Arvioitu lukuaika: 2 minuuttia

Piilotyöpaikat

missa-piilotyopaikka

Piilotyöpaikat ovat työpaikkoja, joita ei ole varsinaisesti ilmoitettu missään. Arvioiden mukaan piilotyöpaikkojen osuus on jopa 70 – 80 % kaikista avoimista työpaikoista. Miten tällaisia työpaikkoja voi sitten hakea ja saada, jos niiden olemassaolosta ei edes tiedä?

Miksi työpaikkoja ei ilmoiteta?

Ensinnäkin usein voi olla, että varsinaista työpaikkaa ei ole avoinna. Saattaa olla, että yrityksessä on tekemätöntä työtä, joka kaipaisi tekijää. Tästä ei kuitenkaan olla päästy vielä siihen vaiheeseen, että tämän katsottaisiin olevan avoin työpaikka. Jos taas joku työntekijä osaa itsensä myydä tähän rakoon, voi työpaikka aueta.

Toisekseen avoin rekrytointiprosessi on usein pitkä ja monipolvinen. Yhteen paikkaan saattaa tulla satoja hakemuksia, joista pitäisi karsia paikkaan sopimattomat. Samaan aikaan taas juuri se työntekijä, jota yritys hakee, ei edes lue avoimia työpaikkailmoituksia.

Kolmanneksi yrityksen kiire palkata uusi työntekijä voi johtaa siihen, että tehtävään palkataan avoimen haun ulkopuolelta. Jos esimerkiksi yrityksen tärkeä työntekijä on siirtynyt muualle, täytyy tilalle saada nopeasti pätevä korvaaja. Nopein tapa tällöin uuden työntekijän palkkaamiseen on palkata sellainen, joka on jo jotenkin yritykselle tuttu.

Alla on koottuna muutamia vinkkejä piilotyöpaikkojen kaivamiseen.

  1. Muuta asennettasi työnhakuun

Jos kysytään, miten töitä haetaan, useimmat varmaankin vastaisivat, että mennään mol.fi-sivulle ja rajataan hakuun oman paikkakunnan työpaikat ja haetaan kaikkiin kiinnostaviin. Tämä tosiaan toimiikin joskus, mutta piilotyöpaikkojen kaivamiseen tarvitaan toisenlainen asenne. Ajattelusi tulisi lähteä ennemminkin siitä, että mitä tarjottavaa juuri sinulla on juuri tälle yritykselle. Itsensä markkinointi onkin sellainen taito, joka on opeteltava. Me suomalaiset olemme usein varsin vaatimattomia omien taitojemme korostamisessa. Tästä kuitenkin täytyy päästä yli, koska jos yritys ei tunne sinua entuudestaan, miten se voi tietää potentiaalistasi?

Muuta asennettasi

  1. Ole suoraan yhteydessä mielenkiintoisiin yrityksiin

Mieti työnhakuasi kahdelta kannalta: mitä osaan tehdä ja mitä haluan tehdä? Jälkimmäinen kysymys auttaa sinua löytämään yritykset, joissa varmaankin haluaisit tehdä töitä. Koska mielenkiintoiset yritykset harvoin lähestyvät sinua, jos eivät tiedä olemassaolostasi, on sinun tehtävä ensimmäinen liike:

Laadi avoin hakemus, jossa kerrot osaamisestasi ja kokemuksestasi. Usein avoimia hakemuksia otetaan vastaan yrityksen rekry-sivuilla, mutta voit lähettää sen suoraan myös sille henkilölle, kenen haluaisit olevan esimiehesi. Soita esimerkiksi seuraavalla viikolla hakemuksesi perään, jolloin osoitat ekstramotivaatiota. Useat yritykset säilyttävät avoimia hakemuksia, vaikka paikkaa ei ole juuri sillä hetkellä avoinna. Näitä saatetaan käydä läpi sitten myöhemmin ennen avoimen työpaikan ilmoittamista.

  1. Kerro, että etsit työtä

Useat piilotyöpaikat täytetään nimenomaan suhteiden avulla. Vaikka sinusta tuntuisi, ettei tuntemistasi ihmisistä ole mitään hyötyä työnhakusi kannalta, koskaan ei tiedä, mitä kautta seuraava työpaikkasi voi löytyä. Kun lähipiirisi tietää sinun etsivän työtä, saattavat he ajatella sinua, kun heidän työpaikallaan aukeaa sinulle sopiva pesti. Pelkkien tuttavien lisäksi kannattaa myös ylläpitää ammatillisia verkostoja. Usein töitä voi löytää siten, että esimerkiksi entinen työkaverisi muistaa sinun olleen hyvä työntekijä. Jos hän tietää sinun etsivän töitä samaan aikaan, kun hänen tietoonsa tulee avoin työpaikka, voi hän vinkata asiasta sinulle.

