Blogi

1.3.2018

Sivutoiminen yrittäjyys – harrastus, lisätuloja vai bisnestä?

sivutoiminen yrittäjyys UKKO.fi- ekonomit

Olisiko sivutoiminen yrittäjyys sinun juttusi? Onko harrastuksesta karttunut ammattitaitoa, jolle on kysyntää? Houkutteleeko lisätienesti? Syyhyäväkö sormet töiden pariin myös vapaa-ajalla?

Sivutoiminen yrittäjyys kasvattaa suosiotaan suomalaisten keskuudessa; yhä useampi ansaitsee lisätuloja sivutoimisena yrittäjänä. Työelämä on muuttunut erityisesti 2000-luvulla niin, että jatkuvasti kasvava määrä ammattilaisia kerryttää tilipussiaan useasta lähteestä.

Nuorten, ja myös aikuisten, aiempaa myönteisempi suhtautuminen yrittäjyyteen sekä yrittäjyyskasvatus näkyvät yrityksen perustamistilastoissa ja uusien työmuotojen ja niitä tarjoavien palveluiden yleistyessä. Yleistymään päin on myös sivutoiminen yrittäjyys.

Kuka voi olla sivutoiminen yrittäjä?

Sivutoiminen yrittäjä voi päätoimekseen olla palkansaaja, eläkeläinen, opiskelija tai saada vaikka työttömyysetuutta. Sivutoiminen yrittäminen voi olla joko osa-aikaista tai kausiluonteista – joillakin aloilla sesonki voi kestää kerrallaan vain muutaman viikon tai vaikkapa talvikauden verran.

Jos nuorten yrittäjyys on kasvussa, voi samaa sanoa  myös eläkeläisten yrittäjyysinnostuksesta. Yhä useampi eläkeläinen päätyy eläkkeelle jäämisen jälkeen takaisin töihin. Syitä tähän on monia: Suurten ikäluokkien myötä eläkeläisiä on yhä enemmän, he ovat aiempaa terveempiä ja vuodesta 2005 alkaen eläkkeellä työskenteleminen on kasvattanut myös työeläkettä.

Tilastojen mukaan paluu töihin ei johdu siitä, että eläketuloilla ei pärjäisi, vaikka moni rahoittaakin lisätienesteillä ylimääräiset menot, kuten pidemmät ulkomaanmatkat. Kaikki eivät palaa töihin myöskään sen vuoksi, koska heillä ei ole muuta tekemistä. Moni palaa, koska heitä toden teolla kaivataan töissä. Moni eläkeläinen ryhtyykin sivutoimiseksi yrittäjäksi laskuttaen esimerkiksi vanhaa työnantajaa tai uskollisia asiakkaita senioritason asiantuntemusta vaativista töistä.

Myös työttömien yrittäjyyshaaveita on helpotettu vastikään. Vuodenvaihteessa voimaan tulleen lain mukaan työttömänä aloitetun yritystoiminnan pää- ja sivutoimisuutta ei arvioida ensimmäisen neljän kuukauden aikana lainkaan ja tämän jälkeenkin yrittäjyys voidaan katsoa sivutoimiseksi, jolloin työtön voi edelleen saada soviteltua työttömyysetuutta ja jatkaa sivutoimista yritystoimintaansa.

Intohimosta sivutyö

Moni tekee sivutöitä saadakseen hieman lisätuloja, mutta toisille sivutoiminen yrittäjyys on keino kokeilla, voisiko oma unelma kantaa niin, että siitä voisi tulla päätyö yrittäjänä. Tunnen itsekin useita monen alan ammattilaisia, jotka tekevät useampaa eri työtä, joista osaa tehdään palkkatyössä ja toisia taas yrittäjänä tai laskutuspalvelun kautta. Oma mielenkiinto voi suuntautua niin laajasti eri aloille, että vain yhden ammatin harjoittaminen kerrallaan tuntuu oman itsen kiusaamiselta.

Toisin sanoen sivutyö saattaa olla monille juuri se intohimo, jonka parissa he mieluiten työtuntinsa viettäisivät. Kaikki motiivit ovat kuitenkin yhtä arvokkaita sekä henkilökohtaisesta että kansantaloudellisesta näkökulmasta. Työ luo lisää työtä, joten sivutoiminen yrittäminen on myös oiva lääke Suomen talouden orastavan nousukauden ruokkimiseksi.

