Yrittäjyyskoulu

Aina kannattaa yrittää

Yrittäjyys

Yrittäjyys kiinnostaa monia ja parhaimmillaan se onkin oivallinen tapa työllistää itse itsensä alalle, jota kohtaan yrittäjä tuntee intohimoa ja jonka hän tuntee kuin omat taskunsa. Toisaalta yrittäjyys myös vaatii yrittäjältä paljon ja yrityksen perustaminen saattaakin tästä syystä pelottaa. Löydät tästä artikkelista yrittäjyyteen liittyviä plussia ja miinuksia, joita kannattaa pohtia tarkkaan ennen yrittäjäksi ryhtymistä.

Yrittäjyyden plussat

Moni yrittäjä nauttii siitä, että saa olla oman itsensä pomo. Tämä antaa vapauden tehdä itselle sopivia valintoja ja käyttää luovuutta. Yrittäjänä on peruspalkansaajaa helpompaa kokeilla erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja. Yrittäjä on yleensä huomattavasti palkansaajaa vapaammassa asemassa esimerkiksi työaikojensa suhteen. Koska hän on vastuussa työn sujumisesta vain itselleen ja asiakkailleen, hänen ei ole välttämättä pakko työskennellä kahdeksasta neljään, kuten monissa palkkatöissä, vaan hän voi työskennellä tavallista joustavammin esimerkiksi asiakkaiden tarpeiden tai oman elämäntilanteensa kannalta optimaalisella aikataululla. Esimerkiksi moni äiti on kokenut, että yrittäjyys, etenkin kevytyrittäjyys, on palkkatyötä helpompi tapa yhdistää äitiys ja työnteko. Yrittäjällä on palkansaajaa enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa omaan tulotasoonsa. Hän päättää itse, kuinka paljon hän töistään laskuttaa, ja kuinka paljon työtunteja hän tekee. Jos yrittäjällä on jotakin erityisen haluttua erityisosaamista, voivat hänen tuntiveloituksensa nousta yllättävän korkealle tasolle. Palkkatyössä tästä erityisosaamisesta suurin hyöty menisi työnantajalle.

Yrittäjyyden miinukset

Yrittäjyyteen liittyy suuri vastuu, sillä yrittäjä vastaa viime kädessä itse yrityksensä sitoumuksista. Kun työajoista on vastuussa yksin, eikä kukaan ole hengittämässä niskaan, vaatii sovituista aikatauluista kiinnipitäminen usein erityisen kovaa itsekuria. Lisäksi suuri vastuu vaatii runsaasti tietotaitoa ja kykyä etsiä ajankohtaista tietoa esimerkiksi verotukseen ja työlainsäädäntöön liittyen. Yrittäjä voi toki delegoida monia asioita, kuten yrityksensä kirjanpidon, ammattitaitoiselle kirjanpitäjälle, mutta tästä huolimatta hänen on hyvä itsekin tietää, yrittämiseen liittyvästä lainsäädännöstä. Jos yrityksellä on palkattua henkilökuntaa, vastuu lisääntyy, ja yrittäjällä on entistä enemmän huolehdittavaa. Yrittäjä kantaa itse yritystoiminnan taloudellisen vastuun. Jos yrityksellä menee huonosti, menee yrittäjälläkin huonosti. Palkansaajan asema onkin monin tavoin yrittäjää turvatumpi ja se sisältää vähemmän vastuuta. Kärjistetysti voidaankin sanoa, että kun työntekijä sulkee työpaikan oven työpäivän päätteeksi, voi hän unohtaa työn ja työtehtävänsä, mutta yrittäjyys on usein kokonaisvaltainen elämäntapa, joka seuraa yrittäjää myös tämän vapaa-ajalle. Tärkeimmät yrittäjyys-aiheiset kirjoitukset:

Uusimmat kirjoitukset

  • Yrittäjyys Female Founders Suomi -perustaja: Naisilla on yrittäjinä ohjakset omissa käsissään ja mahdollisuus muuttaa maailmaa

