Uuden yrittäjän etu: UKKO Yrittäjä -palvelu koko kevään 0 €!
Arvioitu lukuaika: 2 minuuttia

Virve Riissanen pyörittää lemmikkitarvikkeiden verkkokauppaa

Virve-Riissanen-kuukauden-yrittaja-1360x500

Kuka olet ja mitä teet työksesi?

Olen Virve Riissanen, 23-vuotias opiskelija, työntekijä, sekä nyt myös yrittäjä Järvenpäästä. Keväällä perustetun toiminimen lisäksi opiskelen ammattikorkeakoulussa liiketaloutta, sekä työskentelen päivät isäni yrityksessä. Vapaa-aikaani kulutan kahden koirani kanssa, sekä hevostallilla, joten touhuttavaa todellakin riittää.

Miten päädyit yrittäjäksi?

Yrittäjyys on ollut itselleni jonkinlainen tavoite niin pitkään kuin muistan. Oikean idean kehittyminen kuitenkin vei aikaa. Toiveeni on aina ollut löytää sellainen aidosti kiinnostava juttu, johon voisi suhtautua intohimolla. Muutaman kuukauden toiminut toiminimeni on juuri sellainen. Myyn ruokia ja tarvikkeita lemmikeille ja kuljetan tuotteet itse suoraan asiakkaan luo. Asiakas välttyy painavien kissanhiekka tai koiranruokasäkkien kantamiselta, sekä saa henkilökohtaista palvelua lemmikkinsä asioissa. Olenkin saanut asiakkailta paljon kiitosta juuri siitä, että palvelunlaatu on erityisen hyvää, kun kaikki asiakkaat palvellaan yksilöllisesti. Eläinaihekin on itselleni tuttu, mutta paljon uuttakin joutuu opiskelemaan. Mukavat asiakkaat ja aito kiinnostus palvelua kohtaan pitää kuitenkin itselläkin motivaation korkealla.

Millainen on tavallinen työpäiväsi?

Vaikka yritystoiminta on vielä sivutoimista päätyön, sekä opintojen ohella, tulee päivittäin vastailtua asiakkaiden viesteihin, hoidettua tukkutilauksia ja niiden noutoja ja pakkaamista, sekä suunniteltua somesisältöjä. En pidä itselläni suurta varastoa, vaan tilaan tuotteet asiakkaiden tarpeiden mukaan ja toimitan ne asiakkaille heti, kun ne saapuvat. Työhön kuuluu siis paljon tietokoneen ääressä touhuamista, sekä autossa istumista.

Miten UKKO Pro on auttanut sinua?

Olen koulutukseltani kirjanpitäjä, mutta valitsin UKKO Pron käyttööni sen selkeän hinnoittelun, sekä kattavan sisällön takia. Uudella yrittäjällä on mielessään sata hoidettavaa asiaa, sekä paljon uusia juttuja, joten tällainen helppo palvelu mahdollistaa sen, että on yksi huoli vähemmän ja voi keskittyä yrityksen ydintoimintaan ja markkinointiin.

Mikä on hienointa omassa työssäsi?

Hienoin asia työssäni on se, että olen ihan oikeasti ollut apuna edistämässä eläinten hyvinvointia, kun olen onnistunut auttamaan asiakkaita löytämään heidän lemmikeilleen sopivia tuotteita. Lisäksi olen onnistunut viemään eläintarvikeliikkeen palvelut myös sinne missä niitä ei ole, sillä kuljetusalueeni on laaja.

Pakko mainita tähän myös meidän ihanat Instagram -seuraajat, joiden kanssa tulee höpistyä päivittäin! Sieltä on löytynyt paljon uusia tuttuja, sekä mielenkiintoisia keskusteluja ja yhteistyöjuttuja.

Mitä asioita haluaisit kehittää itsessäsi?

Pidän kovasti aktiivisesta arjesta ja siitä, että on monta rautaa tulessa. Toisinaan olisi kuitenkin hyvä keskittyä yhteen projektiin kerrallaan, eikä yrittää tehdä kaikkea samaan aikaan.

