Arvioitu lukuaika: 1 minuutti

Uusyrityskeskukset – Apua oman yrityksen perustamiseen

uusyrityskeskuksen-neuvonta

Uusyrityskeskukset ovat paikallisia toimijoita, jotka auttavat monissa oman yrityksen perustamiseen liittyvissä kysymyksissä ja ongelmissa. Uusyrityskeskukset tarjoavat sekä neuvontaa, että asiantuntijayritysten apua.

UKKO.fi on monien uusyritysten kumppani, ja tarjoamme palveluja sekä kevytyrittäjille että toiminimiyrittäjille. Millaisia nämä kaksi yritysmuotoa sitten pääpiirteittäin ovat?

Kevytyrittäjyys on erinomainen vaihtoehto yrityksen perustamiselle silloin, kun varsinaisen yritystoiminnan alottaminen ei tunnu vielä kannattavalta. Kevytyrittäjä toimii hyvin samaan tapaan kuin yrittäjä: hän hankkii itse omat asiakkaansa ja päättää oman työaikataulunsa sekä sen, mihin hintaan hän palveluitaan myy. UKKO.fin kautta laskutus kevytyrittäjänä hoituu kätevästi, ja palvelu on toiminut monelle käyttäjällemme ponnahduslautana toiminimi- tai osakeyhtiöyrittäjyyteen!

Toiminimiyrittäjyys on puolestaan pienyrittäjien suosituin yritysmuoto Suomessa. Toiminimi-sanalla viitataan yleensä yksityiseen elinkeinonharjoittajaan, mutta sillä voidaan tarkoittaa myös yrityksen nimeä riippumatta yhtiömuodosta. UKKO.fin toiminimiyrittäjälle suunnattu palvelu tarjoaa toiminimiyrittäjän perustarpeet; sen kautta yrittäjä voi lähettää ja vastaanottaa laskuja sekä laittaa kuitit talteen helposti, ja tarkistaa reaaliaikaisesti yrityksensä taloustilanteen.

Uusyrityskeskusten palvelut

Uusyrityskeskuset tarjoavat neuvontaa mm. oman liikeidean kehittelemisessä sekä liiketoimintasuunnitelman kirjoittamisessa. Lisäksi saat apua rahoituksen hankkimiseen, yritysmuodon valintaan, mahdollisten lakiaisoiden hoitoon sekä tulevan yrityksen markkinointiin. Myös UKKO.fi tarjoaa apua mm. seuraaviin asioihin: Yritysmuodon valinta sekä markkinointi.

Olemme kirjoittaneet erityisesti kevytyrittäjille (UKKO.fi:n käyttäjille) suunnatun ilmaisen markkinointikirjan.

Uusyrityskeskusten sivuilta löydät laajan valikoiman muita ilmaisia oppaita: Yritysoppaat.

Uusyrityskeskukset tarjoavat puhelinneuvontaa

Lista Suomen uusyrityskeskuksista

Alempana lista Suomessa toimivista alueellisista uusyrityskeskuksista.
Uusyrityskeskuksen nimeä klikkaamalla linkkiä pääset kyseisen keskuksen kotisivulle, josta löydät tarkempaa tietoa ja yhteystiedot!

Espoo, Kauniainen ja Kirkkonummi | YritysEspoo

Helsinki | NewCo Helsinki

Hyvinkään-Riihimäen seutu | YritysVoimala Oy

Hämeenlinna | Hämeen Uusyrityskeskus ry

Imatra | Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy

Itä-Uusimaa | Kehitysyhtiö Posintra Oy

Joensuu | Business Joensuu Oy

Jyväskylä | Keski-Suomen Uusyrityskeskus ry

Keski-Uusimaa | Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Oy KEUKE

Kokkola | Kokkolanseudun kehitys KOSEK Oy

Kouvolan seutu | Kouvola Innovation Oy

Kotkan-Haminan seutu | Cursor Oy

Kuopio | Kuopionseudun Uusyrityskeskus ry

Lahti | Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy

Lappeenranta | Lappeenrannan kaupunki – Wirma yrityspalvelut

Länsi-Uusimaa | Novago Yrityskehitys Oy

Mikkeli | Mikkelin seudun Uusyrityskeskus ry Dynamo

Oulu | Oulun seudun Uusyrityskeskus ry

Pietarsaari | Oy Pietarsaaren Seudun Kehittämisyhtiö Concordia

Porin alue | Uusyrityskeskus Enter / Prizztech Oy

Salo | Yrityssalo Oy

Savonlinna | Itä-Savon Uusyrityskeskus ry

Seinäjoki | Etelä-Pohjanmaan Uusyrityskeskus Neuvoa-Antava

Sisä-Savo | Kehitysyhtiö Savogrow Oy

Tampere | Uusyrityskeskus Ensimetri

Turku | Yritysneuvonta Potkuri

Vaasa | Vaasanseudun Uusyrityskeskus Startia

Vakka-Suomi | Ukipolis Oy

Vantaa | YritysVantaa (Vantaan Uusyrityskeskus ry)

Varkaus | Wäläkky Keski-Savon Uusyrityskeskus ry

Äänekoski | Business Äänekoski

Artikkeli on julkaistu alun perin 19.1.2018 ja sitä on päivitetty 1.7.2022.

