Arvioitu lukuaika: 8 minuuttia

Hiihtele uusille urille! Näillä vinkeillä teet onnistuneen alanvaihdon ja löydät unelmaduunisi

yrittajamies-hiihtovaatteet-paalla-ja-kannettava-tietokone-kadessa

Tympiikö nykyinen työsi? Tunnetko ehkä, että uratavoitteesi ovat muuttuneet? Kaipaatko työelämääsi uusia tuulia ja unelmoit ehkä uudesta alasta?

Jos tunnistat näitä ajatuksia itselläsi, rasvaa suksesi ja hiihtele rohkeasti uusille urille! Teet sen sulavasti huomioimalla nämä asiat.

Mitä teet tällä hetkellä työksesi? Entä mitä haluaisit tehdä? Tunnetko olevasi tällä hetkellä unelmaduunissasi, vai onko se sinulla vielä hakusessa?

Työurat ovat 2000-luvun puolella muuttuneet melko joustaviksi; siinä, missä ennen oltiin samalla työnantajalla eläkeikään asti, on nykyisin tavallista vaihtaa firmaa 3–5 vuoden välein. Harvinaisemmaksi on tullut sekin, että samaa työtä tehtäisiin suoraviivaisesti uran alusta loppuun niin, että siinä edetään harjoittelijasta päälliköksi.

Sen sijaan yhä useampi suorittaa useamman kuin yhden tutkinnon, ja uran aikana on tavallista toimia monissa eri ammateissa. Urapolulla kuljetaan paitsi eteenpäin, myös sivureiteille ja välillä otetaan askel taaksepäinkin.

Mutta milloin alanvaihto kannattaa ja kuinka se tehdään? Entä kuinka löytää se oikea, itselle sopiva työ? UKKO.fi Yrittäjyyskoulu kokosi tähän kirjoitukseen vinkkejä ja hyödyllistä tietoa näihin teemoihin liittyen!

Mistä tietää, että alanvaihto kannattaa?

Kuvittele mielessäsi seuraava tilanne:

Herätyskellosi pirahtaa soimaan. Viikonloppu on jälleen vilahtanut ohi; on maanantaiaamu, ja uusi työpäivä tehtävineen häämöttää edessä. Sinä:

  • Tunnet levänneesi hyvin viikonlopuna aikana. Ajattelet: "Jes, ihanaa päästä taas töihin – minulla on niin monta ideaa, jotka haluan päästä toteuttamaan!"
  • Et haluaisi lainkaan nousta sängystä ja mielessäsi pyörii: "Ei taas! En jaksa, väsyttää, ahdistaa!"

Jos samastut enemmän jälkimmäiseen vaihtoehtoon, kannattaa asiaan syventyä. Miksi tunnet näin?

Mietiskelevä nuori nainen

Kukaan meistä ei ole jatkuvasti 100 % motivoitunut työssään, vaikka sen kuinka kokisi itselleen omaksi. Joinakin päivinä intoa ei vain löydy; se on täysin normaalia, eikä siitä tarvitse olla huolissaan. Tilapäinen väsymys tai stressaavampi vaihe töissä saattavat myös aiheuttaa hetkellistä ahdistusta.

Jos jälkimmäinen vaihtoehto on kuitenkin ollut olotilasi jo pidemmän aikaa, kuulostaa siltä, että et aivan viihdy työssäsi.

Nämä merkit kertovat sinulle, että uusi ura voisi ehkä olla tarpeen:

Työtehtäväsi tuntuvat rasittavilta, hankalilta ja ärsyttäviltä. Kuten mainittu, päivästä toiseen ihanalta tuntuvia töitä ei juuri ole. Vaikeita hetkiä tulee tutussakin työssä eteen silloin tällöin – esimerkiksi uutta tehtävää opetellessa.

Oman työn kuuluisi kuitenkin pääasiassa olla motivoivaa ja palkitsevaa. Sinun pitäisi myös tuntea olevasi siinä hyvä.

Tuleva työpäivä ahdistaa sinua jo edellisenä iltana. Tämä on jälleen normaalia esimerkiksi silloin, jos tulevana päivänä on luvassa jotain erilaista – kuten tapahtuma, jonka koet stressaavana. Tavanomaisten työpäivien ei kuitenkaan kuuluisi tuntua ahdistavilta.

