Yrittäjyyskoulu

Aina kannattaa yrittää

Yrittäjyys

Yrittäjyys kiinnostaa monia ja parhaimmillaan se onkin oivallinen tapa työllistää itse itsensä alalle, jota kohtaan yrittäjä tuntee intohimoa ja jonka hän tuntee kuin omat taskunsa. Toisaalta yrittäjyys myös vaatii yrittäjältä paljon ja yrityksen perustaminen saattaakin tästä syystä pelottaa. Löydät tästä artikkelista yrittäjyyteen liittyviä plussia ja miinuksia, joita kannattaa pohtia tarkkaan ennen yrittäjäksi ryhtymistä.

Yrittäjyyden plussat

Moni yrittäjä nauttii siitä, että saa olla oman itsensä pomo. Tämä antaa vapauden tehdä itselle sopivia valintoja ja käyttää luovuutta. Yrittäjänä on peruspalkansaajaa helpompaa kokeilla erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja. Yrittäjä on yleensä huomattavasti palkansaajaa vapaammassa asemassa esimerkiksi työaikojensa suhteen. Koska hän on vastuussa työn sujumisesta vain itselleen ja asiakkailleen, hänen ei ole välttämättä pakko työskennellä kahdeksasta neljään, kuten monissa palkkatöissä, vaan hän voi työskennellä tavallista joustavammin esimerkiksi asiakkaiden tarpeiden tai oman elämäntilanteensa kannalta optimaalisella aikataululla. Esimerkiksi moni äiti on kokenut, että yrittäjyys, etenkin kevytyrittäjyys, on palkkatyötä helpompi tapa yhdistää äitiys ja työnteko. Yrittäjällä on palkansaajaa enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa omaan tulotasoonsa. Hän päättää itse, kuinka paljon hän töistään laskuttaa, ja kuinka paljon työtunteja hän tekee. Jos yrittäjällä on jotakin erityisen haluttua erityisosaamista, voivat hänen tuntiveloituksensa nousta yllättävän korkealle tasolle. Palkkatyössä tästä erityisosaamisesta suurin hyöty menisi työnantajalle.

Yrittäjyyden miinukset

Yrittäjyyteen liittyy suuri vastuu, sillä yrittäjä vastaa viime kädessä itse yrityksensä sitoumuksista. Kun työajoista on vastuussa yksin, eikä kukaan ole hengittämässä niskaan, vaatii sovituista aikatauluista kiinnipitäminen usein erityisen kovaa itsekuria. Lisäksi suuri vastuu vaatii runsaasti tietotaitoa ja kykyä etsiä ajankohtaista tietoa esimerkiksi verotukseen ja työlainsäädäntöön liittyen. Yrittäjä voi toki delegoida monia asioita, kuten yrityksensä kirjanpidon, ammattitaitoiselle kirjanpitäjälle, mutta tästä huolimatta hänen on hyvä itsekin tietää, yrittämiseen liittyvästä lainsäädännöstä. Jos yrityksellä on palkattua henkilökuntaa, vastuu lisääntyy, ja yrittäjällä on entistä enemmän huolehdittavaa. Yrittäjä kantaa itse yritystoiminnan taloudellisen vastuun. Jos yrityksellä menee huonosti, menee yrittäjälläkin huonosti. Palkansaajan asema onkin monin tavoin yrittäjää turvatumpi ja se sisältää vähemmän vastuuta. Kärjistetysti voidaankin sanoa, että kun työntekijä sulkee työpaikan oven työpäivän päätteeksi, voi hän unohtaa työn ja työtehtävänsä, mutta yrittäjyys on usein kokonaisvaltainen elämäntapa, joka seuraa yrittäjää myös tämän vapaa-ajalle. Tärkeimmät yrittäjyys-aiheiset kirjoitukset:

Uusimmat kirjoitukset

  • Yrittäjyys Kenelle UKKO Toiminimiyrittäjyys sopii?