    Anna Pyykkö, 38, halusi naisille oman verkoston. Nyt sadat naiset puhuvat hänen foorumeillaan bisneksestä ja sparrailevat toisiaan kohti kasvua. Toki miehetkin ovat tervetulleita mukaan. Pyykkö on omien sanojensa mukaan junan tuoma helsinkiläinen. Hän opiskeli Vaasassa pääaineenaan aluetiede, joka on sekoitus maantietoa ja kauppatieteitä. Pyykkö luki itsensä lopulta hallintotieteiden lisensiaatiksi asti, mutta ei koskaan halunnut tehdä sen alan töitä, sillä virastossa…

    Lue lisää
  • Yrittäjyys Miten hyödyntää hiljainen heinäkuu? Kokosimme vinkit kaikenlaisille yrittäjille!

    Juhannuksena kymmenettuhannet suomalaiset suuntaavat mökkimaisemiin ja aloittavat samalla loman vieton. Kesälomakausi on Suomessa perinteisesti startannut juhannuksesta ja heinäkuussa yksi jos toinenkin yritys, virasto ja palvelu on kesälaitumilla kirmaamisen vuoksi suljettu – kun mökkikunnissa ja kaikenkirjavissa kesätapahtumissa taas riittää säpinää. Heinäkuu onkin monelle yrittäjälle haastavaa aikaa – laittaako lappu luukulle, jos ei asiakkaita kuitenkaan näy ja lomailla itse, vai voisiko hiljaisemman…

    Lue lisää
  • Yrittäjyys Näin aloittava yrittäjä löytää ensimmäiset asiakkaansa

    Yritys perustettu tai kevytyrittäjyys aloitettu, mutta asiakkaat puuttuvat – miten asiakkaita lähdetään etsimään ja mistä ensimmäiset asiakkaat löytyvät? Tässä artikkelissa annamme konkreettisia vinkkejä asiakkaiden etsimiseen. Ensimmäiset asiakkaat tuovat yrittäjälle ensimmäiset tulot ja parhaimmillaan toimivat myös arvokkaina suosittelijoina, jotka laittavat puskaradion liikkeelle ja tuovat mukanaan uusia asiakkuuksia. Ensimmäiset asiakkaat ovat siis yrittäjälle tuikitärkeitä ja sen ihkaensimmäisen löytäminen on usein kaikkein hankalin…

    Lue lisää
  • Yrittäjyys Vuonna 2019 kolme yrittäjää pokkasi halutun palkinnon, mutta mitä sitten tapahtui? – Yrittäjyyskoulu oli heihin yhteydessä

    Vuonna 2019 kolme taidokasta yrittäjää sai palkinnon työstään, mutta muutamassa vuodessa ehtii tapahtua paljon. Vieläkö he kaikki toimivat yrittäjinä? Yrittäjyyskoulu selvitti asian. Valtakunnallinen yksinyrittäjä JSM Consulting Oy:n Jaakko Marin palkittiin, koska hän pystyi yhden miehen yrityksenä kilpailemaan kansainvälisiä jättejä vastaan ja vieläpä onnistuneesti. Menestyksen salaisuus on korkea tietotaito ja osaaminen haastavissa palvelujohtamisen asioissa sekä kyky auttaa organisaatioita modernin palvelujohtamisen haasteissa.…

    Lue lisää
  • Yrittäjyys Yrittäjä, muista huolehtia itsestäsi ja nauttia kesästä!

    Yrittäjän loma voi olla hankala järjestää, kun kaikenlaista työkiirettä riittää kesällekin. Kerromme, kuinka voit kesän aikana laskea stressitasoasi ja ladata akkujasi – oli sinulla lomaa tai ei. (lisää…)

    Lue lisää
  • Yrittäjyys Yrittäjyys ystävän kanssa – uhka vai mahdollisuus?

