Arvioitu lukuaika: 1 minuutti

Kuvataitelija Limppu Witick

Viikon Kevytyrittäjä on UKKO.fi:n haastattelusarja, jossa nostamme esiin palvelumme käyttäjiä. Tällä kertaa vuorossa on kuvataitelija Limppu Witickin haastattelu. Haluatko viikon kevytyrittäjäksi? Löydät artikkelin lopusta lisätietoa juttusarjasta.

Kuka olet?

Olen vuonna 1991 syntynyt kevytyrittäjä, kuvataiteilija ja opiskelija. Opiskelen teologian maisteriksi Itä-Suomen yliopistossa, mutta opintojen jälkeen tarkoitukseni on keskittyä täysipäiväisesti taiteeseen.

Mitä teet?

Valmistan tilaustyönä muun muassa lyijykynäpiirroksia ja akryylimaalauksia asiakkaan valokuvan tai idean pohjalta, ja lisäksi kuvitan esimerkiksi kelloja ja teen seinämaalauksia. Erityisalaani ovat muotokuvat.

Koska eläineettiset arvot ovat minulle tärkeitä, käytän taiteillessani ainoastaan synteettisiä siveltimiä ja vegaanisia maaleja.

Miten päädyit kevytyrittäjäksi?

Päädyin kevytyrittäjäksi siten, että minulle alkoi tulla pyyntöjä piirtää ja maalata tilaustöitä. En ollut varma, kuinka verojen kanssa tulisi toimia (ja olen muutenkin melko hajamielinen tyyppi esimerkiksi kuittien ja paperitöiden suhteen), joten UKKO.fi-palvelu vaikutti minulle oikealta ratkaisulta. Vielä tuolloin opinnot olivat sen verran kesken, etten edes haaveillut, että kevytyrittäjyydestäni tulisi mitään muuta kuin satunnainen harrastus.

Opintojen loppuvaiheessa olen kuitenkin jatkuvasti enemmän kiintynyt ajatukseen kuvataiteilijan ammatista.

Missä asioissa haluaisit kehittää itseäsi?

Haluaisin kehittää itseäni erityisesti markkinoinnin suhteen. Minun on vaikeaa kehua itseäni, mikä ymmärrettävästi vaikeuttaa mainostamista.

Mikä on hienointa omassa työssäsi?

Hienointa työssäni ovat kaikki maalaus- tai piirustusprosessin eri vaiheet: kun tilaus saapuu sähköpostiin, kun sen pääsee aloittamaan, kun siihen saa keskittyä ja kun asiakas on iloinen sen valmistuttua. Olen pienestä pitäen tykännyt taiteilla etenkin muille ihmisille ja muiden ihmisten toiveiden pohjalta, joten on mahtavaa, että saan tehdä sitä päivittäin.

Millainen on tavallinen työpäiväsi?

Tavallinen työpäiväni kuluu seuraavasti: aamuisin tarkistan sähköpostini ja vastaan mahdollisille asiakkaille. Sen jälkeen rupean näpyttelemään pro gradu -tutkielmaani. Pyrin lopettamaan graduni väsäämisen viimeistään neljältä tai viideltä, minkä jälkeen käyn lyhyellä kävelyllä, laitan ruokaa ja teen muita arkisia askareita.

Illalla rupean sitten maalaamaan tai piirtämään. Maalaus- ja piirustushetket ovat päiväni kohokohtia, enkä malta odottaa, että minulla on enemmän aikaa niille.

Terveisiä ja vinkkejä muille kevytyrittäjille

“Mahdotonta”, sanoi ylpeys.
“Uhkarohkeaa”, sanoi kokemus.
“Hyödytöntä”, sanoi järki.
“Onnistut kyllä”, kuiskasi sydän.

Suurin osa tulevaisuudensuunnitelmiani koskevista kommenteista on ollut vähätteleviä. Ymmärrän syyn hyvin, sillä Suomessa kuvataiteilijoita on tilastojen valossa liikaa.

Yrittänyttä ei kuitenkaan laiteta, enkä halua tulevaisuudessa katua sitä, etten uskaltanut kokeilla unelmaani. Kannustan myös kaikkia muita kevytyrittäjiä ja kevytyrittäjiksi aikovia uskomaan unelmaansa ja tavoittelemaan niitä.

Yhteystiedot
Kotisivut: LimppuWitick.fi
Facebook-sivut: www.facebook.com/synteettinensivellin

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat IV-nuohooja ja teollisuussiivooja Jani Kivinen

    Olen 40-vuotias kolmen lapsen isä Helsingistä. Olen työskennellyt niin nuohoojana, ilmanvaihtokanavien puhdistajana, laivatyöntekijänä kuin ravintolan yrittäjänäkin. Yrittäjyys on minulla veressä ja mieluummin työskentelen itselleni kuin toisen yrityksen työntekijänä. Mitä teet? Päätoimisesti toimin alihankkijana teollisuussiivoojana eräällä isolla laivatelakalla. Pääpaino on kuitenkin ilmanvaihtokanavien puhdistuksessa. Näiden ohella tarvittaessa poistan naakanpesiä talojen piipuista sekä teen erilaisia siivoustöitä. Tällä hetkellä yritän mainostaa kovasti jotta saisin…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Tero Aarni on Suomen johtava polttotaiteilija

    Terve, Olen Tero, 23 -vuotias Kuopiolainen. Opiskelen rakennusarkkitehdiksi neljättä, eli viimeistä vuotta ja ohessa toimin kevytyrittäjänä UKKO.fi:n kautta. Asiakkaiden reaktiot ovat hienointa työssäni. On upeaa saada aikuinen mies itkemään omalla kädentaidollani. Mitä teet? Teen polttotyötä käyttäjänimellä @pyroartturi. Aloitin 2015 harrastuspohjalta, mutta taiteenlaji kiinnosti niin paljon, että aloin tehdä myös tilaustöitä. Tällä hetkellä olen Suomen johtava polttotaiteilija. Kukaan ei ole ikinä…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Ria kokeili podcastin tuottamista vuoden ajan – nyt hän työllistää itsensä yrittäjänä

    Ria Hernesahon rauhoittava ääni tunnetaan Murhakertomuksia-podcastista. Yrittäjäksi hän ryhtyi vuonna 2022 – alle vuosi sen jälkeen, kun hän julkaisi ensimmäisen podijaksonsa. Jo nuorena yrittäjyyttä ihaillut Ria rakensi aiemman uransa sosiaali- ja terveysalalla, sillä palkkatyö toi turvaa kolmen lapsen äidille. Itsensä toteuttamiselle oli enemmän aikaa, kun lapset kasvoivat, ja silloin se ovi aukesikin sattumalta. Aloin kuunnella rikospodcasteja aikuisen tyttäreni suosituksesta. Podimaailma…

    Lue lisää