Uuden yrittäjän etu: UKKO Yrittäjä -palvelu koko kevään 0 €!
Arvioitu lukuaika: 4 minuuttia

Urheiluselostaja Toni Saukkola muutti hauskan ajanvietteen mielekkääksi työksi

toni-saukkola-1

Urheilu ja selostaminen kuuluivat helsinkiläisen Toni Saukkolan suurimpiin kiinnostuksen kohteisiin jo hyvin nuorena. Tuolloin hän ei kuitenkaan aavistanut, että vielä joskus loisi itselleen työn niihin liittyen.

"Lapsena pelailin usein pleikkarilla NHL:ää omassa huoneessani koulun jälkeen, ja selostin samalla niitä pelejä. Silloin se tuntui tietysti vain hauskalta ajanvietteeltä. Harrastin nuorempana useita eri lajeja ja unelmoin ammattijääkiekkoilijan urasta, mutta monien pettymykseksi minusta ei sitten tullut sellaista."

Ennen kuin Toni kääntyi nykyiselle urapolulleen, hän teki duunarin töitä rakennusalalla, muuttofirmassa ja autokuskina. Vähitellen häntä alkoi kiinnostamaan ajatus yhdestä, selkeästä työnkuvasta. Vuonna 2014 hän päättikin mennä opiskelemaan Laajasalon opiston urheilutoimittajalinjalle, ja päätyi vielä samana vuonna nykyiselle alalleen, urheilumedia-alalle.

"Luokkakaverinani oli eräs yläasteaikainen tuttuni, joka pelasi jalkapalloa tuolloin Miesten Ykkösessä pelanneessa Helsingin IFK:ssa. Hän kysyi minua kirjoittamaan raportteja heidän kotipeleistään. Innostuin tästä heti ja vastasin kyllä. Jos en olisi silloin lähtenyt siihen mukaan, en usko, että olisin nyt nykyisissä töissäni."

Kouluvuotensa aikana Toni pääsi työskentelemään myös ensimmäistä kertaa grafiikkaoperaattorina jääkiekon SM-liigan tv-lähetyksissä. Tällöin selostaminen alkoi kiinnostamaan häntä entisestään, ja hän ryhtyi harjoittelemaan sitä töidensä lomassa.

"Siinä työssä tuli kuultua paljon erilaisia selostajia. Työtä tehtiin etänä Helsingistä, ja muu tuotantotiimi oli aina paikan päällä jäähalleilla. Aloin tehdä niin, että laitoin oman työkoppini oven kiinni ja suljin selostusboksista selostajan äänen, jotta kuulin vain peliäänet ja ohjaajan äänen omiin korviini. Ryhdyin itsekseni selostamaan otteluita samalla, kun laitoin grafiikkaa ruutuun pelien aikana."

Toni selostamassa

Sittemmin Toni jatkoi Veikkausliigaan nousseen HIFK:n jalkapallojoukkueen mediavastaavana kolmen kauden ajan. Hän toteaa työssä tehtyjen urheilujournalismin ja markkinoinnin toimien avanneen hänelle paljon ovia; sitä kautta hän on päässyt tapaamaan paljon alan ihmisiä ja toisia selostajia, ja on päässyt kehittymään jatkuvasti.

Erityisen hyvin mieleen hänelle on jäänyt lounaskeskustelu Yleisradion pitkäaikaisen urheiluselostajan Mikko Hannulan kanssa.

Innokkaana ja juuri kouluun menneenä mainitsin hänelle, että olisi hienoa tehdä vielä joskus vastaavia töitä kuin hän. Tähän Mikko sanoi: ”Toni, jos ryhdyt näihin hommiin, niin muista sitten, että ei ole olemassa sellaista selostajaa, joka miellyttäisi kaikkia”.

"Pidän selostamista nykyään päätyönäni. Työskentelen sen ohella erilaisissa projekteissa freelancerina, ja teen edelleen muun muassa tv-tuotantoihin liittyviä grafiikkatöitä, jotka aloitin vuonna 2014. Teen niitä Helsinki Graphics -nimisen firman alaisuudessa, ja nimikkeeni on piirto-operaattori."

