Blogi

18.10.2018

Yrittäjyyteen kasvetaan tekemisen kautta

pikkuyrittäjät

Pikkuyrittäjät kirjoittaa UKKO.fi:n blogiin kolmiosaisen blogisarjan Yhdysvaltojen palkintomatkastaan!

Lähes jokainen meistä on leikkinyt lapsena kauppaleikkejä. Joku keräsi pihalta käpyjä ja myi niitä leikkien vilinässä vanhemmilleen, kun toinen taas jo hieman varttuneempi on saanut idean myydä mehua kesähelteillä pihapiirin asukkaille.

Nämä leikit ovat pyörineet jo vuosikymmenten ajan lasten suosikkeina, mutta kuinka moni onkaan vanhempana miettinyt, mitä lapset oppivat niiden kautta tulevaa työelämää ja yrittäjyyttä varten?

Pikkuyrittäjät tuo kauppaleikit alakoululaisten koulupäiviin

Kun lapset leikkivät, heidän ideansa lentävät ja innostuksen myötä he uppoutuvat tekemiseensä. Kun he käynnistävät kauppaleikin, heillä on jokin kiinnostava idea, mahdollinen tiimi pihapiirin muista lapsista ja varsinkin innostus lähteä toteuttamaan sitä. Yksi visuaalisena koristelee piha-aidan myyntipisteeksi, toinen vuorovaikutustaitoisena käy huutamassa pihassa naapureille myyjäisistä ja kolmas käsistään kätevä valmistaa tuotteet. Lopulta kauppaleikkien myötä naapuruston aikuiset mahdollisesti palkitsevat tehdyn työn ostamalla lasten kauppaleikin tuotteita muutamalla kolikolla.

Tästä samanlaisesta toimintamallista on kyse myös Pikkuyrittäjissä. Tuomme kauppaleikit osaksi nykyajan koulupäivää.

Pikkuyrittäjät on alakoulujen 4.-6. luokkalaisille suunnattu opettajien vetämä yrittäjyyskasvatuksen ohjelma, jossa lapset perustavat tiimeissä omat pikkuyrityksensä, ideoivat tuotteita ja palveluita sekä myyvät niitä oikeille asiakkaille esimerkiksi koulun myyjäisissä.

Nykypäivän alakoululaiset siirtyvät työelämään 2030-luvulla, joten on tärkeää tarjota heille mahdollisimman aikaisin mahdollisuuksia kehittää niitä taitoja, joita muuttuva työelämä edellyttää tulevaisuudessa. Samalla tavalla kuin lapsuuden kauppaleikeissä, on tärkeää antaa lasten ideoille siivet, jotta he uskaltavat unelmoida ja olla aktiivisia kokeilijoita. Samaan aikaan lapset saavat harjoitella vastuunottoa ja vuorovaikutusta muiden kanssa omassa pikkuyrityksessään. Kun lapset valmistavat ja myyvät itse ideoimiaan tuotteita tai palveluita oikeille asiakkaille oikealla rahalla, konkretisoituvat monet talousasiat ja työelämäkokemukset tekemisen kautta.

Pikkuyrittäjien palkintojen jakomatkaa voi seurata myös UKKO.fi:n kanavissa

Pikkuyrittäjät-ohjelmatiimi on lähtenyt tällä viikolla 16. lokakuuta viikoksi matkalle kohti Yhdysvaltojen Texasia, jossa järjestetään Global Best Awards -tapahtuma. Ohjelma palkitaan tapahtumassa Euroopan parhaana yrittäjyyskasvatuksen ohjelmana ja on samalla ehdolla maailman parhaaksi samassa kategoriassa. UKKO.fi:n blogissa ja Instagramissa pääset seuraamaan Pikkuyrittäjien matkaa Texasissa viikon aikana.

Texas ja Yhdysvallat ensifiiliksiltään tarjoavat Pikkuyrittäjille hyvän paikan tuoda esille suomalaista yrittäjyysasennetta. Suomenlipun sinisen värisissä Pikkuyrittäjät-huppareissa ja huomiota herättävän pinkeissä UKKO.fi-lippiksissä Pikkuyrittäjien tiimi laskeutuu pian tämän tekstin kirjoittamisen jälkeen Houstoniin. Asenne onkin juuri se, jota viemme Suomesta mukanamme valtavaan USA:han.

Pikkuyrittäjät kasvattaa lapsista tulevaisuuden yrittäjiä ja yrittäjämäisiä työntekijöitä. Tämän vuoksi on tärkeää panostaa siihen, millä tavalla lapset ja nuoret pääsevät kokeilemaan ja tekemään jo kouluaikanaan, saaden sen myötä aitoja työelämäkokemuksia ja oppeja.

Joten seuraavan kerran kun näet lasten leikkivän kauppaleikkejä, mieti sitä, että tulevaisuuden menestyvät kevytyrittäjät, sarjayrittäjät ja rautaiset tekijät saatetaan luoda juuri sinun pihapiirisi hiekkalaatikolla – tekemisen kautta.

Tomi Rytkönen
Kirjoittaja

Tomi Rytkönen

Tomi Rytkönen työskentelee yrittäjyyskasvatuksen parissa Nuori Yrittäjyys ry:llä, joka toimii yrittäjyyden kasvattiseurana luoden työelämä-, talous- ja yrittäjyystaitoisempia nuoria Suomeen.

Kerro mielipiteesi

Kerro mitä ajattelet!

Tilaa blogikirjoitukset sähköpostiisi!

Syötä sähköpostiosoitteesi alla olevaan kenttään ja saat tuoreimmat blogikirjoituksemme suoraan sähköpostiisi kerran viikossa.
Lähetämme uusimmat kirjoitukset joka keskiviikko. Voit lopettaa tilauksen milloin tahansa.

Lisää aiheesta

Kevytyrittäjyyskiertueen tarinalle jatkoa

Ihmisen elämä koostuu tapahtumista. Suunnitelluista, suunnittelemattomista. Osa tapahtuu ainoastaan yhdelle ihmiselle, mutta usein niihin liittyy muitakin. Ajan myötä tapahtumat muuttuvat muistoiksi, ja muistot kehittyvät...
3.4.2019 Lue lisää »