Arvioitu lukuaika: 1 minuutti

Viikon kevytyrittäjä Jarno Sutinen suunnittelee graafiset työt asiakkaan etu mielessä

Profiili-jarno-sutinen

Kuka olet?

Olen Jarno Sutinen, Kuopiosta kotoisin oleva, maailmalle lähtenyt savolainen, joka etsii jatkuvasti uusia haasteita.

Nyt olen opiskelija ja valmistun keväällä graafiseksi suunnittelijaksi Prahassa. Neljä vuotta Tsekin huikeassa pääkaupungissa viettäneenä olen kohta valmis astumaan täysipäiväiseen työn tekemiseen, mutta tulevaisuuden tie on auki mahdollisuuksineen. Ikää minulle on kertynyt 30 auringonkierrosta, mutta se ei ole lopettanut poltetta nähdä ja kokea niin paljon kuin pystyn – päinvastoin.

Mitä teet?

Kuten jo sanoinkin, niin opiskelen, mutta kouluni antamat mahdollisuudet ovat vieneet jo minut pitkälle suunnittelun maailman ja alan pikkuhiljaa ymmärtää oman osani visuaalisen viestinnän maailmassa ja siihen panostamalla voin vaikuttaa moneen asiaan. Suunnittelu on avainsana. Tulevaisuuden miettiminen ja asiakkaiden sekä heidän etujen palveleminen ovat etusijalla, oli kyse millaisesta suunnittelusta tahansa.

Miten päädyit kevytyrittäjäksi?

UKKO.fi mahdollisti toimintani pienyrittäjänä harjoittelujaksoni jälkeen. Tein silloin suunnitelmia firmalle, jossa suoritin harjoitteluni. Yllätyin palvelun helppoudesta ja näin opiskelijana on aika tärkeää, että kaikki toimii nopeasti, ja että voi tienata hieman opiskelujen ohessa ilman suurempia ongelmia.

Millainen on tavallinen työpäiväsi?

Tällä hetkellä työpäiväni muodostuu tehtävistä, jotka asiakas ilmoittaa minulle. Teen tehtävät tiettyyn aikarajaan mennessä, mutta voin silti muodostaa työpäiväni, kuten haluan.

En ole kovin hyvä tekemään töitä kahdeksasta neljään, joten tämä asettelu on minulle huomattavasti parempi. Töitä kyllä riittää, mutta suunnittelu vaatii aina omat huokaisutaukonsa. Mutta välillä taas inspiraatio saattaa pitää minut kiinni tekemisessä useamman päivän putkeen.

Mikä on hienointa omassa työssäsi?

Työssäni on hienointa tuottaa asiakkaille suunnitteluja, jotka palvelevat heidän tarvettaan mahdollisimman hyvin. Hienoa on myös onnistua haastavissa tehtävissä ja löytää uusia ratkaisuja ongelmiin, joita minulle annetaan ratkaistavaksi.

Missä haluaisit kehittää itseäsi?

Omassa tekemisessäni. Pyrin olemaan yhä parempi ja tehokkaampi. Ala vaatii jatkuvaa tietoa siitä, mitä huomenna tapahtuu ja tärkeää on se, miten onnistun huomioimaan sen suunnitelmissani.

Terveisiä ja vinkkejä muille kevytyrittäjille?

Tsemppiä! Yrittäminen on välillä vaikeaa, mutta kova työ ja oma osaaminen sekä itseluottamus omaan tekemiseen vie varmasti pitkälle!

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat Kosmetologi ja bloggaaja Charlotta Takkula

    Viikon Kevytyrittäjä Charlotta Takkula tekee kosmetologin ja meikkaajan töitä sekä kirjoittaa blogia. Kuka olet? Olen Charlotta, 21-vuotias yrittäjänalku Helsingistä. Ammatiltani olen kosmetologi. Mitä teet? Tällä hetkellä teen keikkaluontoisesti kosmetologin ja meikkaajan töitä sekä kirjoitan blogia. Kauneudenhoito on aina ollut lähellä sydäntäni, samoin kirjoittaminen, joten näiden kahden yhdistäminen on täydellinen työ minulle. Miten päädyit kevytyrittäjäksi? Halusin kokeilla siipiäni yrittäjänä, ja eräs asiakas halusi…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Kuukauden yrittäjämme, Iina Moukola, on maajohtaja, bloggari ja äiti

    Kuka olet ja mitä teet työksesi? Olen 33-vuotias Iina Moukola. Olen äiti, yrittäjä ja luovan työn monitoimityökalu. Asun Helsingissä, mutta henkisesti taidan silti aina olla enemmän tamperelainen. Juureni ovat maalla ja saan voimaa sekä inspiraatiota luonnosta. Päivätyökseni olen Zadaan Suomen maajohtaja ja vastaan yrityksessä viestinnästä. Secondhand-muoti on intohimoni, joten olen unelmatyössäni. Vapaa-ajallani kirjoitan 12-vuotiasta blogiani ja tuotan sisältöä muihin kanaviini kuten Instagramiin.…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Eliisa Tuisku panostaa timanttisiin somesisältöihin

    Mä olen Estetiikan Evankelista, Eliisa Tuisku. Olen kuvataiteilija ja tuottaja, eli yhden naisen sisällöntuotantotoimisto! Silloin kun en tee timanttista tubesisältöä, tuijotan ateljeellani kuivuvaa maalia. Oon pohjalaanen Helsingis, joten mulla ei oo luontaasta nöyryyttä. Muuten mussa ei sitte vikoja ookkaa. Mitä teet? Olen toipuva someskeptikko: en uskonut, että minun kannattaa tehdä videosisältöä someen, koska “tiesin”, että siten ei voi tehdä tuloksellista…

    Lue lisää