Toni on päässyt tekemään töitä Suomen suurimmille tv-kanaville ja suoratoistopalveluille sekä mm. energiajuomayhtiö Red Bullille. Työskentely useille eri tahoille vaikutti siihen, miksi Toni päätti ryhtyä kevytyrittäjäksi. Hän sai ensimmäisen toimeksiantonsa neljä vuotta sitten, jolloin hän selosti jalkapallon harjoitusottelun Ruutu-palveluun.

"Tuo eka keikkani tuntui siistiltä – mutta en vielä silloin ajatellut, että tulisin tekemään työtäni tähän tyyliin enemmänkin!"

”Enää en palaisi tavalliseen verokorttityöhön!”

Urheiluselostajan työssään Tonia inspiroi eniten otteluiden selostaminen itsessään. Hän huomauttaa, että työhön kuuluu kuitenkin sen lisäksi paljon peliä varten tehtävää taustatyötä ja valmistelua. Sen tekeminen laadukkaasti on tärkeää, mutta se vie paljon aikaa ja energiaa.

"Itse pelin selostaminen on minulle se ykkösjuttu. Lähetys kestää usein pari tuntia, mutta taustatöiden ja matkustamisen jälkeen työpäivän pituus venyy helposti yli kymmeneen tuntiin. Minua motivoi selostamisessa eniten kehittyminen ja saamani palaute."

"Varsinkin jonkun samalla alalla työskentelevän palaute on mielestäni sitä parasta palautetta, jota voin tästä työstä saada!"

Työhön kuuluu paljon myös matkustelua eri paikkakunnille, koska esimerkiksi kaikki Liiga-ottelut selostetaan aina paikan päällä. Paikkakunnasta riippuen matkat saattavat kestää useammankin tunnin, mutta nämä ajat hän pyrkii hyödyntämään.

"Kun autonratissa tulee istuttua pidemmän aikaa, on sekin tavallaan valmistautumista tulevaa peliä varten. Siinä ehtii kuuntelemaan paljon erilaisia podcasteja; osa niistä liittyy illan peliin, mutta myös Auta Antti! -podcast on ollut minulla kovassa kuuntelussa."

Koronakevään Toni kertoo herättäneen epävarmuutta. Tilattujen keikkojen katoaminen ja siitä seurannut hiljaisuus työrintamalla oli hänelle samalla itsetutkiskelun paikka.

Jääkiekkomaila ja kiekko jäällä

"En ollut osannut oikein pysähtyä kunnolla viiteen vuoteen. Kesäisin oli ollut jalkapalloa ja talvisin jääkiekkoa, joten olin tehnyt töitä ympärivuotisesti. Koronatilanne tulee todennäköisesti jatkumaan vielä jonkin aikaa, ja tätä epävarmuutta on opittava sietämään. Itsekin olen vain totutellut tähän uuteen normaaliin."

Toni uskoo kuitenkin, että innokkaille tekijöille riittää töitä, eikä hän arvele itsensä työllistäjien tilanteen erityisesti muuttuvan koronaolojen vuoksi. Hän haluaakin rohkaista yrittäjämäisestä työskentelystä kiinnostuneita kokeilemaan työmuotoa.

"En itsekään koskaan erityisemmin ajatellut tai suunnitellut, että minusta tulisi itseni työllistäjää. Mutta nyt, kun olen tehnyt neljän vuoden ajan töitä kevytyrittäjänä, en enää palaisi tavalliseen verokorttityöhön. Parasta tässä on se, että kaikki hoituu niin helposti ja työnsä voi käytännössä hinnoitella itse."

Tonilla on alaansa liittyen myös kunnianhimoisia tulevaisuudensuunnitelmia: hän kertoo NHL-pelien selostajana toimimisen ja jalkapallon sekä jääkiekon arvokisojen kiinnostavan suuresti.

