Arvioitu lukuaika: 1 minuutti

Yhteisöllinen työpaikka on hyvä työpaikka – myös yksinyrittäjä kaipaa yhteisöä ympärilleen

yhteisollinen-tyopaikka-mies

Töissä pitää nykyisin olla kivaa. Työpaikan yhteisöllisyys ja hyvä ilmapiiri ovat nykyisessä työelämässä jo lähes itsestäänselvyyksiä, jos organisaatioon halutaan houkutella alan huippuosaajia.

Jos työntekijä ei viihdy töissä, saa kaipaamaansa tukea tai pääse riittävällä tavalla vaikuttamaan itseään ja työyhteisöään koskeviin asioihin, hän vaihtaa työpaikkaa tai ryhtyy yrittäjäksi, vaikka työn sisältö itsessään olisikin mielekästä ja sopivan haastavaa.

Yksi työpaikan isoimmista vetovoimatekijöistä on työpaikan lämmin ja yhteisöllinen ilmapiiri. Onnellinen työntekijä on tuottava työntekijä ja yhteisöön kuuluminen sekä yhteisöllisyyden tunteminen parantavat kommunikaatiota ja saavat työntekijät auttamaan toisiaan.

Kevytyrittäjäkin kaipaa yhteisöä ja työkavereita

Kevytyrittäjät ovat omissa töissään usein hyvin yksin. Vaikka oma työ tuntuu palkitsevalta ja tuottaa riemunkiljahduksia, voi se silti tuntua tyhjältä, jos ei ole ketään kenen kanssa jakaa työpäivän onnistumiset.

Iloinen työntekijä

Moni yksinyrittäjä kaipaakin rinnalleen työkaveria, jonka kanssa punnita haasteita ja juhlia voitttoja. Jos oma työ ei mahdollista työntekijän palkkaamista tai kanssayrittäjän ottamista mukaan omaan bisnekseen, kannattaa yrittää muilla tavoin luoda ympärilleen omanlaista yhteisöä.

Verkostoituminen oman alueen yrittäjien kanssa on yksi oivallinen keino. Erityisesti kannattaa suosia kasvokkaisia tapaamisia. Olisiko omalla alueellasi yrittäjäverkostoa, jonka toimintaan voisit mennä mukaan? Tai voisitko kutsua lähialueen yrittäjät vieraaksesi, jotta pääsisitte jakamaan ajatuksia?

Erilaiset yhteisölliset työtilat yleistyvät räjähdysmäisesti. Ne ovat oivia paikkoja tavata samanhenkisiä ihmisiä – coworking-tilat kokoavat saman katon alle itsenäisiä timanttisia osaajia, jotka kaipaavat kuitenkin lounasseuraa tai kollegojen keskistä ajatusten vaihtoa työpäivän aikana.

UKKO.fi on mainio työyhteisö

Myös UKKO.fi on omanlaisensa, mainio työyhteisö. Olemme kasvaneet yrityksenä viime vuosina hurjaa vauhtia ja sen myötä olemme saaneet ison joukon uusia, ihania työkavereita.

Töissä hassutellaan, jekkuillaan, nauretaan ja tehdään ahkerasti töitä, mutta pilke silmäkulmassa. Joustavan työn ansiosta moni tekee etätöitä ainakin silloin tällöin; toimistolle tuleminen ja kollegoiden näkeminen on kuitenkin jotain, jota aina etätöissä kaipaa.

Spontaanit aivoriihet kesken työpäivän tai naurun täyttämät (ja joskus hieman venähtävät) lounaat tekevät työpäivistä toimistolla astetta parempia.

Toimistollamme tapahtuu usein kaikkea kivaa, joka piristää arkeamme. Tänään olemme esimerkiksi herkutelleet ihanan kollegamme taiteilemilla vaaleanpunaisilla ja söpöillä kuppikakuilla.

Työpaikka cupcakes

Toivottavasti sinullakin on ihania työystäviä, jotka tuovat iloa arkiseen aherrukseen! Iloista ystävänpäivää!

Muita artikkeleita aiheesta Työelämä:

  • Työelämä TES eli työehtosopimus: mikä on työehtosopimus?

    Työehtosopimus eli lyhenteeltään TES on ammattiliiton ja työnantajaliiton välinen sopimus alalla noudatettavista työehdoista. Työntekijäyhdistyksen tarkoitus on valvoa työntekijöiden etua ja työnantajayhdistyksen tarkoituksena on valvoa työnantajien etua työsuhteissa. Työehtosopimus on oikeudelliselta muodoltaan normisopimus eli velvoiteoikeudellinen sopimus, joka ohjaa muiden tulevaisuudessa solmittavien sopimusten sisältöä, kuten esimerkiksi säännökset palkasta, korvauksista, työajasta, lomista ja muista eduista. Työehtosopimuksen tärkeimpiä tavoitteita on neuvottelu- ja sopimustasapainon edistäminen…

    Lue lisää
  • Työelämä CV eli ansioluettelo priimakuntoon – Nappaa haastattelukutsu!

    Etsitkö parhaillaan uutta työtä ja tunnet, että CV eli ansioluettelo kaipaa päivitystä? Tässä kirjoituksessa kerromme mitä hyvä CV sisältää — ja mitä siihen ei kannata laittaa. 7 vinkillämme viilaat sen priimakuntoon! CV (Curriculum Vitae) eli ansioluettelo on loistava keino tiivistää oma ammattitaito pähkinänkuoreen ja tuoda se esiin. Siinä sivussa saa esiteltyä kätevästi muutakin osaamista ja persoonaa! Syksy on jälleen käsillä, ja sen…

    Lue lisää
  • Työelämä Hyvä työpaikkailmoitus: miten kirjoitetaan hyvä työpaikkailmoitus?

    Uuden työntekijän palkkaaminen on usein haastavaa. Kun olet päättänyt laittaa paikan julkiseen hakuun, on sinun varmistuttava, että juuri oikeat ihmiset löytävät sen. Hyvällä työpaikkailmoituksella on suuri merkitys sillä, se vaikuttaa kaikkein eniten työnhakijoiden laatuun. Alla on listattuna kahdeksan vinkkiä hyvän työpaikkailmoituksen ja paremman rekryilmoituksen kirjoittamiseen, jotta houkuttelet sopivimmat tyypit hakemaan. 1. Kirjoita suoraan oikealle hakijalle Etsitkö työntekijää, joka on vasta…

    Lue lisää