Arvioitu lukuaika: 2 minuuttia

Unelmat vievät yritystä eteenpäin – uskalla tavoitella haaveitasi

lapsi-kevytyrittäjä-haaveilee

Kevytyrittäjä, kuten yksinyrittäjäkin, on itse vastuussa oman palvelunsa myynnistä ja markkinoinnista. Tämän lisäksi hän vastaa myös liiketoimintansa visiosta ja sen kehittämisestä. Jotta kevytyrittäjän liiketoiminta voisi siis kehittyä, tarvitsee hänellä olla unelmia, haaveita, tavoitteita ja suunnitelmia tulevaisuuden varalle.

Millaisista asioista yrittäjän sitten kannattaa unelmoida? Ja onko pelkästä unelmoinnista mitään hyötyä?

Yrittäjän unelmien tiellä on usein hän itse

Oletko tyytyväinen yrityksesi tai liiketoimintasi tilaan ja suuntaan? Hienoa! Pysähdy silti silloin tällöin miettimään, minne haluaisit yrityksesi menevän ja mitä haluat vielä saavuttaa.

Onko unelmat sellaisia, joita voit tavoitella jo tänä vuonna vai ovatko ne enemmän sellaisia, joihin voit kurkottaa viiden vuoden päästä? Miksi näin on? Mikä estää suunnan muuttamisen tänään? On aivan ok unelmoida myös pienistä asioista – unelman ei tarvitse olla suunnitelma loppuelämäksi, se voi olla pieni arkea helpottava rutiini, muutos tai apuväline.

Miten tavoitteisiin päästään ja miten unelmat sitten tehdään todeksi?

Monesti unelmien tiellä on ainoastaan yrittäjä itse. Voi olla hankala uskoa, että oma unelma voi muuttua todelliseksi ja, että omat kyvyt riittävät haaveen toteuttamiseen. Unelmat saattavatkin olla vain utuisia ajatuksia uudesta, vailla konkretiaa tai realismia. Mutta kun unelmasta tarttuu kiinni ja purkaa sen paloihin, on mahdollista nähdä sen mahdollisuudet ja löytää ne askeleet, jotka pitää toteuttaa tehdäkseen unelmasta totta.

Aloita visualisoimalla unelmiasi mielessäsi mahdollisimman konkreettiseksi. Mieti, miltä tuntuu, kun unelmasi on pitkän työrupeaman jälkeen käynyt toteen. Miltä liiketoimintasi näyttää, miltä itsestäsi tuntuu, oletko kasvanut prosessin aikana?

Miten unelmat tehdään todeksi?

Tällainen fiilistely voi tuntua hölmöltä ja vaikealtakin, mutta mitä konkreettisemmaksi saat jäsenneltyä unelmasi, sitä helpompi sinun on huomata sen mahdollisuudet.

Vaikka monesti esimerkiksi vuosikatsausten, tilinpäätösten ja strategiapalavereiden aikaan pohditaan yrityksen tulevaisuutta, tehdään se silloin numeroiden ja tulosten pohjalta. Tämä on toki sama asia, mutta sen täysin eri puoli. Yksinyrittäjää harvoin motivoi kylmät numerot, vaan kyllä se usein on se fiilis ja tunne, joka unelman toteuttamisesta uskotaan tulevan.

Mikä on sinun unelmasi?

Kun yrittäjältä kysytään, mikä yrittäjyydessä on hänen mielestään parasta, on vastaus erittäin usein vapaus. Yrittäjällä on vapaus ja valta päättää, mihin suuntaan hän vie liiketoimintaansa, milloin hän tekee töitä ja kenen kanssa. Myös kevytyrittäjä voi vapaasti päättää omasta toiminnastaan laskutuspalvelun huolehtiessa laskutuksesta ja palkanmaksusta.

Yrittäjyys on monelle pienyrittäjälle ja kevytyrittäjälle oman itsen ja omien intohimojen toteuttamista.

Mikä on sinun unelmasi?