    Mietitkö toiminimiyrittäjyyttä ja millaisiin elämäntilanteisiin ja tarpeisiin UKKO Toiminimiyrittäjyys sopii? UKKO Toiminimiyrittäjyys soveltuu kaikkiin elämäntilanteisiin, olit sitten aikuinen, opiskelija tai eläkeläinen. Voit olla joko päätoiminen tai sivutoiminen yrittäjä. UKKO Toiminimiyrittäjyyden kautta voit perustaa toiminimen täysin maksutta ja nauttia yrittäjyyden tuomista vapauksista. Näitä vapauksia ovat esimerkiksi verovähennykset ja arvonlisäveron alarajahuojennus. Yrittäjyys tuo myös vastuita sinulle. Joudut mahdollisesti hankkimaan YEL-vakuutuksen ja selvittämään…

    Lue lisää
  • Yrittäjyys Kevytyrittäjyys y-tunnuksella

    Mietitkö yrityksen perustamista? Ryhdy UKKO Toiminimiyrittäjäksi y-tunnuksella! UKKO Toiminimiyrittäjyys on moderni, helppo ja edullinen ratkaisu pienyritysten käytännön asioiden järjestämiseen. Se sisältää kaikki pienimuotoisen liiketoiminnan keskeisimmät työkalut: laskutuksen, kirjanpidon, automaattiset ALV- ja veroilmoitukset. Kun UKKO Toiminimiyrittäjyys hoitaa paperityöt puolestasi, sinä voit keskittyä työntekoon sataprosenttisesti ilman hankalaa byrokratiaa. Palvelu sopii uusille ja olemassa oleville toiminimiyrittäjille.  UKKO Toiminimiyrittäjyys? Ei avausmaksuja tai muita ylimääräisiä…

    Lue lisää
  • Yrittäjyys Yrittäjän joulu – 5 vinkkiä rauhaisamman joululoman viettoon

    Joulu on ihan nurkan takana, jolloin voi vihdoinkin rentoutua, irrottautua työstä sekä latailla akkuja ensi vuodelle. Vai voiko sittenkään? Monesti yrittäjät ovat malttamattomia siirtämään ajatuksensa kokonaan pois työasioista, oli kyseessä sitten mikä tahansa pyhäpäivä tai loma. Tällöin saattaa helposti käydä niin, että löytää itsensä vastailemasta yrityksen sähköposti- ja someviesteihin kesken joulutohinan. Me emme kuitenkaan halua, että sinulle käy niin. Kokosimme…

    Lue lisää
  • Yrittäjyys Yrittäjäisä – tahdotko enemmän vapaa-aikaa ja lyhyemmät työpäivät?

    Koetko, että aikasi ei riitä kaikkeen mitä haluaisit tehdä päivän aikana? Suunnilleen puolet pienyrittäjistä kamppailee jatkuvasti oman jaksamisensa sekä ajanhallintansa kanssa. Pitäisi ehtiä markkinoida omaa yritystä ja ehtiä tehdä asiakashankintaa, toisaalta myös pitäisi kehittää yritystä ja sen toimintoja. Lisäksi aikaa kuluu myös nykyisten asiakkaiden palvelemiseen. Unohtamatta tietysti niitä paperitöitä, lakisääteistä kirjanpitoa, alv- ja veroilmoituksia ja muita yrittäjän velvollisuuksia. Kuulostaako tutulta?…

    Lue lisää
  • Yrittäjyys Ketään ei lähtökohtaisesti kiinnosta yrityksesi – vakuuta heidät!

    Asiakkaiden hurmaaminen ei käy äkkiä. Useilla yrityksellä on mennyt jopa vuosia, ennen kuin ne ovat saaneet asiakkaiden huomion ja luottamuksen. Hurmaaminen ei tapahdu myöskään itsestään, vaan yrittäjän on paiskittava töitä sen eteen. Heillä on kuitenkin käytössään runsaasti keinoja, joilla yleisön vakuuttaminen onnistuu. Luettelemme tässä muutamia! (lisää…)

    Lue lisää
  • Yrittäjyys Alkavan yrittäjän pahimmat virheet – vältä nämä!

