Arvioitu lukuaika: 6 minuuttia

Työhaastattelukysymykset – Näihin kannattaa varautua

Tyohaastattelu-yleisimmat-kysymykset

Työhaastattelu on jännittävä tilanne, johon jokainen joutuu ainakin kerran tai pari elämässään, useimmat useamminkin. Yleisimmät työhaastattelukysymykset toistuvat usein haastattelusta toiseen, ja niihin valmistautuminen on helppoa. Lue tästä artikkelista vinkit tavallisimpiin ja yllättävämpiin kysymyksiin vastaamiseen!

Pohtimalla vastaukset valmiiksi yleisimpiin kysymyksiin, voi jännityksen selättää ja onnistua tuomaan oman osaamisensa ja persoonansa paremmin esille.

Yrittäjyyskoulun toimitus lähti selvittämään työhaastattelukysymysten salaisuuksia niiden alkulähteelle: kysyimme HR-osaajalta ja kokeneelta rekrytoijalta Olli Saukolalta, mitä työhaastattelussa yleensä kysytään ja miksi.

”Työhaastatteluissa toistuu usein sama runko, jonka ympärille haastattelu muodostuu. Haastattelu on aina jollain tapaan strukturoitu”, Saukola kertoo.

Peruskysymykset ovat usein hyvin samankaltaisia yrityksen koosta, alasta ja haetusta tehtävästä riippumatta – näihin on helppo valmistautua, koska kysymyksillä kartoitetaan useimmiten samoja asioita.

Tarkemmat kysymykset taas liittyvät usein haettuun tehtävään ja hakijan osaamiseen juuri omalla alallaan.

Lue myös 10 virhettä, joita sinun tulisi välttää työhakemuksessa.

Työhaastattelun kysymykset. Mies työhaastattelussa.

Listasimme tähän artikkeliin sekä yleisimmät haastattelukysymykset että muutaman erikoisen kierrepallon, jotka työhaastattelussa voi kohdata – valmistaudu siis vastaamaan ainakin näihin:

Yleisimmät työhaastattelukysymykset

  1. Kerro vähän itsestäsi.

Tämän moni on kuullut lukuisia kertoja. Mitä haastattelija oikein haluaa kuulla tämän kysyessään?

”Itse olen varoivainen tämän vähän ympäripyöreän kysymyksen kanssa”, Saukola kommentoi.

"Tämä kysymys asettaa hakijan usein epämielyttävään tilaan, sillä tästä on vaikea tietää, mitä haastattelija hakee. Jos hakija menee lukkoon heti alussa, vaikuttaa se koko haastatteluun. Toisaalta tällä näkee onko hakijalla hissipuhe valmiina, hämmentyykö, ja osaako kertoa oleellisia asioita itsestään.”

Vaihtoehtoisia haastattelun avauksia ovat esimerkiksi ”Miten haluaisit esitellä itsesi?” tai ”Miksi hait juuri tähän tehtävään ja meidän organisaatioon?”

Näillä haastattelija saa selville tietääkö hakija ylipäätään, mihin on hakenut vai onko roiskinut hakemuksia sinne tänne.

Hyvä vastaus tähän kysymysklassikkoon onkin selkeä ja ytimekäs tiivistys omasta ydinosaamisesta, keskittyen erityisesti haettavan tehtävän vaatimuksiin. Pieni hissipuhe omista taidoista kannattaa olla siis takataskussa työhaastatteluun astellessa.

  1. Missä näet itsesi viiden vuoden päästä?

”Voisi kysyä myös, millaisia uratähtäimiä, tavoitteita tai suunnitelmia hänellä on työuralleen. Kukaan ei tiedä tarkalleen, missä on viiden vuoden päästä, mutta hakijalla voi hyvinkin olla urapolku mietittynä ilman tarkkaa vuosilukua”, Saukola kommentoi tätä usein kuultua kysymystä.

Kysymyksen tarkoituksena onkin kartoittaa hakijan suunnitelmia ja halukkuutta sitoutua yritykseen ja työhön, jota on hakemassa. Tämänkaltaisen kysymyksen kuullessasi, kerro siis tavoitteistasi ja suunnitelmistasi!

Työhaastattelun tavallisimmat kysymykset. Nainen kättelee miestä.

  1. Kerro suurin saavutuksesi.

Tällä kysymyksellä kartoitetaan vahvuuksiasiasi ja arvojasi. Missä olet hyvä? Mitä arvostat elämässä? Haastattelija arvioi, sopivatko vahvuutesi ja arvosi hakemaasi paikkaan. Työhaastatteluun mennessä kannattaakin olla mietittynä valmiiksi jokin yrityksen tai tehtävän kannalta relevantti saavutus, joko työelämästä tai harrastuksista.

