Arvioitu lukuaika: 2 minuuttia

Yrittäjähaastattelussa Pauliina Mäkelä

 

Haastattelimme Pauliina Mäkelää yrittäjyyteen liittyen. Pauliina on perustanut Kinda Oy:n vuonna 2010. Kinda Oy tarjoaa yrityksille, yhteisöille ja yksilöille sosiaalisen median koulutus-, konsultointi- ja luennointipalveluja ympäri Suomen. Uudet ammatit ja uudet työskentelytavat kiinnostavat Pauliinaa. Hän on aktiivisesti mukana luomassa kansallista robotisaatiostrategiaa Robotics Finland -verkoston kanssa sekä on järjestänyt useampana vuonna sosiaalisen median tapahtumia yhteisöllisesti, kuten SomeTime ja Community Manager Appreciation Day Finland.

Miten lähdit yrittäjäksi?

Nokian verkkopuolen 11 vuoden asiantuntijana työskentelyn jälkeen Pauliina päätti lähteä yrittäjäksi. Eräänä kevätaamuna juuri ennen työhaastattelua Pauliina soitti haastattelijalle, että hän lähteekin yrittäjäksi. Loppu onkin sitten historiaa. Pauliina on tehnyt yrittäjyyden rinnalla oppimiseen liittyvissä hankkeissa osa-aikatöitä, mitä hän voi myös muille suositella. “Se tuo taloudellista turvaa varsinkin yrittäjyyden alkutaipaleelle.”

Pauliina kertoo, että yrityksen nimen päättäminen oli aluksi hankalaa. “Kyselin Facebookissa ja Twitterissä verkostoiltani, että mikä nimi laitetaan koulutusyritykselleni. Sain lähes 100 nimiehdotusta, joista nousi esiin ehdotus Some Kind saatesanoilla kuinka sosiaalinen media tarvitsee kiltteyden lähettilään, ja olisin siihen sopiva. Tästä ehdotuksesta muovautui Kinda yritykseni nimeksi.”

Pauliina työn touhussa, kuvan on ottanut Antti Keskitalo

Pauliina työn touhussa, kuvan on ottanut Antti Keskitalo

Mitä etuja yrittäjyys tuo työntekoon?

Yrittäjyyden hyviä puolia lueteltaessa Pauliina mainitsee heti ensimmäisenä hymyssä suin vapauden. Vapauden tehdä sitä mitä itse haluaa. “Tällä hetkellä teen juuri sitä, mistä nautin eniten. Työni hyviä puolia on tavata päivittäin uusia ihmisiä. Pidän myös paljon siitä, etten tiedä mitä huominen tuo tullessaan!”

Entäpä yrittäjyyden huonot puolet?

Huonoista puolista puhuttaessa Pauliina nostaa esiin oman henkilökohtaisen hyvinvoinnin. “Jos olet itse yrityksesi tuote eli tarjoat palvelua asiakkaillesi, et voi tehdä työtäsi, ellet ole itse kunnossa. Jos makaat sohvalla sairaana, yrityksesi makaa vierelläsi sohvalla. Jos verkostosi ovat kunnossa, apua voit saada helposti ja nopeasti verkostoista. Facebookin Friendtrepreneur-ystäväyrittäjyys -sivun verkostoon kannattaa myös tutustua.”

Yrittäjänä olemiselle hankaluuksia voi tuottaa myös oman työn hinnoittelu. “Millä hinnalla suostut työsi tekemään? Liian halvalla ei kannata itseään myydä. Muuten käteen ei jää tarpeeksi rahaa”, Pauliina mainitsee. Pauliinan mielestä verkostoa kannattaa tässäkin asiassa hyödyntää. Neuvoja voi kysyä muilta yrittäjätutuilta.

Pauliina ja robotit, kuvan on ottanut Antti Keskitalo

Oma osaaminen näkyväksi!

Omaa osaamista kannattaa Pauliinan mielestä tuoda mahdollisimman paljon esille. “Tähän löytyy paljon erilaisia vaihtoehtoja sosiaalisen median avulla, esim. Twitter, blogit, wikit, kuva- ja videopalvelut. Yrityksen pitää olla näkyvillä, muuten sitä ei huomata. Jos henkilöllä ei ole tähän osaamista, apua voi hankkia ammattilaisilta.”