On keskimäärin mukavampi tehdä työkseen sellaista, mistä nauttii, kun sellaista, mikä on vastenmielistä. Unelmat liittyvätkin yksinyrittäjillä usein nimenomaan siihen, että saa elannokseen toteuttaa itseään. Mikä olisi sinun unelmasi, jos poistat mielestäsi kaikki epäilykset ja huolet? Uskalla unelmoida myös hölmösti, sillä parhaassa tapauksessa juuri ne ovat avain yrityksesi kehittymiselle.

Millaisista asioista sinä unelmoit työelämän, työuran tai yrittäjyyden suhteen? Mieti, voisiko toiminimi- tai kevytyrittäjyys olla mieluisa vaihtoehto sinulle!

Lue myös

Kevytyrittäjän ja toiminimiyrittäjän velvollisuudet ja vastuut – mitä niihin kuuluu?

Liiketoimintasuunnitelma pohjana toiminnan aloittamiselle – Mieti nämä kuntoon ensin!

Aloittavan yrityksen markkinointi – Mistä uuden yrityksen markkinointi kannattaa aloittaa?

Kirjoittaja: Piia Peiponen

Piia on viestinnästä innostuva somenautiskelija ja lempeä kieliniuho, jota kiinnostavat muuttuva työ ja työelämä. Inspiraation lähteinä kirjoituksiin ja elämään toimivat ilmiöt ja ihmiset.

Muita artikkeleita aiheesta Inspiraatio:

  • Inspiraatio Sata yrittäjää ei voi olla väärässä: Parasta yrittäjyydessä on vapaus, parempi motivaatio ja rakkaus omaan työhön

    Yrittäjyyskoulu on vuosien varrella kysynyt lähes 200 yrittäjältä, millainen palo ja into on saanut heidät yrittämään. Kävimme tarinoista läpi sata ja poimimme yleisimmät vastaukset. Kolme teemaa nousi selkeästi ylitse muiden. Yrittäjien vastauksista kävi ilmi, että kun kellokortista kerran pääsee eroon, paluuta harvemmin enää on. Toisaalta monet kevytyrittäjät haluavat kokeilla luovempaa puoltaan palkkatöiden ohessa ja samalla opetella yrittäjyyttä pienin askelin. Oli…

    Lue lisää
  • Inspiraatio Kaipaatko lisätuloja? Katso 30 konkreettista vinkkiä!

    Tarvitsetko lisätuloja yllättäviä kuluja tai ylimääräisiä menoja varten? Kokosimme listan kätevistä vinkeistä, joilla voit kattaa kulut – ja vielä lihottaa säästöpossuasikin. Useille ylimääräisten kulujen maksaminen omista kuukausituloista voi olla haasteellista. Jotkut tarvitsevatkin lisätuloja esimerkiksi yllättäviä menoja varten tai harrastuksista ja lomamatkoista aiheutuvien lisäkustannusten kattamiseen. Tällöin kannattaa miettiä, olisiko mahdollista hankkia lisätuloja, joiden avulla voi nauttia hieman luksuksesta tai säästää rahaa…

    Lue lisää
  • Inspiraatio 24 erikoista tapaa tienata UKKO.fi:n kevytyrittäjänä – Some luo uusia mahdollisuuksia tienaamiseen

    Missasitko tämän vuoden joulukalenterimme? Ei hätää! Nyt saat kaikki luukut eteesi avattuina samalla kertaa ja tutustut samalla mitä jännittävimpiin tapoihin tienata kevytyrittäjänä! Kevytyrittäjät ovat omaa osaamistaan myyviä henkilöitä, jotka lähettävät laskun tekemästään työstä ilman, että perustavat omaa yritystä. Laskutuspalvelumme mahdollistaa tällaisen yrittäjämäisen toiminnan ja kannustaa, tukee ja neuvoo kevytyrittäjiä kohti omia yritteliäitä unelmiaan. Perinteiset ammatit ovat yhä suosittuja kevytyrittämisen tapoja,…

    Lue lisää