Olisiko sivutoiminen yrittäjyys sinua varten?

Haluaisitko tehdä keikkatöitä, mutta et ole valmis heittäytymään täysipäiväiseksi yrittäjäksi? Kokeile sivutoimista yrittäjyyttä!

Sivutoiminen yrittäjyys on koko ajan suositumpi tapa tienata hieman extraa tai kokeilla omaa liikeideaa; yhä useampi suomalainen tekee sivutöitä yrittäjänä tai kevytyrittäjänä. Työelämä on muuttunut erityisesti viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana niin, että jatkuvasti kasvava määrä ammattilaisia lihottaa pankkitiliään muustakin kuin vain päätyöstään.

Päätoimeltaan sivutoiminen yrittäjä voi olla palkansaaja, opiskelija, eläkeläinen tai saada työttömyysetuutta. Sivutoiminen yrittäminen voi olla joko osa-aikaista tai kausiluonteista – onhan olemassa aloja, joilla sesonki kestää kerrallaan vain muutaman viikon ja toisilla taas vaikkapa koko talvikauden.

Sivutoiminen yrittäjyys voi olla keino saada lisätuloja, tapa muuttaa harrastus ammattimaisemmaksi tai ainoastaan väylä tavoitella omaa unelmaa liikeidean testaamisen kautta. Yhteistä näille kaikille kuitenkin on ajatus siitä, että työhön käytetty aika tulisi olla tehokasta ja keskittyä mahdollisimman paljon itse tekemiseen. Paperinpyörittelyyn käytetty aika on suoraan pois asiakkailta tai omasta muusta vapaa-ajasta.

UKKO.fi on ratkaisu tähän! Voit myydä omaa osaamistasi sivutoimisesti ja UKKO.fi hoitaa puolestasi kaikki laskutukseen ja palkanmaksuun liittyvät paperityöt, kuten viranomaismaksut ja -ilmoitukset. Sinä voit keskittyä markkinoimaan osaamistasi, palvelemaan asiakkaita ja tekemään sitä mitä rakastat!

  • Päätä itse milloin, kenelle ja mihin hintaan työsi teet.
  • Et tarvitse omaa y-tunnusta, etkä ole kirjanpitovelvollinen
  • Hoidamme paperityöt puolestasi
  • Saat palkan tilillesi
  • Ei sitoumuksia – voit aloittaa jo tänään ja lopettaa milloin tahansa.

Vuonna 2012 perustetulla palvelulla on jo yli 50 000 aktiivista käyttäjää.

Luo itsellesi ilmainen käyttäjätili ja pääset heti luomaan ensimmäisen laskusi. Lasku on valmis alle viidessä minuutissa. Saat rahat palkkana tilillesi, kun asiakkaasi maksaa laskun. Helppoa ja vaivatonta!

Rekisteröidy kevytyrittäjäksi

Toimintamuodon valinta

Liity nyt – Se on ilmaista, nyt ja aina. Saat tunnukset välittömästi.

Vähennä paperitöitä – keskity omaan osaamiseesi

UKKO.fi-laskutuspalvelun kautta hoidat laskutuksen ja kaikki lainmukaiset velvoitteet helposti.

  • Et tarvitse omaa y-tunnusta, eikä sinun tarvitse hakeutua ennakko- eikä arvonlisäverorekisteriin.
  • Päätä itse, milloin työsi teet, kenelle teet ja mihin hintaan.
  • Saat palkan suoraan tilille.
  • Et ole kirjanpitovelvollinen.
  • Ei sitoumuksia – voit aloittaa jo tänään ja lopettaa milloin tahansa.

Kaupallista osaamisesi sivutoimisena yrittäjänä

Moni tekee sivutöitä saadakseen hieman lisätuloja, mutta toisille sivutoiminen yrittäjyys on keino kokeilla, voisiko oma unelma kantaa niin, että siitä voisi tulla päätyö yrittäjänä.

Oma mielenkiinto voi suuntautua niin laajasti eri aloille, että vain yhden ammatin harjoittaminen kerrallaan tuntuu oman itsen kiusaamiselta.

Sivutyö saattaa olla monelle juuri se intohimo, jonka parissa he mieluiten työtuntinsa viettäisivät. Jokainen motiivi on kuitenkin yhtä arvokas.

Monille kevytyrittäjyys on luonteva vaihtoehto kokeilla omaa liikeideaa vailla riskiä. Koska kevytyrittäjyyden voi aloittaa ilman pääomaa eikä sitoumuksia ole, on se oivallinen vaihtoehto testata omaa ideaa sivutoimisena yrittäjänä.

Paras tapa aloittaa on keskittyä kokonaan asiakassuhteiden kehittämiseen. UKKO.fi:n kautta rahat saat suoraan tilillesi!

Mikä?

Luotettava ja kätevä laskutuspalvelu!

UKKO.fi on helppokäyttöinen palvelu, jonka avulla voit laskuttaa työsuoritteet ilman omaa yritystä. Ei aloitus- tai kuukausimaksuja!

Lue lisää palvelusta

Miksi?

Ei paperitöitä, ilmoituksia tai byrokratiaa!

UKKO.fi:n käyttäjänä vältyt oman yrityksen tai toiminimen vaatimilta viranomaisilmoituksilta. Kevytyrittäjänä et ole myöskään kirjanpitovelvollinen.

KOKEILE PALKKALASKURIA

Kenelle?

UKKO.fi-palvelu sopii mainiosti sivutoimisen työn tekemiseen!

Keskity asiakkaisiisi ja jätä laskutus, palkanlasku ja muut paperityöt meille. Kokeile jo tänään!

ALA KEVYTYRITTÄJÄKSI