Yrittäjyyskoulu

Aina kannattaa yrittää

Työelämä

Työelämä 2020-luvulla

Työelämä on muuttunut paljon lyhyessä ajassa, eikä tyypillinen 2020-luvun työelämä enää olekaan läheskään samanlaista kuin vaikkapa vielä kymmenen vuotta sitten, puhumattakaan, jos ajassa mennään vieläkin kauemmas taaksepäin. Tässä artikkelissa tutustutaan 2020-luvun työelämän tyypillisiin piirteisiin ja pohditaan millaisia ominaisuuksia nykyajan työelämä vaatii työntekijöiltä.

Vuorovaikutustaidot korostuvat

Nykyajan työelämässä hyvin monenlaiset vuorovaikutustaidot ovat tarpeen ja niiden merkityksen odotetaan korostuvan entisestään lähitulevaisuudessa. Vaikka yhä useampia työtehtäviä on nykyisin mahdollista hoitaa digitaalisesti, ovat vuorovaikutustaidot tästä huolimatta, tai kenties osittain juuri tästä syystä, erityisen kovaa valuuttaa.

Pätkätyöt

Pätkätyöt ovat tyypillisiä 2020-luvun työelämälle. Nykyään enää erittäin harva viettää koko työuransa samalla työpaikalla, kuten menneillä vuosikymmenillä usein oli tapana, eikä moni enää edes haaveile tällaisesta työurasta, vaan haluaa kokeilla erilaisia työpaikkoja ja -tehtäviä. Toisaalta pätkätyöt aiheuttavat myös ylimääräistä stressiä ja vaativat jatkuvaa uuden oppimista. Nykyajan työntekijöiden tuleekin olla entistä joustavampia ja kiinnostuneempia oppimaan uusia asioita.

Etätyöt

Koronaepidemia korosti etätöiden merkitystä ja toi esiin sen moninaiset mahdollisuudet. Moni kokeili koronaepidemian aikana etätöitä ensimmäistä kertaa ja erilaiset meetit ja etäpalaverit tulivat monelle tutuiksi. Osa totesi etätyöskentelyn erittäin mielekkääksi tavaksi työskennellä, kun taas osa totesi jo kaipaavansa takaisin työpaikalle työkavereiden keskelle. Etätyössä työntekijältä vaaditaan erityistä kurinalaisuutta, sillä töitä tehdään yleensä kotoa käsin, eikä pomo ole samalla tavalla hengittämässä niskaan kuin yrityksen omalla toimistolla. Toisaalta etätyöt tarjoavat myös tavallista vapaamman tavan työskennellä, sillä työntekijä voi usein vaikuttaa tavallista enemmän esimerkiksi työaikoihinsa. Moni etätyötä tekevä on kertonut, että esimerkiksi kotityöt hoituvat näppärästi työnteon ohessa, jolloin vapaa-aikaa jää tavallista enemmän. Aikaa säästyy myös siinä, ettei työmatkoihin kulu aikaa, vaan koneen voi näpsäyttää auki vaikka jo suoraan aamukahvipöydässä. Mahdollisuus työskennellä etänä on tarjonnut monelle myös mahdollisuuden työskennellä ulkomailta käsin, sillä työstä on tullut entistä enemmän ajasta ja paikasta riippumatonta. Tämä on avannut aivan uudenlaisia mahdollisuuksia työskennellä mielekkäässä ympäristössä, jonka elinkustannukset ovat kenties huomattavasti Suomea edullisemmat. Toisaalta kovin sosiaalinen työntekijä saattaa kokea etätöiden tekemisen yksinäiseksi puurtamiseksi. Hän saattaa kaivata työtovereiden seuraa, eivätkä etäpalaverit tällöin välttämättä tyydytä hänen tarvettaan sosiaaliseen kanssakäymiseen. Joissakin tapauksissa onkin parasta yhdistää etä- ja lähitöiden tekeminen mielekkääksi kokonaisuudeksi.

