on viestinnästä innostuva somenautiskelija ja lempeä kieliniuho, jota kiinnostavat muuttuva työ ja työelämä. Parhaiden juttujen kärkipäässä ovat hyvä kahvi, koukuttava kirja, lentokoneen nousun aiheuttama kipristys mahassa ja kaikki urheilulajit, joissa on mukana pallo.

Rekisteröidy nyt – Se on ilmaista, nyt ja aina. Saat tunnukset välittömästi.

Kerro mielipiteesi

Kerro mitä ajattelet!

Tilaa blogikirjoitukset sähköpostiisi!

Syötä sähköpostiosoitteesi alla olevaan kenttään ja saat tuoreimmat blogikirjoituksemme suoraan sähköpostiisi kerran viikossa.
Lähetämme uusimmat kirjoitukset joka keskiviikko. Voit lopettaa tilauksesi milloin tahansa.

Lisää aiheesta

Andrei Koivumäki – Kevytyrittäjyys-podcast

Kevytyrittäjyys-podcastin uudessa jaksossa vieraana on kiinteistönvälityksen sometähti ja menestynyt helsinkiläinen kiinteistönvälittäjä Andrei Koivumäki. Andrei päätyi alalle hieman sattumalta.  Hän kuitenkin huomasi pian, että juuri...
9.6.2018 Lue lisää »