Yrittäjyyskoulu

Aina kannattaa yrittää

Ammatit

Itsenäisen yrittäjän ammatit

Lähes ammatti kuin ammatti soveltuu itsenäisen yrittäjän yritysidean tukipilariksi. Usein parhaiten menestyvät sellaiset liikeideat, joita kohtaan itsenäinen yrittäjä tuntee erityisen suurta intohimoa, sillä tämä intohimo ei jää myöskään asiakkailta huomaamatta. Moni yritysidea on muotoutunut jopa itsenäisen yrittäjän harrastuksen pohjalta. Tärkeintä onkin, että itsenäinen yrittäjä tuntee alansa mahdollisimman hyvin pystyäkseen tuomaan samasta alasta kiinnostuneille asiakkailleen arvokasta lisäarvoa.

Yleisimmät yrittäjien ammatit Helsingissä

Vaikka yrittäjäksi voi ryhtyä omasta ammattitaustasta riippumatta, on silti mielenkiintoista tutustua yrittäjien yleisimpiin ammatteihin. Millä aloilla yrittäjäksi ryhdytään kaikista yleisimmin? Tätä on tutkittu ainakin Helsingissä. Helsinki onkin erityisen mielenkiintoinen alue yrittäjyyttä tutkittaessa, sillä lähes 27 % suomalaisista yrittäjistä asuu pääkaupungissa. Heinäkuussa 2020 yrittäjien suosituimmaksi ammatiksi Helsingissä nousi muusikko. Muita, TOP3-listalle päässeitä, erityisen suosittuja ammatteja yrittäjien keskuudessa olivat kosmetologi sekä graafinen suunnittelija. Myös monet valokuvaajat, siivoojat, esiintyvät taiteilijat, designerit, liikunnanohjaajat, freelance-toimittajat ja näyttelijät työskentelevät yrittäjinä.

Vaihtoehtona kevytyrittäjyys

Monissa ammateissa kevytyrittäjyys on varteenotettava vaihtoehto. Esimerkiksi eläintenhoitaja, kauneudenhoitoalan ammattilainen, blokkari tai personal trainer voi hankkia lisätienestiä kevytyrittäjänä ja hoitaa laskutuksen näppärästi UKKO.fi-palvelun kautta.

Opiskele myös yrittäjyyttä

Sen lisäksi että itsenäisen yrittäjän tulee varmistaa riittävä ammattitaito yrityksensä ydinalueella, kannattaa hänen opiskella myös yrittäjyyttä. Vaikka esimerkiksi yrityksen kirjanpidon jättäisikin kirjanpitäjän tehtäväksi tai vaikka itsenäinen yrittäjä aloittaisikin toimintansa kevytyrittäjänä, on hänen tästä huolimatta hyvä tietää yrittäjyyteen liittyvästä lainsäädännöstä ja käytänteistä. Esimerkiksi TE-toimistot järjestävät maksutonta yrittäjyyskoulutusta ja kannattaakin tutustua oman paikkakunnan tarjontaan. Aloittelevan yrittäjän tai yritystoimintaa vasta suunnittelevan henkilön kannattaa myös hakeutua yritysneuvojan juttusille hyvissä ajoin ennen yritystoiminnan aloittamista. Yritysneuvojan kanssa omaa liikeideaa voidaan vielä hioa ja sen vahvuuksia sekä heikkouksia voidaan tarkastella kriittisesti rakentavassa hengessä. Kolmas hyvä vaihtoehto on UKKO.fi-yrittäjyyskoulu. Yrittäjyyskoulussa yrittäjää opastetaan asiantuntevasti, mutta rennossa ilmapiirissä, joten osallistumiskynnys on matala. Koulusta voikin saada kunnon kipinän oman liikeidean kehittämiseen ja yritystoiminnan aloittamiseen. Samalla osallistujat saavat hyviä vinkkejä, joiden avulla he voivat oppia uusia asioita, säästää rahaa ja aikaa sekä inspiroitua kehittämään omia yrittäjätaitojaan.