  1. Kerro isoimmasta mokasta, jonka olet tehnyt töissä.

”Tällä selvitetään miten hakija suhtautuu epäonnistumisiin ja virheisiin. Ja kyllä, me teemme kaikki virheitä!”, Saukola summaa.

Kysymykseen voi vastata esimerkillä ja kertoa samantien, mitä on oppinut kyseisestä mokasta. Hakemaasi tehtävään sopiva esimerkki on hyvä pohtia jo ennen työhaastattelua, jotta vastaus on valmiina mielessä.

 

Kevytyrittäjyys vai oma yritys?

Kevytyrittäjyys sopii sinulle kun:

  • Toimintasi on sivutoimista tai keikkaluontoista
  • Haluat testata liikeideaasi
  • Et halua miettiä ennakkoveroja, alveja tai muita ilmoituksia
  • Sinulla on keikka, josta haluat rahat nopeasti tilille
  • Haluat säästyä tilitoimiston kuukausimaksuilta
  • Haluat valita perustatko Y-tunnuksen vai et

Yrittäjyys on sinua varten kun:

  • Aiot toimia yrittäjänä päätoimisesti tai säännöllisesti
  • Sinulla on valmis yritysidea
  • Sinulla on paljon hankintoja, joiden arvonlisäverot haluat vähentää
  • Haluat perustaa toiminimen tai osakeyhtiön tai siirtää kirjanpitosi meille
  • Haluat hakea starttirahaa toimintasi alkuun
  • Tarvitset toimintaasi varten oman Y-tunnuksen tai sinulla on jo sellainen
Askarruttaako jokin? Jätä meille yhteydenottopyyntö >>

 

  1. Miten työskentelet yksin/tiimissä?

”Tähän kaikki vastaavat, että työskentelevät hyvin sekä yksin että tiimissä, tai, että eivät ole johtajia, mutta osaavat esittää mielipiteitä”, Saukola kommentoi ja neuvoo vastaamaan mieluummin käytännön esimerkin kautta.

Paras tapa on kuvata esimerkki tilanteesta, jossa olet toiminut tiimin jäsenenä tai ottanut itsenäisesti haltuun jonkin työkokonaisuuden. Kerro konkreettisesti omasta roolistasi tiimissä tai työskentelytavoistasi itsenäisessä tehtävässä.

  1. Mitkä asiat aiheuttavat sinulle stressiä ja miten toimit paineen alla?

”Tällä halutaan saada selville, mitkä asiat oikeasti stressaavat sinua tai aiheuttavat painetta”, Saukola kertoo. "Onko se kiire, huono johtaminen, ad hocit,  jatkuva muutos ja epätietoisuus, vai mikä?"

Kerro siis avoimesti siitä, miten työskentelet stressaavassa tilanteessa, ja kuvaa myös, millaisia keinoja sinulla on stressinhallintaan.

  1. Millainen on täydellinen työpaikka?

”Älä vastaa, että rantabaari Balilla”, Saukola ohjeistaa.

Kerro, mitä asioita arvostat työssäsi.

Tällä selvitetään, mitä asioita arvostat työssä ja työpaikalla. Onko sinulle tärkeintä esimerkiksi joustavat työajat, hyvä yhteishenki, mielenkiintoiset työtehtvät, vai hyvät etenemismahdollisuudet?

Työhaastattelukysymykset. Kaksi naista juttelee työpaikalla.

  1. Millainen on täydellinen työpäivä?

Kaipaatko kiitosta, arvostatko asioiden saavuttamista vai tasaista puurtamista? Tämä kartoittaa samaa kuin edellinen: millaisia asioita arvostat ja mikä saa sinut viihtymään työpaikalla.

  1. Miksi meidän kannattaisi palkata juuri sinut?

”Voidaan muotoilla myös, mikä on suurin hyöty meille, jos palkkaamme sinut”, Saukola kommentoi. "Älä vain vastaa tähän, että koska olet paras. Se ei vain toimi."

Vastauksessa kannattaa painottaa omia vahvuuksia ja keksiä jokin konkreettinen esimerkki, miten voit hyödyttää työnantajaa omalla työpanoksellasi.

  1. Missä haluaisit kehittyä paremmaksi?

”Voisi kysyä myös, mitkä ovat suurimmat puutteesi tähän tehtävään nähden”, Saukola sanoo. ”Eli missä näet, että sinun pitäisi kehittyä tai missä kaipaat eniten tukea.”

  1. Millainen työympäristö sopii sinulle parhaiten?

”Tämän kysymällä haastattelija haluaa selvittää, sopiiko hakija meidän yrityskulttuuriin ja -ympäristöön”, Saukola kertoo.

”Esimerkiksi meillä Ukolla tehdään töitä hyvällä fiiliksellä, tosissaan vaan ei liian vakavissaan, eikä meidän pöytä tule valmiiksi katettuna. Sopiiko se hakijalle?”

