Arvioitu lukuaika: 1 minuutti

Näin lähdin yrittäjäksi

Teemu-Laulajainen

Teemu Laulajainen, 39, oli miettinyt yrityksen perustamista jo aiemmin, mutta vaihtoehtoja mietittäessä Teemu halusi kuitenkin vielä hankkia itselleen enemmän kokemusta ja valmiita asiakkaita ennen virallista yrittäjyyttä.

Teemu oli myös käynyt aiemmin yrittäjyyskurssin ja hän päätti myös hankkia itselleen valokuvaukseen liittyvän tutkinnon. Teemu on kevään aikana saamassa Turun aikuiskoulutuskeskuksesta valokuvaajan ammattitutkinnon, joten valmiudet yrittäjyydelle olivat Teemulla hyvin hallussa.

Miten kaikki alkoi?

Ennen yrittäjäksi lähtemistä Teemu Laulajainen laskutti omia töitään laskutuspalveluiden kautta, viimeisimpänä UKKO.fi:n kautta. "Laskutuspalveluissa on se hyvä puoli, että se ei poissulje starttirahan myöntämistä. Laskutuspalveluiden avulla voi helposti myös testata omaa liikeideaansa ilman sen suurempia prosesseja.", Teemu mainitsee.

Syksyllä Teemu tunsi hetken olevan oikea ja hän päätti hakea starttirahaa ja se hänelle myös onneksi myönnettiin. Starttiraha tuo taloudellisesti paljon turvaa yrittäjyyden alkuvaiheessa. Starttirahan turvin Teemu sai vapauden valokuvaustyölle. Lokakuussa Teemu hankki itselleen toiminimen ja siitä koko homma lähti käyntiin.

Mitä Teemulle kuuluu nyt?

Asiakkaiden hankinta on yrittäjälle aina erittäin tärkeätä. Teemu on onnistunut löytämään itselleen hyvin asiakkaita niin yksityisistä henkilöistä kuin yrityspuoleltakin. Toki asiakkaita ei voi olla koskaan liikaa, mutta yrittäjyys on kuitenkin lähtenyt Teemulla mukavasti käyntiin.

Yrittäjyys on täynnä erilaisia termejä, jotka olisi hyvä tietää. Erilaisten lomakkeiden kanssa voi sormi mennä suuhun. Tämän saman asian myös Teemu huomasi. "Alussa termit ja eri papereiden täyttäminen tuntui välillä todella raskaalta, mutta sain apua verotoimistosta, te-toimistosta ja Prizztech Oy:n aloittavien yrittäjien palvelukeskus Enteristä."

Loppuvuosi on valokuvausalalla hieman hiljaisempaa, joten Teemu on käyttänyt vapaan ajan hyödyksi ja hionut omia taitojaan vielä paremmiksi. Myös kalustoa on päivitelty loppuvuoden aikana.

Teemun terveiset yrittäjyyttä suunnitteleville

Yrittäjyyttä suunnitteleville Teemu haluaa sanoa, että kiirettä yrittäjyyden aloittamiselle ei kannata pitää. "Omia taitoja kannattaa harjoitella, jotta ne vastaavat asiakkaiden tarpeita. Omien taitojen kehittäminen kannattaa aina pitää mielessä. Asiakas maksaa kuitenkin laskusi, joten tämä kannattaa pitää mielessä.", Teemu muistuttaa kaikkia yrittäjyyttä pohtivia.

"Homma voi mennä nopeasti enemmän yrittämiseksi kuin tekemiseksi, jos yrittäjäksi lähtee liian nopeasti. Voit testata ensin laskutuspalveluiden kautta, miten hommat lähtee rullaamaan."

Tässä vielä tarkemmat tiedot Teemusta, mikäli kiinnostuit hänen valokuvauspalveluistaan.

Teemun yritys on nimeltään T:mi Kuvaus Kangastus
Teemuun voit ottaa yhteyttä puhelimitse numeroon 050 464 9083
Teemun nettisivut ovat www.teemulaulajainen.fi

UKKO.fi onnittelee Teemua hienosta saavutuksesta! Tällä inspiroivalla tarinalla on hyvä aloittaa vuosi 2014, tsemppiä kaikille!

Taneli

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat Puuartisti Miikka toteutti unelmansa – kevytyrittäjyydestä vauhtia omaan puusepänverstaaseen!

    Joensuulainen Miikka Kotilainen päätyi monen mutkan kautta perustamaan oman puusepänverstaan. Yrittäjä Miikasta tuli kevytyrittäjyyden ja yrityshautomon kautta. Miikan mielestä yrittäjyydessä on parasta omien ja asiakkaiden visioiden toteuttaminen konkreettiseksi kalusteeksi tai rakenteeksi. “Se on parasta, että saa itse pitää lankoja omissa käsissä ja tähdätä korkeammalle, kun mikä tuntuu edes mahdolliselta. Hienoa on myös vastuun jälkeinen vapaus tehdä mitä haluaa.” Puualassa nimenomaan…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Viikon kevytyrittäjämme, Esa Pesonen, on toimittaja, bloggari ja runoilija

    Olen Esa Pesonen, 41-vuotias toimittaja-bloggaaja-runoilija. Asun Helsingissä, alun perin olen Vantaalta. Pidän erilaisten näkökulmien ja asioiden löytämisestä. En ole suomalainen jörrikkä, mutta en konsulttikaan. Mitä teet? Freelancetoimittajana kirjoitan juttuja pääasiallisesti aikakauslehtiin. Olen kirjoittanut Hymyyn, Alibiin, Seuraan, Iltalehteen ja SuPer-lehteen. Lisäksi kirjoitan myös Publicon asiakaslehtiin. Ennen kevytyrittäjäksi ryhtymistä minulla oli 20 vuoden kokemus tiedottajan ja toimittajan vakituisissa työsuhteissa. Kirjoitan myös omaa…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Yksityinen: Mira Forsberg hoitaa sisustusliikettä kevytyrittäjänä

    Olen Mira Forsberg, suomenruotsalainen sisustussuunnittelija kotoisin rannikkokylästä Etelä-Suomessa. Tällä hetkellä asun poikaystäväni ja kissamme Herbertin kanssa Turussa. Ennen kuin muutin tänne asuin ja opiskelin Pietarsaaressa neljä vuotta. Mitä teet? Tällä hetkellä olen töissä sisustusliikkeessä Turussa. Täällä toimin myyjänä ja pidän kauppaa siistinä. Vapaa-ajallani suunnittelen erilaisia kortteja, huonekaluja ja luen blogeja. Miten päädyit kevytyrittäjäksi? Äitini näki jutun sanomalehdessä uudesta sisustusliikkeestä Turussa…

    Lue lisää