  1. Piilotyöpaikkojen kaivaminen saattaa vaatia salapoliisityötä

Vaikka varsinaisia työpaikkoja ei laitettaisikaan avoimeen hakuun, voit silti lukea mediasta rivien välistä avautuvista työpaikoista. Tällaisia voivat olla esimerkiksi uutiset yrityksen uusista projekteista tai toimipisteistä. Näihin tarvitaan aina lisää työvoimaa, joten voit ennakoida tämän tarpeen ottamalla yhteyttä kyseiseen yritykseen. Lisäksi yritysten laajentuessa tai fuusioituessa työtehtävät muuttavat muotoaan. Tähän väliin voi avautua sopiva ikkuna juuri sinun osaamisellesi.

  1. Hyödynnä sosiaalista mediaa

Tärkein sosiaalisen median kanava työnhakuun on LinkedIn. Useat työpaikat ilmoitetaan ainoastaan sen kautta. Se on myös hyvä kanava ammatillisten verkostojen ylläpitoon. LinkedInissä on luotava itselleen ajantasainen profiili, joka herättää mielenkiinnon potentiaalisissa rekrytoijissa. Sen tekemiseen kannattaa siis käyttää enemmän aikaa ja vaivaa kuin muiden sosiaalisten median tilien tekoon. Joistain työpaikoista saatetaan vinkata jopa Twitterissä! Tärkeää onkin siis olla monessa mukana ja pitää silmät ja korvat auki kaikkialla.

Olli Kopakkala

Olli on toiminut tulospohjaisen markkinoinnin parissa lähes kymmenen vuotta. Hän rakastaa rugbyä, ja huonoa huumoria. Olli on ollut mukana perustamassa UKKO.fi:tä vuonna 2012.

Muita artikkeleita aiheesta Työelämä:

  • Työelämä Kuvan liittäminen hakemukseesi - Ollako vai eikö olla?

    Oman kuvan lisääminen ansioluetteloon ja työhakemukseen on yleistynyt, mutta se ei ole edelleenkään pakollista. Kuva ei saa vaikuttaa mitenkään hakuprosessiin, oli se sitten hakemuksessa tai ei. Päätös tehdään edelleen vain pätevyyden ja työhön sopimisen perusteella. Aiemmassa artikkelissamme ”Avoin työhakemus – Voiko sen syödä?” kävimme läpi, että hakemus on markkinointikirje. Eli yrität myydä osaamisesi ja persoonallisuutesi työnantajalle, jotta hän valitsisi sinut.…

    Lue lisää
  • Työelämä Ole itse paras pomosi

    Itsensä johtaminen on oikeastaan itsensä käskemistä, jotta saisi aikaan jotakin. Kevytyrittäjät tekevät usein töitä itsenäisesti, jolloin he saavat itse päättää kenelle, milloin ja minkä verran tekevät töitä. Valinnanvapaus on ihanaa, mutta hommat saattavat jäädä helposti tekemättä, jos ei ole pomoa, joka käskee tai deadlinea, joka kolkuttelee. Kiire onkin läsnä nykymaailmassa monella. Tuntuu, että koko ajan on hirvittävästi tehtävää, mutta silti…

    Lue lisää
  • Työelämä Opas maahanmuuttajille Suomen työmarkkinoiden syövereihin

    Työpaikan löytäminen ja työn tekeminen Suomessa ei ole aina helppoa. Verohallinnon, TE-toimistojen, Kelan ja muiden työmarkkinoilla operoivien tahojen kanssa puljaaminen vaatii paljon hiljaista tietoa, jota esimerkiksi maahanmuuttajilla ei suoraan ole. Helpottaaksemme maahanmuuttajien itsensä työllistämistä tilasimme yhdysvaltalaiselta Gregory Pellechiltä oppaan, joka antaa tarvittavat pohjatiedot maassamme työskentelyyn ja UKKO.fi:n hyödyntämiseen. Oppaan ensimmäinen versio tehtiin jo vuonna 2017 ja se päivitettiin tammikuussa 2022.…

    Lue lisää