"Jos joku näihin hommiin minua joskus kysyy, olisi aika vaikea vastata ei!"

Tonin tarina oli osa UKKO.fi:n Patsas rohkeudelle -kampanjaa. Kampanjan tarkoituksena oli nostaa esille itsenäisiä yrittäjiä, joita ilman Suomi ei pyörisi. 

Juttu julkaistu ensi kerran 25.11.2020.

Lue myös

Sako sai samaan aikaan lähtöpassit kahdesta palkkatyöstä, mutta luova yrittäjyys paikkasi lopulta kaiken – ”saan tehdä mitä haluan”

Jonna jätti asiantuntijatyön toimistossa ja nauttii nyt ulkoilmasta luksustelttailua tarjoavana yrittäjänä

Ammattibloggaaja ja toiminimiyrittäjä Emilia Huttunen kirjoittaa Mutsis on -blogia ja pyörittää pian neljän lapsen perhettä

Kevytyrittäjyys alaikäisenä on mahdollista! 16-vuotias Rene ja 17-vuotias Jon tekevät tiliä kevytyrittäjinä

 

Tilaa Yrittäjyyskoulun suosituimmat artikkelit suoraan sähköpostiisi

    Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

    • Yrittäjätarinat Rohkea asiakasrajaus voi näyttää tältä: Lisa McWhirter kuvaa vain pariskuntia, jotka karkaavat naimisiin Islannissa

      Valokuvaaja Lisa McWhirter asuu Suomessa, mutta hänen asiakkaansa tulevat eri puolilta maailmaa. Hän pääsee kohtaamaan heidät kasvokkain Islannissa. McWhirterille ja hänen kuvaustaidoilleen löytyy kysyntää: "Kalenterini on buukattu täyteen syksyyn 2022 asti!" Jylhiä vesiputouksia, mustaa hiekkaa, tulivuoria, sumua, pylväsmäisiä kallioita. Nämä upeat maisemat taltioituvat turkulaisen Lisa McWhirterin kuvaamien hääparien taustalle. Hän on keskittynyt tekemään häävalokuvausta nimenomaan Islannin persoonallisessa, unenomaisessa luonnossa. Itse…

      Lue lisää
    • Yrittäjätarinat Yrittäjätarina: Digitaalista markkinointia ja palvelumuotoilua

      Ajatus yrittäjyydestä on ollut aina olemassa. Työllistin itseni opiskeluaikoina, kun olin mukana paikallisen yrityskeskuksen pystyttämisessä. Toiminimi tuntui siinä hetkessä, kun elettiin vuotta 1997, jotenkin kätevältä ja koko ammattikorkeakoulun ajan toiminimi pysyi rinnalla. Intin jälkeen tuli siirtyminen työelämään ja palkkatöihin, mutta ajatus yrittäjyydestä ei koskaan sammunut. Reilun viidentoista vuoden jälkeen kipinä syttyi jälleen. Irtisanoin itseni silloisesta työpaikasta ja ajattelin, että perustan…

      Lue lisää
    • Yrittäjätarinat Viikon kevytyrittäjä on visualistiksi opiskellut Annika, jolla on monta ammattia

      Kuka olet? Olen Annika, 25-vuotias salolainen nainen. Asun avopuolisoni ja koirani kanssa. Olen juuri valmistunut koulusta visualistiksi ja koitan selvittää mahdollisuuksiani ja taitojani työelämässä, niin palkallisena kuin kevytyrittäjänä. Pohjalla on myös myynnin ammattitutkinto sekä lähihoitajan koulutus. Mitä teet? Olen töissä Kultajousessa osa-aikaisena työntekijänä, viikonloppuöisin ravintolassa karaokejuontajana ja kevytyrittäjänä teen kaikkea mitä koulutukseeni kuuluu. Teen kuvauskeikkoja, markkinointisuunnittelua, uuden logon suunnittelua yritykselle…

      Lue lisää