Blogi

29.10.2018

”Pääsen tekemään jotain sellaista, johon minulla on sydämenpalo” – Tuho Torvinen, Viikon kevytyrittäjä

Viikon kevytyrittäjä Tuho Torvinen

Kuka olet?

Olen Ville Torvinen, 35-vuotias viihdyttäjä Kellokoskelta. Olen aina rakastanut esiintymistä ja parrasvalojen loistetta, kanssakäymistä yleisön kanssa kuten myös kameran linssin edessä tapahtuvaa harkittua kaaosta. 

Olen myös aviomies ja isä. Harrastan lauta-, rooli-, konsoli- ja älypelejä, joiden lisäksi e-urheilu on lähellä sydäntäni.

Mitä teet?

Päivätyössäni olen lastentarhanopettajana keravalaisessa taidepäiväkodissa. Iltaisin ja viikonloppuisin olen viihteen sekatyömies. Olen entinen showpainin suomenmestari, levyttänyt laulaja, kokenut näyttelijä ja tehnyt kaikenlaista lastenteatterista tapahtumajuontoihin ja televisiomainoksiin. Sanalla sanoen siis viihteen moniosaaja.

Lisäksi olen myös tubettaja ja striimaaja. Videoni koostuvat pelivideoista ja hauskoista tapahtumista elämäni varrelta.

Miten päädyit kevytyrittäjäksi?

Päädyin kevytyrittäjäksi huomatessani, että persoonani ja esiintymistaitoni ovat sellasia, joista kehtaan pyytää korvausta.

Oman yrityksen perustaminen vaikutti kuitenkin työläältä. UKKO.fi osoittautui parhaaksi ratkaisuksi hoitamaan esiintymisiin liittyvän laskutuksen ja muun paperityön

Viikon kevytyrittäjä Tuho Torvinen

Kuva: Hannu Haapasalo

Millainen on tavallinen työpäiväsi?

Työpäiväni kevytyrittäjänä voi olla mitä vain muutaman tunnin kuvauksista kolmen vuorokauden pelifestareihin. Kun teen päivätöitä arkisin, ovat keikkahommat iltaisin ja viikonloppuisin tietynlainen henkireikä, jolloin pääsen tekemään jotain sellaista, johon minulla on sydämenpalo.

Mikä on hienointa omassa työssäsi?

Hienointa työssäni on se, että pääsen esiintymään ihmisille, kohtaamaan uusia persoonia ja olemaan heidän kanssaan vuorovaikutuksessa – oli heitä sitten kymmenen tai 10 000.

Esiintymisen tuoma adrenaliiniryöppy on kokemus, josta ennen olisin ollut valmis maksamaan. Jos omalla esiitymiselläni pääsen koskettamaan toisen ihmisen tunteita, on se kuin mannaa sielulle.

Viikon kevytyrittäjä Tuho Torvinen

Kuva: Tellervo Katainen

Missä haluaisit kehittää itseäsi?

Haluan kehittää markkinoititaitojani, koska on minun on helpompi päästä esiitymään jos minut, taitoni ja kykyni tunnetaan. Haluan myös laajentaa osaamistani sekä tietotaitojani e-urheilun saralla, sillä uskon, että urheiluviihteen tulevaisuus löytyy sähköisestä urheilusta.

Terveisiä ja vinkkejä muille kevytyrittäjille?

Haluan rohkaista heitä, jotka pohtivat kevytyrittäjäksi ryhtymistä, ottamaan yhteyttä UKKO.fi-palveluun ja kysymään neuvoa!

Kevytyrittäjyys voi tuntua hypyltä tuntemattomaan, mutta UKKO.fi antaa tukea ja auttaa sinuakin onnistumaan.

Tutustu Tuho Torviseen tarkemmin:

Facebook
Instagram
YouTube
Twitter

Haluatko sinä Viikon Kevytyrittäjäksi?

Viikon kevytyrittäjä on UKKO.fi:n blogisarja, jossa nostamme esiin eri alojen kevytyrittäjiä. Onko sinulla oma tarina kevytyrittäjyydestä? Me tahdomme kuulla sen! Klikkaa ja täytä lomake.

Saara Teirivaara
Kirjoittaja

Saara Teirivaara

Saara on somesta innostuva tekijä ja osa UKKO.fi:n markkinointitiimiä. Viimeaikoina erityisesti viherkasveihin hurahtaneen musiikin suurkuluttajan näkee useimmiten kuulokkeet korvilla ja valkoiset tennarit jalassa.

Rekisteröidy nyt – Se on ilmaista, nyt ja aina. Saat tunnukset välittömästi.

Kerro mielipiteesi

Kerro mitä ajattelet!

Tilaa blogikirjoitukset sähköpostiisi!

Syötä sähköpostiosoitteesi alla olevaan kenttään ja saat tuoreimmat blogikirjoituksemme suoraan sähköpostiisi kerran viikossa.
Lähetämme uusimmat kirjoitukset joka keskiviikko. Voit lopettaa tilauksesi milloin tahansa.

Lisää aiheesta