  1. Mitä haluat saavuttaa elämässäsi?

”Tällä saadaan selville, mitä asiat ovat hakijalle tärkeitä. Kuuluuko ura niihin?”

Psst. Lue myös Näin teet lyömättömän CV:n.

Yllättävät haastattelukysymykset:

Nämä ovat kysymyksiä, joita et välttämättä kohtaa niin usein, mutta jotka paljastavat sinusta hyvin paljon. Työhaastatteluun mennessä kannattaa varautua vastaamaan myös erikoisiin kysymyksiin.

Yllättävien kysymysten tarkoituksena on usein tutkia hakijan luonnetta ja arvoja, mutta myös yllättää hakija kysymyksellä, johon hän ei ole valmistautunut. Näin haastattelija näkee, miten sujuvasti hakija ottaa vastaan yllättävän haasteen.

  1. Oletko onnekas ihminen?

Tämä on amerikkalaisten startuppien käyttämä kysymys, johon voi törmätä nykyään Suomessakin. Tätä kysytään, sillä ihmiset, jotka kokevat olevansa onnekkaita, menestyvät usein paremmin.

  1. Jos palkkaisimme sinut ja puolen vuoden päästä irtisanoisit työsopimuksen, miksi olisit tehnyt sen?

”Tällä kysymyksellä saadaan hakija miettimään syvällisemmin mitkä ovat tämän työn suodenkuopat ja mahdolliset miinukset."

Vastatessa kannattaa pitää mielessä, ettei työpaikka ole vielä takataskussa ja olla diplomaattinen. Rehellinen vastaus on kuitenkin tässäkin valttia – mikä voisi olla sellainen yllättävä työpaikalla tai työtehtävissä vastaan tuleva asia, joka saisi sinut jättämään työpaikan?

Työhaastattelu, yleisimmät kysymykset- Mies verkkohaastattelussa.

  1. Jos palkkaamme sinut ja puolen vuoden päästä mietit, että tämän työn aloittaminen oli elämäsi paras ratkaisu, mitä on tapahtunut?

Käytännössä kyseessä on sama kysymys kuin edellinen, mutta vastakkaisesta näkökulmasta. Käytännössä tällä selvitetään, mitä asioita arvostat työpaikassa ja elämässäsi. Pidä vastauksesi kuitenkin realistisena. Mitä sellaista työpaikka voisi tarjota sinulle, mikä ilahduttaisi sinua erityisesti?

  1. Selitä jokin monimutkainen asia, josta tiedät paljon.

Tällä haastattelukysymyksellä pyritään saamaan selville, kuinka hyvin hakija pystyy tarttumaan yllättävään, haastavaan tehtävään. Lisäksi selviää, miten hyvin hakija osaa yksinkertaistaa monimutkaisia asioita. Joskus työnhakijaa pyydetään esittelemään asia fläppitaululla.

  1. Jos saisit 100 000 euroa yrityksen perustamiseksi, millaisen yrityksen perustaisit ja mihin käyttäisit rahat?

Tässä halutaan selvittää, mikä on työntekijän todellinen intohimo ja miten hän hahmottaa yritystoiminnan eri osa-alueiden tärkeyden. Tässä kohtaa voi pohtia omia ammatillisia haaveitaan ja miten ne saisi muokattua kannattavaksi liiketoiminnaksi.

  1. Mikä positiivinen adjektiivi kuvaa sinua kaikkein vähiten?

”Tällä kysymyksellä taas testataan hakijan nopeita hoksottimia sekä rehellisyyttä ja itsetuntemusta."

Tähänkin haastavaan kysymykseen voi miettiä varmuudeksi jo valmiiksi, mitä vastaisi.

Yleisimmät työhaastattelukysymykset. Nainen valmistautuu työhaastatteluun tietokoneen ääressä.

Miten työhaastetteluun kannattaa valmistautua?

”Haastatteluun kannattaa valmistautua huolella etukäteen, mutta älä opettele vastauksia ulkoa”, Saukola varoittaa.

”Kymysten muoto ja järjestys saattavat hyvinkin vaihdella. Lue kertaalleen tehtävän kuvaus ja tee hyvä taustatyö yrityksestä. Pyri miettimään jokaiseen vastaukseesi aina yksi elävä esimerkki, sillä nämä tuovat konkretiaa haastattelijalle.”

Haastattelutilanteessa paras strategia on vastata avoimesti ja rehellisesti esitettyihin kysymyksiin.

”Usein ajatellaan virheellisesti, että haastattelu on yksipuolinen – työnhakija haluaa kyseiselle yritykselle töihin ja työnantaja leikkii vaikeasti tavoiteltavaa”, Saukola kuvaa.