Uusimmat kirjoitukset

  • Ammatit Eläintenhoitajaksi kevytyrittäjänä?

    Haluaisitko olla eläintenhoitaja koko- tai osa-aikaisesti? Eläintenhoitajaksi ryhtyminen on helppoa kevytyrittäjänä! Kevytyrittäjyys on koko ajan suositumpi tapa tienata hieman extraa tai kokeilla omaa liikeideaa ja siksi yhä useampi suomalainen tekee sivutöitä eläintenhoitajana. Moni eläinrakas on löytänyt UKKO.fi:n kautta keinon viettää aikaa näiden rakkaiden otusten parissa – ja ansaita samalla hieman ekstraa! Yksi heistä on Katri Saajanaho. ”Itselläni ei ole eläimiä…

    Lue lisää
  • Ammatit Kauneudenhoitoalan ammattilainen – laskuta ilman omaa yritystä!

    Meikkaa, maskeeraa, hoida ja huolittele – mutta älä stressaa paperitöistä Kauneudenhoitoala vaatii yrittäjähenkisyyttä ja kykyä palvella monenlaisia asiakkaita. Yrittäjähenkisyys ei kuitenkaan vaadi välttämättä oman yrityksen perustamista, sillä kevytyrittäminen sopii mainiosti myös meikkaajille, maskeeraajille ja muille kauneudenhoidon ammattilaisille. Meikkitaiteilija eli meikkaaja neuvoo asiakkaita kullekin sopivan meikkityylin teossa tavaratalon meikkipisteellä ja loihtii kauniita juhlameikkejä häihin ja muihin tilaisuuksiin. Maskeeraajan osaamisalueeseen sisältyy lisäksi kyky tehdä…

    Lue lisää
  • Ammatit Ripsiteknikko UKKO.fi-kevytyrittäjänä

    Ripsiteknikko – työllistä itsesi vaikka sivutoimisesti ja laskuta asiakkaita UKKO.fi-laskutuspalvelun avulla Itsensä hemmottelu ja kauneudenhoito on yhä tärkeämpää ihmisille ja mm. ripsiteknikoista on kova kysyntä. Ripsiteknikkona voit työskennellä kotoa käsin ja valita itse, koska työskentelet. Ripsiteknikko, myy omaa osaamistasi itsenäisesti, ilman omaa yritystä! Päätä itse kenelle töitä teet ja mihin hintaan. UKKO.fi hoitaa laskutukseen ja palkanmaksuun liittyvän byrokratian. Et tarvitse omaa…

    Lue lisää
  • Ammatit Haaveena kampaamoyrittäjyys? Näillä vinkeillä pääset alkuun

    Melkein jokainen meistä on jossain elämänsä vaiheessa unelmoinut kampaamoyrittäjäksi ryhtymisestä. Liian usein byrokratia, paperityöt ja kirjanpitoasioiden pyörittely on pysäyttänyt hyvät suunnitelmat. Tässä artikkelissa kerromme, miten toteutat unelmasi kauneudenhoitoalan yrityksen perustamisesta. Lue rohkeasti eteenpäin ja aloita jo tänään! Tärkeintä on intohimo Yrittäjyys on rohkea valinta – hyppy tuntemattomaan. Se vaatii uuden opettelua ja avointa mieltä.  Palkintona rohkeudesta saa tehdä rakastamaansa työtä…

    Lue lisää
  • Ammatit Blokkari! Tienaa keikoista kevytyrittäjänä

    Blokkarina ekstratienestiä! Kevytyrittäjyys on koko ajan suositumpi tapa tienata hieman extraa tai keikkailla eri toimeksiantajien välillä. Blokkarin homma on simppeli ja keikkoja löytyy. Mikset siis sinä lähtisi tekemään blokkarin hommia, kun sinulle sopii? Ilmoittele itsestäsi ravintoloille, kahviloille ja baareille ja ryhdy töihin! Voit lähettää tekemästäsi työstä laskun ilman omaa yritystä. Me hoidamme puolestasi kaikki laskutukseen ja palkanmaksuun liittyvät paperityöt, kuten viranomaismaksut…

    Lue lisää
  • Ammatit Laskuta personal trainerin työt helposti kevytyrittäjänä – ilman yrittäjän paperitöitä!