Käyt töissä ainoastaan palkan takia. Sen sijaan itse työtehtäviä kohtaan et tunne intohimoa, eikä työkavereiden tapaaminenkaan oikein innosta.

Työsi on muuttunut epätoivottuun suuntaan. Moni ammattikin on kokenut muutoksia tai jopa kokonaan kadonnut kehittyvän teknologian myötä. Kenties näin on käynyt sinunkin työllesi, eikä se enää tunnu ollenkaan samalta tai yhtä lupaavalta kuin urasi alussa?

Et tunne enää olevasi sama ihminen kuin työn aloittaessasi. Ihmiset muuttuvat ja kehittyvät koko elämänsä ajan. Siinä samalla muutoksia tapahtuu myös arvoissa, mielipiteissä ja mielenkiinnon kohteissa. Näin ollen on mahdollista, ettei se vuosia tai vuosikymmeniä sitten valittu alakaan tunnu enää oikealta.

Terveydelliset syyt. Fyysisesti raskas työsi ei ehkä enää sovikaan sinulle kivun, vamman tai sairauden vuoksi. Työssä saatetaan myös käsitellä joitain kemikaaleja, joille voi tulla allergiseksi vuosien päästäkin.

Esimerkiksi kynttiläyrittäjä Annina Rosenström toimi aiemmin siivousalalla, kunnes nikamasiirtymä ja herkistyminen voimakkaille pesuaineille pakottivat hänet vaihtamaan alaa kokonaan. Hänen tarinansa voit lukea täällä!

Tunnet olevasi väärässä työssä tai jopa kokonaan väärällä alalla. Yllättävän moni ajautuu työhönsä esimerkiksi kesätyön tai opintoihin sisältyvän harjoittelun kautta, eikä alanvalintaa ehkä ole tullut harkittua sen kummemmin.

Myös ulkoinen motivaatio – kuten perheenjäsenten toiveet – saattavat ajaa ihmisiä ammatteihin, jotka eivät tunnu omalta. Vanhemmat voivat esimerkiksi patistaa lastaan lääkäriksi, vaikka hän itse haluaisi olla puuseppä.

Nämä merkit eivät lupaile hyvää. Jos siis rastittaisit yhdenkin vaihtoehdon tältä listalta, kannattaa alanvaihtoa ehkä harkita. Kerron seuraavaksi, miten voit alkaa ottaa siitä selvää.

Huomioi nämä asiat, ennen kuin ryhdyt toimeen

Alaa voi vaihtaa oikeastaan milloin vain; iällä ei välttämättä ole vaikutusta siihen. Jotkut vaihtavat alaa jo nuorena todetessaan, ettei nykyinen uravalinta tunnu sittenkään sopivalta. Yhtä hyvin alanvaihdon voi kuitenkin tehdä myöhemmälläkin iällä.

Alanvaihdossa ei myöskään ole mitään outoa tai hävettävää. Päätös tuskin on huono, jos se tuntuu sinusta itsestäsi oikealta!

Eniten vaikutusta on omalla elämäntilanteella ja resursseilla. Alanvaihto saattaa tilanteesta riippuen vaatia hyvinkin paljon työtä. Harkitse siis tarkkaan, oletko valmis sellaiseen ponnistukseen. Uraa ei myöskään kannata lähteä vaihtamaan kevein perustein tai hetken mielijohteesta, vaan asiaa tulisi punnita kaikin puolin.

Hyvä alku on tietysti miettiä sitä, millainen työ tai ala voisi sopia sinulle nykyistä paremmin. Pohdi nykyistä kokemustasi ja taitojasi sekä sitä, kuinka pääsisit hyödyntämään niitä parhaiten!

Iloinen kukkakaupan työntekijä

Kartoita aloja, joille aiempi opiskelu- ja työkokemuksesi sopii – sekä aloja, joilla on mahdollisesti pulaa työntekijöistä. Mieti myös omia elämänarvojasi ja sitä, millainen työ sopisi yhteen niiden kanssa.

Huomioi, että alanvaihto on usein muutaman vuoden prosessi, joka vaatii motivaatiota ja pitkäjänteisyyttä. Uudelle alalle hyppääminen tuosta vain onnistuu melko harvalta. Monipuolinen työkokemus tai useampi tutkinto saattavat toki helpottaa tässä.