Uusimmat kirjoitukset

  • Työelämä Työn vapaus tuo mukanaan vastuun – huomioi nämä seikat!

    Suosiotaan kasvattavat jatkuvasti työt, joissa tehtävät, aikataulut ja lomat saa päättää itse. On kuitenkin huomioitava, että tällaiset toimet tuovat mukanaan myös paljon vastuuta. Tässä kirjoituksessa kerromme, millaisia seikkoja niissä kannattaa ottaa huomioon! Yhä useampi ryhtyy nykyisin yrittäjäksi, kevytyrittäjäksi tai freelanceriksi, ja myös provisiopalkkaisia toimia löytyy runsaasti. Kyseisten työmuotojen suosio ei ole ihme, onhan ajatus itseä motivoivista tehtävistä ja joustavasta työajasta…

    Lue lisää
  • Työelämä Moniosaaja voi yhdistää eri toimialat kevytyrittäjänä

    Tiesitkö, että kevytyrittäjänä ei tarvitse valita vain yhtä uraa, vaan silloin voi laskuttaa usean eri toimialan töistä? Jos siis intoa, taitoa ja asiakkaita riittää usean eri alan töihin, on aivan mahdollista tehdä töitä sekä muusikkona että tietoturva-asiantuntijana. Perinteisessä palkkatyössä tällainen monialaisuus lienee harvinaisempaa, mutta kevytyrittäjien keskuudessa on melko tavanomaista, että yhdellä taitavalla ja aktiivisella ihmisellä on osaamista ja toimeksiantajia useammalla…

    Lue lisää
  • Työelämä Työpaikkakiusaaminen – pistä sille stoppi!

    Tänään 7.10. vietetään Maailman kiusaamisen vastaista päivää – tosin aiheen pitäisi olla ajankohtainen päivittäin. Kiusaaminen on yleistä myös työelämässä, ja sen aiheuttajana voi olla niin kollega kuin esimies tai alainenkin. Jos kiusaamista havaitaan, tulisi siihen puuttua ensi tilassa. Helppoa tämä ei aina ole, mutta on tärkeää, ettei tilanne pääse kehittymään ja laajentumaan. Uransa aikana meistä suurin osa joutuu valitettavasti näkemään…

    Lue lisää
  • Työelämä Itsensätyöllistäjä, näin huolehdit sosiaalisista kontakteistasi!

    Itsensä työllistämisessä on runsaasti plussapuolia, mutta se voi käydä myös yksinäiseksi. Työmuoto on itsenäinen, eikä alaisia tai työkavereita välttämättä ole. Sosiaalisten suhteiden vaaliminen on tärkeää, ja ”yksinäiset” työskentelijät voivatkin onneksi keskittyä niihin vapaa-ajallaan. Tässä kirjoituksessa kerrotaan, kuinka he voivat hoitaa niitä myös työaikanaan! Itsensätyöllistämisen suosio kasvaa Suomessa jatkuvasti. Yhä useampi kokee olevansa onnellisin työssä, jossa pääsee hyödyntämään todellisia kykyjään ja…

    Lue lisää
  • Työelämä UKKO.fi eläkeläisille – töitä omilla ehdoilla!

    UKKO.fi eläkeläisille Oletko pian jäämässä eläkkeelle? Olet ollut työelämässä vuosikymmenien ajan. Olet kehittänyt oman osaamisesi huippuunsa. Pian olisi kuitenkin aika hypätä pois oravanpyörästä viettämään leppoisia eläkepäiviä golfin ja bingon parissa. Miltä tämä kuulostaa sinun korvaasi? Kuulostaako se ihanalta vai stressaako ajatus siitä, että kuinka saat päiväsi täytettyä mielekkäästä tekemisestä eläköidyttyäsi? Jos asia jäi mietityttämään, jatka lukemista! Työntekoa niinkuin itse parhaaksi näet?…

