Arvioitu lukuaika: 1 minuutti

Youtube-videoiden tekeminen – Näillä vinkeillä pääset alkuun Youtubessa!

aloita-vloggaus

Edellisessä Youtube-aiheisessa artikkelissamme Älä pelkää Youtubea annoimme askelmerkit videomarkkinoinnin aloittamiseen. Olet ehkä jo ehtinyt luoda Google-tilin ja Youtube-profiilin itsellesi – hyvä, nyt voidaan ryhtyä tuumasta toimeen. Jaamme tässä artikkelissa vinkkejä, miten pääset alkuun Youtubessa.

Myös videoiden tekemisessä hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Taustatyöhön kannattaa käyttää aikaa, jotta lopputulos erottuu edukseen.

Ensimmäiset stepit

Alkuun päästäkseen on hyvä miettiä, kenelle video suunnataan, ketä tavoitellaan, mistä aiheesta puhutaan ja miksi. Mikäli kohderyhmänä on liian laaja, päätyy helposti puhumaan aiheista, jotka eivät lopulta kiinnosta ketään. Rajaamalla fokus tarkentuu ja pystyy löytämään näkökulmia, joille on aitoa kysyntää.

Kohdeyleisön pään sisään pääset kätevästi käsiksi googlaamalla: voit yksinkertaisesti hakea aihealueen suosituimpia kysymyksiä, joihin ihmiset etsivät ratkaisuja.

Mistä videolla sitten kannattaa puhua? Mitään tiettyä ohjeistusta tähän ei ole, koska melkein mistä vain voi puhua. Toki Googlessa tehdyn taustatyön tuloksena löydät varmasti jonkin yleisen ongelman, johon haluat kertoa ratkaisun.

Tyttö kuvaa järjestelmäkameralla

Käsikirjoitus auttaa alkuun ja selkeyttää ideointia. Hyvä on myös miettiä, millaisia työvälineitä tarvitaan ja missä kuvaus kannattaa tehdä. Jos et ole aiemmin kuvannut videota, kameran edessä saattaa jännittää ja oma ääni kuulostaa vieraalta. Harjoitus tekee kuitenkin tässäkin asiassa mestarin!

Opetusvideot tuovat katsojia

Youtubesta löytyy laaja valikoima videoita aiheesta kuin aiheesta. Suomalaisia Youtube-kanavia on jo huikea määrä, joista monet ovat saaneet suosiota myös kotimaan ulkopuolella. Yksi suosituimmista kanavista on Dudesons, jolla on jo yli 3,2 miljoonaa tilaajaa ja miljoonia katselukertoja per jakso.

Ajankohtaisten aiheiden suosiminen ja mahdollisesti uuden näkökulman tuominen yleensä toimii. Tärkeintä on saada pidettyä kuulija mukana alusta loppuun saakka. Ensimmäiset 5 sekuntia ovat kriittisiä, tämä aika usein määrittää herääkö katselijan kiinnostus vai ei.

Selkeät ja lyhyet tutoriaalivideot eli opetusvideot ovat hyödyllinen tapa saada potentiaaliset asiakkaat kiinnostumaan asiantuntijuudestasi. Niiden avulla on mahdollista viestiä monimutkaisistakin asioista mieleenpainuvalla tavalla. Videot, joissa opetetaan jotain, usein houkuttelevat aiheesta kiinnostuneita palaamaan takaisin.

Youtube-videoiden tekeminen onnistuu älypuhelimella

Videoiden tekemisen paras puoli on, että se ei ole rakettitiedettä ja onnistuu keneltä vain. Puhelimella saa riittävän laadukasta materiaalia, joten mitään kalliita videokameroita et tähän tarvitse.

Mahdollisuuksien mukaan kannattaa etsiä riittävän rauhallinen ympäristö, jotta puheääni tallentuu selkeästi. Äänen tallentamiseksi on suositeltavaa käyttää myös kunnollista kameran ulkopuolista mikkiä, jotta ääni saadaan kuulumaan laadukkaasti.

Olisiko nyt aika ottaa puhelin esille ja lähteä kokeilemaan ensimmäistä videota? Hyvin se menee!

