Arvioitu lukuaika: 3 minuuttia

Kevytyrittäjät tyytyväisiä taloustilanteesta huolimatta – vain 14,4 % nosti hintojaan vuonna 2022

kevytyrittajyyskysely2022

Inflaatio ja talouden varjoisat näkymät vaikuttavat arkeemme paitsi kauppaostoksilla, myös työelämässä. Vaikutuksilta ei säästytä toki yritysmaailmassakaan, mitä tukee uunituore selvityksemme kevytyrittäjyydestä vuonna 2022. Tällä kertaa painotimme vuotuisessa kyselyssämme etenkin talouteen liittyviä teemoja, kuten hinnoittelua.

Vuodenvaihteessa järjestetty kevytyrittäjyyskysely pureutui erityisesti siihen, millaista kevytyrittäjyys oli vuonna 2022. Alan suurimpana toimijana meille on tärkeää ymmärtää, millaisia onnistumisia ja haasteita kevytyrittäjät kokevat arjessaan. Tälläkin kertaa käyttäjämme vastasivat kyselyyn innokkaasti ja joulu-tammikuun taitteessa teetetty kysely keräsi yhteensä 1951 vastaajaa. Kiitos jokaiselle vastauksensa jättäneelle!

Kevytyrittäjyyskyselymme järjestetään vuosittain samalla rungolla, mutta tänä vuonna lisäsimme mukaan erityisesti taloustilannetta koskevia kysymyksiä. Näin saimme selville esimerkiksi sen, ettei taloustilanteella ollut suoraa vaikutusta 57,3 % kevytyrittäjien liiketoimintaan tai toimeksiantojen määrään. Vastaajilla olikin hyvin positiiviset tulevaisuuden näkymät, vaikka taloustilanne vaikuttaa epävarmalta.

Joka viides kevytyrittäjä tarkisti hintojaan

Toisin kuin saattaisi odottaa, epävarma talous ei vielä näkynyt kevytyrittäjien hinnoittelussa: valtaosa vastaajista nimittäin ilmoitti, etteivät he ole tehneet muutoksia hintoihinsa yleisen taloustilanteen vuoksi. Vain vajaa viidennes oli tarkistanut hintojaan suuntaan tai toiseen.

Hinnoitteluun suhtauduttiin maltillisesti:

  • 14,4 % vastaajista on nostanut hintojaan.
  • 18,2 % suunnittelee nostavansa hintojaan.
  • 66,6 % vastaajista ei ole tarkistanut hintojaan.

Koska inflaatio aiheuttaa luonnolliset paineet hintojen korotukselle, halusimme esittää myös jatkokysymyksen siitä, miten kevytyrittäjien asiakkaat suhtautuvat mahdollisiin hinnanmuutoksiin. Vastaukset olivatkin yllättävän piristäviä: suurin osa asiakkaista (79,5 %) ei ollut edes huomannut hintojen nousua. Tämä on hyvä muistutus omaa hinnoitteluaan punnitseville: maltilliset korotukset harvoin karkottavat asiakkaita, etenkin inflaation aikana ne ikään kuin kuuluvat asiaan.

– Kustannustaso on noussut merkittävästi vuoden aikana ja kannustamme yrittäjiä pyytämään osaamisestaan riittävän palkkion ja tunnistamaan oman työnsä arvon, kommentoi Ukko-konsernin toimitusjohtaja Lauri Timgren.

Lue myös: Itsenäisen yrittäjän hinnoitteluopas

Kevytyrittäjyys madaltaa kynnystä oman yrityksen perustamiseen

Kyselyn mukaan epävarmuus ja yleinen taloustilanne heikentävät kevytyrittäjien toimeksiantojen ennakoitavuutta ja 49,1 % kertoi, ettei heillä ole sovittuna lainkaan toimeksiantoja. 18,5 % vastasi, että heillä on jatkuvia toimeksiantoja ja 23,3 % vastasi, että heillä on sovittuja toimeksiantoja seuraavalle puolelle vuodelle.

Itsenäinen yrittäjyys on ollut viime vuosien merkittävin trendi työelämässä, eikä suosiolle näy loppua. Jo nyt Suomen yrittäjistä noin kaksi kolmasosaa on yksinyrittäjiä ja UKKO.fi:llä toimii yli 140 000 kevytyrittäjää. Kyselyn mukaan kevytyrittäjien suosituimpia toimialoja ovat rakentaminen ja remontointi, kulttuurialat sekä viestintä ja markkinointi. Kevytyrittäjyydessä kiinnostaa etenkin mahdollisuus ansaita lisäansioita päivätyön tai opintojen rinnalla, itsensä työllistäminen sekä helppous ja vapaus byrokratiasta.

Kokeile kevytyrittäjyyttä jo tänään!

Kevytyrittäjyys on helpoin tapa aloittaa oma yrittäjämäinen toiminta. Voit myydä omaa työtäsi jo tänään. Ei sitoutumista, ei kuukausimaksuja.
Lue lisää kevytyrittäjyydestäAskarruttaako jokin? Jätä meille yhteydenottopyyntö

Kevytyrittäjyys sopii monenlaiseen elämäntilanteeseen ja varianssi näkyi myös kyselymme vastauksissa: 52,6 % kertoi toimivansa kevytyrittäjänä palkkatyön ohessa, mutta mukana oli myös runsaasti opiskelijoita, eläkeläisiä ja vanhempainvapaataan viettäviä. 8,2 % vastaajista ilmoitti olevansa päätoimisia kevytyrittäjiä, mikä viestii itsensä työllistämisen kasvaneesta suosiosta. Kevytyrittäjyys tuntuukin monelle siltä omalta jutulta, josta ei haluaisi luopua: reilu puolet vastaajista nimittäin ilmoitti, että kevytyrittäjyys on jatkossakin heille sopivin tapa yrittää.