    Jokainen alkava yrittäjä tulee jossain kohtaa tekemään virheitä, mutta niistä ei kannata lannistua. Epäonnistumisia sattuu meille kaikille ja ne ovat osa oppimisprosessia. Tosin suuremmat virheet voivat olla kohtalokkaita uudelle yritykselle. Mutta miten sitten välttää tyypilliset alkavan yrittäjän mokat? Lue alta vinkkimme, kuinka välttää virheaskeleet sekä millaisiin virheisiin uudet yrittäjät tyypillisesti sortuvat. Varovaisuus tarpeettomien palvelujen kanssa Yrittäjyyden alkumetreillä on monenlaista puhelinmyyjää,…

    Lue lisää
  • Yrittäjyys Suorittaminen on yleinen trendi ja ympäriltä opittu asia – vapautuessamme siitä yrityksemme alkavat kukoistaa

    Jokainen yrittäjä haluaa luonnollisesti yrityksensä menestyvän mahdollisimman hyvin, joten omalle yritykselle annetaan paljon huomiota, aikaa ja omaa panosta. Työn touhussa kuitenkin oma jaksaminen ja hyvinvointi saattavat usein unohtua, tai ne koetaan toisarvoisena. Kun on paljon tehtävää ja tunnollinen yrittäjä haluaa tehdä kaiken vielä mahdollisimman hyvin, ei aina huomatakaan, mikä todellinen jaksamisen tila itsellä onkaan, tai mitä töiden vastapainoksi kaivattaisiin. Jutellessani…

    Lue lisää
  • Yrittäjyys 10 tärkeää verkkotyökalua yrittäjälle

    Laadimme listan tärkeimmistä työkaluista pienyrittäjille, jotka jokaisen kannattaisi ottaa käyttöön tai ainakin tietää. Listauksen tarkoitus on helpottaa yrittäjien arkea, jotta heidän ei tarvitsisi etsiä tuhansien ohjelmien ja palveluiden joukoista niitä parhaimpia. Eiköhän siis aloiteta lukemaan listaa! 1. Eliminoi sähköpostitulva – siirry kommunikoimaan Slackin kautta Oletko kyllästynyt sähköpostiviesteihin? Ei se mitään, niin mekin. Nykyisin voit hoitaa viestittelyn ilmaisen Slack palvelun kautta,…

    Lue lisää
  • Yrittäjyys Keikkatyöläisten työttömyysturva paranee

    Keikkatyöläisten työttömyysturva muuttuu huhtikuun alussa.  Palkka vähentää työttömyysetuutta vasta, kun palkka maksetaan. Ei siis vielä silloin, kun työ tehdään. Edellinen hallitus halusi kannustaa suomalaisia keikkatyön ja muun lyhytkestoisen työn vastaanottamiseen. Eduskunta hyväksyikin joulukuun alkupuolella lain, joka muuttaa palkanmaksun ajankohdan vaikutusta työttömyysetuuden määrään. Uusi laki tarttuu yhteen työttömyysturvan ja keikkatyön yhdistämisen isoimmista ongelmista. Tähän asti keikkatyöt ovat vaikuttaneet työttömyysetuuden määrään siinä…

    Lue lisää
  • Yrittäjyys Esports-pelaaja voi laskuttaa peleistä helposti

    Esports-pelaaja, laskuta peleistäsi! Mitä esport on? Esport on elektronista urheilua eli videopelien pelaamista kilpailutarkoituksessa. Yleensä livepelejä seurataan suoratoistopalvelu Twitchin kautta. Seuraajia saattaa olla jopa miljoonia. Suosituimpia esport-pelejä ovat mm. Counter-Strike, Dota 2, Overwatch, World of Warcraft ja League of Legends. Monet pelit pelataan joukkuekisoina. Esport-pelaajista on muodostunut idoleita, jotka voivat saada osakseen rahakkaita sponsorisopimuksia Pelaajat voivat saada myös pelipalkkioita, jotka…

    Lue lisää