Jos punnitset tarkaan vaihtoehtojasi ja suunnittelet uranvaihtosi tarkkaan, pääset parhaassa tapauksessa unelmatyöhön, josta olet sisimmässäsi haaveillut jo vuosien ajan!

Näin kävi esimerkiksi Milla Suomiselle. Hän on kauppatieteiden maisteri, joka työskenteli aiemmin henkilöstön ja organisaatioiden kehittämisen parissa. Työelämänsä taitekohdassa hän muisti vuosien takaisen intohimonsa: sisustussuunnittelun. Tämä sai hänet aloittamaan sisustuartesaanin opinnot.

Vaikka päätös tuntui Millasta hieman pelottavalta, on hän ollut enemmän kuin tyytyväinen lopputulokseen. Lue hänen tarinansa täällä!

Näin alanvaihto onnistuu!

Jos tunnet kaipaavasi päätöksellesi mielipiteitä ja tukea, juttele asiasta puolisosi, ystäviesi tai muiden läheistesi kanssa. Puolison kanssa asiaa on hyvä miettiä myös taloudellisen tilanteen kannalta.

Älä kuitenkaan anna läheistesi mielipiteiden ja epäilyjen estellä itseäsi liikaa. Heille kannattaa perustella, miksi päätöksesi alanvaihdosta tuntuu mielestäsi hyvältä idealta. Kerro heille myös rehellisesti, jos et enää tunne oloasi viihtyisäksi nykyisessä työssäsi.

Kuten lähes kaikkia isoja päätöksiä, on myös alanvaihtoa hyvä puida läheisten ihmisten kanssa!

Onko mielessäsi jo tietty ala, jolle haluaisit hypätä? Tällöin sinun kannattaa keskustella tuntemiesi ihmisten kanssa, joiden ehkä tiedät toimivan kyseisissä töissä. Heidän kauttaan voit myös verkostoitua yhä uusien kyseisen alan ammattilaisten kanssa.

Voisit myös harkita hankkivasi itsellesi mentorin, joka toimii kyseisellä alalla. Häneltä saat varmasti arvokasta tietoa alan töistä – sellaistakin, mitä esimerkiksi nettiä selaamalla ei löydä.

Sparrailutuokio kannettavan tietokoneen ääressä

Mentoria ei välttämättä tarvitse tuntea lainkaan etukäteen; esimerkiksi LinkedIn on tehnyt yhteydenoton vieraisiinkin ihmisiin varsin matalaksi. Moni ammattilainen lähtee mentoriksi ilomielin, ja jos hän ei sattuisikaan itse pääsemään, hän todennäköisesti ehdottaa sinulle mielellään jotain toista henkilöä tehtävään.

Selvitä tarkkaan, millaista osaamista tarvitsisit uudella alallasi.

Jos päätät vaihtaa täysin erilaiseen alaan – kuten lakimiehestä floristiksi – on sinun suoritettava uusi tutkinto. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että aikaisempi tutkintosi tai työkokemuksesi jäisi turhaksi; lakitietämys ja neuvottelutaidot ovat suuri hyöty, jos päädyt perustamaan oman kukkakaupan.

Aina uuden tutkinnon suorittaminenkaan ei ole välttämätöntä. Toisinaan uudelle uralle hyppäämiseen saa vauhtia myös työharjoittelusta tai lisäopinnoista nykyisen tutkintosi täydennykseksi. Ota siis selvää, millaisia koulutusmahdollisuuksia omalta kotiseudultasi löytyy!

Myös oppisopimuskoulutus on työssäkäyvälle aikuiselle eräs reitti alanvaihtoon.

Oppisopimuskoulutus sopii kaiken ikäisille, ja sen kautta voit hankkia sekä lisäkoulutusta että opiskella kokonaan uuden ammatin. Tästä voit lukea tarkemmin esimerkiksi Työ- ja elinkeinotoimiston sivuilta.

Unelmatyö hukassa? Näin löydät sen!

Entäpä sitten, kun tiedät haluavasi uuden työn – mutta et tiedä, mikä se sinulle ala olisi? Silloin asiaa kannattaa lähteä tarkastelemaan juurta jaksain.