Kirjoittaja Piia Peiponen
Piia on viestinnästä innostuva somenautiskelija ja lempeä kieliniuho, jota kiinnostavat muuttuva työ ja työelämä. Inspiraation lähteinä kirjoituksiin ja elämään toimivat ilmiöt ja ihmiset.

Kevytyrittäjyys vai oma yritys?

Kevytyrittäjyys sopii sinulle kun:

  • Toimintasi on sivutoimista tai keikkaluontoista
  • Haluat testata liikeideaasi
  • Et halua miettiä ennakkoveroja, alveja tai muita ilmoituksia
  • Sinulla on keikka, josta haluat rahat nopeasti tilille
  • Haluat säästyä tilitoimiston kuukausimaksuilta
  • Haluat valita perustatko Y-tunnuksen vai et

Yrittäjyys on sinua varten kun:

  • Aiot toimia yrittäjänä päätoimisesti tai säännöllisesti
  • Sinulla on valmis yritysidea
  • Sinulla on paljon hankintoja, joiden arvonlisäverot haluat vähentää
  • Haluat perustaa toiminimen tai osakeyhtiön tai siirtää kirjanpitosi meille
  • Haluat hakea starttirahaa toimintasi alkuun
  • Tarvitset toimintaasi varten oman Y-tunnuksen tai sinulla on jo sellainen
Askarruttaako jokin? Jätä meille yhteydenottopyyntö >>
Olli Kopakkala

Olli on toiminut tulospohjaisen markkinoinnin parissa lähes kymmenen vuotta. Hän rakastaa rugbyä, ja huonoa huumoria. Olli on ollut mukana perustamassa UKKO.fi:tä vuonna 2012.

Muita artikkeleita aiheesta Markkinointi:

  • Markkinointi Älä pelkää YouTubea - videot ovat kätevä tapa päästä lähelle asiakkaita

    Tiesitkö, että Youtube on Googlen omistama ja käytännössä katsoen maailman toiseksi käytetyin hakukone? Oletko miettinyt videomarkkinointia, jolla löydyt myös hakukonetuloksissa? Videot ovat selvässä nousussa ja niitä kulutetaan tänä päivänä paljon. Etenkin nuorten keskuudessa Youtube on erittäin suosittu ja käytetty sosiaalisen median kanava. Käyttäjät voivat ladata palveluun videoita, sekä katsella ja jakaa niitä. Tämä on Youtube-blogisarjan ensimmäinen osa, jonka tarkoituksena on…

    Lue lisää
  • Markkinointi Nyt jäitä hattuun, yrittäjä! Näin vastaat negatiiviseen palautteeseen somessa

    Yrittäjän on hyvä opetella ottamaan vastaan asiakaspalautetta, mutta erityisen tärkeä taito se on sosiaalisessa mediassa, jossa palautebumerangin vastaanottamista seuraa aina satoja silmäpareja. Yksikään yrittäjä ei halua lukea yritystoiminnastaan negatiivisia kommentteja verkkokeskusteluista, mutta toisinaan niitäkin tulee eteen. Siksi tilanteisiin on hyvä valmistautua etukäteen. Tärkeintä jokaisessa tilanteessa on säilyttää pää kylmänä, puhe asiallisena, mieli nöyränä ja sydän lämpimänä. Jos omasta yritystoiminnasta kirjoitetut…

    Lue lisää
  • Markkinointi Oletko valmis suositeltavaksi?

    Hyvin tehdyt, pienet arkipäiväiset asiat voivat näin sosiaalisen median aikakaudella nousta ratkaiseviksi tekijöiksi, kun yrityksestä tulee hetkellisesti somen kuumin puheenaihe. Kesäkuussa eteläpohjanmaalainen huvipuisto Powerpark sai sellaista julkisuutta, jota on vaikea rahalla ostaa.  Elämyspuisto sai valtavasti näkyvyyttä lukuisissa sosiaalisen median kanavissa, kun viestintäkouluttaja ja tietokirjailija Katleena Kortesuo julkaisi positiivisen arvion perheensä huvipuistomatkasta. Kortesuo itse kertoo, että hän on arvosteluissaan kriittinen ja…

    Lue lisää