Tärkeimpänä asiana Pauliina pitää verkostoja. Ilman verkostoja Pauliina ei olisi varmasti päätynyt sinne, missä hän on nyt. Aktiivisena sosiaalisen median käyttäjänä Pauliinalla on verkostoissaan yli 10 000 henkilöä. “10 000 ihmisen joukosta löytyy aika paljon osaamista, jota voin omassa työssäni hyödyntää.”

Mitä kannattaa tehdä, jos yrittäjyys kiinnostaa?

Pauliina neuvoo muita panostamaan verkostoon ja sen kasvattamiseen. Verkostojen rakentaminen kannattaa aloittaa ajoissa ennen yrittäjäksi ryhtymistä.

Yrittäjä Pauliina Mäkelä, kuvan on ottanut Antti Keskitalo

“Jos olet tehnyt taustatyötä ja sinulla on myytävä palvelu sekä olet luonut itsellesi toimivan verkoston, sinulla on hyvä pohja yrittäjyydelle. Liian aikaisin ei kannata lähteä kikkailemaan. Yrittäjyyskursseja kannattaa myös katsastella, jos sormi menee suuhun yrittäjyysasioissa.” Pauliina kannustaa myös hankkimaan hyvän kirjanpitäjän.

“Hyvä kirjanpitäjä säästää aikaasi ja hermojasi.”

Haastattelussa mainittuja:

Pauliina Mäkelä – Twitter https://twitter.com/PauliinaMakela

Kinda Oy:n nettisivut http://kinda.fi/

Kinda Oy:n aineistowiki http://kinda.purot.net/

Robotics Finland https://www.facebook.com/groups/roboticsfinland/

SomeTime http://sometime.fi/

CMAD.fi http://cmad.fi/

Friendtrepreneur https://www.facebook.com/friendtrepreneur

 

Ota rohkeasti Pauliinaan yhteyttä, mikäli kiinnostus hänen palveluita kohtaan heräsi!

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjätarinat:

  • Yrittäjätarinat Susanne Aalto eli Pahalapsi on persoonallinen somevaikuttaja

    Kuka olet? Termosta pulloon! Olen joensuulainen makrovaikuttaja Susanne. Tai siis, Pahalapsi. En kylläkään ole oikeasti paha saati lapsi, kuten taiteilijanimeni perusteella voisi päätellä. Teen persoonallisia videoita YouTubeen yli yli 180 000 seuraajan kanavalle. Mitä teet? Kondiittorin päivätyön ohella teen YouTubeen videoita, jotka ilahduttavat arkea ja inspiroivat katsojaa olemaan parhaita versioita itsestään. Kevytyrittäjyys on tuntunut helpolta ja aikaa säästävältä tavalta hoitaa…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Valmentaja Oona Peltonen: "Kevytyrittäjyys toi varmuutta tekemiseen"

    Hei! Olen Oona Peltonen, 19-vuotias kevytyrittäjä ja valmentaja Vantaalta. Valmennustaustani on yläasteikäisestä asti kaikenikäisiä valmentaen ja ohjaten nykyisten lajien lisäksi esimerkiksi telinevoimistelussa, perheliikunnassa, leiritoiminnassa sekä erilaisissa jumpissa. Päätin tehdä rakkaasta ohjauksesta ammattini ja sen toteutin 2019 joulukuussa, kun valmistuin liikuntaneuvojaksi Kisakallion Urheiluopistosta. Kevytyrittäjänä toimin voimisteluseurassa joukkuevoimistelun ja rytmisen voimistelun valmentajana. Valmennettavani ovat iältään suunnilleen 9-16-vuotiaita. Ohjaan myös lapsille akrobatiavoimistelua. Päivisin…

    Lue lisää
  • Yrittäjätarinat Meribiologi Päivi: “Jos minun pitäisikin tehdä tulevaisuudessa jotain muuta työtä, tekisin sitä mielelläni edelleen tällä tavoin yrittäjämäisesti”

    Kirkkonummelainen Päivi Hakanen toimii konsulttina määrittäen kasviplanktonnäytteitä. Hänen työpäivänsä toimivat mukavan vapaalla aikataululla, mikä sopii mainiosti yhteen hektisen pikkulapsiarjen kanssa. Päivi löysi intohimon nykyistä työtään kohtaan yliopistoaikoina, kun hän teki maisterin lopputyönsä kasviplanktonista. Hänelle tuli selväksi, että haluaisi tehdä vastaavia töitä myös ammatikseen. Valmistuttuaan Päivi teki jonkin aikaa jatko-opintoja ja työskenteli myös tutkijana määrittäen Itämeren näytteitä Suomen ympäristökeskuksessa. – Sitten…

    Lue lisää