Arvioitu lukuaika: 1 minuutti

Joogaohjaajaksi kevytyrittäjänä

Haaveiletko joogaohjaajaksi tulemisesta? Moni tekee haaveesta totta kevytyrittäjänä.

Taidokkailla joogaohjaajilla ja kouluttajilla on Suomessa kysyntää, mutta joogaohjaajaksi työllistyminen vaatii usein oman toiminimen ja salin perustamista. Jos keikka on satunnaista ja toiminta alussa, ei yrityksen tai toiminimen perustaminen välttämättä heti tunnu oikealta.

Kevytyrittäjyys mahdollistaa laskutuksen pitämistään tunneista ja opetuksesta yksityishenkilönä. Tämä tarkoittaa, että  omaa y-tunnusta ja toiminimeä ei tarvita laskujen luomiseen ja lähettämiseen. Kevytyrittäjän byrokratian hoitaa laskutuspalvelu, eikä kevytyrittäjänä itse ole esimerkiksi kirjanpitovelvollinen. Tällöin oman ajan voi keskittää haluamaltaan osin itse ohjaukseen ja tuntien suunnitteluun.

Suomen suurin kevytyrittäjyyspalvelu UKKO.fi hoitaa puolestasi palkanmaksuun liittyvät paperityöt ja tilittää vaadittavat maksut, kuten verot ja vakuutukset. Sinä määräät itse asiakkailta veloittamat hintasi ja saat rahat tilillesi palkkana.

Mikäli tunteja ei jossain kuussa olisikaan, ei palvelusta tällöin tarvitse maksaa. Tutustu hinnastoomme!

  • ei juoksevia maksuja
  • ei tarvetta y-tunnukselle
  • päätä itse oma hinta, sekä milloin ja kenelle töitä teet
  • nosta palkkaa
  • unohda paperityöt

Lue alta Christan tarina ja lisää siitä, kuinka joogaohjaajana toimiminen onnistuu kevytyrittäjänä!

"Ihanaa tämä on, vaikkakin hullua" – Crista teki joogasta ammatin

Crista joogayrittäjä

Crista Soskolne on joogaohjaaja ja vijnanajoogan opettaja. Yliopisto-opintojen myötä Crista kiinnostui joogasta ja kouluttauduttuaan joogaohjaajaksi ja –opettajaksi teki hän niistä ammatin ensin kevytyrittäjänä ja sitten yrittäjänä.

Crista kertoo joogan parhaiksi puoliksi sen, että saa jakaa sen avulla kehotietoisuutta, stressinsäätelyä, iloa ja rauhaa mitä erilaisimpien oppilaiden kanssa. Työn sydämenä hän pitää oivalluksen hetkiä ihmisten kanssa.

”Oli hyvä kokeilla ensin kevytyrittäjyyttä, koska se mahdollisti sen, että oli aikaa oppia omasta alasta.”

Yrittäjyyden Crista aloitti ensin kevyemmin eli hän ohjasi joogaa ja laskutti tekemästään työstä laskutuspalvelun kautta. Crista ehti kokeilla ennen UKKO.fi:lle siirtymistä toistakin alan toimijaa, mutta toimijan korkeamman palvelumaksun vuoksi hän liittyi pian UKKO.fi:n kevytyrittäjäksi.

Crista käytti laskutuspalvelua omista joogatunneista laskuttamiseen kaksi ja puoli vuotta. Ensimmäisenä vuonna laskutus oli vähäisempää, mutta vähitellen ohjaustuntien ja asiakkaiden määrä kasvoivat ja laskutus lisääntyi.

Lue Kristan koko tarina.

Muita artikkeleita aiheesta Ammatit:

  • Ammatit Ompelija

    Kevytyrittäjänä laskutat ompelutöistäsi vaivatta! Onko sinulla osaamista ompelutöissä? Ompelijoita tarvitaan aina housunpunttien lyhentämisestä iltapukujen ompelemiseen asti. Aloittamiseen et tarvitse pääomaa, kunhan sinulla on ompelukone! Ompelijana työskenteleminen voi olla aluksi aika satunnaista, joten yrityksen tai toiminimen perustaminen ei välttämättä tunnu oikealta. Kevytyrittäjyys mahdollistaa laskutuksen ilman omaa yritystä. Tämä tarkoittaa, että  omaa y-tunnusta ja toiminimeä ei tarvita laskujen luomiseen ja lähettämiseen. Kevytyrittäjän byrokratian hoitaa laskutuspalvelu,…

    Lue lisää
  • Ammatit Mallin työ kevytyrittäjänä

    Kiinnostaako freelancer-mallin työ? Onko poseeraaminen sinulle luontevaa? Laita kykysi hyötykäyttöön ja aloita mallin työt kevytyrittäjänä! Oletko haaveillut mallina työskentelemisestä? Kokoa vain oma mallikansiosi ja ryhdy markkinoimaan itseäsi! Vai haluaisitko ehkä valmentaa muita malleiksi? Poseeraus ja catwalkilla kävely ovat taitolajeja, joihin monet aloittelevat mallit voivat tarvita opastusta! Kevytyrittäjyys on koko ajan suositumpi tapa tienata hieman extraa tai kokeilla uutta työtä; yhä…

    Lue lisää
  • Ammatit Eläintenhoitajaksi kevytyrittäjänä?

    Haluaisitko olla eläintenhoitaja koko- tai osa-aikaisesti? Eläintenhoitajaksi ryhtyminen on helppoa kevytyrittäjänä! Kevytyrittäjyys on koko ajan suositumpi tapa tienata hieman extraa tai kokeilla omaa liikeideaa ja siksi yhä useampi suomalainen tekee sivutöitä eläintenhoitajana. Moni eläinrakas on löytänyt UKKO.fi:n kautta keinon viettää aikaa näiden rakkaiden otusten parissa – ja ansaita samalla hieman ekstraa! Yksi heistä on Katri Saajanaho. ”Itselläni ei ole eläimiä,…

    Lue lisää