Terveisiä ja vinkkejä muille yrittäjille?

Olen itse saanut ihanaa kannustusta muilta yrittäjiltä ja kokenut sen kullanarvoiseksi. Kehutaan siis toisiamme ja tsempataan yhdessä muita!

Kotisivujen osoite, Facebook-sivut yms:

Meidän kauppaan voi tutustua osoitteessa: https://jabella.fi ja arkeemme pääsee mukaan Instagram tilillämme @chihuahuabellaxjade tai Facebookissa @Pet Jabella.

Haluatko sinä kuukauden yrittäjäksi?

Kuukauden yrittäjä on UKKO Pro:n blogisarja, jossa nostamme esiin eri alojen yrittäjiä. Onko sinulla oma tarina yrittäjyydestä? Me tahdomme kuulla sen!

Klikkaa ja täytä lomake.

Kirjoittaja Suvi Kylmälä

Toiminimiyrittäjyys voi olla myös helppoa

Kirjanpito, laskutus ja kuittivarasto kiinteällä kuukausihinnalla. Perustamme toiminimen ilmaiseksi ja saat y-tunnuksen heti käyttöösi.
Lue lisää toiminimiyrittäjyydestä

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat Työkit-palvelun perustaja Emilia Olkoniemi antaa asiakkailleen työkalut työnhakuprosessiin

    Viikon kevytyrittäjämme Emilia Olkoniemi on työnhakuvalmentaja ja Työkit-palvelun perustaja. Hänen missionaan on auttaa jokaista löytämään oma unelmien työpaikkansa! Valokuvaaja: Pauli Huutonen Mitä teet? Päivätyössäni toimin asiakaspalvelun ja markkinoinnin tehtävissä terveysalan yrityksessä. Kevytyrittäjänä annan työkaluja työnhakuun: palveluihini kuuluvat yksilölliset CV:t ja työhakemustsekkaukset. Autan CV:n ja työhakemuksen sisällöllisissä ja ulkonäöllisissä seikoissa, kuten asettelussa, oman osaamisen tunnistamisessa ja sanoittamisessa, sekä henkilöbrändäyksessä. Tavoitteenani on,…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Vuosien kokemus yritysten myynnin ja viestinnän parissa siivitti Mari Tastulan kevytyrittäjäksi

    Mari on tehnyt pitkän uran yritysten myynnin, markkinoinnin, viestinnän ja liiketoiminnan kehittämisen saralla. Hän on toiminut sekä kansainvälisissä että kotimaisissa yrityksissä. Nykyään hän toimii kevytyrittäjänä hyödyntäen pitkällä työurallaan saamiaan oppeja. -Ennen kevytyrittäjyyttä työskentelin pitkään teknologiateollisuudessa sekä tukku- ja maahantuontiyritysten parissa. Tein monipuolisesti markkinoinnin ja myynninjohtamisen tehtäviä. Työni keskiössä oli asiakaskokemusten parantaminen ja liiketoiminnan kehittäminen. -Avasin ovia uusille yrityksille ja tuotteille.…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Tiina Lindström muuttaa tiloja toimiviksi ja kauniiksi kevytyrittäjänä

    Olen Tiina Lindström, sisustaja, sisustussuunnittelija, projektinvetäjä ja remontoija Siuntiosta. Asun maalla omakotitalossa yhdessä avopuolisoni ja kissani kanssa. Luonto ympärilläni saa minut voimaan hyvin Tutkin jo opintojen aikana, miten voisin työllistää itseni, niin ettei nyt ihan heti tarvitsisi perustaa omaa yritystä. Kevytyrittäjyys mahdollistaisi tämän! Mitä teet? Teen sisustuksia ja remontteja. Olin esimerkiksi pääsuunnittelijana ja koko projektinvetäjänä kesän mittaisessa toimistosuunnitteluprojektissa. 140m² toimisto…

    Lue lisää