Kevytyrittäjyyspalvelut ovat tullet rytinällä muuttamaan työelämää. Monille kevytyrittäjyys on luonteva vaihtoehto kokeilla omaa liikeideaa vailla riskiä missä tahansa elämäntilanteessa. Koska kevytyrittäjyyden voi aloittaa ilman pääomaa eikä sitoumuksia ole, on se oivallinen vaihtoehto testata oma sivutoimisen yrittäjyyden idea.

Erityisesti asiantuntija-asemassa olevilta kysellään usein mukaan erilaisiin lyhytkestoisiin projekteihin. Töistä saatetaan kuitenkin kieltäytyä, jos ajatellaan, että pienestä työstä kertyvien tulojen saaminen omalle tilille vaatii tuhottomasti aikaa ja valtavan määrän paperitöitä. Oman yrityksen perustaminen ei ehkä ole kannattavaa, jos keikat ovat satunnaisia tai niitä on ainakin aluksi hyvin harvoin. UKKO.fi on tietysti kevyin ratkaisu sivutöistä laskuttamiseen.

Sivutoimisesta yrittäjyydestä taloudellista turvaa

Sivutoiminen yrittäjyys voi olla hauska harrastus tai vakavan bisneksen siemen. Se vähentää taloudellista riskiä niin palkansaajalle kuin yrityksen perustamista suunnittelevallekin. Jokainen tienattu ja säästetty euro lisää taloudellista vakautta ja vähentää riskiä.

Sivutoimisen yrittäjyyden tai sivutulojen tienaamisen parhaita puolia on se, että se tarjoaa vapauksia. Päivätyössä käyminen on mukavampaa, kun tiedät, että voit halutessasi vähentää töitä tai vaihtaa maisemaa kokonaan. Mitä enemmän säästöjä sivutuloista kertyy, sitä turvallisempi on oma asemasi taloudellisesti.

Sivutoiminen yrittäjyys tarjoaa myös toisenlaista turvaa: Työmarkkinoiden jatkuvasti muuttuessa monipuolinen osaaminen voi tarjota juuri sitä muutosturvaa, jonka avulla voit löytää uuden uran, vaikka toinen työpolku päättyisikin.

Käykö sivutoiminen yrittäjyys kaikille?

Vastaus otsikon kysymykseen on kyllä ja ei. Sivutoimista yrittäjyyttä voi harjoittaa käytännössä kuka vain ikään ja ammattiin katsomatta, kunhan muistaa tarkkailla omaa jaksamista, jottei uuvu työtaakan alla.

Lähtökohtaisesti työntekijällä on oikeus harjoittaa vapaa-aikanaan toista työtä, myös sivutoimiyrittäjyyttä. Työntekijällä ei työsopimuslain mukaan ole velvollisuutta ilmoittaa sivutoimistaan työnantajalleen toisin kuin viranomaisilla on. Omalla ajallaan tehdyistä sivutöistä pitää ilmoittaa työnantajalle vain, jos asiasta on erikseen sovittu työntekijän ja työnantajan välillä.

Työsopimuslaki kieltää kuitenkin työntekijää harjoittamasta sellaista toimintaa, joka voisi vahingoittaa työnantajaa. Tällä voidaan tarkoittaa esimerkiksi kilpailevaa toimintaa. Tämä arvioidaan kuitenkin aina tapauskohtaisesti. Työsuhteen päätyttyä kilpailevan toiminnan voi aloittaa, jos työnantajan ja työntekijän välillä ei oltu tehty erityistä kilpailukieltosopimusta.

Milloin täysipäiväiseksi yrittäjäksi?

Milloin sitten sivutoiminen yrittäjyys kannattaa muuttaa päätoimiseksi? Tätä kannattaa harkita tarkkaan ja tarkastella useasta näkökulmasta, jotta hetki osuu oikeaan. Sopivan hetken valintaan voivat vaikuttaa lukuisat eri asiat riippuen henkilöstä sekä toimialasta.

  • Henkilökohtainen elämäntilanne
  • Oma tai puolison työtilanne
  • Alan kilpailutilanne tai sen muutos
  • Oma taloudellinen tilanne
  • Lakimuutos tai viranomaistahojen tekemä muutos
  • Yritystoiminnan liikevaihto
  • Asiakaskunnan kasvu
  • Sesongin aikataulu
  • Investointien tarve

Kaikille oman yrityksen perustaminen tai päätoimiseksi yrittäjäksi lähteminen ei kuitenkaan sovi. Esimerkiksi kevytyrittäjyys voi tuntua niin mukavan helpolta ilman yrittäjän byrokratiaa, että henkilö jää kevytyrittäjäksi, vaikka taloudellisesti oman yrityksen perustaminen voisikin olla jo järkevää ja asiakkaitakin on riittävästi oman yrityksen perustamista ajatellen.