    Lue lisää
  • Työelämä Elä hyvää arkea – tee sitä mitä rakastat

    Ajatteletko usein, että elämäsi on kaikkea muuta kuin täydellistä? Älä huoli – sellaista se ei kenelläkään meistä ole, eikä tarvitse ollakaan. Helpottava tieto, eikö vain? Elämän ei kuitenkaan kuulu myöskään kulua kiireeseen ja stressiin. Oman arjen voi tehdä mukavaksi kohdistamalla energiaa oikeisiin asioihin ja opettelemalla ottamaan rennommin. Kun tuttavat vaihtavat keskenään kuulumisia, menee keskustelu usein suunnilleen näin: ”Moikka, mitä kuuluu?”…

    Lue lisää
  • Työelämä Työmokat – miten selvitä niistä menettämättä kasvojaan?

    Oletko joskus lipsauttanut pomon kuullen jotain, mitä ei olisi pitänyt? Oletko myöhästynyt tärkeästä asiakastapaamisesta tai tehnyt virheen, jonka paikkaaminen on maksanut työnantajallesi rahaa? Älä huoli! Kaikki me teemme virheitä niin töissä kuin elämässä yleensäkin. Tärkeintä virheiden tekemisessä on kuitenkin se, miten niistä toipuu ja mitä niistä oppii. Kaikista parhaimmat asiat syntyvät yleensä yrityksen ja erehdyksen kautta. Tämä ajattelutapa on noussut…

    Lue lisää
  • Työelämä Työelämän trendit: mikä työelämässä puhuttaa?

    Työelämä on trendikäs keskustelun aihe moneltakin kantilta tarkasteltuna. Erityisesti digitalisaatio, automatisaatio ja muu teknologian kehitys aiheuttavat puhinaa ja pöhinää toistuvasti; milloin robotit vievät työmme, kun taas toiste teknologia luo Suomeen lisää työpaikkoja. Mistä kaikesta työelämässä nyt keskustellaan? Mikä on pinnalla ja miltä työelämä näyttää näin 2020-luvun kynnyksellä? Etsimme puolestasi vastauksia näihin kysymyksiin. Oppiminen on avaintaito Teknologian kasvusta ja roolista päästään…

    Lue lisää
  • Työelämä Keikkatyöläisten työttömyysturva paranee

    Keikkatyöläisten työttömyysturva muuttuu huhtikuun alussa.  Palkka vähentää työttömyysetuutta vasta, kun palkka maksetaan. Ei siis vielä silloin, kun työ tehdään. Edellinen hallitus halusi kannustaa suomalaisia keikkatyön ja muun lyhytkestoisen työn vastaanottamiseen. Eduskunta hyväksyikin joulukuun alkupuolella lain, joka muuttaa palkanmaksun ajankohdan vaikutusta työttömyysetuuden määrään. Uusi laki tarttuu yhteen työttömyysturvan ja keikkatyön yhdistämisen isoimmista ongelmista. Tähän asti keikkatyöt ovat vaikuttaneet työttömyysetuuden määrään siinä…

    Lue lisää
  • Työelämä Yhteisöllinen työpaikka on hyvä työpaikka – myös yksinyrittäjä kaipaa yhteisöä ympärilleen

    Töissä pitää nykyisin olla kivaa. Työpaikan yhteisöllisyys ja hyvä ilmapiiri ovat nykyisessä työelämässä jo lähes itsestäänselvyyksiä, jos organisaatioon halutaan houkutella alan huippuosaajia. Jos työntekijä ei viihdy töissä, saa kaipaamaansa tukea tai pääse riittävällä tavalla vaikuttamaan itseään ja työyhteisöään koskeviin asioihin, hän vaihtaa työpaikkaa tai ryhtyy yrittäjäksi, vaikka työn sisältö itsessään olisikin mielekästä ja sopivan haastavaa. Yksi työpaikan isoimmista vetovoimatekijöistä on…

    Lue lisää