Toisaalta myös Y-tunnuksellinen yrittäjyys kiinnostaa monia. 53,6 % kyselyyn vastanneista haaveilee oman yrityksen perustamisesta ja 81 % on sitä mieltä, että kokemus kevytyrittäjyydestä madaltaa kynnystä oman yrityksen perustamiseen. Yritysmuodoista toiminimi koettiin kaikkein kiinnostavimmaksi ja sen houkuttelevuus korostui etenkin 21–30-vuotiaiden joukossa. Toiminimi eli yksityinen elinkeinonharjoittaja on suomen toiseksi yleisin yritysmuoto, jonka etuja kevytyrittäjyyteen verrattaessa ovat esimerkiksi Y-tunnuksen tuomat verotukselliset hyödyt ja mahdollisuus starttirahan hakemiseen.

Kuinka moni kevytyrittäjä haluaa perustaa yrityksen

Lue myös: Toiminimi vai kevytyrittäjyys – Kumpi valita?

Usein yrittäjyyttä kuvataan joko hohdokkaaksi tieksi vapauteen tai armottomaksi raatamiseksi kohti väistämätöntä loppuun palamista. Ääripäät ovat mehukkaita jutunjuuria, mutta totuus piilee jossain näiden välillä. Valtaosa itsenäisistä yrittäjistä elää täysin tavallista arkea ja kokee olevansa melko tyytyväisiä työhönsä. Tyytyväisimpiä ovat kyselyn nuorimmat, 18–20-vuotiaat, ja vanhimmat, yli 65-vuotiaat, vastaajat.  Näissä ryhmissä tyytyväisyyttä lisää todennäköisesti yrittäjyyden vapaus ja joustavuus.

Kyselyn tulokset alleviivaavat, että itsenäiset yrittäjät arvostavat työn ohella myös omaa hyvinvointiaan ja jaksamistaan. Ympäripyöreiden päivien sijaan ideaali työviikon pituus olisi useammalla 4 päivää ja 5–7 tuntia päivässä.

Mikä Y-tunnuksellisessa yrittäjyydessä sitten mietityttää tai miten paljon kevytyrittäjät laskuttavat kuukaudessa? Tarkemmin kevytyrittäjyys avautuu tutustumalla Suuri kevytyrittäjyyskysely 2022 -raporttiin.

Lue lisää:

Yrittäjyys työelämän trendinä vuonna 2021 – Itsenäisten yrittäjien joukko kasvaa, samoin heille suunnatut palvelut

Kolumni: Itsenäinen yrittäjä ei vuonna 2022 jätä lomiaan pitämättä tai aja itseään piippuun

Tilaa Yrittäjyyskoulun suosituimmat artikkelit suoraan sähköpostiisi

    Muita artikkeleita aiheesta Ajankohtaista:

    • Ajankohtaista Mitä kaikkea tapahtui vuonna 2014?

      Kaunis valkoinen joulu on takanapäin ja jouluruokia on vedetty enemmän kuin laki sallii. Uuden vuoden kunniaksi istahdimme vielä hetkeksi alas ja kävimme läpi mitä kaikkea ehtikään viime vuoden aikana tapahtua.   Alkuvuosi messujen ja rekrytoinnin merkeissä Alkuvuonna olimme mukana monessa tapahtumassa ja näistä suurimmat olivat Lahden Duuniexpo ja Oma Yritys 14-tapahtuma. Meille on tärkeätä osallistua eri puolella Suomea järjestettäviin messuihin ja tapahtumiin, koska…

      Lue lisää
    • Ajankohtaista UKKO.fi avaa oman asiakaspalvelunsa koirille – ”lemmikeissä on suuri yrittäjäpotentiaali”

      UKKO.fi:n Yrittäjyyskoulu kertoi 19. maaliskuuta havannankoira Vilin tarinan. Vili on paitsi somevaikuttaja, myös toiminimiyrittäjä. Vilin yrittäjätarinan esittelyn jälkeen asiakaspalvelun puhelin on soinut kuumana ja nyt UKKO.fi on päättänyt reagoida asiaan. ”Olemme olleet hyvin hämmästyneitä kyselyiden määrästä, mutta toisaalta sosiaalisen median aikana on hyvinkin ymmärrettävää ja luontevaa, että koiratkin tekevät tiliä. Olemme nyt ymmärtäneet, että lemmikeissä on suuri yrittäjäpotentiaali”, kommentoi viestintäpäällikkö…

      Lue lisää
    • Ajankohtaista Ei enää verokortteja — UKKO.fi on verottajan rajapinnan suurin yrityskäyttäjä 

      Yli 100 000 kevytyrittäjän arkea helpotettiin entisestään alkuvuodesta, kun UKKO.fi-palvelussa luovuttiin verokorttien lähettämisestä. Tammikuussa tehty muutos tarkoittaa sitä, että UKKO.fi-käyttäjien ei tarvitse enää toimittaa verokorttia erikseen. UKKO.fi on verottajan rajapinnan suurin yrityskäyttäjä. – Tammikuusta alkaen olemme saaneet käyttäjiemme ennakonpidätystiedot suoraan Verohallinnolta automaattisesti. Tämä tarkoittaa, että meille ei tarvitse enää lähettää verokorttia erikseen. Saamme kaikki ajantasaiset tiedot suoraan Verohallinnolta ja itsenäinen…

      Lue lisää