Unelmatyön löytäminen on vaikeaa, jos omat taitosi, arvosi ja vahvuutesi eivät ole sinulle selvillä. Lähde kartoittamaan niitä kirjaamalla ne ylös ja mieti sitten, miten saisit sovitettua ne työhösi!

Listaa ylös myös ne taitosi ja vahvuutesi, jotka tuntuvat itsellesi täysin itsestään selviltä. Sitä ne eivät nimittäin välttämättä ole kaikille muille, ja voisit hyvinkin auttaa niillä monia.

Oletko esimerkiksi hyvä keskustelemaan? Puhutko sujuvasti ruotsia? Nautitko asioiden selvittelystä ja selostamisesta toisille? Oletko erityisen kätevä käsistäsi ja pidät kaikenlaisesta näpertelystä?

Nuori nainen paperisydämet silmillä

Mieti myös näitä:

  • Mitä todella haluat työltäsi? Älä mieti tässä palkan suuruutta tai työsuhde-etuja; ne ovat täysin toissijaisia asioita. Unelmatyössäsi tunnet paloa työhön itseensä!
  • Kumpi olisit mieluummin: yrittäjä vai työntekijä? Mieti syitä valinnallesi.
  • Mitä sellaista osaat, mistä työnantaja tai asiakkaat voisivat olla valmiita maksamaan sinulle?
  • Mitä tietotaitoasi voisit hyödyntää työssäsi tai yrityksesi liiketoiminnassa?
  • Missä et ole erityisen hyvä ja millaisten asioiden et missään nimessä haluaisi sisältyvän työhösi?

Ammatinvalintatesti on sekin hyvä keino selvittää, mikä sinua kiinnostaa työelämässä ja millaiset ammatit voisivat sopia sinulle.

Testit voivat jopa esitellä sinulle ammatteja, joita et ole koskaan edes huomannut miettiä – tai joista et ehkä ole ikinä kuullutkaan. Vaikka testi ei suoraan esittelisikään sinulle unelma-ammattiasi, voi se kuitenkin antaa sinulle ideoita ja inspiraatiota.

Tässä osiossa käytimme lähteenä Satu Rämön ja Hanne Valtarin kirjaa Unelmahommissa (WSOY 2017). Suosittemme sinuakin tutustumaan siihen, jos kaipaat lisää vinkkejä omien taitojesi tunnistamisessa ja unelmatyösi metsästämisessä!

Testaa yrittäjyyttä tai uutta alaa kevytyrittäjänä

Eräs keino vaihtaa uraa on hankkia tietynlaisia työkeikkoja ja laskuttaa niistä laskutuspalvelun kautta – eli toisin sanoen toimia kevytyrittäjänä. Tämä on kätevää, jos sinulla on jokin tietty taito tai intohimo, jonka kautta haluaisit jatkossa työllistyä!

Jos olet esimerkiksi taitava valokuvaaja ja haluaisit tehdä siitä itsellesi työn, voit hankkia kuvauskeikkoja vaikkapa nykyisen työsi ohella. Kun sinusta tuntuu, että olet kerännyt itsellesi asiakaskuntaa tarpeeksi, voit ehkä muuttaa työn kokoaikaiseksi.

Myös moni yritys alihankkii mielellään kevytyrittäjiltä yksittäisiä projekteja, sillä se on heille melko helppoa ja riskitöntä. Tämänkin ansiosta kevytyrittäjyys on kätevä tapa kokeilla töitä uudella alalla!

Iloinen nuori valokuvaajamies

Toiminta kevytyrittäjänä on etu myös silloin, jos sittemmin innostut hakemaan työtä kyseiseltä alalta. Rekrytoijat todennäköisesti katsovat hyvällä, jos olet itse aktiivisesti kerännyt kokemusta vastaavista töistä.

Lisäksi yrittäjämäiselle työskentelylle ja yrittäjäkokemukselle on nykyisin tilausta työssä kuin työssä.

Entä kiinnostaako sinua toiminta yrittäjänä, mutta toiminimen perustaminen arveluttaa sinua? Kevytyrittäjänä toimit yrittäjämäisesti niin, että sinulla ei ole lainkaan varsinaista yritystä.

