Uuden yrittäjän etu: UKKO Yrittäjä -palvelu koko kevään 0 €!
Arvioitu lukuaika: 2 minuuttia

Visuaalinen CV – Väriä ansioluetteloon

visuaalinen-cv

Oletko kyllästynyt perinteiseen ansioluetteloon? Hyvä, koska niin on monet rekrytoijat ja työnantajatkin. Oletko esimerkiksi ikinä kokeillut muokata ansioluetteloasi näyttävämmäksi?

Kun haet sitä unelmien työpaikkaa, niin tärkeintä on erottautuminen muiden hakijoiden joukosta. Visuaalinen CV eli ansioluettelo on ratkaisu tähän ongelmaan.

Visuaalinen VS Perinteinen ansioluettelo

Yksinkertaisuudessaan visuaalinen CV on CV graafisemmassa muodossa. Kun perinteinen ansioluettelo on mustavalkoinen ja listamainen, niin visuaalisessa CV:ssä on käytetty värejä, graafeja, aikajanoja tai muita visuaalisia elementtejä, jotta lopputulos olisi hyvännäköinen ja persoonallinen.

Luovilla aloilla visuaaliset CV:t ovat olleet käytössä jo pitkään, sillä omaa osaamista ja luovuutta voi tuoda esiin jo työnhaku vaiheessa. Visuaalisesta ansioluettelosta on hyötyä myös monella muulla alalla nykyään, koska sen avulla voi erottautua muista hakijoista ja jäädä niin paremmin rekrytoijan mieleen.

Muista, että ulkoasun on vastattava työpaikkaa, johon olet hakemassa. Jos esimerkiksi työpaikka on nuorekas, niin värejä voi käyttää rohkeasti. Jos työpaikka on perinteisempi, niin värejä kannattaa käyttää hillitymmin.

Vaikkakin visuaalinen CV erottautuu perinteisestä CV:stä, niin pitää sen silti noudattaa hyvän CV:n perustuksia eli rakenteita.

Hyvä ansioluettelo (CV):

  • On selkeä ja helppolukuinen
  • On kirjoitusvirheetön ja ajan tasalla
  • On räätälöity vastaamaan haettavaa työtehtävää
  • On 1-2 sivun mittainen
  • Sisältää olennaisen tiedon osaamisestasi ja onnistumisistasi konkreettisesti esitettynä

Erityisesti CV:n selkeys on tärkeä asia, koska visuaalisuudessa voi mennä liian pitkälle, jolloin kokonaisuus kärsii. Selkeyteen ja luettavuuteen vaikuttavat ansioluettelon yhtenäinen värimaailma, otsikointi sekä fontit. Voit esimerkiksi tuoda tehtävänimikkeitäsi tai koulutuksiasi esille eri väreillä tai kokoisina, jotta rekrytoija näkee ne heti ensisilmäyksellä.

Voit lukea lisää hyvän ansioluettelon rakentamisesta meidän aiemmasta artikkelistamme ”Näin kirjoitat hyvän ansioluettelon – CV:n rakentamisen salaisuudet”.


Tässä muutamia esimerkkejä, että miltä visuaalinen CV voisi näyttää. Lisää esimerkkejä voi katsoa Pinterestistä.

Miten visuaalisen CV:n voi tehdä?

Visuaalisen CV:n voi itse rakentaa tyhjästä erilaisilla ohjelmistoilla, kuten Adobe InDesignilla tai Microsoft Wordilla, mutta nykyään verkosta löytyy useita ohjelmia, jotka tarjoavat valmiita CV-pohjia muokattavaksi.

Esimerkiksi Canva-niminen online-sovellus, joka toimii täysin selaimessa, eikä vaadi ohjelmiston lataamista koneelle. Kirjautuminen onnistuu Facebook-tunnuksilla, mutta myös perinteisen käyttäjätunnuksen luominenkin onnistuu. Canva on helppokäyttöinen ja sisältää monia valmiita ansioluettelopohjia. CV:n voi ladata muokkaamisten jälkeen omalle koneelleen.

Muita sivustoja ovat:

Lisää vaihtoehtoja voi etsiä esimerkiksi ”Free visual cv template”- hakusanalla Googlesta.

Vielä lopuksi on hyvä sanoa, että vaikka visuaalisista ansioluetteloista puhutaan paljon, niin ne eivät ole ainoa oikea ratkaisu ja eivät välttämättä sovi kaikille. Tärkeintä on, että olet itse ansioluetteloosi tyytyväinen ja se on sinun näköisesi.

Kirjoittaja Sami Kyngäs

Muita artikkeleita aiheesta Työelämä:

  • Työelämä Naistenviikon kolumni: En valita, vaan totean

    Kuvitelkaa tilttiin mennyt puhelin, joka jumiutuu toistamaan biisin kertosäettä. Juuri siltä minusta tuntuu puhuessani joskus siitä, että tasa-arvon eteen pitäisi tehdä vielä enemmän töitä. Olen väsynyt, koska aihe on kerrassaan kulunut. Kulunut siksi, että samoja asioita toistetaan vuodesta toiseen. Silti muutos on ollut hidasta. Siksi olen päättänyt, että enää en valita, vaan totean. On ensiarvoisen tärkeää alleviivata sitä, että haluan…

    Lue lisää
  • Työelämä Yhteen vai erikseen? – Yleisimmät oikeinkirjoitusmokat työelämäviestinnässä

    Kirjoitetaanko kielet isolla vai pienellä, tuleeko lopputervehdyksen jälkeen pilkku? Nuorten ja jo työelämässä olevien kirjoitustaidon on mollattu katoavan pikaviestimien ja sosiaalisen median myötä. Moni työkseen kirjoittava pinnisteleekin muistaakseen koulussa opetellut oikeinkirjoitussäännöt – toiset paremmin tuloksin ja toiset laihemmin. Onneksi nykyisin käytännössä mitään ei tarvitse osata ulkoa, sillä apu löytyy kirjoittamalla hakukoneeseen: viikon jatkoa yhteen vai erikseen. Avuksi voi myös ottaa…

    Lue lisää
  • Työelämä Näin parannat työhaastattelukokemusta - 6 vinkkiä rekrytoijalle

    Osaajapula on tosiasia jo monella alalla Suomessa ja erityisesti kovan tason asiantuntijoista käydään tiukkaa kilpailua yritysten kesken. Huippuasiantuntijoilla on varaa valita kenen kanssa seuraavan työsopimuksensa allekirjoittavat. Työhaastattelussa rekrytoijan täytyy pystyä vakuuttamaan työnhakija siitä, että juuri tämä organisaatio on parhain mahdollinen vaihtoehto hänelle. Oletko joskus rekrytoijana miettinyt, miten saisit tehtyä hakijan näkökulmasta hyvästä työhaastattelusta erinomaisen ja pystyisit erottumaan muiden organisaatioiden pitämistä…

    Lue lisää