    Yrityksen perustaminen kaverin kanssa voi olla loistava idea, ja parhaimmillaan se on oikea unelmatyö. Toiminnassa on kuitenkin myös riskinsä, sillä läheiset välit voivat aiheuttaa paineita ja ristiriitoja. Suuri osa ongelmista on onneksi vältettävissä huolellisella suunnittelulla, selkeillä sopimuksilla ja avoimella keskustelulla. Kerromme, mitä yritystoiminnan ja ystävyyden yhteensovittaminen vaatii; näillä neuvoilla väistätte ystäväsi kanssa pahimmat sudenkuopat ja voitte saada liiketoimintanne kukoistamaan! (lisää…)

    Lue lisää
  • Yrittäjyys Miltä tulevaisuus näyttää yrittäjille koronan jälkeen?

    Yrittäjät odottavat jo markkinoiden avautumista koronan hellittäessä. Tulevaisuus kiinnostaa, mutta yrittäjissä se herätti kasvaneessa määrin innokkuutta ja pelkoa, kertoo tuore kysely. Jos Sitran ennakointi- ja strategiajohtaja Katri Vataja saisi maistiaisia tulevaisuudesta, hän haluaisi jo nähdä, mitä koronasta todella opittiin. ”Tällä hetkellä mietin paljon sitä, että minkälaisia tulevaisuusloikkia ja edistysaskeleita organisaatioissa ja työelämässä otetaan. Kuinka paljon huomioidaan sitä, että mitä ollaan…

    Lue lisää
  • Yrittäjyys Onko media kiinnostunut sinusta yrittäjänä? Varmasti on, kun toimit tällä tavalla!

    Jos yhä luulet, ettei juuri sinun yrittäjätarinassasi ole mitään mediaa kiinnostavaa, olet erehtynyt pahemman kerran, kirjoittaa UKKO.fi:n Yrittäjyyskoulun päätoimittaja Jenna Heino blogissaan. Kun yrittäjä pääsee kertomaan itsestään ja työstään medialle, tilaisuudesta tulee ottaa kaikki irti. Ensimmäiseksi on kuitenkin päästettävä irti uskomuksesta, ettei oma työ ja asiantuntijuus ole tarpeeksi kiinnostavaa. Tavallinen onkin erikoista Mitä kiinnostavaa minä tavallinen yrittäjä olen muka tehnyt?…

    Lue lisää
  • Yrittäjyys Ennakkoperintärekisteri – mikä se on?

    Moni tuore yrittäjä törmää ennakkoperintärekisteriin viimeistään yrityksen perustamisen yhteydessä. Mikä on ennakonperintärekisteri ja onko siihen pakko liittyä? Selvitämme tässä artikkelissa ymmärrettävästi, mistä on kyse ja mitä uuden yrittäjän on tiedettävä ennakkoperintärekisteristä. Mikä ennakkoperintärekisteri? Ennakkoperintärekisteri tarkoittaa sitä, että rekisteriin liittynyt yritys maksaa itse verot liiketoimintansa tuloista suoraan verottajalle. Rekisteriä ylläpitää Verohallinto. Palkkatyöstä yrittäjäksi siirtyvälle tuloveron ennakonperintä on tuttua – veroprosentti määräytyy…

    Lue lisää
  • Yrittäjyys Yrittäjän loma vaatii suunnittelua – tienasithan lomarahat ajoissa?

    Jokaisen yrittäjän kannattaa tähdätä siihen, että kukkaro on loman aikana tarpeeksi paksu. Silloin hengähdystauot ovat paitsi ansaittuja, myös ”palkallisia”. On yrittäjiä, jotka eivät koskaan lomaile sekä on niitä, joiden elämä tuntuu olevan yhtä lomaa. Jotkut yrittäjät kokevat loman ottamisen hankalana, mutta yhteen lomapäivään ei pitäisi minkään yrityksen kaatua. Puolestaan työuupumus saattaa helposti kaataa koko yrityksen, jolloin kaikki kovalla vaivalla tehty…

    Lue lisää
1 2 3 6