    Tee sitä mitä rakastat! Keskity valmennukseen ja anna Ukon hoitaa byrokratia UKKO.fi tarjoaa personal trainereille helpon tavan laskuttaa asiakastyöt ilman oman yrityksen perustamista. Tämä on mahdollista UKKO.fi:n helppokäyttöisen verkkopalvelun avulla. UKKO.fi:n käyttäjänä sinun ei tarvitse tehdä paperitöitä, vaan voit keskittyä tekemään sitä mistä nautit. Palvelulla on jo yli 100 000 aktiivista käyttäjää. Luo itsellesi ilmainen käyttäjätili ja pääset heti luomaan…

    Lue lisää
  • Ammatit Intohimona stand up? – Tee haavesta totta!

    Siintääkö haaveissa stand up -koomikon ura? Tee haaveesta totta! (Tai yritä ainakin!) Ota keikka vastaan ja laskuta esiintymispalkkiot palkkana tilillesi – ilman yritystä. Kevytyrittäjyys on koko ajan suositumpi tapa tienata hieman extraa tai kokeilla omaa liikeideaa; yhä useampi suomalainen tekee sivutöitä kevytyrittäjänä. Esimerkiksi juuri moni stand up -koomikko tai muu esiintyvä taiteilija on löytänyt UKKO.fi:n kautta keinon viettää aikaa oman…

    Lue lisää
  • Ammatit Tarjoilija

    Tarjoilija, tee keikkoja kevytyrittäjänä! Kevytyrittäjyys on koko ajan suositumpi tapa tienata hieman extraa tai keikkailla eri toimeksiantajien välillä. Tarjoilija voi tehdä töitä useammalle ravintolalle ja laskuttaa tekemästä työstään kevytyrittäjänä. Mikset siis sinä lähtisi tekemään tarjoilijan töitä? Ilmoittele itsestäsi ravintoloille, kahviloille ja baareille ja ryhdy töihin! Voit lähettää tekemästäsi työstä laskun ilman, että sinun tarvitsee perustaa toiminimeä. Me hoidamme puolestasi kaikki…

    Lue lisää
  • Ammatit Eräopas – laskuta työsi UKKO.fi:n kautta

    Eräopas – laskuta työsi helposti ja joustavasti! Laskuttaminen UKKO.fi:n kautta onnistuu muutamassa minuutissa Suomessa erä- ja luonto-oppaita tarvitaan, sillä luontomatkailu maassamme kasvaa jatkuvasti. Opastusta eivät suinkaan kaipaa ainoastaan Suomen luontoa kauempaa katsomaan tulleet turistit, vaan myös esimerkiksi luonnonhelmaan kaipaavat kotimaan kaupunkilaiset. Työtä on siis tarjolla, mutta usein siitä pitäisi pystyä laskuttamaan esimerkiksi omalla toiminimellä. Entä jos omaa yritystä ei halua kuitenkaan heti…

    Lue lisää
  • Ammatit Hieroja – laskuta keikkatyöt ilman omaa yritystä

    Keskity täysin omaan osaamiseesi Taidokkailla hierojilla on Suomessa kysyntää, mutta alalla työllistyminen vaatii usein oman toiminimen ja salin perustamista. UKKO.fi mahdollistaa työsuoritteiden laskuttamisen ilman omaa yritystä. UKKO.fi hoitaa puolestasi laskutukseen ja palkanmaksuun liittyvät paperityöt ja vaadittavan byrokratian. Palvelussa ei ole juoksevia kuluja, etkä sitoumuksia – tarvittaessa voit siis luoda tunnukset vaikka vain yhtä keikkaa varten. ei juoksevia maksuja ei tarvetta…

    Lue lisää
1 2 3 5