Yrittäjyyskoulu

Aina kannattaa yrittää

Uusimmat kirjoitukset

  • Yrittäjyys Yritystoiminnan lopettaminen

    Yritystoiminnan päättymiseen voi olla useitakin syitä, mutta silti se vaatii aina tiettyjä toimenpiteitä, joista tulee huolehtia. Kannattaa pitää mielessä myös, että nämä samaiset toimenpiteet koskevat myös keskeytynyttä yritystoimintaa, vaikka yritys ei varsinaisesti olisikaan lopettanut toimintaansa. Yritysmuodon vaikutus toiminnan lopettamiseen Toiminimen lopettaminen tapahtuu tekemällä maksutun lopettamisilmoitus YTJ:n palvelussa. Osakeyhtiön lopettaminen ei ole yhtä helppoa, sillä osakeyhtiön voi purkaa ainoastaan selvitys- tai…

    Lue lisää
  • Työelämä Työttömyyskorvaus

    Työttömyys on kurja tilanne, joka voi kohdata ketä tahansa. Myös yrittäjä voi jäädä työttömäksi, kun yrityksen toiminta hiljenee vaikkapa vaikean globaalin taloustilanteen vuoksi. Palkansaajat korjaavat taloudellista tilannettaan työttömyyskorvauksilla, joiden piiriin yrittäjäkin voi tietyin ehdoin päästä. Työttömälle maksettavat tuet Työtön voi saada työttömyyspäivärahaa ja työmarkkinatukea. Työttömyyspäivärahaa maksetaan joko ansiosidonnaisena tai peruspäivärahana sen mukaan, kuinka pitkään työsuhde ennen työttömyyttä ehti jatkua. Ansiopäivärahan…

    Lue lisää
  • Kirjanpito Mietityttävätkö lomakorvaukset – Täällä tietopaketti!

    Työntekijän vuosiloma on palkallista aikaa, joten työntekijöitä palkkaavan yrityksen on valmistauduttava myös siihen, että loma-ajaltakin palkkaa on maksettava. Niin kutsuttua lomakorvausta maksetaan siis vuosiloman ajalta, ja se perustuu vuosilomalakiin. Lomakorvauksen määrä Työntekijän oikeuksiin kuuluu saada lomansa ajalta vähintään säännönmukainen tai keskimääräinen palkkansa, joka hänellä työssä ollessaankin on. Oikeus on myös lomaan, joten lomakorvauksia ei työntekijöitä palkkaava yritys pääse kiertämään. Lomakorvauksen…

    Lue lisää
  • Laskutus Maksumuistutus ja perintä

    Maksumuistutus ja perintä ovat asioita, jotka liittyvät tilanteeseen, jossa lasku tai laina on jäänyt maksamatta. Ne koskevat niin yrityksiä kuin yksityisiä henkilöitäkin. Mitä teen, jos saan maksumuistutuksen? Jos posti tuo mukanaan maksumuistutuksen, on aika toimia. Maksumuistutus nimittäin on tilanne, joka ei vielä johda mihinkään oikeudellisiin toimenpiteisiin, kunhan lasku tai erääntynyt laina maksetaan välittömästi. Ennen laskun maksamista kannattaa kuitenkin tarkistaa omista…

    Lue lisää
  • Työeläkemaksu

    Työeläke on jotain, mikä kertyy työssäolovuosien aikana. Kunkin palkanmaksun yhteydessä tietyn suuruinen summa kartuttaa omaa myöhempää työeläkettä. Käytännössä kaikki sellainen työ, josta työeläkemaksu vähennetään, kartuttaa myös eläkettä. Tulot ja työeläkemaksu Työeläkemaksua maksetaan kaikesta ansiotulosta. Myös lomakorvaukset, ylityökorvaukset ja luontoisedut otetaan tässä huomioon. Vuonna 2012 työeläkemaksua peritään alle 53 -vuotiailta 5,15 % ja yli 53 -vuotiailta 6,50 %. Yrittäjä ja työeläkemaksu…

    Lue lisää
  • Ammatit Kampaaja – myy työtäsi itsenäisesti!

    Kampaaja on Suomessa usein yrittäjä, jolla on oma liike tai sopimusyrittäjä eli niin sanotulla vuokratuolipaikalla kampaamossa. UKKO.fi mahdollistaa yrittäjämäisen työnteon ilman, että kampaajan täytyy heti perustaa omaa yritystä Myös keikkamainen työ onnistuu, eikä tutulekkaan tehtävää työtä kannata jättää laskuttamatta. Ammattimainen lopputulos ansaitsee myös korvauksen! Laskutuspalvelu on oiva väline yrittäjämäiseen toimimiseen; yritystä ei tarvitse yksittäisten keikkojen takia perustaa, vaan omaa osaamista…

    Lue lisää
  • Kirjanpito Kirjanpitäjän valitseminen – Löydä itsellesi paras talousapu!

    Kun uusi yritys on aloittanut toimintansa, on aika lailla ensimmäisiä asioita valita yritykselle kirjanpitäjä. Kaikki yritykset kun ovat kirjanpitovelvollisia, on tämä velvollisuus jotenkin hoidettava. Vaikka pienten yritysten olisikin mahdollista tehdä itse oma kirjanpitonsa, ei monenkaan yrittäjän taidot tähän kuitenkaan riitä, ja sen ulkoistaminen tulee ajankohtaiseksi. Tässä artikkelissa käydään läpi hyvän kirjanpitäjän löytämistä.  UKKO.fi on kevytyrittäjän laskutuspalvelu, joka hoitaa kirjanpidon ja palkanmaksun…

    Lue lisää
  • Yrittäjyys Yrittäjä ja etuuksien menettäminen

    Tietyissä tapauksissa yrittäjä voi myös menettää hänelle myönnettyjä etuuksia. Tämä koskee varsinkin työttömyysturvaa. UKKO.fi on yksityishenkilöille suunnattu laskutuspalvelu. Se tarjoaa mahdollisuuden laskuttaa ilman omaa yritystä. Tutustu UKKO.fi-palveluun ilmaiseksi jo tänään! Liian pitkä työttömyys Kun työttömyys venyy syystä tai toisesta liian pitkäksi, ei työttömyysturvaa voida yrittäjälle enää myöntää. Ansiosidonnaista päivärahaa SYT -kassasta voi saada enintään 500 päivän ajan. Tämän ajanjakson jälkeen…

    Lue lisää
1 24 25 26