”Asia ei kuitenkaan ole näin. Haastattelu on molemminpuolinen myyntitapahtuma, tai ensideitti, jossa tarkoituksena on löytää yhteinen match. Myös haastattelijan on oltava mahdollisimman avoin ja rehellinen, jotta hakijalle muodostuu oikea kuva muun muassa työkulttuurista ja mahdollisista haasteista.”

Juttu julkaistu ensi kerran 21.3.2021.

Lue myös

CV eli ansioluettelo priimakuntoon – Nappaa haastattelukutsu!

Miten pukeutua työhaastatteluun? Nappaa Yrittäjyyskoulun 4 vinkkiä!

Linkedin on paras työkalu työnhakijalle ja yrittäjälle, mutta moni hukkaa siellä mahdollisuutensa – asiantuntija Hannu Pelli kertoo, mitä siellä pitää hoksata

Työnhaku – Näillä ohjeilla saat unelmiesi työpaikan kolmessa viikossa

Rekrytoija paljastaa, millainen CV tekee vaikutuksen ja mitä tapahtuu palkkaamisen jälkeen: ”Soitot voivat olla äärimmäisen vaikeita”

Kevytyrittäjyys vai oma yritys?

Kevytyrittäjyys sopii sinulle kun:

  • Toimintasi on sivutoimista tai keikkaluontoista
  • Haluat testata liikeideaasi
  • Et halua miettiä ennakkoveroja, alveja tai muita ilmoituksia
  • Sinulla on keikka, josta haluat rahat nopeasti tilille
  • Haluat säästyä tilitoimiston kuukausimaksuilta
  • Haluat valita perustatko Y-tunnuksen vai et

Yrittäjyys on sinua varten kun:

  • Aiot toimia yrittäjänä päätoimisesti tai säännöllisesti
  • Sinulla on valmis yritysidea
  • Sinulla on paljon hankintoja, joiden arvonlisäverot haluat vähentää
  • Haluat perustaa toiminimen tai osakeyhtiön tai siirtää kirjanpitosi meille
  • Haluat hakea starttirahaa toimintasi alkuun
  • Tarvitset toimintaasi varten oman Y-tunnuksen tai sinulla on jo sellainen
Askarruttaako jokin? Jätä meille yhteydenottopyyntö >>
Ronja Norja

Ronja on sisällöntuottaja ja toiminimiyrittäjä, joka innostuu someilmiöistä ja muuttuvan työelämän uusista tuulista. Ronja haluaa kirjoituksillaan auttaa taitavia tekijöitä yrittäjyyden alkuun.

Muita artikkeleita aiheesta Työelämä:

  • Työelämä Onnistuneen yhteistyön ainekset – näin loistat tiimeissä!

    Nykyisin vain melko harvassa ammatissa vietetään kaikki työpäivät oman toimiston suljetun oven takana istuen ja päätöksiä yksin miettien. Tiimityö ja verkostotyöskentely ovat levinneet oikeastaan alalle kuin alalle – ja niiden merkitys tulee kasvamaan lähivuosina entisestään. Näihin työmuotoihin tarvitaan sosiaalisten taitojen lisäksi muitakin tiettyjä työtaitoja, joista kerromme tässä kirjoituksessa! Erilaisia yhteistyökuvioita ja tiimejä muodostetaan niin organisaatioiden sisällä kuin firman sidosryhmienkin kesken.…

    Lue lisää
  • Työelämä Lomalta paluu – 5 vinkkiä, joilla selätät bluesin

    Herätyskello pärähti soimaan ja edellinen ilta venyi, koska elimistö oli vielä täysin loma-aikataulussa. Töihinpaluu tuo monille karkean bluesin heinä-elokuun taitteessa. Kerromme tässä artikkelissa, kuinka lomalta paluu onnistuu sujuvasti ja miten pahimman ahdituksen saa selätettyä! Kuten aina, kesäloma salli meistä monelle rentouttavan palautumisen ja jätti jälkeensä ihania muistoja. Paluu töihin voi tuntua yllättävänkin hämmentävältä ja asennoituminen työtouhuun vieraalta – etenkin, jos…

    Lue lisää
  • Työelämä Miksi asiantuntija jakaa sisältöä somessa?

    Sosiaalisen median luonteeseen kuuluu avoimuus sekä sisältöjen ja tiedon jakaminen. Erityisesti Twitter on tähän oiva kanava: siellä asiantuntijat jakavat linkkejä blogeihinsa ja esityksiinsä, yritykset jakavat tietoa ja vinkkejä toimialaansa liittyen ja käyttäjät jakavat kokemuksiaan käyttämistään tuotteista ja palveluista. Avoimuus perustuu yhteistyön, auttamisen ja vastavuoroisuuden ideologiaan, joka tuntuu osalle ihmisistä luontevalta, mutta ei kuitenkaan kaikista. Jos kerran yritykset ja yksityiset ihmiset…

    Lue lisää