Me UKKO.fi:ssä kuitenkin kannustamme käyttäjiämme yrittäjyyteen, jos se vain on kevytyrittäjän itsensä mielestä hyvä vaihtoehto hänen oman tulevaisuutensa kannalta. (UKKO.fi:n käyttäjät perustivat vuonna 2017 arviolta 860 uutta yritystä Suomeen!)

Sekä sivutoiminen yrittäjyys, että laskutuspalvelun käyttö päätyön ohella, ovat hyviä tapoja opetella yrittäjyyttä. Laskutuspalvelua käyttämällä tulevat monet yrittäjyydelle ominaiset asiat tutuiksi ja mieleen saattaa muotoutua ajatuksia, jotka helpottavat yrittämistä. Oman osaamisen markkinointiin ja oman työn hinnoitteluun saa apua oppaista ja kursseiltamme.

Tuomme myös kevytyrittäjästä yrittäjäksi ryhtyneiden tarinoita esiin täällä blogissamme; oletko muuten jo tutustunut Yrittäjätarina-osiosta löytyviin henkilöihin kuten Marikaan, Miikkaan, Tarmoon ja Cristaan?

Rekisteröidy kevytyrittäjäksi

Piia Peiponen
Kirjoittaja

Piia Peiponen

Piia on viestinnästä innostuva somenautiskelija ja lempeä kieliniuho, jota kiinnostavat muuttuva työ ja työelämä. Parhaiden juttujen kärkipäässä ovat hyvä kahvi, koukuttava kirja, lentokoneen nousun aiheuttama kipristys mahassa ja kaikki urheilulajit, joissa on mukana pallo.

Rekisteröidy nyt – Se on ilmaista, nyt ja aina. Saat tunnukset välittömästi.

Kommentit

  1. Keijo Niemi sanoo:

    No hei! Olen nyt 64 vuotias, entinen yrittäjä. Hyvä fyysinen kunto on, ja olenkin alkanut katsella ympärilleen, jotta oisko meikäläiselle jotain tarjolla?
    En oikein innostunut tuohon soittelu hommaan, kävin kyllä haastattelussa, mutta siihen se sitten jäi. Ja ei kyllä tämän ikäiselle kaverille löydy mitään, joten kevyt yrittäjyys voisi olla minun juttuni. Ei ole vielä lamppu syttynyt, mitä se voisi olla?

    1. Piia Peiponen sanoo:

      Hei Keijo!

      Kyllä varmasti vielä löytyy tekemätöntä työtä 64-vuotiaallekin! Kevytyrittäjyys on siitä hieno työllistymisen muoto, että se ei sido tai velvoita mihinkään eli voit tehdä töitä juuri sen verran kuin itse haluat. Kuluja palvelun käytöstä tulee ainoastaan silloin kun sinulla on töitä.

      Kerroit olevasi hyvässä kunnossa; löytyisiköhän paikkakunnaltasi tai verkostostasi ihmisiä, jotka kaipaavat apua korjaustöissä tai pienissä remonttitöissä, olisko pihatöiden tekijälle tarvetta, entäpä vaikka mökkitalkkarille? Mieti omia vaihvuuksiasi ja selvitä sitten, millaista työtä voisit vielä tarjota kevytyrittäjänä. Avuksesi voit ottaa esimerkiksi markkinointioppaamme, jonka löydät verkkosivuiltamme, kuten muutkin ilmaiset oppaamme ja kurssimme.

      -Piia

  2. Vlada sanoo:

    Thank you for this post. Its very inspiring.

Kerro mielipiteesi

Kerro mitä ajattelet!

Tilaa blogikirjoitukset sähköpostiisi!

Syötä sähköpostiosoitteesi alla olevaan kenttään ja saat tuoreimmat blogikirjoituksemme suoraan sähköpostiisi kerran viikossa.
Lähetämme uusimmat kirjoitukset joka keskiviikko. Voit lopettaa tilauksesi milloin tahansa.

Lisää aiheesta