Paperityöstä tai byrokratiasta sinun ei tarvitse huolehtia; ne hoitaa puolestasi käyttämäsi laskutuspalvelu, jollainen myös UKKO.fi on. Itse voit kevytyrittäjänä keskittyä töiden hankkimiseen ja suorittamiseen sekä asiakaskunnan keräämiseen!

Jos toiminta lähtee rullaamaan hyvin, voit siirtyä yrityksen perustamishommiin milloin vain halutessasi. Kevytyrittäjyydestä voit lukea lisää täällä.

Inspiroidu lisää lukaisemalla nämä alanvaihdosta ja kevytyrittäjyydestä kertovat artikkelimme!

Jonna jätti asiantuntijatyön toimistossa ja nauttii nyt ulkoilmasta luksustelttailua tarjoavana yrittäjänä

Floristi Marika teki intohimostaan sivutyön: “Ilo ja mielenkiinto pysyvät näin yllä!”

Insinööri Risto hyppäsi pyörän selkään ja kohti kokonaan uutta uraa

Vieraskynä: 5 vinkkiä uramuutokseen

Kokeile kevytyrittäjyyttä jo tänään!

Kevytyrittäjyys on helpoin tapa aloittaa oma yrittäjämäinen toiminta. Voit myydä omaa työtäsi jo tänään, Y-tunnuksella tai ilman. Rekisteröityminen 0 €, ei kuukausimaksuja.
Lue lisää kevytyrittäjyydestäAskarruttaako jokin? Jätä meille yhteydenottopyyntö
Milla-Maria Karvinen

Milla on teräväkynäinen sisällöntekijä, joka innostuu uuden ideoinnista, vanhan kehittämisestä ja vaikuttavasta viestinnästä. Vapaa-ajalla hän rentoutuu lenkkeilemällä lähimetsässä hyvä podcast tai musiikki kuulokkeissa.

Muita artikkeleita aiheesta Työelämä:

  • Työelämä Millaista on sujuva työ?

    Kun työ sujuu, tulee yleensä kokonaisvaltaisen hyvä fiilis ja toisin päin: kun töissä on hyvä olla, työ myös yleensä sujuu. Tämä ei toki ole kiveen hakattu fakta. Työ voi sujua hyvin, vaikka se ei toisikaan sen suurempaa iloa arkipäiviin. Työ kuitenkin on usein edes jokseenkin mielekästä, kun sen saa sujumaan hyvin ja mutkattomasti. Mielekkyys omaa työtä kohtaan luo erityisen hyvän…

    Lue lisää
  • Työelämä Vanhempainvapaalla työskentely

    Haluaisitko hyödyntää osaamistasi vanhempainvapaalla? Ala kevytyrittäjäksi! Tiesitkö, että vanhempainvapaalla työskentely sunnuntaina tai arkipyhinä ei vaikuta vanhempainrahaan? Näin on! Kevytyrittäjyys mahdollistaa helpon tavan laskuttaa satunnaiset keikkatyöt ilman omaa yritystä – myös vanhempainvapaalla. UKKO.fi hoitaa laskutuksen, eikä sinun tarvitse murehtia kirjanpidosta tai muista yrittäjän paperitöistä. Päätä itse milloin, kenelle ja mihin hintaan työsi teet. Et tarvitse omaa y-tunnusta, etkä ole kirjanpitovelvollinen Hoidamme paperityöt…

    Lue lisää
  • Työelämä Mistä kesätyö? Vielä ehdit työllistää itsesi kesäksi!

    Kesätyö – kaikki siitä puhuu, jokainen sen haluaa, mutta harva sen saa. Suuri osa yrityksistä on valmiita palkkaamaan työntekijöitä kesäksi, sesonkiavuksi tai projekteihin, vaikka yrityksellä ei olisikaan julkisesti avoimia työpaikkoja. Tässä artikkelissa kerromme parhaat vinkit kesätyöpaikkojen etsimiseen ja oman kesäduunin löytämiseen. Kerromme, mistä kesätöitä vielä saa ja miten niihin tulee hakea. Lue kirjoituksemme nyt ja löydä unelmiesi kesätyöpaikka! Kesätyöpaikkojen sesonki…

    Lue lisää