Lue lisää

Mikä on pienyrittäjä ja miten sellaiseksi ryhdytään menestyksekkäästi?

Mitä yrityksen perustaminen maksaa?

Aloittavan yrittäjän pahimmat virheet – vältä nämä!

Kevytyrittäjyys vai oma yritys?

Kevytyrittäjyys sopii sinulle kun:

  • Toimintasi on sivutoimista tai keikkaluontoista
  • Haluat testata liikeideaasi
  • Et halua miettiä ennakkoveroja, alveja tai muita ilmoituksia
  • Sinulla on keikka, josta haluat rahat nopeasti tilille
  • Haluat säästyä kalliilta kuukausimaksuilta
  • Haluat valita perustatko Y-tunnuksen vai et

Yrittäjyys on sinua varten kun:

  • Aiot toimia yrittäjänä päätoimisesti tai säännöllisesti
  • Sinulla on valmis yritysidea
  • Sinulla on paljon hankintoja, joiden arvonlisäverot haluat vähentää
  • Haluat perustaa toiminimen tai osakeyhtiön tai siirtää kirjanpitosi meille
  • Haluat hakea starttirahaa toimintasi alkuun
  • Tarvitset toimintaasi varten oman Y-tunnuksen tai sinulla on jo sellainen
Askarruttaako jokin? Jätä meille yhteydenottopyyntö >>

Muita artikkeleita aiheesta Liiketoiminnan aloittaminen:

  • Liiketoiminnan aloittaminen Miltä näyttää aloittelevan yrittäjän työviikko? Ammattirekrytoija Teemu Kovasiipi jakoi Yrittäjyyskoululle tarkat muistiinpanonsa

    Teemu Kovasiipi, 36, vaihtoi kevytyrittäjyydestä toiminimeen ja aloitti yrittämisessä uuden vaiheen huhtikuussa. Työkseen hän tekee suorarekrytointeja eri toimialoille. Hän hankkii itse toimeksiannot ja suorittaa rekrytointiprosessin alusta loppuun. Kovasiipi teki Yrittäjyyskoulun pyynnöstä viikon ajan muistiinpanoja omasta yrittäjyydestään. Kovasiipi sanoo olevansa todella iloinen siitä, että hän saa toimia yrittäjänä. Hänen mielestään omassa yrittäjyydessä on oleellisinta se, että hän saa hallita omaa ajankäyttöään…

    Lue lisää
  • Liiketoiminnan aloittaminen Ajattele vanha palvelu uudelleen ja menesty!

    Aina ei tarvitse keksiä liikeideaa itse. Olemme aiemmin kirjoittaneet siitä, miten kopiointi on tehokas tapa käynnistää oma toiminta. Tällä kertaa esittelemme erään hieman erilaisen suomalaisen yrityksen tarinan. Tämä yritys on ajatellut perinteisen alan toimintamallin uudelleen ja menestynyt loistavasti! 24Rent on autonvuokrauspalvelu, joka eroaa yhdellä tavalla lukuisista kilpailijoistaan. Perinteisesti autovuokraamolla on ollut toimipiste, jossa henkilökunnan kanssa käydään asiat läpi ja auton avaimet…

    Lue lisää
  • Liiketoiminnan aloittaminen Sivutoiminen yrittäjyys: turvallinen tapa kokeilla yrittäjyyttä

    Sivutoiminen yrittäjyys viittaa yrittäjään, joka toimii yrittäjänä, mutta ansaitsee tästä huolimatta pääasiallisen toimeentulonsa muulla tavoin. Moni sivutoiminen yrittäjä käy siis yritystoiminnan ohella palkkatöissä. Sivutoiminen yrittäjyys voi käytännössä tarkoittaa esimerkiksi kuppikakkujen myymistä omalla toiminimellä. Sivutoimisena yritysideana kuppikakkubisnes voi olla monin tavoin palkitsevaa, vaikka siitä ei alkuun rikastuisi. Saamme tasaisesti kysymyksiä siitä, kuinka sivutoiminen yrittäjyys ja päätoiminen yrittäjyys eroavat toisistaan. Tässä artikkelissa…

    Lue lisää